Onko Suomessa missään virallista ryhmää tai tutkijoita jotka tutkii kummittelutapauksia yms?
Aavetutkinta
suomessa
3537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
juu on
> En tiedä mitä tarkoitat virallisella ryhmällä ja mihin pyrit. "tieteellisesti" näitä ei tutkita, Skepsiskään ei laita tikkua ristiin vaikka olen tyrkyttänyt heille mahdollisuutta mennä paikan päälle itse toteamaan mörköilyjä, epäilenkin vahvasti heidän motiivejaan.
>
> Mainitsemastani haamujengistä tiedän vain yhden jäsenen (erään grafologin) joka taannoin kuoli ja heidän nykyisestä toiminnastaan en tiedä mutta luultavasti ovat jatkaneet toimintaansa.
>
> He eivät ole sensaationnälkäisiä vaan pyrkivät vähin äänin auttamaan kummitteluista kärsiviä ihmisiä sekä vainajia matkallaan eteenpäin siitä välitilasta johon me kaikki kerran joudumme.
>
> Olen itsekin aina syksyn lähestyessä pyrkinyt virittelemään muiden parailmiöiden tutkimusteni ohessa myös näitä selvitystöitä. Olen jopa lehti- ilmoituksella peräänkuuluttanut kohteita erilaisista kummitteluilmiöistä mutta nämä ovat arkaluontoisia aioita, eikä kenenkään sen lukijan etujen mukaista ole näyttänyt olevan niitä paljastaa mikäli tiesivät.
>
> Jos joku tietää pääkaupunkiseudulla yhdenkin tällaisen mieluummin autiotalon jossa kummittelee tai edes väitetään kummittelevan, niin koetan järjestää asiasta tutkimuksen. Yksi ainoa tiedossani oleva paikka jossa kuulemma on joskus kummitellut sijaitsee Talissa. Kuitenkin kun siellä kävin ei mitään erikoista tapahtunut, olisiko syynä ollut etten muistanut koputtaa kellarin oveen kolmasti vaikka siinä kehotettiin (heh).
>
> Siis huumoria pitää mielestäni elämässä olla mutta olen vakavalla asialla liikkeellä ja laitankin loppuun sähköpostiosoitteeni johon pellein on turha vastata.
>
> [email protected]
En tiedä, mitä virallisella tarkotat, mutta ainakin yksityishenkilöitä tutkii ja on niitä muutama ryhmäkin. Monet eivät kuitenkaan käsittääkseni halua julkisuutta liiemmin. Tutkimusmenetelmät poikkeaa kyllä varmaan aika lailla sekä motiivit, että ei varmaan kaikista voi puhua tutkijoina. Kestä sitten voi? No, onhan esimerkiksi Paranet Ry ja kai suomen ufotutkijoidenkin luulisi olevan aiheesta kiinnostunut, jos jotain "virallisuutta" hakee.
Itse olen kanssa suuntautumassa alalle ja olenkin alkanut työskentelemään sen eteen, jos katsot erästä viestiäni hieman aikaisemmin foorumilla.