Melkein (tai sitten ihan) kaikki PC-koneiden merkkivalmistajat myyvät koneidensa mukana (ainakin oletuksena, saattaa päästä eroon) jonkin Windows:n version, nykyään yleensä XP:n. Tästä seuraa, että ihmisille ei juuri anneta vaihtoehtoja. Kun ostaa koneen niin saa mukana XP:n käyttöjärjestelmäksi. Ihmiset ovat siihen tyytyväisiä, tai sitten eivät ole, mutta vain asioihin vähän enemmän perehtyneet osaavat itse lähteä toista käyttöjärjestelmää (esim. Linuxia) koneelle asentamaan.
Tällälailla Microsoft saa tavallaan ilmaisia asiakkaita, joille Windows tulee puoliväkisin. Olisi kiva tietää saako mitään merkkikonetta Linuxilla varustettuna? Kokonaan ilman käyttöjärjestelmää saa jotkut kyllä, mutta tämä taas ei kokemattomalle käyttäjälle ole ollenkaan hyvä vaihtoehto.
Jotta saataisiin Linuxia enemmän kansan käyttöön tulisi se olla vakiokäyttöjärjestelmänä valmistajien koneissa, ja lisäksi tulisi Linux:n käyttö opettaa peruskoulusta lähtien. Nykyäänhän tilanne on se, että lapset kasvatetaan pienestä pitäen Windows käyttäjiksi. Pelottavaa kun sitä näin ajattelee.
Tällälailla Microsoft saa tavallaan ilmaisia asiakkaita, joille Windows tulee puoliväkisin. Olisi kiva tietää saako mitään merkkikonetta Linuxilla varustettuna? Kokonaan ilman käyttöjärjestelmää saa jotkut kyllä, mutta tämä taas ei kokemattomalle käyttäjälle ole ollenkaan hyvä vaihtoehto.
Jotta saataisiin Linuxia enemmän kansan käyttöön tulisi se olla vakiokäyttöjärjestelmänä valmistajien koneissa, ja lisäksi tulisi Linux:n käyttö opettaa peruskoulusta lähtien. Nykyäänhän tilanne on se, että lapset kasvatetaan pienestä pitäen Windows käyttäjiksi. Pelottavaa kun sitä näin ajattelee.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tähän päätelmään täällä vissiin aikas useasti ollaan päädytty
Muistelisin että joskus jotain IBM:n mallia sai Linuxilla ja sitten oli joku kotimainen mikro jossa oli valmiiks asennettu Linukka.
Vois kyllä joku firma tehdä rohkean tempun ja laittaa Linuxin valmiiksi koneeseen ja markkinoida sitä vaihtoehtona.
Tätä vauhtia meitä on vuoteen 2005 mennessä jo kolmatta kymmentä...
Ihan vakavasti, kaikki suuret merkkivalmistajat myyvät sekä työasemia että servereitä että läppäreitä nykyään linukalla varustettuna. Liikkeet eivät vain ole välttämättä halukkaita markkinoimaan näitä siihen malliin...
Kännyköissähän harrastettiin tuota kytkykauppaa aiemmin, mutta se kiellettiin.
Eli kännykän ostaminen tiettyyn hintaan ei saa edellyttää liittymän avaamista.
Koskahan Microsoftin rikollinen kytkykauppa saadaan kuriin?
Totta puhut, mutta epäilen ettei Mikkiksen harrastamaa kytkykauppaa saada toistaiseksi kuriin, se kun manipuloi hallituksia ja vääntää lakeja mieleisekseen. Uskokaa, Mikkiksellä on yllättävän paljon valtaa ja lisää tuo tuntui lobbaavan EU:sta kun hommas oman sisäpiiriläisen. Tietenkin yrittää nyt sitä että Linux saataisiin pois pelistä ja kaikki muutkin Open Source-ohjelmat. Pidetään me käyttäjät, vaikka sitten väkisin, nuo Open Source-ohjelmat hengissä. Olen mukana hengessä ja Open Source-jengissä täysillä!
Open source-ohjelmilla on kuitenkin ihan tukeva jalansija yhteiskunnassa, vaikkakin ymmärrettävistä syistä Ms johtaa leiriä, tosin hieman kyseenalaisin keinoin. Molempia tarvitaan sillä kilpailu on se mikä pitää tuotteet laadukkaina ja vauhdittaa kehitystä. Mielenkiintoinen ajatus on että pystyisikö Linux MS:n markkina-asemalla(kuvitteellisella) pitämään kiinni periaatteistaan ja laadustaan...Haastajan asemassa on Linuxin periaatteessa ihan mukava olla nykyisillä kasvuluvuilla.
Mä ajattelen asiaa niin että Linuxin on PAKKO pitää kiinni laadusta ja periaatteista, nyt varsinkin kun MS:llä on niin vahva, suorastaan määräävä ja johtava markkina-asema. Eipä huonolaatuisella tuotteella vois pärjätä. Linux pärjääkin nimenomaan sillä että se on laadullisesti erittäin korkeatasoinen ja siinä on hyviä periaatteita taustalla, plussana vielä sen ilmaisuus.
Mitä pahaa siinä on, jos koneessa on helppokäyttöinen ja hyvin toimiva käyttöjärjestelmä kuten Windows XP?
Tietokonemyyjät joutuisivat palkkaamaan lisää henkilökuntaa ottamaan vastaan valituksia ja neuvomaan käyttäjiä, jos koneisiin olisi laitettu jokin Linux-versio.
Yksinkertaisesti kaikki eivät viitsi viritellä pelkkää käyttöjärjestelmää kovin kauan. Tietokone on tarkoitettu aivan muuhun.
olen ihan samaa mieltä, käyttiksen räpläys saatta olla mielenkiintoista, mutta enemmistöä ihmisistä kiinnostaa ihan muut asiat, esimerkiksi ohjelmien käyttö?
Sais olla tietty enemmän mäkkiporukkaa, mutta toi on jo ihan eri juttu ; ))
En tiedä miltä keskiajalta oot mutta eipä Linuxia käyttäjän tarvii pahemmin viritellä nykyään. Sitäpaitsi jos käyttis on valmiiksi asennettu koneeseen kun asiakas ostaa sen niin eihän käyttäjän tarvitse tehdä muuta kuin kone kotiin, piuhat kiinni ja menoksi..ai niin..pääkäyttäjän salasana ja muiden käyttäjien salasanat täytyy tietenkin asettaa mutta eihän se ole ongelma. Kun myyjä asentaa Linuxin valmiiksi niin ainakin on todettu että rauta ja Linux toimii varmasti hyvin yhteen eikä pitäis tulla ongelmia. Ohjelmatkin on nykyään graafisia eikä tarvitse niitä komentoja opetella välttämättä.
BTW, offtopic, keskiaika on sinällään ihan mielenkiintoinen aihe mutta ei kuulune tälle palstalle.
PC-käyttäjä vaikka oonkin niin tunnen mielenkiintoa myös Macceihin ja muihinkin koneisiin. Ja Macciinkin saa Linuxin. Löytyy PC:tten lisäks myös C64 mutta Macia himoitsen vielä...niin ja Amiga ja Atarikin olis kivoja. :)
Vai on Windows helppokäyttöinen?
Minulta kun menee kaikki vapaa-aika ja usein työaikakin toisten windowsien pystyttämiseen tai käytön neuvomiseen.
Käyttäjien tietotaito on kauhistuttava.
Näin juuri tänään miehen, joka näytti minulle MS-wordin ja väitti sitä Exeliksi!
Piti siitä kovasti, kun sillä voi piirrellä neliöitä tekstin lomaan, sekä ympärille!
Windozea saa aina viritellä ja latailla apuohjelmia, ettei se tukehtuisi viruksiin ja popuppeihin.
Siivouskin pitää tehdä ohjelmalla, kun ei taidot siihen muuten riitä.
Ne jotka luulee Windowsista jotain tietävänsä virittävät ja rukkaavat sitä tarpeettomastikin ja sitten ihmetellään kun se ei taas toimi tai jotain "tärkeää" on kateissa.
Jos on Mac tai linux ei niihin tarvi asennuksen jälkeen koskea kuin ohjelmia päivitettäessä.
Siinäkin on kyllä tarpeeksi, kun selaimiakin putkahtaa uusi kerran kuussa.
Näyttää siltä, että PC on tarkoitettu vain leikkimiseen.
MS-filosofia.
Onkin aika hubaa, että windowsin kanssa tuskailevilla kavereilla tai sukulaisilla käydessä joutuu yleensä heti käyttiksen uudelleen asennus tai muihin ongelman ratkomishommiin.
Linux käyttäjillä tuntuu olevan vähemmän huolia, tai sitten suoriutuvat niistä itsekin.
Joka tapauksessa tunnen muutaman Macci käyttäjän, jotka on käyttänyt sitä ostaessa koneesta löytynyttä käyttistä jo lähemmäs kymmenen vuotta ilman minkäänlaista tarvetta viritellä tai asennella yhtään mitään.