Miksi poistatte juttunne?

Aina Utelias

Monta kertaa on aikaisemminkin olen ihmetellyt, miksi poistatte palstajuttunne, jos olette sen pistänyt kommentoitavaksi aloituksena ? Poistaminen on toki sääntöjen mukaista eikä siinä mitään pahaa ole, tosin olen ihmetellyt sen mielekkyyttä eli jälleen tuo miksi.

En kaihoa mitään tiettyä juttuketjua, mutta muutaman kerran ja ketjun kohdalla olen oikeasti harmitellut, miksi hyvä juttusarja on tuhottu. Itselläni ei ole toistaiseksi ollut tarvetta poistaa aloittamiani ketjuja.

8

797

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aloittaja

      No, nyt tämä tuli kahteen kertaan. Aikaisemman ns. nikin kohdalla kone vastasi,että mielenkiinnosta jne. nikki on jo käytössä. Niin väänsin toisen ja nyt kuitenkin oli kiellon päälle pistänyt tuon aikaisemmankin.

    • usko ihan tuota

      että kukaan omiaan olisi mennyt pois ottamaan. Teknisestikin pientä osaamista vaativa temppu. Sefut mätkivät osan mäkeen ja sitten kun tämä norjalaisten palvelin krenkkaa aina, siinä menee loput.

      Laittaisivat nyt reilusti sivuston nimeksi Oslo24, ei tällä ole mitään tekemistä suomalaisten kanssa ja suomalaisten maine vain menee tällaisen tumppuilun takia.

      • nimimerkillä

        kirjoittaessa viestin yhteyteen tulee rivi, josta yhdellä painalluksella saa halutessaan poistettua viestinsä.


      • painalluksella

        rekattu voi viestinsä poistaa, ei siinä sen ihmeempää teknistä tietoutta tarvita.


      • Usko pois vaan

        Moni on aloittanut keskustelun, johon onkin otettu kantaa aloittajan mielestä nenäkkäästi tai oletuksen vastaisesti. Jopa on oltu eri mieltä, paratkoon sentään!!

        Jos on rekisteröitynyt kirjoittaja, on poistaminen ihan helppoa, mutta ihmettelen sitä, että on joskus onnistuttu poistamaan niitäkin, joiden kirjoittajat ovat nikittömiä.
        Silloin kai pitää ylläpidosta pyytää poistamaan.

        Joskus poistot tuntuvat ihan älyttömiltä, kun keskustelu on saanut jo vähän tuulta.

        Nykyiset keskustelut ovatkin kovin varovaisia juupajuu ja kirvesvartta-tasoa.


      • siis poistaminen?
        Usko pois vaan kirjoitti:

        Moni on aloittanut keskustelun, johon onkin otettu kantaa aloittajan mielestä nenäkkäästi tai oletuksen vastaisesti. Jopa on oltu eri mieltä, paratkoon sentään!!

        Jos on rekisteröitynyt kirjoittaja, on poistaminen ihan helppoa, mutta ihmettelen sitä, että on joskus onnistuttu poistamaan niitäkin, joiden kirjoittajat ovat nikittömiä.
        Silloin kai pitää ylläpidosta pyytää poistamaan.

        Joskus poistot tuntuvat ihan älyttömiltä, kun keskustelu on saanut jo vähän tuulta.

        Nykyiset keskustelut ovatkin kovin varovaisia juupajuu ja kirvesvartta-tasoa.

        Kun kirjoitan rekkaamattoman/nikittömän viestin, laitan myös kenttään oman sähköp.osoitteen.

        Kun huomaan, että olen vastaillut typerästi tai ollut totaalisen väärässä, valitsen kirjoitukseni, näppään "Ilmoita asiattomista viesteistä". Kirjoitan kenttään; Oma viesti. Poistakaa. Ja kas`kummaa. viesti poistuu. Kiitos!

        Ja eikun uutta juttua kehiin, hieman harkinnalla.


    • :-ß sooo ebes!

      on mielestäni tällainen.
      Kun kirjoittelen mielipiteitäni rekisteröidyllä nikilläni, on joku häirikkö ottanut tavakseen
      kirjoitella aina vastaukseksi jotain päättömyyksiä.
      Niinpä poistan kirjoitukseni ja samalla tämän häirikön tekstin.
      Tämä ei tietenkään koske aloituksia , vaan ainoastaan yksittäisiä kannanottoja.

      • KristaTee

        häiriköt tunnistaa. Ei moisista kirjoituksista tarvitse välittää. Ei ne pitkään jaksa, elleivät saa haluamaansa huomiota.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      265
      4364
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3546
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1869
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1746
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1462
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      995
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      909
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      869
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      867
    Aihe