pieni tietoisku

ullamirjami

niille ,varsinkin uusille lukioille.
Kirjautunut henkilö voi poistaa omasta aloittamastaan keskustelusta puheenvuoroja.
Ja kirjautuneen henkilön kaikki sanomiset täälä on tallennettu ,ja niitä voi katsella jälkikäteen ,kun avaa mainitun henkilön kirjoittaman luvun perästä ne kaikki tämän henkilön kirjoittamat tekstit.

Sitten voi vielä vuosikertoja koluta ,ja se aukee sieltä, mistä aloitukset voi tehdä , siis aivan alusta ,missä näkyy kaikki tällähetkellä pramilla olevat keskustelun aloitukset. Siinä yläseunassa .

13

1069

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ullamirjami

      vielä.Jos joku asia on kirjoitettu sääntöjen vastaisesti . Voi siittäkin pyytää poistoa , se on siinä samassa paikka kun se edellinenkin.Siinä on se kädenkuvakin että "hullumpikin" sen huomais.

      • ullamirjami

        mieleeni katsoa aikaisempaa nimimerkkiäni,joka oli myös kirjattu ullapulla, sen sain myöskin esille,
        olin kirjoittanut ensimmäisen keskustelun 8.6.2004
        En olisi uskonut että siitä on jo vierähtänyt niin pitkä aika .
        Jutut olivat tosi kivoja , ja sieltä löytyi monta nytkin mukana olevaa.
        Taidankin ottaa sen ullapullan taas käyttööni jos mahdollista.
        Profiilissanikin oli kiva kuva.

    • Aikuinen mies

      Itse olen aika uusi lukija ja kirjoittaja ja
      eniten hämmentää kun sama henkilö kirjoittaa
      välistä miehen,väliin naisena.Ja kun tällainen
      henkilö tulee mukaan asialliseen keskusteluun,
      on hyvä olla keino poistaa hänen tekstinsä.Itse minä,niin kuin moni muu uusi lähtee siitä,
      että kaikki ovat liikkeellä kohtuudella
      asiallisin ajatuksin,eikä osaa ottaa huomioon vastapuolella on tarkoituksena vain puhdas häiriköinti.Mikä sillä nyt tarkoitus onkin.
      Joten tietoiskusi on todella paikallaan ja
      kiitos siitä.

    • kaikella ystävyydellä

      eletä tässä ja nyt tätä hetkeä, ei monikaan ole niin kovasti kiinnostunut, mitä joku on vuosia sitten kirjoittanut.
      Mutta kertaus on opintojen äiti noiden poistamisten suhteen, varsinkin uudemmille kirjoittajille.

      • ullamirjami

        että joku viitsii minun jostain aikaisemmasta lausahduksestani kirjoittaa sinne"fiksuihin".
        Se on muuten mieheni käyttämä sanantapa ,kun häntä "vitutti jokin asia",no se siitä ja loput kirjeeseen
        Tai jos se jotakuta huvittaa voihan siittä lausahduksesta päätellä aika lailla . Olen joskus joutunut sana sotaan täällä --ihan syyttä sekin oli . On joitain kirjoittajia jotka luulevat hallitsevan,tai pikkemminkin hallinoivansa näitä palstoja .
        Ja minä kun en olekkaan mikääm niihin "maan hiljaisiin kuuluva" .Niinkauan kun minua ei ole täällä laitettu "holhouksen" alaiseksi.
        Minulla on vielä äänivalta monessa paikassa.
        Niinkuin live elämässäkin.
        Mutta keskustellaan vaan ,se on hyvä, että on kannanottoja puoleen ja toiseen ,ilman niitä tämä olisikin tosi tylsää.
        Eikö vaan :=).

      • mie luulin
        ullamirjami kirjoitti:

        siun sen sanonan keksineen. ai että mies ko se edissonni sitten olikin etkä sie. No suvaussa se kuitennii on keksitty. Ei paraa lainooa omii sanontoi toisil immeisille, mennöö se oma viksuus hukkaan ku ei mahu kehumaa.

      • kysyy.

        siunko vahoo juttuu sielt pitäs käyvä tiiromassa, vai mitä sie tarkoitit, minuu ei ainask kiinnosta paskan vertoo mitä si sinne oot koheloinu.

      • muija**
        kysyy. kirjoitti:

        siunko vahoo juttuu sielt pitäs käyvä tiiromassa, vai mitä sie tarkoitit, minuu ei ainask kiinnosta paskan vertoo mitä si sinne oot koheloinu.

        ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja päättäisit ensi talven aikana opetella kirjoittamaan? Lukea kai osaat, jotenkin.

      • ullamirjami
        muija** kirjoitti:

        ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja päättäisit ensi talven aikana opetella kirjoittamaan? Lukea kai osaat, jotenkin.

        on myös yksi sanonta --ja antaa kaikkien kukkien kukkia.:=)
        Mukavia lukuhetkiä vaan kaikille kiinnostuneille .
        Sieltä nimittäin moni voisi opiskella tätä keskustelun taitoa. En tarkoita että minä voisin opettaa ,mutta on ollut monta hyvää tarinankertojaa --minnekkääs hekin ovat joutuneet?

        Mutta niin kuin, olen aina sanonut kaikilla on täällä samat mahdollisuudet, kaikki mahtuu mukaan,

      • millään kerkiä
        kysyy. kirjoitti:

        siunko vahoo juttuu sielt pitäs käyvä tiiromassa, vai mitä sie tarkoitit, minuu ei ainask kiinnosta paskan vertoo mitä si sinne oot koheloinu.

        kaikkia kirjaimia laittaa, kun pitää joka ketjuun ja joka viestiin koettaa söheltää.

      • sitä sanontaa
        mie luulin kirjoitti:

        siun sen sanonan keksineen. ai että mies ko se edissonni sitten olikin etkä sie. No suvaussa se kuitennii on keksitty. Ei paraa lainooa omii sanontoi toisil immeisille, mennöö se oma viksuus hukkaan ku ei mahu kehumaa.

        ole keksinyt uuämmä eikä äijäkään, kyllä se on "fiksuissa" tehty selväksi!

    • Aikuisen miehenkin?

      Tänään et puhu tottasi.

      • ullamirjami

        olen tavannut hänet ennenkin ,siis vanha hyvä tuttu. hyvä keskustelia.
        Miksi en hyväksyisi.Jos se nyt minun vallassani on.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      270
      4388
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3557
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1875
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1765
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1466
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1001
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      919
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      119
      875
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      870
    Aihe