Olen 28-vuotias sinkkunainen ja vauvakuumeillut jo vuosia. Seurustellut olen, mutta suhteet ovat karituneet eri sysitä. Vauvahaaveista en ole koskaan puhunut kellekään. Tunnen itseni jo vanhaksi, ja se ahdistaa päivittäin. Haluaisin tavata miehen, joka haluaisi myös ajallaan perheenlisäystä. Eihän sillä muuten niin kiire olisi, mutta pelkään, etten voisi enää tulla ainakaan helpolla raskaaksi yli kolmikymppisenä. Olen lähes riippuvainen lukemaan juttuja naisita, jotka synnyttivät vasta vanhemmalla iällä. Mitäs jo mahdollisuuteni menivät jo? Onko keinoja pitää hedelmällisyyttä yllä kauemmin? Elän suht terveellisesti, olen hoikka ja en tupakoi.Pitäisiköhän lopettaa myös alkoholin juominen? Olen miettinyt jo yksin adoptiotakin, mutta taidan olla siihen liian vähävarainen. Onko muilla koskaan ikäkriisiä koskien vauvahaaveita?
Pelko lapsettomaksi jäämisestä
s.g.h
2421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Parin kk päästä kun tulee 30 täyteen :(
Mulla oli samoja ongelmia useita vuosia. Joko ei ollu miestä tai sit ne tyyliin ei halunnu lapsia vielä ainaka moniin vuosiin..vuodet meni eikä halu eräänkä kohdalla kasvanu joten siinä vaiheessa jäikin sit se mies..
Söin monia vuosia pillereitä koska niidenhän sanotaan suojaavan hedelmällisyyttä ja tietyiltä lapsettomuutta aiheuttavilta taudeilta ym. Niin ainaki (sinisilmäsenä) uskoin. Nyt olen ollu jo liki 2 vuotta ilman niitä ja uusimman miehen kanssa yritetty alusta lähtien, 16 kuukautta, tuloksetta. Kaikenlaista häikkää vaan on mitä ei ikinä ennen pillereitä...että sekin pelko (lapsettomuustutkimuksiin joutumisesta) muuttu tietysti lopulta todeks niiden kaikkien sinkkuvuosien päätteeks. :'(
No, pianhan se alkaa selvitä että missä vika ja sentään voi lohduttautua että jos nytkin käy sillai ku monesti ennenki (ero) niin ainaki niitä hoitoja saa edelleen yksinäisenäki naisena..
Ei peläten.
Jos en löydä elämänkumppania, niin ainakin mulle adoptio on ihan varteenotettava vaihtoehto (mikäli välttämättä sitten joskus tahdon lapsen).
Ikää mulla on 26-vuotta, enkä ainakaan toistaiseksi pidä perheenperustamista itseisarvona tai täysin välttämättömänä elämän osana. Lapset tulee, jos ovat tullakseen.
En jaksa stressata asiasta, jolle ei itse loppupeleissä juuri mitään voi ja toisaalta, en usko, että mikään asia elämässä on autuaaksi tekevä ja lopullisen onnen antava. Ja onhan se hyvä elämässä oppia sekin, että kaikkea haluamaansa ei aina saa, tuntui se miten epätasapuoliselta tahansa.