Rappaustyön laatu

Kivitalo xxx

Tällä palstalla on keskusteltu myös rappaustyön laadusta. Sellainen pieni varoitus kivitalon rakentajille, että nykyään tuntuu myös rappareilla olevan hiukan asennevikaa työn laadun suhteen.

Tämän vuoksi pohja on parasta tasoittaa/tasoituttaa ja oikaista ennen rappareiden tuloa. Rapparit eivät niitä tasoittele tai oikaise.

Tämä kokemus on pitkään alalla toimineesta arvostetusta yrityksestä ja ammattilaisista. En usko, etteikö osaamista olisi. Vika tuntuu olevan asenteessa. Ongelma ei johdu myöskään hinnasta, tässäkin tapauksessa hinnat ovat olleet kohdallaan - ainakin urakoitsijan kannalta.

15

3593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikä-

      oikaise jos et tilaa sitä työtä heiltä, heillä on oikea asenne-sitä saa mitä tilaa.

      • Kivitalo xxx

        Työn laadulla ei tunnu olevan niin suurta väliä, riittää kun on vähän sinne päin.

        Olen viime aikoina seurannut muitakin uusia rappauksia (eri firmojen) ja kyllä näkee aika karmeata jälkeä.

        Ilmeisesti nykyään kysyntää on liikaa eli työn laadulla ja asenteella ei ole niin suurta merkitystä.


    • tasoitus+rappaus

      tai tasoita ensin itse ja rappauta vasta sitten jos et itse rappaa.

      Hyväksytä värilaastin väri rakennusvalvonnassa ennen pintarappaukseen ryhtymistä, niin ei tarvitse tehdä moneen kertaan uudestaan.

    • siporex-ohjeissa

      kerrotaan selvästi, että pinta on hyvä hioa epätasaisuuksista ennen rappausta, koska sipon hiominen on halvempaa kuin suruton laastilla oikaisu.

    • omituinen

      mielleyhtymä,mielestäni.Eikö se juuri rappauksella oikaista, talo ainakin ulkopuolelta, ennalta määriteltyihin toleransseihin.Toisaalta taas, jos on sisäpuolesta kysymys,esim. kipsirappauksella saa suuriakin täyttöjä vaativia kohteita yhdellä kerralla oikaistua niin, että minkäänlaisia tasoitteita ei tarvita,vaan on suoraan maalattavaa tai laatoitettavaa pintaa.

      • voi olla

        yksilöllisesti vähän vino?

        Mielleyhtymä on eri asia kuin sopimus tehtävästä työstä. Sopimushan sitoo eri osapuolten näkemykset yhteen ja siitä se rappaus lentää seinälle ja tili vaihtaa omistajaa.


      • omituinen
        voi olla kirjoitti:

        yksilöllisesti vähän vino?

        Mielleyhtymä on eri asia kuin sopimus tehtävästä työstä. Sopimushan sitoo eri osapuolten näkemykset yhteen ja siitä se rappaus lentää seinälle ja tili vaihtaa omistajaa.

        mielleyhtymä,ja juurikin mainitsin edeltäkäsin sovituista toleransseista.Otappa ja mene katsomaan esim.Porvoon vanhaa apteekkia,sitä ei saanut museoviraston mukaan oikaista suoraksi,vaan ikäänkuin mukaellen pintoja.


    • Servo

      Rakenne
      Sallittu poikkeama (mm)Mittauspituus mm
      Seinä ja katto 2000
      Luokka 1 ± 3
      Luokka 2 ± 5
      Luokka 3 ± 7
      Katto muihin rakenneosiin tai pintoihin rajoittuessa 2000
      ± 2
      ± 3
      ± 5
      Luokka 1:
      Rakennusosat, joille asetetaan erityisen suuria vaatimuksia, esim. maalattavat tai ohuella pintakerroksella päällystettävät sileät sisäpinnat

      Luokka 2:
      Rakennusosat, joille asetetaan normaali vaatimustaso sisällä.

      Luokka 3:
      Muut rakennusosat, esim. ulkopinnat ja sellaiset rakennusosat sisällä, joille ei aseteta suuria vaatimuksia, esimerkiksi maalausalustana.

      Huomio, sisäpuolisen kipsirappauksen kuivumis raja on aiika korkea ja kannta pohjatosoita(valko).

    • ryl

      ja sovi mitä tehdään ,löytyy suoruuskriteerit rappaukselle.Helppo tarkistaa
      Ei ok rakentajat opi mitään vaikka rappaus on viimeisimpiä työvaiheita talossa.
      Eli ota vaan halvin ja säästä ja katsele loppuikäsi sitä ns rappausta.
      Olen rappari

      • Harkkolandia

        Meillä ei ollut tosiaankaan halvin, vaan päin vastoin jotakuinkin kallein tai ainakin varmasti kalleimmasta päästä. Piti olla kymmeniä vuosia alalla toiminut yritys ja ammattitaitoiset henkilöt. Yritys kuuluu alan järjestöön jne.

        Kuitenkin laatu on sitä sun tätä.

        Palkkiot ovat samaa luokkaa huippusydänkirurgien kanssa (2v koulutus vs >20v koulutus). Jälki on silti parhaimmillaankin keskivertotimpurin tasoa, siis ei-ammattilaisen.

        On helppo alkaa valittamaan jostain suoruuskriteerien vaatimisesta sopimukseen. Jos sellaisia menet ehdottelemaan, niin todennäköisesti et saa minkäänlaista tarjousta tai sitten lääketieteelliset hinnat vaihtuvat astronomisiksi. Vakavasti kyllä harkitsen jatkossa rappausten tekoa itse. En säästösyistä vaan laadun takia. Sen verran olen hommaa jo kokeillutkin, että tiedän mistä puhun.


      • veneessä ollaan!
        Harkkolandia kirjoitti:

        Meillä ei ollut tosiaankaan halvin, vaan päin vastoin jotakuinkin kallein tai ainakin varmasti kalleimmasta päästä. Piti olla kymmeniä vuosia alalla toiminut yritys ja ammattitaitoiset henkilöt. Yritys kuuluu alan järjestöön jne.

        Kuitenkin laatu on sitä sun tätä.

        Palkkiot ovat samaa luokkaa huippusydänkirurgien kanssa (2v koulutus vs >20v koulutus). Jälki on silti parhaimmillaankin keskivertotimpurin tasoa, siis ei-ammattilaisen.

        On helppo alkaa valittamaan jostain suoruuskriteerien vaatimisesta sopimukseen. Jos sellaisia menet ehdottelemaan, niin todennäköisesti et saa minkäänlaista tarjousta tai sitten lääketieteelliset hinnat vaihtuvat astronomisiksi. Vakavasti kyllä harkitsen jatkossa rappausten tekoa itse. En säästösyistä vaan laadun takia. Sen verran olen hommaa jo kokeillutkin, että tiedän mistä puhun.

        Meilläkin on pian edessä betonitalon rappaus. Olo tuntuu vähän epävarmalta, koska joudun katsomaan sitten sitä taloa loppuelämäni, ja koska eri rakennusvaiheiden jälkeen huomaan, ettei hyvää työtä näytä saavan rahallakaan. Et saanut sinäkään.
        Siksi minäkin harkitsen pohjarappauksen tekoa itse laadun takia.

        Sitten jos haluat keskustella ammattimiehen työn laadusta tälläkin palstalla, saat niskaasi kaikki änkyrät, jotka haukkuvat SINUT. Aina vika on sinussa, ei koskaan näissä "ammattimiehissä". Hyvä esimerkki tästä on Muuraus-palstalla oleva kirjoitukseni Miksi muurarit ovat primadonnia?.


      • itse työt
        veneessä ollaan! kirjoitti:

        Meilläkin on pian edessä betonitalon rappaus. Olo tuntuu vähän epävarmalta, koska joudun katsomaan sitten sitä taloa loppuelämäni, ja koska eri rakennusvaiheiden jälkeen huomaan, ettei hyvää työtä näytä saavan rahallakaan. Et saanut sinäkään.
        Siksi minäkin harkitsen pohjarappauksen tekoa itse laadun takia.

        Sitten jos haluat keskustella ammattimiehen työn laadusta tälläkin palstalla, saat niskaasi kaikki änkyrät, jotka haukkuvat SINUT. Aina vika on sinussa, ei koskaan näissä "ammattimiehissä". Hyvä esimerkki tästä on Muuraus-palstalla oleva kirjoitukseni Miksi muurarit ovat primadonnia?.

        niin opit pelaamaan.

        Hassuahan se on katsella loppuikä talon seiniä, jos et ole niitä itse tehnyt.

        Katsele mieluummin taivasta, saat laajemmat ympyrät.


      • tarkoitin!
        itse työt kirjoitti:

        niin opit pelaamaan.

        Hassuahan se on katsella loppuikä talon seiniä, jos et ole niitä itse tehnyt.

        Katsele mieluummin taivasta, saat laajemmat ympyrät.

        Olet malliesimerkki niistä "ammattimiesänkyröistä", joiden kanssa en haluaisi olla missään tekemisissä. Suuta on kuin variksenpojalla persettä, mutta älyä, rehellisyytää ja ammattiylpeyttä ei yhtään.

        Sinun mielestäsi olisi varmasti parasta, että jättäisin lompakon tontin laidalle ja poistuisin itse paikalta.


    • vastaa lopputuloksesta

      Ihme juttua taas! Urakoitsija vastaa lopputuloksesta. KUKIN TEKIJÄ vastaa OMAN työnsä lopputuloksesta. JOS tekijä EPÄILEE, ettei hän kykene saavuttamaan riittävää laatutasoa (RYL määrittelee jokaiselle työvaiheelle tarkat yksiselitteiset mittatarkkuudet) hänen on ilmoitettava siitä kirjallisesti ja sovittava lisätyöstä (lisäkorvauksista), joita tarvitaan riittävään laatuun. Mikäli alkuperäinen sopimus, työmaakäynnit jne. eivät erikseen asiaa tuo esiin, ei urakoitsijalla ole oikeutta mihinkään lisäkorvauksiin, ainakaan jälkikäteen. Laadun suhteen on toinen juttu, jos itse palkkaat tekijän. Silloin vastaat itse lopullisesta laadusta.

      Jo se on kumma ku laatu heikkenee ja hinnat nousee. Älkää antako urakoitsijoiden kusettaa! Rappaus-/tasoitetyön nimenomainen tarkoitus on tasoittaa ja rapata pinnat.

      PS. Jos teettää samalla urakoitsijalla valmiiseen pintaan asti, niin eipähän tule mitään pallottelua tasoite/maalaustyövaiheiden väliin. Ongelmana sitten vaan on laadunvalvonta. Maalari ei mainitse tasoitepuutteista ;-) Ja kun maali on pinnassa, niin SE ON SITTEN MAHDOTTOMAN VAIKEA TASOITTAA LISÄÄ. Jos välissä on tasoitetyön tarkastus, niin kannattaa laittaa disclaimerit, mikäli ette oikeiasti myös suorita tasaisuusmittauksia ja totea riittävää tasaisuutta.

    • Ja asiakaspalautetta sisään

      Kokemukset rakentamisen ongelmista on tuttua, etenkin kun edes rahalla ei saa laatua.

      Vieläkö joku pistäis pystyy nettiin markkinapaikan jossa rapparit (ja muutkin alan toimijat) voisivat ilmoitella palveluistaan ja asiakkaat saisi antaan (anonyymisti) palautetta työn ja laadun suhteen. Sieltä löytyis sitteän yhden tai viiden tähden rappari...

      Ja palautteen voisi antaa vain jos on käyttänyt ko urakoitsijan palveluksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      105
      7361
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      98
      5243
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3506
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      25
      3441
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2534
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1856
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1511
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      342
      1472
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1356
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      54
      1314
    Aihe