Mitä mahtaa tehdä kehitysjohtaja ihan noin niinkuin konkreettisesti taloushallinnon alalla? Millä sitä saa päiviinsä sisältöä?
Mitä tekee
Kehitysjohtaja
3725
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näissä kuntaliitoksissa olen havainnut että kun kaksi kuntaa yhdistyy, ketään ei irtisanota. Osa pääsee eläkeputkeen ja liian nuorille virkamiehille keksitään sopivia virkoja. Esim. kahdelle kunnanjohtajalle ei yhdistymisen jälkeen riitä jakkaroita, joten nimitetään toinen kehitysjohtajaksi...
Samoin yksityisissä firmoista löytyy paljon toimarin hyviä kavereita, joiden kompentenssi ei oikein riitä busineksen tekoon. Kun toimari ei muuta keksi, niin laitetaan ystävä puuhastelemaan jonkun "tärkeän" projektin parissa projektipäällikkönä.
Oman kokemuksen mukaan ei juuri mitään. Istuu keräämässä hiton hyvää liksaa, delegoi ne vähäisetkin työtehtävänsä, kuten esim. laatujärjestelmän kehittämisen, alaisilleen, seuraa lähinnä työn tuottavuutta per tunti työntekijöittäin ellei delegoi sitäkin päällikkötasolle... siitä on sitten hyvillä puhelahjoilla ja omistajan saunottamisella hyvä siirtyä toimariksi ja vaatia omistusosuutta, jonka voi sitten firman kassan alettua tyhjetä myydä takaisin ja häippästä taas uuteen paikkaan kehitysjohtajaksi...
Noh- sehän riippuu firmasta ja firman koosta.
Meillä (iso kansainvalinen konserni) ns talouhallinnon kehitysjohtaja on manager tason tyyppi ilman alaisia. Pääasiallinen tehtävä on istua palavereissä ja kuunella kun business valittaa miten systeemi ei toimi ja miten siihen pitäisi lisätä toiminnallisuus jolla tehdään sitä ja tätä. Nämä busineksen vikinät johtaja sitten nakittaa "spesialistille" joka on se tyyppi joka oikeasti rupeaa pistämään palloa eteenpäin.