Poikani on vähän alle kolmen ja erosin isästään keväällä. Nyt on pari kertaa käynyt niin, että kun poitsu on tullut isänsä luota viikonloppua viettämästä, hän on alkanut saman tien itkeä, itkeskellyt koko illan ja ollut aivan surkea, roikkunut minussa eikä ole meinannut uskaltaa jäädä yksin sänkyynsä. Hän on ollut yhtä pitkiä aikoja kummankin mumminsa luona, ja aina on ollut tosi iloinen ja kaikki on ollut kunnossa sieltä tullessa. Isänsä luotakin tullessa on monta kertaa kaikki ollut ok. Kesälomaa poika vietti isällään viikon, ja senkin jälkeen oli kaikki täysin kunnossa, poika oli iloinen ja tyytyväinen. Mutta pari kertaa viikonlopun jälkeen on ollut niin ihmeellisen itkuinen, että on alkanut mietityttää, onko siellä kaikki ollut ok. Isän kanssa on toki puhuttu, ja hän väittää kaiken olevan ok, mutten voi siihenkään aivan sokeasti luottaa. Toki lapsille tuo siirtyminen isältä äidille ja toisin päin voi olla kovakin paikka, mutta onkohan ihan tavallista, että tuon ikäinen lapsi itkee tuntitolkulla kotiin tultuaan? Olen koittanut varovasti jotain kysellä pojalta viikonlopun tapahtumista, mutta eihän tuon ikäinen vielä osaa kertoa, mikä on vialla. Olisi kiva lukea muiden kokemuksia ja varsinkin saman ikäisistä lapsista.
Lapsi itkee isältä tultuaan
16
2116
Vastaukset
- mää,
Että itkee kaipuutaan.
Viikon siellä olleena, ja reippaana kotiin tultuaan oli jo ehtinyt äitiä kaivata ja viettää aikaa isän kanssa kunnolla, jolloin paluu kotiin oli helpompaa, viikonloppu taas niin lyhyt aika, et isin kanssa olo "jää kesken" ja toisaalta kaipaa takaisin sinne, vaikka on kiva myös tulla kotiin.
huolestuttavampaa olisi, jos tuon ikäinen itkisi isälleen lähtiessä, ei sieltä palatessaan. - kumma juttu
nyt sitten vaan ilmoitat iskälle ettei enää mitää asiaa kun kerran oli oikeen kyyneliä. ja vaikka sillä olis tapaamisoikeus ja niin vielä mitä, et anna. ja jos tulee ovelle hakeen niin älä kuule vaan avaa. mutta sitten kun olet tätä jatkanu 6kk eikä se enää tulekaan ovelle, niin soitat sossuun ettei isää varmaan enää kiinnosta kun ei oo enää näkyny. sossu sanoo että voi voi äiti ja lapsi kulta. ja sitten vielä lähetät viestin että oot saatana niin paska iskä että lapses on ihan vieraantunut, kun ei tunnut kiinnostavan vaikka äiti kaiken yrittää.
- ja kauna
on ongelmasi.
Ikävä, että yrität levittää sitä laajelmaltikin, todella ikävää.
Mutta eipä hättää mittään, tietoa ja taitoa riittää sinulle myös.
Nyt tiedostaessasi, että ongelma on, se on jo melkein ratkaistu.
Googlaa eroseminaarien sivustoja. Etsi asuinkuntasi mielenterveysosaston numero ja varaa keskusteluaika ym.
Mutta älä puraa vihaasi ja kaunaasi viattomiin, joilla ei todella ole osaa eikä arpaa pahaan oloosi.
Aloittajalle sanoisin, että jos tunnet, että ns."maalaisjärki" ei riitä ja huolestumisesi vahvistuu lapsesi käytöksestä ja pahasta olosta, luota vaistoihisi.
Sinä itse olet lapsesi paras tulkki, onhan kyseessä 3 vuotias.
Jos sulkee silmänsä oireilta-oli ne sitten fyysisiä tai psyykkisiä-sitä vaikeampi on niitä jälestä päin korjailla ja ylipäätään selvittää.
Onnea matkaan, viisautta elämää kantaviin ja tukeviin päätöksiisi. Älä pelkää, usko vain.
Ennenkaikkea, uskalla ajatella itse.
- kokemust.
Yllä olevalla näköjään huonoja kokemuksia.
Tietysti olet huolissasi, mutta älä ylireagoi tilannetta.
Itse olin pienenä aina isäni ja vaarini luona viikonloppuja ja pitkiäkin aikoja varsinkin kesällä. Muistan että kotiin paluun jälkeen oli vain tosi kiukkuinen ja tylsä olo, näin olen myös saanut kuulla. Kiukuttelin ja tuntui, että kaikki hauska vaan loppui ja en kotona saanut enää tarpeeksi huomiota, mikä piti jakaa kolmen siskoni kanssa.
Erossa asuvalle vanhemmalle lapsen kanssa olo voi olla laatuaikaa ja lasta tulee ehkä liiaksikin lellittyä tehtyä vain mukavia asioita jne.
Kiinnitä huomiota siihen, kuten ekä kirjoittajakin sanoi, että millä fiiliksillä lapsi isänsä tykö menee. - samanlaista
noin kolme viikkoa meni niin että lasta sai illalla nukuttaa pitkään kun alkoi hysteerisenä itkeä kun laittoi sänkyyn, tämä alkoi siis isän luonaolon jälkeen ja lapsi on 2 vuotias.
Mainitsin asiasta isälle useaan otteeseen, ja kas kummaa, tilanne rauhoittui. Isän luona asiat tehdään niin eritavalla kuin kotona, lapselle voi jäädä pahat muistot esim vääränlaisesta nukkumaanmeno- tavasta, eli ei ole tuttuja rutiineja isän luona.
Etävanhempien tulisi kunnioittaa lapsen omia totuttuja aikatauluja ja tapoja tehdä asiat, etenkin kun on pienestä lapsesta kyse.
Kotiin tullessa itkuisuus on meillä ainakin vaikuttanut olevan ikävää äitiä kohtaan, on sylissä kuin pikkuvauva ja huolehtii että äiti on koko ajan näkyvillä.
Onneksi kuitenkin lähtee mielellään isänsä mukaan, saa tämäkin äiti kaipaamansa lepotauon parin viikon välein :)- meillä näin
meillä exäni kanssa on aivan eri aikataulut ja tavat lapsen nukkumaanmenosta eikä koskaan ole ollut ongelmia. Olisikohan ongelmana sinun tai exäsi käyttäytyminen? Ettehän puhu pahaa toisistanne lapselle tms? Lapsen käyttäytyminen viittaa siihen.
- samanlaista
meillä näin kirjoitti:
meillä exäni kanssa on aivan eri aikataulut ja tavat lapsen nukkumaanmenosta eikä koskaan ole ollut ongelmia. Olisikohan ongelmana sinun tai exäsi käyttäytyminen? Ettehän puhu pahaa toisistanne lapselle tms? Lapsen käyttäytyminen viittaa siihen.
Mun lapselle on tärkeetä että nukkumaanmenoajat on samat kutakuinkin joka päivä, kiukku pukkaa päälle muuten. Hän on kuitenkin vasta 2 vuotias.
Lapsi ei puhu isästään kotona, joten haukkumisesta ei ole ainakaan minun taholtani kyse. Pyrin tekemään isälle lähdöstä hauskan hetken, siihen en pysty vaikuttamaan miten asiat isän luona sujuvat.
Mulle lapsen hyvinvointi on maailman tärkein juttu, en tosiaan ole niin idiootti että haukkuisin lapseni perheenjäseniä hänen kuullen!
Pidän hänet pumpulissa niin pitkään kuin pystyn, olisipa minuakin pidetty pienenä kuin kukkaa kämmenellä. Elämä opettaa ja siksipä olen maailman paras äiti rakkaalle kullalleni :) - vähän vanhempi lapsi
meillä näin kirjoitti:
meillä exäni kanssa on aivan eri aikataulut ja tavat lapsen nukkumaanmenosta eikä koskaan ole ollut ongelmia. Olisikohan ongelmana sinun tai exäsi käyttäytyminen? Ettehän puhu pahaa toisistanne lapselle tms? Lapsen käyttäytyminen viittaa siihen.
kuin 2 vee?? Lapset reagoivat eri tavoin eri tilanteisiin, ketään ei ole samasta muotista tehty. Ja parhaiten lapsen tunteiden tulkkina toimii lähivanhempi, joka oppii ennakoimaan lapsen käytöksen eri tilanteissa seuratessaan tiiviisti hänen kasvuaan ja kehitystään.
Sulta vähän karkeaa tekstiä toi että meet tekee johtopäätöksiä sinulle täysin vieraan lapsen käytöksestä, mitäs jos itse kerrot jostain ongelmastas täällä ja sulle tullaan sanoo että ethän vain ole ollu huono äiti ja haukkunu isiä 2v taaperolle??
Ilmeisesti olet itse puhunut exästäsi pahaa lapsellesi, siitä toi ajatus tuli mieleesi. Itselleni se ei olisi kyllä tullut edes viimeisenä mieleen edes tuosta ketjun aloittajan tekstistä!
Ja onkohan sulla edes lapsia kun et tiedä ettei se kaksivuotiaan ymmärrys ole ihan sitä luokkaa että tajuaisi haukkumasanoja, tai no mun lapseni ei sellaisia edes osaa kun ei niitä äidin seurassa joudu ikinä kuulemaan. Joten voihan olla että sun lapsesi on jo varhain joutunut niitä kuulemaan ja näin ollen ymmärtää niiden tarkoituksen. - meillä näin
vähän vanhempi lapsi kirjoitti:
kuin 2 vee?? Lapset reagoivat eri tavoin eri tilanteisiin, ketään ei ole samasta muotista tehty. Ja parhaiten lapsen tunteiden tulkkina toimii lähivanhempi, joka oppii ennakoimaan lapsen käytöksen eri tilanteissa seuratessaan tiiviisti hänen kasvuaan ja kehitystään.
Sulta vähän karkeaa tekstiä toi että meet tekee johtopäätöksiä sinulle täysin vieraan lapsen käytöksestä, mitäs jos itse kerrot jostain ongelmastas täällä ja sulle tullaan sanoo että ethän vain ole ollu huono äiti ja haukkunu isiä 2v taaperolle??
Ilmeisesti olet itse puhunut exästäsi pahaa lapsellesi, siitä toi ajatus tuli mieleesi. Itselleni se ei olisi kyllä tullut edes viimeisenä mieleen edes tuosta ketjun aloittajan tekstistä!
Ja onkohan sulla edes lapsia kun et tiedä ettei se kaksivuotiaan ymmärrys ole ihan sitä luokkaa että tajuaisi haukkumasanoja, tai no mun lapseni ei sellaisia edes osaa kun ei niitä äidin seurassa joudu ikinä kuulemaan. Joten voihan olla että sun lapsesi on jo varhain joutunut niitä kuulemaan ja näin ollen ymmärtää niiden tarkoituksen.lapsi on 3-vuotias että tiedän kyllä mistä puhun! On myös kokemusta 5-, 9-, ja 14-vuotiaasta!! Kunhan lasta rakastetaan ja kohdellaan hyvin, eikä missään nimessä manipuloida, varmasti kaikki menee hyvin! Huh, huh mitä tekstiä, taisi kolahtaa?
- sultapa juuri
meillä näin kirjoitti:
lapsi on 3-vuotias että tiedän kyllä mistä puhun! On myös kokemusta 5-, 9-, ja 14-vuotiaasta!! Kunhan lasta rakastetaan ja kohdellaan hyvin, eikä missään nimessä manipuloida, varmasti kaikki menee hyvin! Huh, huh mitä tekstiä, taisi kolahtaa?
mistä tiedät että lapsen käytös viittaa siihen että vanhemmat haukkuvat toisiaan lapselle/lapsen kuullen...?
Sanot tietävästi mistä puhut, olet siis itse tehnyt niin ja lapsesi reagoinut mainitulla tavalla???
"Kunhan lasta rakastetaan ja kohdellaan hyvin, eikä missään nimessä manipuloida, varmasti kaikki menee hyvin!"
Siis sinun mielestäsi lapsella ei ole omia tunteita, persoonaa, vuorokausirytmiä tms kun etän luona olot eivät "tunnu missään" pienen lapsen arjessa??
Huh huh mitä tekstiä itseltäsi, on siinä lapsillasi oikee tunteiden tulkki...Tai ehkä lapsesi tosiaan ovat kasvaneet perheessä jossa tunteita ei saa näyttää eivätkä uskalla itkeä ikäväänsä isää tai äitiä kohtaan, saatika sitten muista syistä.
Sehän on lapselta valtava luottamuksen osoitus vanhemmalleen kun osaa ja uskaltaa näyttää myös negatiivisia tunteita, kuten juuri ikävää, surua, pettymystä, kiukkua.
Lapsi on silloin oikein kasvatettu luottamaan vanhempansa tukeen ja turvaan hädän hetkellä ja hän uskaltaa myös hätänsä näyttää koska tietää ettei tule torjutuksi.
Jos sinun lapsesi eivät uskalla näitä tunteita näyttää niin suosittelen pikimmiten ammattiapua kasvatukseen ennen peruuttamattomia traumoja!!
- mielestäni
kuulostaisi enemmän siltä ettei lapsi halua kotiin jos noin itkee, jos haluaa olla vielä isällään.
- Anelma
Kuinka usein isä tapaa lasta? jos väli on 2 viikkoa, niin se on noin pienelle lapselle liian pitkä väli. Minä lähtisin etsimään ratkaisua tapaamisia lisäämällä.
- muuta "vikaa"
kuin todennäköinen ikävä isää. Poika aistii että kaikki ei ole kunnossa (perhe ei ole koossa) ja miettii miksi ei saa olla isän kanssa enemmän...Koitahan järjestää asiat siten, että poika saa olla isänsä kanssa enemmän.
- aloittaja
Vaikeita asioita ja tunteita herättäviä.
Huono täällä netin välityksellä nyt ainakaan on antaa arvioita muiden tilanteista suuntaan tai toiseen. Itsellä on omat syyni olla tarkkana, mutta toisaalta toivon ja uskonkin kaiken olevan ok. Iloisena poika on aina mennyt isälleen, se on varmasti hyvä merkki. Vaistoihinsa on silti luotettava, kuten joku kauniisti kannustikin tekemään. Niiden tueksi - oman kokemukseni puutteesta johten - lähdinkin kyselemään muiden kokemuksia. Miten omat lapsenne oirehtivat vastaavassa iässä ja tilanteessa. Kiitos tähänastisista vastauksista, ja lisääkin voisin mielelläni lukea :) - Eron tuskassa
Kuulostaa tutulta tuo sinun pikkuisesi käytös.Minunkin 7v poika on hirveän kiukkuinen ja itkuinen oltuaan isällään.Siellä on takuulla asiat todella hyvin,ex on rakastunut ja uusi nainen on oikein mukava ja lapset viihtyvät siellä.Lapsella on vain kova ikävä isäänsä äidin luo tultuaan.Olen kysynytkin pojalta asiasta ja poika sanoo,että kun on isän luona on äitiä ikävä ja kun on äidin luona on isää ikävä.Lapset asuvat pääsääntöisesti minun luona ja esim. nyt kesän aikana ex ei ole ottanut poikia luokseen eikä nuorempikaan ole paljon itkeskellyt tai kaivannut isäänsä.
Yritä jutella pikkuihmisen kanssa asiasta.Ja sano,että on ihan ok,että on iskää ikävä.Ja voihan tuon ikäinen jutella puhelimessa isän kansa,jos ihan mahdoton ikävä yllättää. - ruoste paistaa sädekehästä
jospa lapsi on vain surullinen kun tajuaa että on reväisty rakkaasta toisesta vanhemmasta eroon ja näkee vain harvoin,sitten kun arki losahtaa taas päälle,itkuhan siitä tulee...
yleensä naiset ja äidit syyllistävät miehet ja sättivät alimpaan helvettiin,kun muu ei auta,otetaan lapset ja heidän tunteet pelinappulaksi jotta saadaan isää syyllistettyä oikeen kunnolla ja kaikki menee läpi,onhan se äiti joka sanoo...
vieläpä lapsi aivopestään hylkimään isää ja manipuloidaan ja ujutetaan oman "rakkauden" tukahduttavan pumpulin läpi kaikkea paskamaista piilopropagandaa isästä...ei suoraan mutta omalla käytösellä.Lapsi ei ole tyhmä,kun kerta hallitseva vahva vanhempi äitiliini,niin viestii,on paras uskoa,silloin kaikki sujuu helpommin,ainakin sitten hiukka vanhempana.
Läheltä on seurattu tällaista näytelmää!
Ei toki aina näin,ihmisiä on monenlaisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614267Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653477Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541812Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251698Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981439Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133945Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115848Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18839