Bodomissa

Ei syyllisyydestä ollutkaan näyttöä, kuten tiedetään. Mutta koko tapauksessa on kuitenkin niin paljon kohtia jotka tukevat NG:n syyllisyyttä. Tämä asia tulee tunnepohjalta, vaikka ei ole mitään syytä henkilökohtaisesti tuota kaveria teilata. Mutta tunnepohjalta ei voida ketään tuomita. Hyvä niin tietysti.
Ei tätä asiaa jauhettaisi edelleen niin paljon, jos NG:n syyttömyydestä olisi selkeä näyttö. Miksi muuten syytekynnys olisi ylittynyt ja sitä niin huolella valmisteltiin? 60-luvun poliisitutkintaa on täällä kehuttu, joten ulkopuolinen murhaaja olisi saatu jo varhaisessa vaiheessa kiinni. Niin mittava ja räikeä teko tuo oli.
Nyt kävi niin, että aika oli tekijän puolella. Katsokaa tuo vanha "Ei vanhene koskaan". Herättää paljon kysymyksiå.
Tekijä saa tuomionsa vielä. Jos ei maallista niin sen joka vielä odottaa.
4363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos joku, niin tuonpuoleisessa odottava tuomio kaikkein vähiten Bodomin kolmoismurhaajaa huolettaa!
Siinä on kuulkaas niin paksunahkainen äijä, ettei se ole koskaan tuntenut pienintäkään tunnonvaivaa tekosistaan, vaan pikemminkin jonkinlaista ylpeyttä.
Lisäksi hän on vieläkin sitä mieltä, että uhrit saivat ansionsa mukaan, sekä naureskelee partaansa aikalaistutkijoiden tolvanuutta - ehkä jo vähän nykytutkijoidenkin, joskin näille hieman varovaisemmin...

Äänestä

Käräjäoikeuden päätöksestä yksi esimerkki:

"Edellä todetut seikat tukevat vahvasti johtopäätöstä Gustafssonin syyttömyydestä, eikä asiassa esitetty näyttö edes kokonaisuutena arvostellen osoita, että Gustafsson olisi kohdistanut syytteessä kerrotussa tilanteessa väkivaltaa Björklundiin, Boismanniin, tai Mäkeen."

Näitä löytyy lisääkin vaikka kuinka paljon, tilaat vaan niin tulee. Eli oikeuden päätöksessä ei mainita yhtä ainutta kohtaa joka tukisi Nilsin syyllisyyttä.

Niitä "syyllisyyttä tukevia kohtia" on siis vain sinun perin ilkeässä ja sairaalloisen pahantahtoisessa mielessä.

Tuo oli muuten hauskasti sanottu että "60-luvun poliisitutkintaa on täällä kehuttu". Heh!
Eikös sen pitänyt olla täysin päinvastoin?

Ja lynkkariporukka siis nyt odottelee levollisin mielin sitä kun Nils on viimeisellä tuomiolla? Heh! Harras taivaallinen joukkio siellä viimeisellä portilla ilmeisesti sitten odottelee, aidalla istuen heiluttelevat jalkojaan ja syövät juustonaksuja ja hörppivät kokista odotellessa.

Äänestä
  • Minä olen tässä hieman ihmetellyt, että minkälainen ihminen tuntee riemua siitä, että kolmoismurhaaja pääsee luikahtamaan kuin koira veräjästä... lisäksi tämä ihmislaji pyhittää loppuelämänsä tämän koiran puolesta räkyttämiseen...
    Ihmeen paljon on näitä linnankundeja ja avohoitopotilaita vapaana keskuudessamme. Nämä jos mitkä ovat niitä potentiaalisia kriminaaleja, tunnottomia tolvanoita, kuten esikuvansakin, aina valmiina ottamaan erää, heikompiansa vastaan tietenkin, aivan kuten esikuvansakin...

    Äänestä

  • öööööööööötota kirjoitti:

    Minä olen tässä hieman ihmetellyt, että minkälainen ihminen tuntee riemua siitä, että kolmoismurhaaja pääsee luikahtamaan kuin koira veräjästä... lisäksi tämä ihmislaji pyhittää loppuelämänsä tämän koiran puolesta räkyttämiseen...
    Ihmeen paljon on näitä linnankundeja ja avohoitopotilaita vapaana keskuudessamme. Nämä jos mitkä ovat niitä potentiaalisia kriminaaleja, tunnottomia tolvanoita, kuten esikuvansakin, aina valmiina ottamaan erää, heikompiansa vastaan tietenkin, aivan kuten esikuvansakin...

    Jaha. Argumentit Bodomin tapahtumista loppuivat aika lyhyeen!

    Heh!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei näyttöä? kirjoitti:

Ei syyllisyydestä ollutkaan näyttöä, kuten tiedetään. Mutta koko tapauksessa on kuitenkin niin paljon kohtia jotka tukevat NG:n syyllisyyttä. Tämä asia tulee tunnepohjalta, vaikka ei ole mitään syytä henkilökohtaisesti tuota kaveria teilata. Mutta tunnepohjalta ei voida ketään tuomita. Hyvä niin tietysti.
Ei tätä asiaa jauhettaisi edelleen niin paljon, jos NG:n syyttömyydestä olisi selkeä näyttö. Miksi muuten syytekynnys olisi ylittynyt ja sitä niin huolella valmisteltiin? 60-luvun poliisitutkintaa on täällä kehuttu, joten ulkopuolinen murhaaja olisi saatu jo varhaisessa vaiheessa kiinni. Niin mittava ja räikeä teko tuo oli.
Nyt kävi niin, että aika oli tekijän puolella. Katsokaa tuo vanha "Ei vanhene koskaan". Herättää paljon kysymyksiå.
Tekijä saa tuomionsa vielä. Jos ei maallista niin sen joka vielä odottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu