Entinen tuttavani on "varastanut sähköä" ohi sähkömittarin maatilallaan jo yli 10 vuoden ajan.
Voiko hän saada rangaistuksen, jos sähkölaitoksella aletaan ihmetellä sähkölaskun pienuutta, rakennusten kokoihin nähden?
HAUENLEUKASÄHKÖSTÄ
4
1145
Vastaukset
Ei todennäköisyys riitä näytöksi. Yleensä vikakorjaajat narauttavat sähkövarkaita oman toimensa ohella, huomatessaan hengenvaaralliset ohituskytkennät johdoissa tai sähkötauluissa. Kyllähän sähkölaitos voi myös lähettää asentajat lähimpään tolppaan tekemään mittauksia, jos on aihetta epäillä vilunkia. Sitten ilmoitetaankin poliisille, jos todisteita löytyy.
Tiedän erään omakotitalon, jonka keittiön hella oli ollut varmaan kymmeniä vuosia ohituskytkennällä uuden omistajan tekemään peruskorjaukseen asti. Ei näköjään narahtanut, kun oli huolellinen, onnekas eikä liian ahne. ;)- utelias112
Kiitos vastauksestasi.
Tiedän, että kyseisen henkilön serkku on tehnyt ilmoituksen sähkölaitokselle ja antanut omat henkilötietonsakin, jotta asia tutkitaisiin.
Viritelmät ovat kuulemma hengenvaarallisia, ja serkku teki ilmoituksen, koska 2 ja 3-vuotiaat lapset ovat olleet todellisessa hengenvaarassa, eikä tämä "sähkövaras" ole saituudessaan poistanut viritelmiä. - tavallisin tapa serkun syyk...
utelias112 kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi.
Tiedän, että kyseisen henkilön serkku on tehnyt ilmoituksen sähkölaitokselle ja antanut omat henkilötietonsakin, jotta asia tutkitaisiin.
Viritelmät ovat kuulemma hengenvaarallisia, ja serkku teki ilmoituksen, koska 2 ja 3-vuotiaat lapset ovat olleet todellisessa hengenvaarassa, eikä tämä "sähkövaras" ole saituudessaan poistanut viritelmiä.Nämä on niitä tavanomaisia tapauksia mitä tänne tulee ilmoituksia.Olen työssä sähkölaitoksessa ja sama henkilö saattaa tehdä useistakin henkilöistä ilmoituksia.
- tehnyt
tavallisin tapa serkun syyk... kirjoitti:
Nämä on niitä tavanomaisia tapauksia mitä tänne tulee ilmoituksia.Olen työssä sähkölaitoksessa ja sama henkilö saattaa tehdä useistakin henkilöistä ilmoituksia.
Omatuntoni on puhdas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225145Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303678No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241524- 231411
- 141302
- 271208
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221127