Voi että

Viikonloppuna mökillä meidän 14 viikkoinen pentu jotenkin ihmeellisesti sai virvelin uistimen koukun huulesta läpi. Ite olin lepäilemässä vielä ja miehen vanhemmat olivat ulkona koirien kanssa. Sitte alko meidän pikkuinen vinkua ihan kauheasti ja itte sitten säntäsin ulos. Siellä näin kun mieheni isä piteli Nitaa sylissä ja sillä oli uistin huulessa kiinni. Tuli ihan kauhea paniikki. Vielä kun yksi koukku siinä sitten pääsi juuttumaan papan paitaankin kiinni.
Ihan paniikissa sitten etin jonkinlaisia pihtejä että saisi sen uistimen roikkumasta pois siitä koukusta. nita vain ulisi ihan kaiheasti ja itte kanssa sitten itkusin silmin yritin löytää pihtejä.
Lopulta onneksi saatiin uistin roikkumasta pois, mutta koukku oli edelleen tyttösen huulesta läpi. Sitten ei muutakuin soitin päivystävälle ja lähdettiin ajamaan eläinlääkärille. lääkäri sitten sai koukun pois huulesta.

ja nytten tyttö on kuin ei mitään olisi käynyt. Vaikka karttaa noita uistimia ja ihan hyvä että tekee niin.Ihmettelin vain kun ei lääkäri edes puhdistanut huulta, sanoi vain ettei nuo yleensä tulehdu..
Mutta oli kyllä ihan kauheaa ja aion vastaisuudessa pitää vielä paremmin silmällä meidän pikkuista.
5447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

laittaa ne uistimet vähän turvallisempaan paikkaan.

Äänestä
  • no luuletko etten paasannut tämän jälkeen ukoille että voisi ne uistimet ottaa siitä virvelistä irti!
    jos olis herrat vähän viittiny nähdä vaivaa ja irrottaa uistimet sekä laittaa ne johonkin pakkiin.. mutta kun ei! Ei olis käynyt mitään jos vähän viitti.. Joten mitä me tästä opimme =)
    Kyllä sai ne vähän kuulla.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    no luuletko etten paasannut tämän jälkeen ukoille että voisi ne uistimet ottaa siitä virvelistä irti!
    jos olis herrat vähän viittiny nähdä vaivaa ja irrottaa uistimet sekä laittaa ne johonkin pakkiin.. mutta kun ei! Ei olis käynyt mitään jos vähän viitti.. Joten mitä me tästä opimme =)
    Kyllä sai ne vähän kuulla.

    =)=)

    Äänestä

Koirat osaavat vanhempanakin vinkua pienemmästäkin vaivasta
sydäntäsärkevästi, vaikkei niin kauheasti satukkaan.
Minun rotkoni sai kerran ydinluun pujotettua alaleuan ympäri. Siitä seurasi
aikamoinen meteli ja sähläys. Luu oli solahtanut kulmahampaiden taakse, joten
sitä oli vaikea irroittaa, varsinkin kun koira ulvoi ja sähläsi kaikin tavoin.
Onneksi se kuitenkin lähti nitkuttelemalla pois, kun varoi vaan omia
sormiaan, etteivät ne joutuneet koiran hampaiden väliin. Naarmuakaan koira ei saanut
onnettomuudesta, mutta se
ulvonta oli sydäntä riipaisevaa.

Muutama muukin kerta on mielessä, jolloin naapuruston huomio on herätetty
ulinalla. Tästä olenkin oppinut, että kannattaa katsastella rauhassa mistä
on kysymys. Paniikissa ei nuo apuvälineetkään löydy, vaikka olisivat
silmien alla näkyvissä.

Äänestä

voi vaan kuvitella sitäki kipua. Itsellä aiheutti lievää lenkkaamista orapihlajan piikki kun osui jalkaan. Hyvä juttu jos pentu ei valita. Kyllä niitä onnettomuusksia voi sattua vaikka yrittäis kuinka olla silmä tarkkana. Jaksamisia hänelle!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kauhiat paikat kirjoitti:

Viikonloppuna mökillä meidän 14 viikkoinen pentu jotenkin ihmeellisesti sai virvelin uistimen koukun huulesta läpi. Ite olin lepäilemässä vielä ja miehen vanhemmat olivat ulkona koirien kanssa. Sitte alko meidän pikkuinen vinkua ihan kauheasti ja itte sitten säntäsin ulos. Siellä näin kun mieheni isä piteli Nitaa sylissä ja sillä oli uistin huulessa kiinni. Tuli ihan kauhea paniikki. Vielä kun yksi koukku siinä sitten pääsi juuttumaan papan paitaankin kiinni.
Ihan paniikissa sitten etin jonkinlaisia pihtejä että saisi sen uistimen roikkumasta pois siitä koukusta. nita vain ulisi ihan kaiheasti ja itte kanssa sitten itkusin silmin yritin löytää pihtejä.
Lopulta onneksi saatiin uistin roikkumasta pois, mutta koukku oli edelleen tyttösen huulesta läpi. Sitten ei muutakuin soitin päivystävälle ja lähdettiin ajamaan eläinlääkärille. lääkäri sitten sai koukun pois huulesta.

ja nytten tyttö on kuin ei mitään olisi käynyt. Vaikka karttaa noita uistimia ja ihan hyvä että tekee niin.Ihmettelin vain kun ei lääkäri edes puhdistanut huulta, sanoi vain ettei nuo yleensä tulehdu..
Mutta oli kyllä ihan kauheaa ja aion vastaisuudessa pitää vielä paremmin silmällä meidän pikkuista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu