Anneli kävi

Anneli kävi lauantaina luonani ja toi Ilta-Sanomat, viinirypäleitä ja vaniljamunkit. Juotiin kahvia ja juteltiin ja naurettiin kuin vanhat tutut ainakin, niinkuin olemmekin.
-Anneli sanoi että olen laihtunut entisestään.
No totta, enhän syökään paljoa. Poskissa on ehkä kuopat ja kylkiluutkin voi laskea.-Vatsan kohdalla on monttu.
-Itseasiassa soitin Annelille perjantaina työpaikalle ja kysyin, voisiko tulla huvikseen käymään luonani juttelemaan kaikenlaista.(Taidankin olla varsinainen roisto!)

-Anneli on lähes 180 senttinen vaaleatukkainen hoikka ja mielestäni hauskannäköinen. Ja lisäksi huumorintajuinen.- Ja ennenkaikkea terve, joka ei tarvitse pyörätuolia. Olemme aikaisemmin tavanneet monesti fysioterapiassa, johon hotoon pääsen ajoittain.-Anneli toimii siellä avustajana.
Hän on kotoisin itä-Suomesta.

-Kävi selväksi, että hänellä on Keijo niminen uusi miestuttava, joka on hirvittävän omistushaluinen.-Anneli oli valehdellut Keijolle menevänsä naistuttavansa seurassa joihinkin bailuihin!

Mutta sitten Annelin piti lähteä ja sovittiin, että ehkä tavataan taas, kun ehditään.
0718
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Minä olen Markku kirjoitti:

Anneli kävi lauantaina luonani ja toi Ilta-Sanomat, viinirypäleitä ja vaniljamunkit. Juotiin kahvia ja juteltiin ja naurettiin kuin vanhat tutut ainakin, niinkuin olemmekin.
-Anneli sanoi että olen laihtunut entisestään.
No totta, enhän syökään paljoa. Poskissa on ehkä kuopat ja kylkiluutkin voi laskea.-Vatsan kohdalla on monttu.
-Itseasiassa soitin Annelille perjantaina työpaikalle ja kysyin, voisiko tulla huvikseen käymään luonani juttelemaan kaikenlaista.(Taidankin olla varsinainen roisto!)

-Anneli on lähes 180 senttinen vaaleatukkainen hoikka ja mielestäni hauskannäköinen. Ja lisäksi huumorintajuinen.- Ja ennenkaikkea terve, joka ei tarvitse pyörätuolia. Olemme aikaisemmin tavanneet monesti fysioterapiassa, johon hotoon pääsen ajoittain.-Anneli toimii siellä avustajana.
Hän on kotoisin itä-Suomesta.

-Kävi selväksi, että hänellä on Keijo niminen uusi miestuttava, joka on hirvittävän omistushaluinen.-Anneli oli valehdellut Keijolle menevänsä naistuttavansa seurassa joihinkin bailuihin!

Mutta sitten Annelin piti lähteä ja sovittiin, että ehkä tavataan taas, kun ehditään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu