Mitä tehdä?

Mitä tehdä ex-ystävälle joka käytti vain hyväkseen?
Tahtoisin itse puhua kasvotusten ja saada itselleni mielenrauhan ja unohtaa koko asian ja etenkin tuon ihmisen joka niin satutti. Mutta toinen sanoo vaan että "mitä hyötyä siitä olisi?". Minä itse saisin sen kaivatun mielenrauhan ja ehkä jopa vastauksen muutamaan avoinna olevaan kysymykseen. En tahtoisi hänen kavereille soitella ja kysellä, koska asia ei heille kuulu.
Tätä tuskaa kun ei tahtoisi rinnassaan kantaa enää yhtään enenpää.
172255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

jonka perhe-elämää olen sivusta seurannut kauhulla.
Kumpikaan aikuisista ei ole pulmunen, mutta kun perheenisä sai rilluttelusta tarpeekseen, kun lapset kärsi, palasi kotiin. Hetken onnea kesti, sitten vaimo kyllästyi hänen kiltteyteen, heitti miehen ja lapset pihalle ja kulutti lapsille kuuluvat rahat omiin rientoihin. Joulun lähestyessä otti takaisin ja kun joulu ohi, heitti miehen pihalle ja nyt taas takaisin...

Nykyisin ihmetellään miksi lapset voivat huonosti. Sivusta seuranneena en enää ihmettele. Kun kaksi aikuista riitelee, niin siitä kärsii lapset. Onneksi kodissani ei riidelty.

Perheen merkitys on tärkeä, mutta jos se on riitaisa ja lapset kärsii, miksi yrittää ja yrittää...Ystäväni vetoaa arvomaailmaansa, mutta kenen kustannuksella?

Äänestä
  • Tässä ei ole kärsinyt yksikään lapsi. Mietin kyllä olenko sitä kuitenkin itse, kun täällä katkeruuttani huudan. Tyhmää.

    Äänestä

Maksa minule 500€ minä käydä juttelemassa. Et tuntee enä sama mies sen jälken

Äänestä
  • Väkivalta ei ratkaise tätä asiaa. Siihen en turvaudu. Tahdon vain puhua, viimeisen kerran. Minusta hän on sen minulle jopa velkaa. Ja kuka puhui jotain miehestä? En minä ainakaan.

    Äänestä

  • Ei ratkaise asiaa kirjoitti:

    Väkivalta ei ratkaise tätä asiaa. Siihen en turvaudu. Tahdon vain puhua, viimeisen kerran. Minusta hän on sen minulle jopa velkaa. Ja kuka puhui jotain miehestä? En minä ainakaan.

    ...sikiää?

    Äänestä

  • idiootteja... kirjoitti:

    ...sikiää?

    Kiitos huomiosta :)

    Äänestä

  • tai siut syötetää Vuokse pullasorsille ja iha ilmaseks !!!!!!!

    Äänestä

Et voi pakottaa exääsi kanssasi juttusille, joten sinun on parempi vain antaa olla ja siirtyä elämässäsi eteenpäin. Menneet ovat menneitä, eikä niiden kannata jättää vaivaamaan mielenrauhaa. Panosta tulevaisuuteen.

Missään nimessä sinun ei pidä ryhtyä kyselemään hänen kavereiltaan (eikä heidän pidä vastata). Asettaisit vain heidät ikävään välikäteen ja tekisit itsestäsi naurettavan urkkijan, joka ei osaa päästää irti.

Äänestä
  • Niin olen päättänyt tehdäkin :) Jätän asian omaan arvoonsa. Milloin sitten katkeruus haihtuu, on se eriasia. On vaan niin kovin hyväksikäytetty olo. Mutta itse annoin kaiken tapahtua. Olisin halunnut kuulla vain totuuden kasvotusten tai edes ylipäänsä. Mutta mitä sitä sellaista tunnustamaan tai kertomaan, jonka niin hyvin on saanut salattua. Toivottavasti tuo paska ei vaan leviä hänen omaan naamaan. :( Aurinkoa!
    PS. Kiitos Igor! ;)

    Äänestä

Eihän tämä katkeroitunut tarinan kirjoittaja vaan satu asumaan Kymenlaakson suunnalla?

Äänestä
  • Ei, en mie asu Kymenlaaksos. Miks tänne sit kirjottelisin? Jos siul jotain katkeraa jonku kans silt suunnalt ni selvitäppä asia hetimmiten. Niin mieki tein :) Helpotti kyl oloa. Jopa sen toisenkin. ny helpompi hengittää ja moikata kulmilla. Liikaa väärinkäsityksiä. Kysymykset selvitetty. Vaikka ystävyys ja luotto toiseen menikin täysin, jotain säilyi kuitenkin. Toivotan onnea ja rohkeutta!

    Äänestä

  • en satu asuu kirjoitti:

    Ei, en mie asu Kymenlaaksos. Miks tänne sit kirjottelisin? Jos siul jotain katkeraa jonku kans silt suunnalt ni selvitäppä asia hetimmiten. Niin mieki tein :) Helpotti kyl oloa. Jopa sen toisenkin. ny helpompi hengittää ja moikata kulmilla. Liikaa väärinkäsityksiä. Kysymykset selvitetty. Vaikka ystävyys ja luotto toiseen menikin täysin, jotain säilyi kuitenkin. Toivotan onnea ja rohkeutta!

    Aloittaja asuu kyl korvenkyläs että onko se sitte kymenlaaksonsuunnal ni sanoppa ite. tuli site sekin kerrottua.

    Äänestä

  • en satu asuu kirjoitti:

    Ei, en mie asu Kymenlaaksos. Miks tänne sit kirjottelisin? Jos siul jotain katkeraa jonku kans silt suunnalt ni selvitäppä asia hetimmiten. Niin mieki tein :) Helpotti kyl oloa. Jopa sen toisenkin. ny helpompi hengittää ja moikata kulmilla. Liikaa väärinkäsityksiä. Kysymykset selvitetty. Vaikka ystävyys ja luotto toiseen menikin täysin, jotain säilyi kuitenkin. Toivotan onnea ja rohkeutta!

    Onnea ja rohkeutta! Se minutkin aikanaan pelasti. Aikaa tästä kyllä jo vuosia. Kuitenkin!

    Äänestä

  • Kymenlaaksossa. Huh, miten pelästyin! Kuin olisin omaa tarinaa todellakin lukenut. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. En ole katkera ja juttu, mitä ei oikeasti ollut, ei varmaankaan tule koskaan selviämään. Enkä todellakaan lähde kellee sun kavereilles soittelee. Mitä hyötyä siitä sitte olisi? En edes ole tavannut heistä kuin ehkä kaks. Työntäisin sut vaan entistä enemmän luotani pois. Ihan niinkuin en sitä olisi tässä jo tehnyt aikaa sitte. Eikä tästä kirjoittamisestakaan ole mitään hyötyä. Ihan kuin joskus lähellä mua sitte olisitkin ollut. No, fyysisesti kyllä, useinkin. Se mitä oli, ei olisi koskaan saanut alkaakaan ja sen oli päätyttävä. Mutta ei niin, kuin se sitten päättyi. Hyvät muistot satuttavat eniten. Lueskelen vanhoja viestejäs ja filmejäs kattelen :)
    Miten mä tänne sitten eksyin, hyvä kysymys. Sua ajattelen liikaa ja toivon jotain, minkä haluisin toteutuvan. Ehkä siksi.
    Oletettavasti tässä on nyt niin paljon tunnisteita ettei jää epäselväksi kuka kirjoittaa ja kelle. Vain me tiedämme.

    Ikuisesti sinun Pallokorvasi, Tutteli

    Ps. eikä sitte mitään aurinkopallonkokoisia herneitä. Kaikkea hyvää sulle toivon! Sitä sulle aina vain tahdoin mutta se mustasukkaisuus ja vainoharhaisuus ystävyytemme tappoi. Valitettavasti. Anna anteeksi kaikki vaiva ja tuska mitä aiheutin!

    Muille tiedoksi, että tämä kirjoitus oli naiselta miehelle ja ettei suhteemme ollut julkinen. Siis ei ollu suhdetta.

    Äänestä

Alkaa käydä mielenkiintoiseksi.

Äänestä

En nyt päässy perille että miten tää juttu meni, että selviskö tää juttu vai ei. Niin sekavaa. Mutta vedä kunnon känni ni kyllä kaikki unohtuu kun pahaa oloaan saa ulos oksentaa.

Äänestä

Haluatteko kuulla lisää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihastuin, Rakastuin kirjoitti:

Mitä tehdä ex-ystävälle joka käytti vain hyväkseen?
Tahtoisin itse puhua kasvotusten ja saada itselleni mielenrauhan ja unohtaa koko asian ja etenkin tuon ihmisen joka niin satutti. Mutta toinen sanoo vaan että "mitä hyötyä siitä olisi?". Minä itse saisin sen kaivatun mielenrauhan ja ehkä jopa vastauksen muutamaan avoinna olevaan kysymykseen. En tahtoisi hänen kavereille soitella ja kysellä, koska asia ei heille kuulu.
Tätä tuskaa kun ei tahtoisi rinnassaan kantaa enää yhtään enenpää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu