Ällöttää pelkkä epäilys, että Suomessa järjestetään koiratappeluita!
Ällööttää ihmisten raadollisuus
4
488
Vastaukset
- zzzzzzz
Suomessa järjestetään paljonkin "koiratappeluita". Nimittäin vastuuttomalla koirien pidolla. Vuosittain tuhannet vastuullisesti pidetyt koirat vahingoittuvat tai jopa kuolevat kun joutuvat toisen koiran hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkääjäkään ei voi voida hyvin ja joskus myös vahingoittuu tai jopa kuolee. Tämä ilmiö on tabu joka on hiljaisuudesta ja viranomaisten olemattomista toimista päätellen vain hyväksyttävä.
Oikeita koiratappeluitakin varmasti järjestetään. Suomen viranomaiset eivät ole kiinnostuneita eläinkysymyksistä kuin silloin kun ulkomailta tulee kysymyksiä todisteiden kera.
Ällöttävää kaikki vastuuttomuus. - niksu
suomalaiset on raadolisia, ei se rajoitu pelkästään esim. koiratappeluihin. Suomessa eläimen henki ei ole minkään arvoinen. Eläimiä otetan ja sitten pian kyllästytään ja eläimestä on päästävä eroon. Usein menevät monttuun. Tai kuin esim. koira tulee vanhaksi ja esim. pissa sisälle, ei viitsitä siivota tms.
Suomessa liian moni pitää eläimiä vain niin kauan kuin niistä on hyötyä eikä liikaa työtä. Sitten kaikenmaailman tekosyillä hävitetään eläin. - NUMERO28
JOS MEINAAN ITTELLÄ OIS KOIRIA EI KOSKAAN EDES LÄHTIS TOLLASEEN MUKAAN SILLÄ SEHÄN ON LAITONTA
MÄ PYSYISIN KAUKANA TOLLASESTA JA HARRASTAISIN OMIEN KOIRIENI KANSSA NÄYTTELYITÄ JA AGILITYA JOPA MAXILUOKAT.ON SE KÄSITTÄMÄTÖNTÄ ETTÄ JO SUOMEENKIN ON ARMON VUONNA 2007 LEVINNYT TÄMÄ LAITON RAHANAHNE ILMIÖ...EN KÄSITÄ SITÄ..ENKÄ TULE KOSKAAN YMMÄRTÄMÄÄN SITÄ ETTÄ MIKSI SELLAISTA PITÄÄ TEHDÄ... - mml
kuvottavaa moinen aivan sairasta ja vastuuntunnotonta..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2654364Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653546Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591869Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251746Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991462Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?134995Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18909Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235869en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115867