Minkälainen ilmasto Goalla on marras-joulukuun vaihteessa? Eli onko sielä tukalan kuumaa, kosteaa?
Ilmasto Goalla
2
769
Vastaukset
- Anna I
Tuohon aikaan ilmasto on parhaimmillaan, kuumaa on vasta maaliskuusta eteenpäin. Sitä paitsi Goassa tuulee aina sen verran ettei siellä ole koskaan tukalan kuumaa. Ja kosteuskin tulee vasta monsuunikauden aikaan.
- ilmasto
Siellä on niin loistava ilmasto, ettei parempaa lomalle toivo... ;)) Siis kuivana aikana lokakuusta tuonne jonnekin tammi-helmikuulle. Päivällä noin 30 astetta ja yöllä siinä 20 asteen tuntumassa. Rantapaikoissa ihanteellista kun mereltä käy kevyt tuuli sopivasti. Eikä noina kuukausina sada koskaan (no ehkä joskus yöllä ihan vähän vielä lokakuussa).
Sisämaassa osaa olla kuumempaakin. Kävin viimeksi ihan Goan itärajan tuntumassa olevalla Dambdi Surlan temppelillä ja siellä oli kyllä kuin saunassa - vasta vain puuttui.
Ja kesäkuusta syyskuulle taas sataa ja sataa ja sataa... Tammikuun jälkeen lämpötilat alkavat vähitellen kohota ja ennen sadekautta ja sen alussakin voi olla lämpöä liki 40 astetta. Siksi sinne ei juuri tehdä turistimatkoja huhti-toukokuussa, eikä sadekaudella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1389808
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p393982Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313595Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376