Cairnterrieri

Meillä on cairnterrierityttö 1,5 v. Se on tosi hyvä koira. Syötämme sille aamuisin normaalia jauheliha-riisisössöä ja iltaisin pyöreitä koiranruokanappuloita. Välipaloina cairntyttö saa koiran namipaloja ja hammaspesupuikkoja silloin tällöin. Nyt taas kun omistamme koiran, tulee lähdettyä ulos lenkille kolme kertaa päivässä. Toinen hyvä asia on koiran iloinen vastaanotto, kun tulemme kotiin. Tämä cairn on lisäksi opetellut itse aivan persoonallisen hännänheilutustavan: häntä pyörii ympyrää kuin propelli. Kerron koirasta myöhemmin lisää. Sillä välin voit käydä katsomassa sen kuvia sivuiltani.
61347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin tämä on kuudes osa kun tuon osan 5 numero lipsahti kolmoseksi. Pentusattumuksia terrierillä on runsaasti. Koiran ollessa noin puolivuotias grillasimme pihalla vieraille valmiiksi maustettuja suurehkoja pihvejä. Grillauksen päätyttyä kännykkäni soi sisällä. Jätin pihvit pöydälle puoleksi minuutiksi ja hain kännykän ulos. Sillä välin terrierinpentu oli hypännyt tuolin kautta pöydälle ja juoksi nyt melkein oman pituutensa kokoinen pihvi suussaan kohti pihan peräkulmaa. Jätin puhelun sikseen ja ryntäsin koiran perään. Sain juosta puolitoista kertaa pihan ympäri kunnes pihvistä lohkesi pieni pala koiran suuhun ja sain pääosan pois. Koiralla oli selvästi veijarimainen ilme kasvoillaan. Pesun ja pienen desinfiointigrillauksen jälkeen sain syödä loppupihvin itse.

Äänestä

No niin, tarina tyttöterrieristämme jatkuu. Selitän ensin miksi meillä on juuri cairnterrieri. Tunsin cairnin ominaisuuksia jo aiemmasta koirastani, joka oli cairnpoika ja eli vähän yli 15 v. Tämä ikä tuntuu olevan suhteellisen normaali cairneille. Tuo poika tuli aina vuosi vuodelta viisaammaksi. Cairn on keskimäärin terveempi kuin moni muu koira. Se on leikkisä ja väsymätön lenkkeilijä. Cairn haukkuu siis niukasti, kun pentuaika on ohi, mahtuu autossakin pieneen tilaan ja on ilmeikäs koira.Eikä cairn juutu pensaisiin, sillä on sopivat jänteikkäät jalat.

Äänestä

Niin, ja sisua tälläkin cairnilla on. Koira oppii helposti hyppäämään monta kertaa oman korkeutensa tasossa olevan namipalan tms. perään. Siksi aidatkin pitää olla ainakin 80 cm luokkaa. Älykkyydeksi on sitten laskettava myös se, että cairnimme avasi monta kertaa vaivattomasti tavalliseen naruun tehdyt monet solmut, joilla koira oli ensin kytketty kiinni. Sisusta vielä, joskus cairn repii hihnaansa jos tehdäänkin epätavallinen lenkki (lyhyt).

Äänestä

Tietysti nuoruus ja vilkkaus kuuluivat tämänkin tyttöcairnin ominaisuuksiin. Olimme kerran eteläsataman parkkipaikan vieressä jalkakäytävällä koiran kanssa kävelyllä, kun iso lokki alkoi parkkipaikalla ärsyttää koiraa. Koira ryntäsi aidan läpi linnun perään ja kun sitä vedettiin aidanraosta pitkällä narullaan takaisin, kaulapannan muovinen lukko-osa petti. Terrieri ryntäsi heti takaisin linnun perään. Hyppäsin aidan yli mukaan. Lintu lensi pois ja koira jatkoi samaa vauhtia takaisin kadulle, jolla liikkui iltaruuhkan vuoksi paljon autoja. Onneksi meitä oli kaksi ihmistä ja saimme koiran kiinni ennen katua. Nyt meillä on nahkainen kaulapanta.

Äänestä

Koira on, terrierien tapaan ylirohkea. Se ei pelkää suuriakaan koiria. Tähän liittyykin pieni vika jonka kylläkin jo olemme saamassa pois. Terrieri oli mustasukkainen perheestään toisille koirille. Sen se ilmaisi murinalla, ei kuitenkaan koskaan purrut. Terrierityttömme nukkuu yleensä sängyn alla, paitsi jos sen vatsa on kipeä tai ukkostaa se herättää omistajan tulemalla sänkyyn ja painamalla päätään ihmisen päätä vasten. Pöydille sillä ei ole lupa hyppiä, paitsi tietokonepöydälle, josta näkee hyvin ulos. Tässä vieressä se nytkin nukkuu päiväunta.

Äänestä

Tämä tyttöterrieri on tavoilleen orja. Kun normaalisti aamu tai iltalenkkinä on tehty tietty lenkki ja sitten jostain syystä lenkkiä pitääkin muuttaa, kertoo koira vastalauseensa tarttumalla siis hihnaansa hampain tai jarruttamalla voimakkaasti. Tällöin on usein sattunut niin, että koira irrottaa itsensä tiukahkoistakin valjaista vetämällä ne pois etukautta. Pentuna tässä sai olla tarkkana, koska pentua ei aina saanut heti kiinni. Nyt aikuisena koira jää vain paikalleen seisomaan ja antaa laittaa valjaat takaisin. Myös kaikki muut lenkin varrella tapahtuvat suuret muutokset saattavat saada sen ilmoittamaan asiasta murinalla, sellaisia ovat esimerkiksi outoon paikkaan pysäköity auto, hyvin outoa tavaraa kantava vastaantulija, uusi liikennekyltti tms. Keskustelemalla kaikki selviää. Eikä seuraava kerta enää aiheuta murinoita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


www.sunsunsun.suntuubi.com kirjoitti:

Meillä on cairnterrierityttö 1,5 v. Se on tosi hyvä koira. Syötämme sille aamuisin normaalia jauheliha-riisisössöä ja iltaisin pyöreitä koiranruokanappuloita. Välipaloina cairntyttö saa koiran namipaloja ja hammaspesupuikkoja silloin tällöin. Nyt taas kun omistamme koiran, tulee lähdettyä ulos lenkille kolme kertaa päivässä. Toinen hyvä asia on koiran iloinen vastaanotto, kun tulemme kotiin. Tämä cairn on lisäksi opetellut itse aivan persoonallisen hännänheilutustavan: häntä pyörii ympyrää kuin propelli. Kerron koirasta myöhemmin lisää. Sillä välin voit käydä katsomassa sen kuvia sivuiltani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu