Mitäs mieltä olette?

Hei, mitä mieltä olette tämmöisestä... Otin jokin aika sitten kaksi kissanpentua, joista toinen valitettavasti nukkui pois sairauden takia muutama päivä sitten. Nyt minulla on toinen kissa, joka on yksin, tämä pentukisu siis.

Eli pitäisikö minun ottaa kisulle kaveri, vaiko antaa sen olla yksin? Asun kerrostalossa yksiössä, vain minä ja kisu. Minulla on koulussa yleensä melko pitkät päivät, ja pentu joutuisi olemaan aika kauan yksin. Olen jutellut tästä muutamien ihmisten kanssa. Osa sanoo, että tämä pentu ei tykkäisi hyvää, jos olisi uusi kaveri. Ja että pennun olisi kivempi olla yksin, että se nauttisi paljon siitä, että vain se olisi minun kanssa ja antaisin huomiota vain sille. Osa taas sanoo, että kissalla, ja varsinkin semmoisella joka on kerrostalokisu ja pääsee ulos vain valjaissa eikä siten näe kavereita muuten, pitäisi olla kaveri. Ja että kahdella kisulla olis tekemistä enemmän, että yhdellä saattaa tulla tylsistys jos on niin pitkiä päiviä (välillä jopa 8 tuntia) yksin. Mitä olette mieltä? Pitäisikö minun ottaa kissallemme kaveri, vai antaa olla nyt yksin? Mitä luulette, sopeutuisiko pentu uuteen tulokkaaseen? Pentu on ollut nyt muutaman päivän ajan yksin, minulla on tiedossa eräs kisun poikanen, jonka tosin saisin vasta syyskuun lopussa haettua, kun se täyttää silloin 12 viikkoa. Ajattelin sillä vaan, että onko tuonne syyskuun loppuun asti pitkä aika odottaa, että jos minun pentuni ehtii jo tottua yksin oloon, eikä sitten hyväksy muita?

Antakaa jotain neuvoa, sitä kaivattaisi nyt. Tuntuu aika ikävälle jättää kisu vieläpä pentuna yksin niin pitkiksi päiviksi, opiskelu on niin pitkäpäiväistä hommaa. Alunperinkin tarkoituksenani oli pitää kahta kisua, että niillä olisi seuraa. Kisut otettiin yhtä aikaa. Mutta toisen pennun lyhyt elämä päättyi vähän aikaa sitten. Voisiko tämä kisu vielä sopeutua uuteen kaveriin?
6374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Osanottoni surussanne.

Olen varma, että pentu sopeutuisi vielä aivan täydellisesti uuden pentukisun kanssa. Sillehän on tähän asti ollut itsestään selvää, että on seuraa koko ajan. Kahdeksan tuntia on pitkä aika, vaikka pentu nukkuukin paljon. Mutta kasvaessaan se tarvitsee kyllä seuraa yhtä lailla. Todennäköisesti kuitenkin joskus tulevaisuudessa miettisit kissakaverin ottamista. Nyt se on paljon helpompaa, kun kissasi on vielä pieni eivätkä sen tavat ole "ikiaikaiset".

Jos voit, niin pyydä sieltä uuden pennun nykyisestä kodista vaikkapa jotain kangasta, jossa on sen hajua. Laita kangas kissasi koppaan/laatikkoon, jotta se tottuu hajuun.

Äänestä
  • Kyllä sille kannattaa nyt ottaa kaveri. Ei kissa viihdy pitkiä päiviä yksinään, tai sitten saat todella panostaa siihen että illalla seurustelet sen kanssa. Samanikäisen kanssa on kivempi kasvaa. Esim. leikki-ikä on kissoillakin. Toki vanhemmatkin leikkivät mutta voivat hermostua kun pentu haluaa koko ajan painia.

    Yksiö on kyllä vähän pieni kahdelle kissalle, mutta pitäisin silti parempana että niitä olisi kaksi, ellei asunto ole ihan koppi.

    Äänestä

  • hih_hih kirjoitti:

    Kyllä sille kannattaa nyt ottaa kaveri. Ei kissa viihdy pitkiä päiviä yksinään, tai sitten saat todella panostaa siihen että illalla seurustelet sen kanssa. Samanikäisen kanssa on kivempi kasvaa. Esim. leikki-ikä on kissoillakin. Toki vanhemmatkin leikkivät mutta voivat hermostua kun pentu haluaa koko ajan painia.

    Yksiö on kyllä vähän pieni kahdelle kissalle, mutta pitäisin silti parempana että niitä olisi kaksi, ellei asunto ole ihan koppi.

    Kyllä 1-vuotias kissa tykkää vielä pikkukissasta, meilläki esimerkiksi 1-vuotias kissa leikkii vielä pentukissan kanssa ja ensi vuonna kun tulee taas uusia pentuja niin tämä tämän vuotinen pentukissa alkaa leikkimään niiden kanssa ja tämä ensi vuonna jo "iso" kissa viihtyy parhaiten aikuisten seurassa. Eli ei haittaa ollenkaa vaikka ottaisit 1-vuotiaalle pentukaverin :)

    Äänestä

  • UPDATE_7626268 kirjoitti:

    pentu itsekin. todennäköisesti ottaa tulokkaan helposti kaverikseen.

    Äänestä

Yleensä kissa sopeutuu uusiin kavereihin, myös vanhempana. Liian aikaisin erottaminen emosta tosin saattaa vaikuttaa sosiaalisiin taitoihin mutta näytät tietävän luovutusiän.

Aluksi voi olla vähän sähinää ja katselevat toisiaan kauempaa mutta kyllä se siitä sitten lähtee sujumaan. Onhan joillain ihmisillä monia kissoja (esim. kasvattajillakin) ja ne on otettu ihan eri aikoihin ja silti sopeutuneet toisiinsa.

Ihan kaikki kissat eivät sopeudu muihin mutta luulisin ettei tuo pentu nyt niin kauan yksin ole ollut ettei osaisi kaveria ottaa vastaan. Mutta siis rauhallinen alku, äläkä heti säikähdä jos alku vaikuttaa vaikealta. Niistä voi silti tulla maailman parhaat ystävykset!

Äänestä

kaveri pennulle! Ihminen ei voi koskaan korvata lajitoverin seuraa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mietiskelijä... kirjoitti:

Hei, mitä mieltä olette tämmöisestä... Otin jokin aika sitten kaksi kissanpentua, joista toinen valitettavasti nukkui pois sairauden takia muutama päivä sitten. Nyt minulla on toinen kissa, joka on yksin, tämä pentukisu siis.

Eli pitäisikö minun ottaa kisulle kaveri, vaiko antaa sen olla yksin? Asun kerrostalossa yksiössä, vain minä ja kisu. Minulla on koulussa yleensä melko pitkät päivät, ja pentu joutuisi olemaan aika kauan yksin. Olen jutellut tästä muutamien ihmisten kanssa. Osa sanoo, että tämä pentu ei tykkäisi hyvää, jos olisi uusi kaveri. Ja että pennun olisi kivempi olla yksin, että se nauttisi paljon siitä, että vain se olisi minun kanssa ja antaisin huomiota vain sille. Osa taas sanoo, että kissalla, ja varsinkin semmoisella joka on kerrostalokisu ja pääsee ulos vain valjaissa eikä siten näe kavereita muuten, pitäisi olla kaveri. Ja että kahdella kisulla olis tekemistä enemmän, että yhdellä saattaa tulla tylsistys jos on niin pitkiä päiviä (välillä jopa 8 tuntia) yksin. Mitä olette mieltä? Pitäisikö minun ottaa kissallemme kaveri, vai antaa olla nyt yksin? Mitä luulette, sopeutuisiko pentu uuteen tulokkaaseen? Pentu on ollut nyt muutaman päivän ajan yksin, minulla on tiedossa eräs kisun poikanen, jonka tosin saisin vasta syyskuun lopussa haettua, kun se täyttää silloin 12 viikkoa. Ajattelin sillä vaan, että onko tuonne syyskuun loppuun asti pitkä aika odottaa, että jos minun pentuni ehtii jo tottua yksin oloon, eikä sitten hyväksy muita?

Antakaa jotain neuvoa, sitä kaivattaisi nyt. Tuntuu aika ikävälle jättää kisu vieläpä pentuna yksin niin pitkiksi päiviksi, opiskelu on niin pitkäpäiväistä hommaa. Alunperinkin tarkoituksenani oli pitää kahta kisua, että niillä olisi seuraa. Kisut otettiin yhtä aikaa. Mutta toisen pennun lyhyt elämä päättyi vähän aikaa sitten. Voisiko tämä kisu vielä sopeutua uuteen kaveriin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu