Lama tulee

USA:n talous taantuman kynnyksellä -Merrill Lynch

Tiistai 14.08.2007 klo 17:27 (päivitetty ti 17:27) Kauppalehti Online

Yhdysvaltain talous on kuluttajavetoisen taantuman kynnyksellä, investointipankki Merrill Lynchin ekonomisti David Rosenberg arvioi tiistaina.

Merrill Lynch on vastikään pudottanut ensi vuoden bkt-kasvuennusteen 1,5 prosenttiin. Rosenberg puhuu edelleen taantumakehityksen "ensimmäisistä vaiheista".

- USA:n kuluttajat menettävät kestokykyään. Autojen myynti on laskenut ennätykselliset seitsemän kuukautta peräkkäin ja vuosimyynnin taso oli heinäkuussa alimmillaan yhdeksään vuoteen, Rosenberg sanoi katsauksessaan.

Reaalinen kulutuskysyntä polki paikoillaan helmi-heinäkuussa, eikä tällaista heikkoutta ole koettu sitten vuoden 2002 tuplapudotuksen, Rosenberg arvioi. Amerikkalainen kuluttaja synnyttää 70 prosenttia USA:n bruttokansantuotteesta ja noin viidenneksen globaalista bkt:stä, joten USA:n kuluttajien väsymisellä voi olla huomattavia vaikutuksia.

Merrill Lynhcin ekonomisti muistutti, että yli 60 prosenttia USA:n vähittäiskaupan ketjuista jäi heinäkuussa alle valmiiksi heikennettyjen myyntiennusteiden. Suuret kaupan ketjut Wal-Mart ja Home Depot kertoivat tiistaina, että vuoden 2007 tuloskehitys on vaatimatonta.

- Kotitalouskyselyt paljastavat, että työmarkkinoiden tilanne on heikentynyt menneen puolen vuoden aikana, Rosenberg esitti.

Merrill Lynchin mukaan markkinoilla keskitytään vääränlaisiin uutisiin. USA:n talouden hidastuminen ansaitsisi nykyistä paljon enemmän huomiota, sillä merkkejä taantuman uhasta on runsaasti.

- Kaikki keskittyvät nyt osakemarkkinoiden viimeaikaiseen heiluntaan, asuntolainoituksen ongelmiin, hedgerahastojen menetyksiin, keskuspankkien raharuiskeisiin ja riskinottohalujen jyrkkään vähenemiseen. Kuuluisa Jim Cramer -videopätkäkin kerää huomiota, kun aivan muut asiat ansaitsisivat julkisuutta, Rosenberg kommentoi.

Merrill Lynchin Rosenbergin ajattelu poikkeaa ekonomistien valtavirrasta. Konsensusennuste lähtee siitä, että USA:n talous kasvaa ensi vuonna noin 2,0 prosenttia.

Olli Herrala
[email protected]
1-718-369 1595

Kauppalehti Online
1235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei lama voi tulla, kun se ei koskaan ole loppunutkaan - tuhnuilla jäi viime lama päälle ja sen koommin heiltä ei ole löytynyt uskallusta edes oman asunnon hankkimiseen. Sitähän voi mennä vaikka rahat, jos menee työpaikka taikka jää auton alle ja saa neliraajahalvauksen, eikä sitten pysty lainoja maksamaan...

Luulisi tuossa tilanteessa olevan isompiakin murheita kuin pankkitilin saldo eikä ehkä kuitenkaan kannattaisi ihan koko elämää suunnitella aina sen huonoimman vaihtoehdon mukaan - vaarana on, että tästä tulee ns. itsensä toteuttava ennustus. Tai ehkä se on tarkoituskin; tuhnut pyrkivät tietoisesti pohjalle, jolloin minkään rommauksen ei pitäisi enää heitä koskea ja he saavat sitten palkinnon (itse aiheutetuista) kärsimyksistään ostamalla asunnon pilkkahinnalla.

Pari pikku aukkoa suunnitelmassa toki on: jos tuhnuilla ei ole rahaa kesken nousukauden, niin miten sitten keskellä lamaa sekä miten tuhnut löytäisivät rohkeutta sijoittaa asuntoon hintojen laskiessa, kun ei sitä rohkeutta löydy hintojen noustessakaan. No, mitä sitä nyt tällaisilla yksityiskohdilla päätään vaivaamaan, kun suunnitelma on muutoin hyvä ja - ennen kaikkea - ei edellytä perseen nostamista penkistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oletko valmis? kirjoitti:

USA:n talous taantuman kynnyksellä -Merrill Lynch

Tiistai 14.08.2007 klo 17:27 (päivitetty ti 17:27) Kauppalehti Online

Yhdysvaltain talous on kuluttajavetoisen taantuman kynnyksellä, investointipankki Merrill Lynchin ekonomisti David Rosenberg arvioi tiistaina.

Merrill Lynch on vastikään pudottanut ensi vuoden bkt-kasvuennusteen 1,5 prosenttiin. Rosenberg puhuu edelleen taantumakehityksen "ensimmäisistä vaiheista".

- USA:n kuluttajat menettävät kestokykyään. Autojen myynti on laskenut ennätykselliset seitsemän kuukautta peräkkäin ja vuosimyynnin taso oli heinäkuussa alimmillaan yhdeksään vuoteen, Rosenberg sanoi katsauksessaan.

Reaalinen kulutuskysyntä polki paikoillaan helmi-heinäkuussa, eikä tällaista heikkoutta ole koettu sitten vuoden 2002 tuplapudotuksen, Rosenberg arvioi. Amerikkalainen kuluttaja synnyttää 70 prosenttia USA:n bruttokansantuotteesta ja noin viidenneksen globaalista bkt:stä, joten USA:n kuluttajien väsymisellä voi olla huomattavia vaikutuksia.

Merrill Lynhcin ekonomisti muistutti, että yli 60 prosenttia USA:n vähittäiskaupan ketjuista jäi heinäkuussa alle valmiiksi heikennettyjen myyntiennusteiden. Suuret kaupan ketjut Wal-Mart ja Home Depot kertoivat tiistaina, että vuoden 2007 tuloskehitys on vaatimatonta.

- Kotitalouskyselyt paljastavat, että työmarkkinoiden tilanne on heikentynyt menneen puolen vuoden aikana, Rosenberg esitti.

Merrill Lynchin mukaan markkinoilla keskitytään vääränlaisiin uutisiin. USA:n talouden hidastuminen ansaitsisi nykyistä paljon enemmän huomiota, sillä merkkejä taantuman uhasta on runsaasti.

- Kaikki keskittyvät nyt osakemarkkinoiden viimeaikaiseen heiluntaan, asuntolainoituksen ongelmiin, hedgerahastojen menetyksiin, keskuspankkien raharuiskeisiin ja riskinottohalujen jyrkkään vähenemiseen. Kuuluisa Jim Cramer -videopätkäkin kerää huomiota, kun aivan muut asiat ansaitsisivat julkisuutta, Rosenberg kommentoi.

Merrill Lynchin Rosenbergin ajattelu poikkeaa ekonomistien valtavirrasta. Konsensusennuste lähtee siitä, että USA:n talous kasvaa ensi vuonna noin 2,0 prosenttia.

Olli Herrala
[email protected]
1-718-369 1595

Kauppalehti Online

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu