Minne vien

viime vuosituhannen puolella ostetun vanhan pöytäkoneeni? Miten ensinnäkin kovalevy tyhjennetään kaikista tiedoista ihan lopullisesti? Niin, ettei kukaan enää koskaan pääse lukemaan eepoksiani/ poimimaan luovuuteni kukkasia? Ja missä on sitten tällaisten koneiden hautausmaa?
3273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käytöstä poistetuille sähkö- ja elektroniikkaromuille on perustettu omia keräyspisteitä, joihin laitteet voi maksutta ja turvallisesti jättää. Katso oman kuntasi internetsivuilta. Kovalevyn kannen ruuvit aukaistaan ja levyihin täräytetään vasaralla.

Äänestä

Varminta on tuhota kiintolevy rusikoimalla se lekalla ruttuun, muutoin tiedostoja voi palauttaa palautusohjelmilla joilla ammattilaiset pystyy palauttamaan vaikka kiintolevy olisi formatoitu sata kertaa.

Äänestä
  • nykyään riittää että kirjoittaa kerran päälle.

    joskus vuonna miekka ja kypärä oli vielä mahdollista yrittää palauttaa dataa vaikka se oli ylikirjoitettu. silloinkin se onnistui lähinnä lerpuilta.

    levy kannattaa ensin tyhjentää ja sitten kopioida täyteen jotain merkityksetöntä tiedostoa. jos haluaa, voi käyttää tarkoitukseen suunniteltua softaa, jonka voi imuttaa jostain ilmaiseksi.

    niin ja tuo uhka tietojen varastamisesta on todellinen. löysin kerran yhdeltä tyhjennetyltä levyltä käyttäjän nimen, sähköposteja ja homopornoa! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


well kirjoitti:

viime vuosituhannen puolella ostetun vanhan pöytäkoneeni? Miten ensinnäkin kovalevy tyhjennetään kaikista tiedoista ihan lopullisesti? Niin, ettei kukaan enää koskaan pääse lukemaan eepoksiani/ poimimaan luovuuteni kukkasia? Ja missä on sitten tällaisten koneiden hautausmaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu