Ilman sua

Yönkuningatar ja kiitos kauniista sanoistasi.
Nämä "runoni" ovat mielestäni enää vain varjo entisestä.
On sanoja ja ajatus aiheesta sisällä pään, kun
yrittää laittaa niitä "paperille" tulee vain
katkonaisia ajatelmia, niitäkin suuren vääntämisen
avulla.
Nyt on juuri sellainen olo ja on ollut jo pitemmän
aikaa, hitto minä aikuinen äijä en tiedä mikä minusta
tulee "isona".

Tahtoisin just nyt olla siellä kallion kielekkeellä,
hypätä ja luottaa siihen tuuleen, kyllä se minua kantaa,
tuntea se vapaus kaikesta, tiedätkö, sulkea silmät
ja antaa sen vain viedä, tuntematta mitään huolta
ja tuskaa kaikesta mitä mukanaan täällä joskus
arjessa repussaan kantaa.

Huomauttaisin vielä, ei minulla ole mitään itsetuhoisia
ajatuksia, kun tuosta hyppäämisestä kirjoitin,
vertasin sitä irtiotoksi arjesta.
Minulla kuitenkin asioita mitä rakastan omaa
elämää enemmän ja toivon, että aikanaan heillä
rohkeutta levittää siipensä ja jos ne ei kanna
on luonani paikka mihin tulla, oli asia mikä tahansa.

Margitta kirjoitteli joskus kotkastaan, voisin olla
ihan mielissäni, vaikka saisin olla hetken vain varis,, :)
no kyllä se tästä, joskus aamun hiljaisina
hetkinä pään täyttää tällaiset ajatukset.

Kaunis auringonpaiste saapuu jostain pilvien takaa
toivon sitä sinne Sinullekin.

Koitahan pärjäillä ja pidä Itsestäsi ja Rakkaistasi huolta.

T. Peter.