Tampereen Setan ravintolanpidosta paljastui laaja kavallussarja. "Aika huomattavasta summasta on kyse", sanoo Iltasanomissa (13.08.-07 s.11) komisario Siljamäki, jutun tutkija.
Moraaliltaan arveluttavaksi leimautuva järjestö on myös ottanut tehtäväkseen Suomen eduskunnan kokoonpanoon vaikuttamisen:
"Setasta soitettiin ja sanottiin, että meitä on niin paljon tiedotusvälineissä. Me hoidetaan, ettet ole säätämässä sitä lakia seuraavassa eduskunnassa." kertoo mediatempulla eduskunnasta pudotettu ex-kansanedustaja Maija-Liisa Lindqvist.
Iltalehti (13.08.-07, s.16): Juuri vaalien alla ulos ajettu poissaolovertailu näytti Lindqvistin lintsarina, vaikka hän oli ollut poissa (ed.kunnan työstä) saitasloman takia. "Kaikilta muilta listalla olleilta kysyttiin selitys, minulta ei. Silloin minä ajattelin että nyt se kosto tuli."
Näin kertoo M-L.Lindqvist siis Iltalehdessä.
Setahan on siis rikollinen organisaatio, jonka sisällä tapahtuu laittomuuksia ja joka pyrkii vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon mafiamaisin keinoin! Suomi ei olekaan demokratia vaan "homokratia"?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Että tänne tulisi kunnollinen homokratia.. Henkilökohtainen vapaus on asia mitä kannatan. Vaikka kaikki eivät ole itsenilaisia, niin koitan heitäkin tietyissä määrin ymmärtää ja hyväksytä. Tosin nämä seksuaalivähemmistöt ovat aivan meitä perusihmisiä, niin heitä ei tarvitse siten erikseen koittaa ymmärtää. He ovat täysin samanlaisia kuin mekin.
Sitä en tiedä onko heidän lobbausjärjestönsä syyllistynyt johonkin, mutta kerrankin joku sentää koittaa lobata hyvän asian puolesta. Itse pidän tällaisista järjestöistä, mitkä tietää mitä haluavat ja oikeasti pyrkivät siihen.. Ei ole kuin mikäkin poliittinen puolue, joka on vain nukkuvien tasapäiden rahankeruukerho.
Oletko kuullut aivopesusta.
Nykyajan tehokkaimmat aivopesijät kuuluvat vihreään liikkeeseen. Hyvänä kakkosena tulee seta.