Onko tuttua mabthera ja nanogam?
lymhfooma hoid
12
1016
Vastaukset
- Janett
ja siihen annettiin sytostaattihoitojen yhteydessä tuota Mabthera ja nyt kaksi kertaa kolmen viikon välein ja sitten vielä 2 v ajan 2 kk välein. Se on vasta-aine, sillä yritetään tätä herkästi uusiutuvaa tautia saada siirrettyä vähän kauemmaksi. Tuo toinen nimi ei ole tuttu. Voi olla, että sitäkin olen saanut, mutta kaikki nimet ei jää mieleen. Tänään lähden KYSiin saamaan ensimmäisen pelkän vasta-ainehoidon eli tuon Mabtheran.
- ///////
Tiedän että sen pitäisi parantaa vastustuskykyä,tämä Mabthera on aivan vieras aine. Mieheni sai sitä kerran, ei ainakaan vielä tuntenut sivuoireita, onko niitä ilmennyt kun olet saanut enempikö?
Olen jo aiemmin kirjoitellut tuolla jossain, mutta kun tämä on ihan uutta tämä kirjoittelu,en löydä omia kirjoituksia.
Mieheni joutui kovaan pyöritykseen, kun ei löytynyt syytä kuumeiluun päätyivät sen johtuvan syövästä, minä olin erimieltä, hänellä on ennenkin ollut tulehduksia siellä sun täällä.Onneksi ei ehditty aloittaa rankempaa hoitoa,kun tähystys paljasti pahan tulehduksen nyt on antibiottihoito päällä ja riskaantunut ihan silmissä. Ehdittiin jo kerran antaa Mabtheraa ja 3vkk päästä vielä? Taudilla on sama nimi, olet saanut jo hoidon kun kirjoittelen tätä, sanottiinko pitäsi välttää aurinkoa? - Janett
/////// kirjoitti:
Tiedän että sen pitäisi parantaa vastustuskykyä,tämä Mabthera on aivan vieras aine. Mieheni sai sitä kerran, ei ainakaan vielä tuntenut sivuoireita, onko niitä ilmennyt kun olet saanut enempikö?
Olen jo aiemmin kirjoitellut tuolla jossain, mutta kun tämä on ihan uutta tämä kirjoittelu,en löydä omia kirjoituksia.
Mieheni joutui kovaan pyöritykseen, kun ei löytynyt syytä kuumeiluun päätyivät sen johtuvan syövästä, minä olin erimieltä, hänellä on ennenkin ollut tulehduksia siellä sun täällä.Onneksi ei ehditty aloittaa rankempaa hoitoa,kun tähystys paljasti pahan tulehduksen nyt on antibiottihoito päällä ja riskaantunut ihan silmissä. Ehdittiin jo kerran antaa Mabtheraa ja 3vkk päästä vielä? Taudilla on sama nimi, olet saanut jo hoidon kun kirjoittelen tätä, sanottiinko pitäsi välttää aurinkoa?Olen siis saanut jo 7 kertaa sytostaatteja ja sen yhteydessä tätä Mabtheraa. Sytostaatit piti loppua jo kuuteen kertaan ja sen jälkeen pelkkää Mabtheraa mutta eilinen lääkäri olikin eri mieltä ja antoi myös sytostaatit ja vielä yhdesti. Sen jälkeen 2 v ajan 2 kk välein tutkimusmielessä tätä Mabtheraa.
Eka kerralla sain sellaisia flunssan tuntuisia oireita ja pidettiin pieni tauko tiputuksessa ja muutenkin eka kerralla tiputeltiin hitaammin. Sen jälkeen en ole saanut mitään oireita eikä jatkossakaan pitäisi tulla sellaisia kuin sytostaateista.
Kysyin lääkäriltä auringon otosta ja sanoi, että täytyy hyvin suojata varsinkin jos ulkomaille menee, en kyllä tässä kunnossa pysty edes kotimaassa matkustamaan. Yhtenä päivänä erehdyin rannalla ottamaan aurinkoa liian pitkään ja voimat meni. En meinannut päästä pois kun en meinannut auton virta-avainta saada käännettyä kun käsistäkin meni voimat ja loppuviikko menikin levätessä.
Voimia hoitoihin! Mulla ainakin ovat tehonneet ja ovat siis loppusuoralla. Kun vain ehtisi jossain välissä nostaa kuntoa mutta kolmen viikon välein ei ehdi nousta. Mutta syyskuun 5. päivä on viimeinen sytostaatti ja marraskuun alussa pitäisi jo olla työkuntoinen, mikä ainakin tällä hetkellä tuntuu mahdottomalta. - ///////
Janett kirjoitti:
Olen siis saanut jo 7 kertaa sytostaatteja ja sen yhteydessä tätä Mabtheraa. Sytostaatit piti loppua jo kuuteen kertaan ja sen jälkeen pelkkää Mabtheraa mutta eilinen lääkäri olikin eri mieltä ja antoi myös sytostaatit ja vielä yhdesti. Sen jälkeen 2 v ajan 2 kk välein tutkimusmielessä tätä Mabtheraa.
Eka kerralla sain sellaisia flunssan tuntuisia oireita ja pidettiin pieni tauko tiputuksessa ja muutenkin eka kerralla tiputeltiin hitaammin. Sen jälkeen en ole saanut mitään oireita eikä jatkossakaan pitäisi tulla sellaisia kuin sytostaateista.
Kysyin lääkäriltä auringon otosta ja sanoi, että täytyy hyvin suojata varsinkin jos ulkomaille menee, en kyllä tässä kunnossa pysty edes kotimaassa matkustamaan. Yhtenä päivänä erehdyin rannalla ottamaan aurinkoa liian pitkään ja voimat meni. En meinannut päästä pois kun en meinannut auton virta-avainta saada käännettyä kun käsistäkin meni voimat ja loppuviikko menikin levätessä.
Voimia hoitoihin! Mulla ainakin ovat tehonneet ja ovat siis loppusuoralla. Kun vain ehtisi jossain välissä nostaa kuntoa mutta kolmen viikon välein ei ehdi nousta. Mutta syyskuun 5. päivä on viimeinen sytostaatti ja marraskuun alussa pitäisi jo olla työkuntoinen, mikä ainakin tällä hetkellä tuntuu mahdottomalta.tämä oli venogam-nimellä ensin, taitaa olla aika uusia lääkkeitä, tätä annetaan kun oma vastustuskyky on alentunut ja vaikka nyt on saanut tätä sittenkin iski tulehdus. Hänelle tuli syöpä kun pääsi eläkkeelle aivan kuin lisäeläke. Hänellä oli 5kk jakso ihan hyvä ei tarvinnut kuin 4vkk;n välein käydä nanogam-hoidossa. Nyt se sitten on jatkunut, tänään tulee kuluneeksi 5vkk sairaalassa, maanantaina vasta saatiin selville mikä miestä vaivaa, nyt sitten ensi maanantaina on viimeinen tippa tätä hoitoa toivon mukaan tepsii.
Kyllä täällä on hyvä kerrata näitä asioita, kun ihmiset tietää mistä on kysymys ja sinulla JANETT on ihan samat oireet kun miehelläni, ehkä olet kuitenkin säilyttänyt vastuskykysi, ole tarkkana että yleiskuntosi pysyy hyvänä. kyllä sekunto nopeasti kohenee kun hoidot päättyy.
Kyllä oli niin tuttua tuo sinun voimattomuus kyllä minä olen työnnellyt miestäni jossain vaiheessa pitkin siraalan käytäviä ja nyt tekee itsenäisesti lenkkejä.Kerron ensiviikolla kuulumisia.VOIMIA!!! - Janett
/////// kirjoitti:
tämä oli venogam-nimellä ensin, taitaa olla aika uusia lääkkeitä, tätä annetaan kun oma vastustuskyky on alentunut ja vaikka nyt on saanut tätä sittenkin iski tulehdus. Hänelle tuli syöpä kun pääsi eläkkeelle aivan kuin lisäeläke. Hänellä oli 5kk jakso ihan hyvä ei tarvinnut kuin 4vkk;n välein käydä nanogam-hoidossa. Nyt se sitten on jatkunut, tänään tulee kuluneeksi 5vkk sairaalassa, maanantaina vasta saatiin selville mikä miestä vaivaa, nyt sitten ensi maanantaina on viimeinen tippa tätä hoitoa toivon mukaan tepsii.
Kyllä täällä on hyvä kerrata näitä asioita, kun ihmiset tietää mistä on kysymys ja sinulla JANETT on ihan samat oireet kun miehelläni, ehkä olet kuitenkin säilyttänyt vastuskykysi, ole tarkkana että yleiskuntosi pysyy hyvänä. kyllä sekunto nopeasti kohenee kun hoidot päättyy.
Kyllä oli niin tuttua tuo sinun voimattomuus kyllä minä olen työnnellyt miestäni jossain vaiheessa pitkin siraalan käytäviä ja nyt tekee itsenäisesti lenkkejä.Kerron ensiviikolla kuulumisia.VOIMIA!!!Minua ei kukaan ole työntelemässä. Jos en pääse liikkumaan, niin sitten makaan sängyn pohjalla. Onneksi sain heinäkuussa sen verran enemmän rahaa, että sain ostettua uuden 120 leveän sängyn, entinen 80 cm leveä ikivanha olikin liian kova lepoon.
Voimia hoitoihin! - ///////
Janett kirjoitti:
Minua ei kukaan ole työntelemässä. Jos en pääse liikkumaan, niin sitten makaan sängyn pohjalla. Onneksi sain heinäkuussa sen verran enemmän rahaa, että sain ostettua uuden 120 leveän sängyn, entinen 80 cm leveä ikivanha olikin liian kova lepoon.
Voimia hoitoihin!puristaisin kättäsi kun voisin, en tiennyt tilannettasi.Jos tämä jotenkin auttaisi. KUN OLISI PIENI VIRTA JA VIRRAN YLI SILTA NIIN KÄVISIN SUA KATSOMASSA VAIKKA JOKA ILTA. Ethän ole toivoton, ethän. Sinulle annetaan nämä hoidot ja seuraavan kolmen viikon jälkeen vähenee sytojen aiheuttamat vaivat ja olet taas kuten ennenkin, paitsi hyvin paljon rikkaampana henkisesti,on se sellainen koulu.VOIMIA!!!!!
Oltiin 5v:ta sitten kuntoutuksella ja siellä oli mies joka kertoi että juoda 2L vettä päivässä poistaa kuona-aineita tehokkaasti? - ///////
/////// kirjoitti:
puristaisin kättäsi kun voisin, en tiennyt tilannettasi.Jos tämä jotenkin auttaisi. KUN OLISI PIENI VIRTA JA VIRRAN YLI SILTA NIIN KÄVISIN SUA KATSOMASSA VAIKKA JOKA ILTA. Ethän ole toivoton, ethän. Sinulle annetaan nämä hoidot ja seuraavan kolmen viikon jälkeen vähenee sytojen aiheuttamat vaivat ja olet taas kuten ennenkin, paitsi hyvin paljon rikkaampana henkisesti,on se sellainen koulu.VOIMIA!!!!!
Oltiin 5v:ta sitten kuntoutuksella ja siellä oli mies joka kertoi että juoda 2L vettä päivässä poistaa kuona-aineita tehokkaasti?siinä kävi ettei se mies päässyt pois. Oli jo pääsemässä ja kanyyli? otettiin pois, mutta laitettiin takaisin kun ei ollut tullut kokeita ja tippa jatkuu. Aivan kuin sinulla Janet, ehtii ajatella että on ohi eikä sitten olekkaan....
- Janett
/////// kirjoitti:
siinä kävi ettei se mies päässyt pois. Oli jo pääsemässä ja kanyyli? otettiin pois, mutta laitettiin takaisin kun ei ollut tullut kokeita ja tippa jatkuu. Aivan kuin sinulla Janet, ehtii ajatella että on ohi eikä sitten olekkaan....
Vaikka minäkin tiesin, että lisähoidosta on mulle hyötyä, mutta kun oli sovittu muuta. Seuraava hoito on ainakin sitten jo viimeinen sytostaattihoito eli 8. Enempää ei anna vaikka pyytäisin. Sen jälkeen 2 v ajan 2 kk välein sitä vasta-ainetta,jossa olen tavallaan koekaniinina, mutta kyllä siitä pitäisi olla hyötyä itsellekin, että taudin uusiutuminen siirtyisi mahdollisimman kauas.
En yksin jaksaisi täällä kotona joka vuosi olla 7 kk sairauslomalla kaljuna ja huonossa kunnossa. Kun vain saisi muutamankin tautivapaan vuoden. - ///////
Janett kirjoitti:
Vaikka minäkin tiesin, että lisähoidosta on mulle hyötyä, mutta kun oli sovittu muuta. Seuraava hoito on ainakin sitten jo viimeinen sytostaattihoito eli 8. Enempää ei anna vaikka pyytäisin. Sen jälkeen 2 v ajan 2 kk välein sitä vasta-ainetta,jossa olen tavallaan koekaniinina, mutta kyllä siitä pitäisi olla hyötyä itsellekin, että taudin uusiutuminen siirtyisi mahdollisimman kauas.
En yksin jaksaisi täällä kotona joka vuosi olla 7 kk sairauslomalla kaljuna ja huonossa kunnossa. Kun vain saisi muutamankin tautivapaan vuoden.näinhän pitää uskoa!! Mieheni ainakin sytojen jälkeen sai ensin 4 hyvää vuotta ja sitten 2vuoden välein sädetystä eikä syöpä tällä hetkellä vaivaa vaikka on patteja siellä sun täällä, mutta tämä vastustuskyvyn heikkeneminen kaikenmoisia vaivoja, nytkin on ollut toista kuukautta sairaalassa, Sinun kohdallasi on pahin aika nyt menossa siitä se alkaa tukka kasvaa ja kunto nousta kohisten. Aiheuttaa ne hoidot jälkeepäin vielä joitain ongelmia mutta vähenevät tai loppuvat.
Mabthera hoidosta ei tullut mitään oireita.
Olin marjassa ja nyt nypin hirvikärpäsiä yök.. - Janett
/////// kirjoitti:
näinhän pitää uskoa!! Mieheni ainakin sytojen jälkeen sai ensin 4 hyvää vuotta ja sitten 2vuoden välein sädetystä eikä syöpä tällä hetkellä vaivaa vaikka on patteja siellä sun täällä, mutta tämä vastustuskyvyn heikkeneminen kaikenmoisia vaivoja, nytkin on ollut toista kuukautta sairaalassa, Sinun kohdallasi on pahin aika nyt menossa siitä se alkaa tukka kasvaa ja kunto nousta kohisten. Aiheuttaa ne hoidot jälkeepäin vielä joitain ongelmia mutta vähenevät tai loppuvat.
Mabthera hoidosta ei tullut mitään oireita.
Olin marjassa ja nyt nypin hirvikärpäsiä yök..ole ollut mitään tulehduksia silloinkaan kun veriarvot ovat matalimmillaan. Nytkin viikonloppuna uin saunan jälkeen kahtena iltana järvessä eikä mitään flunssaa ym. Minulla ei muutenkaan viimeisen 10 vuoden aikana ole ollut tulehdustauteja, silloin nimittäin erosin ex-miehestäni ja asuimme hometalossa ja olin jatkuvasti sairas, keuhkoputkitulehduksia, yskää, keuhkokuumetta jne. Sieltä lähdettyäni olen pysynyt terveenä.
Juuri kuukausi ennen lymfooman löytymistä työpaikalla oli oksennustautia ja flunssaa liikkeellä. Minullakin oli 38,5 kuumetta ja oksentelin. Hämmästelin, että kun kerran kulkutauti iski minuunkin. Mutta saattoi liittyä jo lymfoomaan.
Sen jälkeen ei tosiaan ole ollut mitään tauteja. Eka hoitojakson jälkeen veriarvojen ollessa heikoimmillaan kuumetta oli 37,5 mutta sen jälkeen ei sitäkään. Heikko ja voimaton olohan se on koko ajan mutta ei onneksi mitään tulehduksia, ettei tarvitse mennä takaisin sairaalaan. Päiväseltään käyn hoidot hakemassa. Kahden viikon päästä viimeinen sytostaatti ja sen jälkeen sitä vasta-ainetta sitten kaksi vuotta ja toivottovasti edes sen 2 v se tauti pysyy piilossa.
Toivottavasti miehesi vastustuskyky kasvaa ja pääsee kotiin. - ///////
Janett kirjoitti:
ole ollut mitään tulehduksia silloinkaan kun veriarvot ovat matalimmillaan. Nytkin viikonloppuna uin saunan jälkeen kahtena iltana järvessä eikä mitään flunssaa ym. Minulla ei muutenkaan viimeisen 10 vuoden aikana ole ollut tulehdustauteja, silloin nimittäin erosin ex-miehestäni ja asuimme hometalossa ja olin jatkuvasti sairas, keuhkoputkitulehduksia, yskää, keuhkokuumetta jne. Sieltä lähdettyäni olen pysynyt terveenä.
Juuri kuukausi ennen lymfooman löytymistä työpaikalla oli oksennustautia ja flunssaa liikkeellä. Minullakin oli 38,5 kuumetta ja oksentelin. Hämmästelin, että kun kerran kulkutauti iski minuunkin. Mutta saattoi liittyä jo lymfoomaan.
Sen jälkeen ei tosiaan ole ollut mitään tauteja. Eka hoitojakson jälkeen veriarvojen ollessa heikoimmillaan kuumetta oli 37,5 mutta sen jälkeen ei sitäkään. Heikko ja voimaton olohan se on koko ajan mutta ei onneksi mitään tulehduksia, ettei tarvitse mennä takaisin sairaalaan. Päiväseltään käyn hoidot hakemassa. Kahden viikon päästä viimeinen sytostaatti ja sen jälkeen sitä vasta-ainetta sitten kaksi vuotta ja toivottovasti edes sen 2 v se tauti pysyy piilossa.
Toivottavasti miehesi vastustuskyky kasvaa ja pääsee kotiin.Huomenta! uusi viikko alkaa yksikseni odottelen pääseekö mies sairaalasta. Itselläni on 7kk kontrollikäynnistä ja 5 jäljellä ja on ilmestynyt ihottuma rinnanalle ja se nyt vaivaa tulee pitkät kuukaudet ennenkä pääsee kontrolliin.
Ilmat ovat jäähtyneet saa laittaa vaatteita päälle ja mennä ulos möyrimään puutarhaan jospa laittasi kukkasipulia kasvamaan ehkä ne jotain ensikeväänä ilahduttaisi. Tämäkesä on mennyt kuin unessa ilman mitään suunnitelmia. Näillä palstoilla on monta kertaa todettu PÄIVÄ KERRALLAAN ja olen sen itsekin nähnyt että voi päivä paistaa sinne "risukasaankin" kun aikaa kuluu jonkin verran. Voimia kaikille alkavalla viikolla, monella alkaa hoidot.KYLLÄ SE SIITÄ!!!!!
- ///////
täällä jannet, niin nyt olet ehkä huojentunut tai sitten ei.
Minullakin oli kaikenlaisia pelkoja ihmismieli kun kehittää vaikka mitä, olen pelännyt kun jatkuvasti vuosi tolkulla annetaan suoneen,että mitä sinne meneekään.Unettomina öinä olen yrittänyt laskea niitä lampaita keskittyen. Niistä örkeistä kyllä ne örkit ovat saaneet niin kovan myrkkykeitoksen että vie aikaa ennenkä ne herää, ehdit kuntoutua kunnolla eikä ne enää pysty sinuun ja jos pystyy niin tulee uusia hoitoja niitä nujertamaan.
muuten nieheni pääsi sairaalasta 5 1/2 vkk jälkeen ja nyt tedään hartiavoimin töitä että kuntoutuisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614206Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653435Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541792Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251657Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971424Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132925Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235856en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115828Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17797