SERONIL

annoksella 80 mg/vrk, syömishäiriöissähän annoksen tulee olla korkea, eli se sitten "hilataan" sinne pikkuhiljaa, itse aloitin 20 mg:lla, sitten nosto 40 mg:n jne.
Fluoxetinilla ollaan saatu hyviä tuloksia hoidettaessa sh:ä. Toivon mukaan saat siitä sinäkin apua, omaa ahmimistani se on hillinnyt.
Käyn lisäksi kognitiivisessa terapiassa.

Tsemppiä!

ei tarvinnut käydä terapiassa.. sain lääkäriin päivystysajan ja heti sain lääkket. ei tehty mitään testejä mut halusin otattaa nestetasapaino-arvot.
se lääkäri kyseli milloin sairaus on alkanut ja mikä siihen on voinut vaikuttaa, että onko masentunut tms.. ja kuinka usein on ahmimiskohtauksia ja oksentelua.. ja myös että syökö ollenkaan normaalia ruokaa yms. mua ei edes laitettu mihinkään terapiaan ku en itse tunne tarvitsevani sellaista. ja mulla on kuitenkin 2 hyvää ystävää, joille olen vasta kertonut bulimiastani.
sain myös kohtauksen esto lääkkeeksi opamoxia ku tiiän milloin se on iskemässä. tänään ainakin tehosi tosi hyvin.. ei ole käynyt mielessänikään ruveta ahmimaan. lääkkeen saamiseen voi vaikuttaa se jos on alaikäinen tai käytössä on jotain muita lääkkeitä. katso www.laaketietokeskus.fi sieltä löytyy pakkausselosteet :)
mä oon tän bulimian takia lihonut tosi paljon, koska olen välillä pyrkinyt välttämään oksentamista (se on vaan niin kamalaa), ja välillä oon oksentanu vaan sen mitä on pakko. bmi on nyt 22 ku se ennen bulimiaa oli 16 ..ja silloin söin normaalisti!!!
mut soita ihmeessä lääkärille.. mä kerroin kans että olen netistä hakenut itse tietoa sairauden hoidosta ja lääkkeistä ym.. ja kerro että haluat parantua :D
Kaikkea hyvää, saa kirjotella kuulumisia !

aloittaja kirjoitti:

ei tarvinnut käydä terapiassa.. sain lääkäriin päivystysajan ja heti sain lääkket. ei tehty mitään testejä mut halusin otattaa nestetasapaino-arvot.
se lääkäri kyseli milloin sairaus on alkanut ja mikä siihen on voinut vaikuttaa, että onko masentunut tms.. ja kuinka usein on ahmimiskohtauksia ja oksentelua.. ja myös että syökö ollenkaan normaalia ruokaa yms. mua ei edes laitettu mihinkään terapiaan ku en itse tunne tarvitsevani sellaista. ja mulla on kuitenkin 2 hyvää ystävää, joille olen vasta kertonut bulimiastani.
sain myös kohtauksen esto lääkkeeksi opamoxia ku tiiän milloin se on iskemässä. tänään ainakin tehosi tosi hyvin.. ei ole käynyt mielessänikään ruveta ahmimaan. lääkkeen saamiseen voi vaikuttaa se jos on alaikäinen tai käytössä on jotain muita lääkkeitä. katso www.laaketietokeskus.fi sieltä löytyy pakkausselosteet :)
mä oon tän bulimian takia lihonut tosi paljon, koska olen välillä pyrkinyt välttämään oksentamista (se on vaan niin kamalaa), ja välillä oon oksentanu vaan sen mitä on pakko. bmi on nyt 22 ku se ennen bulimiaa oli 16 ..ja silloin söin normaalisti!!!
mut soita ihmeessä lääkärille.. mä kerroin kans että olen netistä hakenut itse tietoa sairauden hoidosta ja lääkkeistä ym.. ja kerro että haluat parantua :D
Kaikkea hyvää, saa kirjotella kuulumisia !

Lue lisää

Kiitos kun jaksoit vastata, tuosta oli kovasti apua. Kuulostaa peräti siltä että uskaltaisin tuon lääkkeen saamisen toivossa kipittää lääkäriin..
Tuo painoindeksi on minullakin normaalipainon puolella, vaikkakin ylärajoissa koska minä olen myös lihonut. (BMI nyt 24, ennen bulimiaa 22. Ei suuri ero, mutta itselleni todella häiritsevä eikä normaaliin ruokavalioon pyrkiminen onnistu = joko paastoan tai ahmin & oksennan)
Masennus on myös itselläni päivänselvä asia, mutta sitä vielä oikeastaan pelkään, että on tapahtunut niin paljon ikäviä juttuja että lääkäri käytännössä pakottaa lääkityksen lisäksi myös terapiaan.
Sehän olisi toki loistava juttu paranemisen kannalta, mutta käsittääkseni aika kallista touhua. Mutta täysi-ikäistä (20v.) ihmistä tuskin voi mihinkään pakottaa, eli täytyy kai vain saada lekuri vakuuttuneeksi että selviän pelkillä lääkkeillä :)

Kiitoksia vielä kovasti, annoit mulle aimo annoksen rohkeutta marssia lääkäriin! Kerro nyt ihmeessä jatkossa kuulumisia kuinka lääkkeesi toimii, toivottavasti pian pääsisin itsekin testaamaan.

PS. Minä muuten tavallaan aina "päätän" etukäteen ahmia ja oksentaa. Siinä vaiheessa kun se ajatus tulee mieleen, sitä on mahdoton enää vastustaa. Näitä itse pidän "kohtauksina", kun tulee se pakottava tarve, ja vaikka tuntikausia koitan keksiä muuta tekemistä tms, se kauheus ei lopu ennen kuin antaa periksi. Tämä nyt vain tuli mieleen tuosta toisesta lääkkeestä jonka olet saanut, taitais olla aika passeli sekin minulle.

Apua kaipaava kirjoitti:

Kiitos kun jaksoit vastata, tuosta oli kovasti apua. Kuulostaa peräti siltä että uskaltaisin tuon lääkkeen saamisen toivossa kipittää lääkäriin..
Tuo painoindeksi on minullakin normaalipainon puolella, vaikkakin ylärajoissa koska minä olen myös lihonut. (BMI nyt 24, ennen bulimiaa 22. Ei suuri ero, mutta itselleni todella häiritsevä eikä normaaliin ruokavalioon pyrkiminen onnistu = joko paastoan tai ahmin & oksennan)
Masennus on myös itselläni päivänselvä asia, mutta sitä vielä oikeastaan pelkään, että on tapahtunut niin paljon ikäviä juttuja että lääkäri käytännössä pakottaa lääkityksen lisäksi myös terapiaan.
Sehän olisi toki loistava juttu paranemisen kannalta, mutta käsittääkseni aika kallista touhua. Mutta täysi-ikäistä (20v.) ihmistä tuskin voi mihinkään pakottaa, eli täytyy kai vain saada lekuri vakuuttuneeksi että selviän pelkillä lääkkeillä :)

Kiitoksia vielä kovasti, annoit mulle aimo annoksen rohkeutta marssia lääkäriin! Kerro nyt ihmeessä jatkossa kuulumisia kuinka lääkkeesi toimii, toivottavasti pian pääsisin itsekin testaamaan.

PS. Minä muuten tavallaan aina "päätän" etukäteen ahmia ja oksentaa. Siinä vaiheessa kun se ajatus tulee mieleen, sitä on mahdoton enää vastustaa. Näitä itse pidän "kohtauksina", kun tulee se pakottava tarve, ja vaikka tuntikausia koitan keksiä muuta tekemistä tms, se kauheus ei lopu ennen kuin antaa periksi. Tämä nyt vain tuli mieleen tuosta toisesta lääkkeestä jonka olet saanut, taitais olla aika passeli sekin minulle.

Lue lisää

mä tiedän kans tasan tarkkaan millon se kohtaus on tulossa.. yritän sitä estää, mutta jossain vaiheessa vaan alan ahmiin..vaikka koko ajan ajattelen et elä syö mut ihan ku kroppa ei tottelis ajatuksia....tosi hämärää....
mä en oo masentunut ollenkaan..mua ahistaa vaan tuo lihominen ja sit yleensäki bulimia. masennuksen takia kuitenki aikoinaan sairastuin..masennuksesta olen päässyt irti omin voimin ku se oli kuitenki aika lievä. ei tietty ollu ainoo syy mikä johti bulimiaan mut yks merkittävä kuitenki.
ei bulimian takia ketään suomessa pakkohoitoon saa..

aloittaja kirjoitti:

mä tiedän kans tasan tarkkaan millon se kohtaus on tulossa.. yritän sitä estää, mutta jossain vaiheessa vaan alan ahmiin..vaikka koko ajan ajattelen et elä syö mut ihan ku kroppa ei tottelis ajatuksia....tosi hämärää....
mä en oo masentunut ollenkaan..mua ahistaa vaan tuo lihominen ja sit yleensäki bulimia. masennuksen takia kuitenki aikoinaan sairastuin..masennuksesta olen päässyt irti omin voimin ku se oli kuitenki aika lievä. ei tietty ollu ainoo syy mikä johti bulimiaan mut yks merkittävä kuitenki.
ei bulimian takia ketään suomessa pakkohoitoon saa..

Lue lisää

Siinä oon kans samoilla linjoilla että alunperin mulla syömishäiriöt (alkoi kai jonkinlaisena ortoreksiana, laihdutin hullun kiilto silmissä monta kuukautta) lähti masennuksesta, joka taas johtui kaikenlaisista ikävistä elämänmuutoksista. Sitten kun en vaan kestänyt enää jatkuvaa nälässä eloa, aloin taas syömään ja kunnolla sitten aloinkin. Lihomisen pelosta tietenkin alkoi oksentelu..

Mutta nyt oon mielestäni päässyt yli niistä ikävistä tapahtumista jotka tän kaiken aloitti, mutta enpä koe iloinen silti olevani kun joka päivä stressaan lisääntyneitä kilojani, lasken kaloreita, puristelen läskejäni ja oksentelen kurkku verisenä.. Eli tavallaan masennus aiheutti syömishäiriön, nyt alkuperäinen masennus on poissa ja syömishäiriö aiheuttaa masennuksen.

Täytyy kyllä sanoa että oon kai aika pienestä pitäen ollu vaarassa jonkinlaiseen syömishäiriöön sairastua koska mua on aina kiusattu todella paljon nimenomaan painosta, vaikka oon välillä ollut tosi hoikkakin, mutta ruumiinrakenteeni on sellainen että vyötäröni on todella kapea ja lantio/takapuoli leveä. Eli näitä läskiperse-juttuja mulle on jauhettu varmaan 7-vuotiaasta asti. Oon havainnu jo aikoja sitten miten paljon siitä on jo jääny traumoja, mm. jonkinlainen sosiaalisten tilanteiden pelko (joudun lähes paniikkiin kun kuljen julkisilla paikoilla yksin, esim. pelkkä kaupassa käynti on hysteerinen kokemus).

Tää lähti nyt vähän pois aiheesta, on vaan niin mukava kertoilla näitä kun meillä tuntuu olevan tähän asti aika paljon yhteisiä piirteitä bulimian suhteen :)

Eniten kyllä surettaa se, että vaikka joskus parantuisi niin tuskin enää eläissään voi syödä normaalisti miettimättä asiaa millään muotoa.. Vaikka oon aina stressanut painoani, en joskus muutamia vuosia sitten edes OSANNUT laskea kaloreita, en tiennyt laihduttamisesta tai lihomisesta hevonpyllyä. Jotenkin sitä silti vaan pysyi samassa (normaali)painossa vaikka karkkiakin ym meni varmaan joka päivä pussin verran, kaippa terve ja tasapainoinen ihminen sitten vaan automaattisesti asiaa ajattelematta osaa syödä jotakuinkin juuri niin paljon kuin päivässä tarvitsee energiaa.

Se ei taida kerran sairastuneelle enää koskaan olla mahdollista :(

Apua kaipaava kirjoitti:

Siinä oon kans samoilla linjoilla että alunperin mulla syömishäiriöt (alkoi kai jonkinlaisena ortoreksiana, laihdutin hullun kiilto silmissä monta kuukautta) lähti masennuksesta, joka taas johtui kaikenlaisista ikävistä elämänmuutoksista. Sitten kun en vaan kestänyt enää jatkuvaa nälässä eloa, aloin taas syömään ja kunnolla sitten aloinkin. Lihomisen pelosta tietenkin alkoi oksentelu..

Mutta nyt oon mielestäni päässyt yli niistä ikävistä tapahtumista jotka tän kaiken aloitti, mutta enpä koe iloinen silti olevani kun joka päivä stressaan lisääntyneitä kilojani, lasken kaloreita, puristelen läskejäni ja oksentelen kurkku verisenä.. Eli tavallaan masennus aiheutti syömishäiriön, nyt alkuperäinen masennus on poissa ja syömishäiriö aiheuttaa masennuksen.

Täytyy kyllä sanoa että oon kai aika pienestä pitäen ollu vaarassa jonkinlaiseen syömishäiriöön sairastua koska mua on aina kiusattu todella paljon nimenomaan painosta, vaikka oon välillä ollut tosi hoikkakin, mutta ruumiinrakenteeni on sellainen että vyötäröni on todella kapea ja lantio/takapuoli leveä. Eli näitä läskiperse-juttuja mulle on jauhettu varmaan 7-vuotiaasta asti. Oon havainnu jo aikoja sitten miten paljon siitä on jo jääny traumoja, mm. jonkinlainen sosiaalisten tilanteiden pelko (joudun lähes paniikkiin kun kuljen julkisilla paikoilla yksin, esim. pelkkä kaupassa käynti on hysteerinen kokemus).

Tää lähti nyt vähän pois aiheesta, on vaan niin mukava kertoilla näitä kun meillä tuntuu olevan tähän asti aika paljon yhteisiä piirteitä bulimian suhteen :)

Eniten kyllä surettaa se, että vaikka joskus parantuisi niin tuskin enää eläissään voi syödä normaalisti miettimättä asiaa millään muotoa.. Vaikka oon aina stressanut painoani, en joskus muutamia vuosia sitten edes OSANNUT laskea kaloreita, en tiennyt laihduttamisesta tai lihomisesta hevonpyllyä. Jotenkin sitä silti vaan pysyi samassa (normaali)painossa vaikka karkkiakin ym meni varmaan joka päivä pussin verran, kaippa terve ja tasapainoinen ihminen sitten vaan automaattisesti asiaa ajattelematta osaa syödä jotakuinkin juuri niin paljon kuin päivässä tarvitsee energiaa.

Se ei taida kerran sairastuneelle enää koskaan olla mahdollista :(

Lue lisää

laita mailia mulle..ois kiva vaihtaa kuulumisia myös jatkossa.. :D helpottaa kun saa jutella jonku kans joka OIKEESTI ymmärtää näitä juttuja
[email protected]

xdfs kirjoitti:

laita mailia mulle..ois kiva vaihtaa kuulumisia myös jatkossa.. :D helpottaa kun saa jutella jonku kans joka OIKEESTI ymmärtää näitä juttuja
[email protected]

Olettehan ihan 100% varmoja halusta lopetta oksentelu, ennen lääkekuurin aloitusta? Itse olen kokeillut pari vuotta sitten kyseistä lääkettä muutaman kuukauden. On totta, että se vie hetkellisesti halun ahmimiseen, mutta kun kysymys tässä vaiheessa enemmänkin jo tavasta, niin jossain vaiheessa vaan tuli syötyä taas yli tarpeen. Normaalisti niin mukavan helposta oksennuksesta tuli lääkkeen takia painajaista. Vaikka käsi olisi kyynärpäätä myöden kurkussa, niin mitään ei ulos tule. Sama stoppi tapahtui ulostuslääkkeissä. Seuraus lääkkeestä siispä oli se, että olin hajottanut kurkun verille, samoin rystyset ja saanut ällösti lisäkiloja!!!! Ei tarkoitus peloitella, mutta olkaa vaan ihan varmoja halusta lopettaa, ennen lääkekuuria..

Ikuinen bulimikko kirjoitti:

Olettehan ihan 100% varmoja halusta lopetta oksentelu, ennen lääkekuurin aloitusta? Itse olen kokeillut pari vuotta sitten kyseistä lääkettä muutaman kuukauden. On totta, että se vie hetkellisesti halun ahmimiseen, mutta kun kysymys tässä vaiheessa enemmänkin jo tavasta, niin jossain vaiheessa vaan tuli syötyä taas yli tarpeen. Normaalisti niin mukavan helposta oksennuksesta tuli lääkkeen takia painajaista. Vaikka käsi olisi kyynärpäätä myöden kurkussa, niin mitään ei ulos tule. Sama stoppi tapahtui ulostuslääkkeissä. Seuraus lääkkeestä siispä oli se, että olin hajottanut kurkun verille, samoin rystyset ja saanut ällösti lisäkiloja!!!! Ei tarkoitus peloitella, mutta olkaa vaan ihan varmoja halusta lopettaa, ennen lääkekuuria..

Lue lisää

Olen 36-vuotias nainen ja bulimiasta kärsinnyt enemmän tai vähemmän viimeiset 12 vuotta.

Bulimiani aktivoituminen on aina liittynyt huomattavan painonpudottamiseen jälkeiseen elämään (tiputin nutraamalla 50kg)

Nyt olen asettanut koko elämäni mittaiseksi tavoitteeksi terveen ja pysyvän painonhallinnan. Alkumetreillä ollaan, mutta lääkärini suositteli minulle nyt luettavaksi kirjan "Laihduttamisen loppu", josta saattaisi olla apua. Ainakin kirjan teema on juuri sitä mitä haen. En halua enää, että painoni hallitsee elämääni ja siten määrittelee millainen ihminen olen.

Tässä lyhyt kuvaus kirjasta

"Töissä oli huono päivä, olo tuntuu kurjalta. Illaksi suklaata ja sipsejä – lohdutukseksi!

Miksi syön väärin, vaikka tiedän, miten ja mitä pitäisi syödä? Miksi en voi vastustaa houkutusta työntää jotakin suuhuni? Miksi lihon laihduttuani aina uudestaan?

Ylipainossa on viime kädessä kyse omakuvasta, itsetunnosta, stressistä sekä negatiivista tunteista ja ajatusmalleista. Laihtuakseen pitää siksi tietää, miksi syö väärin ja saada syömisensä sen jälkeen hallintaan.

Kirjassa esitellään yhdeksän askeleen helppotajuinen painonhallintaohjelma. Se antaa sinulle itsetuntemusta ja tietoja, joita tarvitset kyetäksesi vaiheittain ja pysyvästi laihduttamaan ilman, että painosi nousee taas uudestaan. Ohjelmaa noudattaneiden kuvaukset antavat samaistumisen mahdollisuuksia ja tuovat kirjaan elämänläheisyyttä. Mukana on myös yksinkertainen ruokavalio-ohjelma ja raikkaita reseptejä, jotka sopivat koko perheelle.

Lisbeth Stahre on sosionomi ja kognitiivisen käyttäytymisterapian pedagogi. Hänellä on yli 15 vuoden kokemus liikapainoisten hoidosta. Hän vastaa tämän uuden, menestyksekkään menetelmän soveltamisesta ja johtaa sen tutkimuksista Karoliinisessa Instituutissa Tukholmassa."