punamaali

Nykyjään kaupoissa kovasti myydään/mainostetaan punamaalia,ja monet sitä ostavat ja kertovat sitten maalanneensa punamultamaalilla.Mutta eihän se käsittääkseni ole samaa,eli mitä eroa kyseisillämaalityypeillä ja kumpi luultavasti parempaa.
2617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

'Punamaali' on yleensä sinnepäin punamullan väriseksi tarkoitettua ulkolateksia.
Oikean punamultakeittomaalin kanssa tuolla ei ole mielikuvatasoa lähempää tekemistä.

Eroja riittää:

Vallankin itse keitetty punamulta on edullista, etten sanoisi suorastaan halpaa!
Se on myös helppoa sivellä. Kertamaalaus riittää.

Punamullan värisävy on elävä valaistuksen ja kosteuden mukaan.
Punamaali taas on harmillisen usein aina samanlaista muovisen räikeää.

Hankalimman eron huomaat sitten, kun aikanaan maalaat taloasi uudestaan.
Punamultapinta harjataan kevyesti, sively kertaalleen punamullalla,
ja taas mennään vuosia, vuosia.
Punamaalin pohjatyöt ovat varsinainen päänsärky.

Huono puoli punamullassa on se, että pienestä pellavaöljylisäyksestä huolimatta
pinnasta irtoaa hangatessa väriä.

Petrooliöljymaali olisi toinen hyvä perinteinen maalityyppi, jota sinun kannattaisi harkita.

Äänestä

Kuten arkkivaari kirjoitti on aito punamulta paljon kauniimpi/perinteikkäämpi.

Isäni tosin veti joskun 80-luvun alussa ns. riihiväriä 1700- luvun hirsitalon (lautapintaan). Ei se talo siitä ole kärisinyt ja vasta uudelleen maalasi nyt hiljan samalla ilman kummepia pohjatöitä.

Omaan mökkiini tosin valitsin aidon faluninpunaisen. Ruotsalainen faluninpunainen on mielestäni selvästi heleämmän väristä kuin kauniin värinen suomalainen. Väriähän siitä irtoaa mm. vaatteisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä eroa,.. kirjoitti:

Nykyjään kaupoissa kovasti myydään/mainostetaan punamaalia,ja monet sitä ostavat ja kertovat sitten maalanneensa punamultamaalilla.Mutta eihän se käsittääkseni ole samaa,eli mitä eroa kyseisillämaalityypeillä ja kumpi luultavasti parempaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu