Asuntojen hinnat kääntyivät laskuun

Asuntojen hinnat kääntyivät laskuun Tallinnassa
Tiistai 14.08.2007 klo 14:13 (päivitetty ti 14:41) STT

ANDRES TEISS

Tallinnassa asuntojen hinnat ovat alkuvuonna kääntyneet laskuun.

Virolainen Uus Maa -kiinteistönvälitysyhtiö arvioi markkinakatsauksessaan, että hinnat ovat puolessa vuodessa tulleet alaspäin jopa 5-10 prosenttia. Selvintä pudotus on ollut kaupungin keskustassa.

Remontoitu, noin 50 neliön kaksio Tallinnan keskustassa maksaa katsauksen mukaan nyt noin 1,5-2,1 miljoonaa kruunua (100-140 000 euroa). Vanhan kaupungin alueella saman kokoisesta, hyväkuntoisesta asunnosta saa pulittaa 2,5-2,8 miljoonaa kruunua (170-190 000 euroa).

Virossakin asuntomarkkinoita ovat viilentäneet korkojen nousu ja pankkien tiukentunut lainanantopolitiikka. Samaan aikaan myynnissä olevien asuntojen määrä on kasvanut selvästi ja myyntiajat pidentyneet.

- Ostajilla on pitkästä aikaa mahdollisuus tingata hintoja alaspäin, Viron kiinteistönvälittäjien yhdistyksen edustaja Peep Sooman arvioi Postimees-lehdelle.

Asuntomarkkinoiden hiljenemisestä kertoo myös se, että Tallinnaa ympäröivässä Harjumaan maakunnassa tilastoitiin heinäkuussa asuntokauppoja viidennes vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Myös rakennuttajat ovat joissain kohteissa joutuneet laskemaan uudistuotannon hintoja.

Asiantuntijat eivät kuitenkaan povaa markkinoille romahdusta, vaan tilanteen odotetaan kohta taas vakiintuvan.

Esimerkiksi Hansapankin asuntolaina-asiantuntija Olavi Mätik arvioi Postimees-lehdelle, että kyseessä on lähinnä korjausliike, kun ihmiset harkitsevat asuntokauppoja entistä tarkemmin.

Hän huomautti, että virolaiset asuvat yhä ahtaammin kuin Skandinaviassa tai muualla Euroopassa. Virossa yhden ihmisen käytössä on keskimäärin 28 neliömetriä asuinpinta-alaa, kun vanhoissa EU-maissa ylletään 35-45 neliöön.

STT
1205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

..Kun en ole ajatellut Tallinnasta asuntoa ostaa. Amerikassakin laskivat, eikä sekään meikäläistä auta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tallinnassa kirjoitti:

Asuntojen hinnat kääntyivät laskuun Tallinnassa
Tiistai 14.08.2007 klo 14:13 (päivitetty ti 14:41) STT

ANDRES TEISS

Tallinnassa asuntojen hinnat ovat alkuvuonna kääntyneet laskuun.

Virolainen Uus Maa -kiinteistönvälitysyhtiö arvioi markkinakatsauksessaan, että hinnat ovat puolessa vuodessa tulleet alaspäin jopa 5-10 prosenttia. Selvintä pudotus on ollut kaupungin keskustassa.

Remontoitu, noin 50 neliön kaksio Tallinnan keskustassa maksaa katsauksen mukaan nyt noin 1,5-2,1 miljoonaa kruunua (100-140 000 euroa). Vanhan kaupungin alueella saman kokoisesta, hyväkuntoisesta asunnosta saa pulittaa 2,5-2,8 miljoonaa kruunua (170-190 000 euroa).

Virossakin asuntomarkkinoita ovat viilentäneet korkojen nousu ja pankkien tiukentunut lainanantopolitiikka. Samaan aikaan myynnissä olevien asuntojen määrä on kasvanut selvästi ja myyntiajat pidentyneet.

- Ostajilla on pitkästä aikaa mahdollisuus tingata hintoja alaspäin, Viron kiinteistönvälittäjien yhdistyksen edustaja Peep Sooman arvioi Postimees-lehdelle.

Asuntomarkkinoiden hiljenemisestä kertoo myös se, että Tallinnaa ympäröivässä Harjumaan maakunnassa tilastoitiin heinäkuussa asuntokauppoja viidennes vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Myös rakennuttajat ovat joissain kohteissa joutuneet laskemaan uudistuotannon hintoja.

Asiantuntijat eivät kuitenkaan povaa markkinoille romahdusta, vaan tilanteen odotetaan kohta taas vakiintuvan.

Esimerkiksi Hansapankin asuntolaina-asiantuntija Olavi Mätik arvioi Postimees-lehdelle, että kyseessä on lähinnä korjausliike, kun ihmiset harkitsevat asuntokauppoja entistä tarkemmin.

Hän huomautti, että virolaiset asuvat yhä ahtaammin kuin Skandinaviassa tai muualla Euroopassa. Virossa yhden ihmisen käytössä on keskimäärin 28 neliömetriä asuinpinta-alaa, kun vanhoissa EU-maissa ylletään 35-45 neliöön.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu