Minua alkoi surettamaan niin mielettömästi, kun luin alempia tekstejä.
Myönnän, että maailmassa riittäisi lapsia vaikka joka sormelle; syntyyhän heitä joka päivä, eikä kaikille riitä omia biologisia vanhempia;jos nyt noin voi sanoa... joku antaa lapsensa pois toivoen hänelle "hyvää ja onnellista" kotia, mikä sekin nyt sitten on, kun joltain otetaan lapset pois vastentahtoaan. Joku lapsi on menettänyt vanhempansa esim. onnettomuudessa.
Alemmissa teksteissä on haukuttu omaa lasta haluavia itsekkäiksi paskiaisiksi ja idiooteiksi yms. Ja perään tekstin kirjoittaja ilmoittaa olevansa suvaitsevainen. Tiedoksi vain kaikille, että "suvaitsevainen" ihminen hyväksyy myös muiden tekemät päätöksiet, vaikkakin ko. henkilö olisi tehnyt eri päätökset ja olisi eri mieltä. Jos suomalaisten adoptio intoa haluttaisiin lisätä, tulisi adoptiolasta haluaville taata, että he saavat lapsensa alle vuodessa. Jos haluaa, saisi adoptoida sylivauvan, eikä ilmoiteta heti, että tuleva esikoisenne on 8-vuotias, vierasta kieltä puhuva, vanhemmistaan väkipakolla erotettu lapsi. (oli hieman kärjistetty, mutta see my point?) Nykyisellään Suomen adoptiolaki on retuperällä, lasta saattaa joutua odottamaan monta vuotta, jos haet adoptiota yli kolmikymppisenä(33vaikkapa) ei sinulla ole mitään mahdollisuuksia saada omaa lasta. sijaisperheeksi voisit ryhtyä. jne. jne. Ja pitäisi tehdä maailmanlaajuinen, läninnä USA:ta koskeva lainsäädäntö, että julkkikset yms. eivät saisi adoptoida suoraan synnytyslaitokselta, koska haluavat säästää vartalonsa, suurella rahalla, ja näin vievät mahdollisuuden vuosia lasta odottaneelta PARISKUNNALTA! se myös riippuu kuitenkin niin paljon perheestä ja sen ihmisistä, onko yksinhuoltaja perhe onnellisempi kuin "kokonainen" perhe. joka kolikolla on kaksi puolta! tästä voisi jatkaa loputtomiin...
Nyt tulee se miksi minua niin surettaa teidän joidenkin, myös kärjistetyt, mielipiteet. Haluaisimme oman lapsen, siis eiväthän lapset koskaan ikiomia tule olemaankaan, mutta sellaisen lapsen jonka itse olet kohdussasi kantanut, tuntenut ensimmäiset potkut mahassa, synnyttänyt 20 tuntia kovalla kivulla, tuskalla, hiellä ja verellä. Silloin tuntee, että lapsi on oma, vaikka se on aiheuttanut, ja tulee myöhemminkin aiheuttamaan, tuskaa, sitä tietää rakastavansa, kun on saanut kiintyä jo 9 kk. tulevaan lapseensa. Me kokeilemme vielä luonnollisella tavalla, jos ei auta, käymme hedelmöityshoidossa, ja jos siitäkään ei apua ole, adoptoimme oman lapsen. Olen vasta 20-vuotias, joten aikaa on vielä. Mutta kukaan ei voi tulla väittämään, että olen itsekäs idiootti kun haluan tuntea sen rakkauden, joka syttyy liekkeihin heti, kun vastasyntynyt pienokainen lasketaan mahan päälle. saa nähdä lapsensa jokaisen kehityksen ja muutoksen yms. yms. voisin
jauhaa tästäkin ikuisuuden mutta mutta.
minä en vielä tiedä miltä tuntuu saada omia, tai toisten lapsia, mutta toivottavasti joskus saan tietää...
lopuksi vielä, tämäkin asia on MIELIPIDE asia, samalla tavalla kuin makuasioistakaan ei voi kiistellä, ei voi tästäkään. Lapsettomuus jakaa koko maailman väestön kahtia, viisasten kiveä ei tähän ole löydetty, eikä tulla löytämäänkään, joten ne jotka haluavat käydä RASKAISSA, huom. raskaissa hoidoissa käykööt, ja ne jotka haluavat adoptoida, adoptoikaa!!!!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen kanssasi paljolti samaa mieltä ja viestisi olikin oikein osuva. Onnea lapsen saanti yrityykseen. Minä uskon että pääset vielä synnyttämään.