Olen aikaisemmin syönyt pillereitä mutta lopetin ne kaikki vuoden puhumisen ja tuumimisen jälkeen. Juttelimme samalla lasten hankkimisesta ja tulimme siihen tulokseen, että ei vielä, ja hän on siinä tapauksessa vastuussa ehkäisystä (kondomi).
Nyt olen sitten reilu kuukausi ollut syömättä pillereitä ja kuukautiset alkoivat tasan 1kk päästä pillereiden lopettamisesta ja kestivät sen viikon. Eli ihan normaalilta kuulostaa.
Täss vauvakeskustelussa olen minä ollut se joka olen valmis hankkimaan lapsia, mutta mieheni se joka haluaa odottaa. Nyt kuitenkin olemme olleet yhdynnässä ja mieheni ei ole käyttänyt ehkäisyä.
Kun olen sanonut hänelle siitä, niin hän "mut sullahan on menkat nyt, ei silloin voi tulla raskaaksi". Siihen en voinut muuta kuin suuresti hämmästellä kuin tyhmästi hän ajattelee.. Olimmehan me olleet yhdynnässä useasti jo ennen kuukautisia ja olen silloinkin ovuloinut.
Kuinka minun nyt pitäisi ymmärtää? Onko niin, että hän oikeasti haluaa lapsia, mutta "pelottaa" liikaa ajatella sitä "hankitaan perhe nyt" vaan hän mieluummin ajattelee "tulee jos on tullakseen". Koska itse jos en missään nimessä haluaisi lapsia, niin varmasti pitäisin "tavarani" piilossa! :)
Olen aivan 110% varma että jos lapsi tulee, niin hänestä tulee aivan mahtava isä ja tulemme antamaan lapselle paljon rakkautta... Mutta kuinka ajatella nyt? "Syyllisyyttä" siitä jos tulen raskaaksi?
Olen painottanut hänelle useasti että hän on vastuussa ehkäisystä nyt, kuten minä olen ollut tähän asti pillereiden muodossa. Miksi minusta edelleen tuntuu, että minä olen vastuussa ja tunnen jonkinlaista huonoa omaatuntoa jos olemme yhdynnässä ilman ehkäisyä..
Vai onko oikeasti niin, ettei ukkoni vaan pysty myöntämään että pieni tuhiseva paketti olisi mukavaa.. :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaa kyllä siltä niinkuin sun mies yrittäisi pakottaa itsensä ajattelemaan asiaa jotenkin "käänteisesti". Että ei hän mukamas lapsia halua ja muka luottaa varmoihin päiviin, vaikka ihan takuuvarmasti tietää että raskauden riski on AINA olemassa jos ilman ehkäisyä on. Voisin vaikka vannoa, että jos hän todellakaan missään tapauksessa ei haluaisi lapsia, niin kyllä hän silloin huolehtisi ehkäisystä eikä vaan kohauttelisi harteitaan. Kuulostaa jotenkin hyvin tutulta miesten suhtautumistavalta. Ehkä hän ei oikein tiedä haluaako vai ei, mutta antaa lapsen tulla jos on tullakseen ja huolehtii lapsesta sitten kuin paras isä konsanaan. :) Yllätysvauvahan se on usein se paras vauva. :) Tai sitten tämä on häneltä sellainen hiljainen myöntymisen merkki. Ehkä hän ei halua tehdä asiasta numeroa, ehkä hän pelkää suorituspaineita jos alatte "yrittämällä yrittämään". Ehkä hän vain haluaa nauttia seksistä sinun kanssasi ja jos jotain sattuu, niin siitä sitten otetaan vastuu.
Älä sinä tunne huonoa omaatuntoa, jos teillä on välit kunnossa ja rakkautta riittää, niin ei miehesi mitenkään voi sinua syyttää mahdollisesta raskaaksi tulosta. :)
Rakkautta riittää! :D
Uskon myös tosiaan, että hän ei voi vain itselleen myöntää että lapsi on tervetullut vaan antaa "kohtalon" päättää! :D
Toivottavasti kohtalo on ymmärtäväinen! :D
Silloin kun söin pillereitä niin hän aina silloin tällöin muisti kysyä olenko muistanut pillerit, mutta nyt kun pillereitä ei ole enää ja raskautumisen riski on noin 99% suurempi niin ei ole minkäänlaista ehkäisyä...
Toivotaan parasta, pelätään pahinta! :D