XP-osiointi

Tuossa alempana eräs henkilö kyseli osioimisesta. Luulin jo saavani pätevää tietoa itsellenikin, mutta valitettavasti kyseessä oli win98.
No, itselläni on XP ja olisin kovin kiinnostunut tietämään kuinka tässä järjestelmässä se osiointi tehdään.
Täytyy myöntää, suuri helpotus on jos selvitys kerrotaan tavalla, jonka ymmärtää tällainen vaatimattoman osaamistason omaava henkilö kuten minä.
Sitä kun ei koskaan tiedä milloin tällainen tehtävä on edessä. Välillä on tuntunut, että se olisi pitänyt jo tehdä.
Kiittelen neuvoistanne jo etukäteen.
4246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Osiointi on XP:ssä todella helppoa ja kun asennat uudestaan niin Poista ensin kaikki Osiot ja siten kysyy seuraavksi taas Osiontia niin osioi taas uudestaan se on oikein selkeästi siinä asennuksen aikana kerrottu miten se tehdään.
Osioit kannattaa ensin Poistaa ja tehdä uudestaan, koska niiden poistaminen vasta tyhjentää koneeltasi aivan kaikki vanhat tiedostosi! Jos et Poista osioita jää koneellesi joitakin vanhoja tiedostojasi vasta Osioinnin poisto tyhjentää eli formatoi kovalevysi.

Tässä linkissä kerrotaan hieman enemmän uudelleen asenuksesta ja Osioinnista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=108&conference=655&posting=22000000000502680

Äänestä

niin ja onhan olemassa esim. partition magic, jolla osiointi oli todella helppoa

Äänestä
  • Vain XP:n asennuksessa voi osoida kovalevyn sekä muokata osioita.

    Sitten juuri partition magic on paras työkalu osiointiin itse windowsista. suosittelen.

    Äänestä

  • uzi kirjoitti:

    Vain XP:n asennuksessa voi osoida kovalevyn sekä muokata osioita.

    Sitten juuri partition magic on paras työkalu osiointiin itse windowsista. suosittelen.

    Palasin vielä kerran tänne toteamaan kuinka täältä voi saada, ymmärtääkseni oikein asiallisia, järkeviä ja ystävällisiäkin vastauksia.
    Kiitos teille vastauksistanne ja mukavata kesän odotusta kaikille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Noviisi kirjoitti:

Tuossa alempana eräs henkilö kyseli osioimisesta. Luulin jo saavani pätevää tietoa itsellenikin, mutta valitettavasti kyseessä oli win98.
No, itselläni on XP ja olisin kovin kiinnostunut tietämään kuinka tässä järjestelmässä se osiointi tehdään.
Täytyy myöntää, suuri helpotus on jos selvitys kerrotaan tavalla, jonka ymmärtää tällainen vaatimattoman osaamistason omaava henkilö kuten minä.
Sitä kun ei koskaan tiedä milloin tällainen tehtävä on edessä. Välillä on tuntunut, että se olisi pitänyt jo tehdä.
Kiittelen neuvoistanne jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu