Erilainen suru

Sinäkin suret vielä, ehkä.
Samoin suren minäkin.
Silti surumme ovat erilaiset.

Sinä suret kuin lintuemo,
katsellen tuulen pudottamaa pesää,
pesää poikasia vailla.

Minä suren menetettyä aikaa,
kesän muuttumista talveksi,
timantin muuttumista tuhkaksi.

Silti surussani on vielä iloa,
tieto siitä mitä oli, ihme.
- armon kosketus.

Suruja on kaksi erilaista;
sinun surusi ja minun.
Vain rakkautemme oli yksi.
4311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

herkkää ja niin kaunista runoutta,
koskettavaa,
riipaisee ja syvältä,
kiva lukea runojasi taas pitkästä aikaa,,

Yölinnun kiitos
kyynelhelmi silmäs
herkin siivin sipaisee siivel**

Äänestä
  • Yölintu, Lindalinda ja Margitta kauniista vastauksistanne pieneen runoon.
    Itse ei muuten tiedä mitään runon lukijoista. Ja ilman palautetta ei tiedä, miten se otettiin vastaan. Siksi vastaukset ovat tärkeitä. Uskaltaa taas kirjoittaa. Tietysti moite voi vaikuttaa päinvastoin.

    Äänestä

Suru on osa elämäämme
niin sinun
kuin minunkin.

Sinä tiedät ja tunnet minut
hoivaamiseni
luonnollisen vaalimisen
- naisen.

Ajan hammas vain puree
keväästä kesään
syksyyn ja vihmovaan talveen.

Mutta tiedä
timantti ei muutu tuhkaksi.

Sen jokaisen särmän alla
on ihme.

Hiomattomana hehkumaton,
hiottuna
eletystä elämästä
ja rakkaudesta
se saa hehkun.

Sinä et ole vielä aloittanut työtäsi
sen aika ei ollut vielä.

Surujen alta
nousee uusi elämä
meille kummallekkin.

Emme ole erotettuina toisistamme ...

Äänestä

Ihanaa lukea.
Päästä sisälle runoosi.
Kauniin herkkä kertomus.
Suru ja rakkaus.
Kiitos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_37211 kirjoitti:

Sinäkin suret vielä, ehkä.
Samoin suren minäkin.
Silti surumme ovat erilaiset.

Sinä suret kuin lintuemo,
katsellen tuulen pudottamaa pesää,
pesää poikasia vailla.

Minä suren menetettyä aikaa,
kesän muuttumista talveksi,
timantin muuttumista tuhkaksi.

Silti surussani on vielä iloa,
tieto siitä mitä oli, ihme.
- armon kosketus.

Suruja on kaksi erilaista;
sinun surusi ja minun.
Vain rakkautemme oli yksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu