miten menee..

Miten on jos menee naimisiin ja jommalla kummalla on asuntolaina, niin onko toinen myös vastuussa siitä? Ja jos mahdollinen ero/kuolema niin jääkö sille velattomalle lainataakka..? Rupesin vaan miettii..
6995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Velat ja varallisuus on avioliitossakin sen, jonka nimissä ne ovat olleet, kun naimisiin mentiin. Eli sekä asuntovelka että asunto säilyvät sillä, joka ne on ottanut.

Erossa puolisoiden omaisuus tasataan siten, että kummankin omaisuus on eron jälkeen yhtä suuri. Lopputulokseen vaikuttavat siis molempien omistukset. Jos varakkaampi osapuoli joutuu maksamaan tasinkoa, hän saa valita, missä muodossa maksaa sen, esim. rahana vai muuna omaisuutena.

Kuolinpesästä maksetaan ensin vainajan velat pois, eli voi käydä niin, ettei jää mitään perittävää. Suoranaisesti toisen velkoja ei siis tarvitse kontolleen ottaa, mutta jos haluaa vaikka sen velkaisen asunnon vainajan jälkeen pitää, niin onhan silloin velkaosuus pankille maksettava jollain aikataululla.

Näihin on sitten olemassa hirveästi poikkeuksia tyyliin "jos-niin sitten". Niitä voivat olla avioehto, testamentti, avio-oikeuden poissulkevat testamentit tai lahjoitukset jne. Tuolta http://www.laki24.fi/pepe.html löytyy jotain selkokielellä ja lakitekstiä lisäksi osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234?search[type]=pika&search[pika]=avioliittolaki

Äänestä

Suomessa jokainen on vastuussa vain omista veloistaan. Toiset eivät niistä vastaa, elleivät ole menneet niitä takaamaan.
Kuolemankaan jälkeen kuolleen velka ei siirry muille, jos tehdään normaali perunkirjoitus ajallaan. Siinä vainajan omaisuus ja velat otetaan huomioon, mutta niitä ei siirrellä muille.

Äänestä
  • >

    Kyllä velka siirtyy takaajille (jos sellaiset on), mikäli vainajan varoista ei voida velkaa maksaa. Ja jos esimerkiksi avioparin yhteinen asunto on lainan vakuutena, niin se myydään jos tarvis on vainajan velkojen kattamiseksi.

    Äänestä

  • siinä tapauksessa että vainajalla on lapsia siirtyvät vainajan velat lasten kontolle. Oma kohtaista kokemusta on, kun mieheni isä kuoli meni viikko on ulosotosta tuli maksulappu mieheni nimellä vaikka hän ei ole millääntavoin ollut takaajana isänsä veloissa. Peruskirjoitusten yhteudessä vainajan pesä haettiin konkurssiin koska velkaa oli 300 tuhatta euroa enämmän kun omaisuutta. Konkurssiin vieminen vei meiltä rahaa n. 1800 euroa joten sen verran mieheni sai negatiivistä perintöä. Ottakaa hyvät ihmiset selvää asioista joa isänne taikka äitinne kuolee ja olette ainut perijä

    Äänestä

  • asian kokenut kirjoitti:

    siinä tapauksessa että vainajalla on lapsia siirtyvät vainajan velat lasten kontolle. Oma kohtaista kokemusta on, kun mieheni isä kuoli meni viikko on ulosotosta tuli maksulappu mieheni nimellä vaikka hän ei ole millääntavoin ollut takaajana isänsä veloissa. Peruskirjoitusten yhteudessä vainajan pesä haettiin konkurssiin koska velkaa oli 300 tuhatta euroa enämmän kun omaisuutta. Konkurssiin vieminen vei meiltä rahaa n. 1800 euroa joten sen verran mieheni sai negatiivistä perintöä. Ottakaa hyvät ihmiset selvää asioista joa isänne taikka äitinne kuolee ja olette ainut perijä

    Tarinasi on varmasti totta, mutta huomaa: ei poika joutunut maksamaan sitä 300 t euron velkaa. Eli velka ei siis siirtynyt, eikä poika joutunut siitä vastaamaan!

    Äänestä

  • asian kokenut kirjoitti:

    siinä tapauksessa että vainajalla on lapsia siirtyvät vainajan velat lasten kontolle. Oma kohtaista kokemusta on, kun mieheni isä kuoli meni viikko on ulosotosta tuli maksulappu mieheni nimellä vaikka hän ei ole millääntavoin ollut takaajana isänsä veloissa. Peruskirjoitusten yhteudessä vainajan pesä haettiin konkurssiin koska velkaa oli 300 tuhatta euroa enämmän kun omaisuutta. Konkurssiin vieminen vei meiltä rahaa n. 1800 euroa joten sen verran mieheni sai negatiivistä perintöä. Ottakaa hyvät ihmiset selvää asioista joa isänne taikka äitinne kuolee ja olette ainut perijä

    Perintökaari 2 § (20.8.2004/783)

    "Osakas ei vastaa henkilökohtaisesti vainajan velasta.

    Poiketen siitä, mitä 1 momentissa säädetään, perunkirjoitusvelvollinen osakas vastaa henkilökohtaisesti vainajan velasta, jos hän laiminlyö perunkirjoituksen toimituttamisen määräajassa. Sama vastuu on osakkaalla, joka perunkirjoituksessa tai vahvistaessaan valalla perukirjan vaarantaa velkojan oikeutta antamalla vääräksi tietämänsä ilmoituksen tai jättämällä tahallaan ilmoittamatta jonkin tietämänsä seikan.

    Jos velkoja 2 momentin nojalla vaatii osakkaalta maksua velasta, osakas vapautuu velkavastuusta, jos hän osoittaa, ettei hän ole 2 momentissa tarkoitetulla menettelyllään taikka toimenpiteellään tai laiminlyönnillään pesän hallinnossa aiheuttanut 18 luvun 7 §:n nojalla korvattavaa vahinkoa. Jos osakas osoittaa, että hänen velkojalle aiheuttamansa vahinko oli rahamäärältään pienempi kuin vainajan velka, hän vastaa vahingon määrästä.

    Mitä 2 ja 3 momentissa säädetään osakkaan vastuusta, ei sovelleta osakkaaseen, jota edustaa edunvalvoja."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


?!?!? kirjoitti:

Miten on jos menee naimisiin ja jommalla kummalla on asuntolaina, niin onko toinen myös vastuussa siitä? Ja jos mahdollinen ero/kuolema niin jääkö sille velattomalle lainataakka..? Rupesin vaan miettii..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu