Käyköhän joskus niin että protun suosio ohittaa rippikoulun? Protuhan on vapaamielisempi kuin rippikoulu, kun protussa ei levitetä uskontoa, vaan "katsellaan maailmaa tieteen valossa" siis järkevällä tavalla uskontoon verrattuna. Suurin osa nuorista on kuitenkin rippileireillä vain hauskuuden eikä uskonnon takia.
Protusta tulee suositumpi!
kyllä vain
31014
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ennustelisin että jos protun suosio kasvaa niin voi olla että suosio vaikka puolittuu jotenkin... tuumasin tälläistä
Protun toiminta ei kuitenkaan voi laajentua loputtomiin pelkän vapaaehtoistoiminnan voimin ja jos tätä muutetaan, protun idea vesittyy täysin. Protu tulee vastaisuudessakin pysymään suhteellisen pienenä, sillä ohjaajia ei yksinkertaisesti riitä kunnolla edes tällä hetkellä.
Noin tiedoksi, Protussa ei "katsella maailmaa tieteen valossa". Ei se noin ole sitoutunut missään nimessä, kukaan ohjaaja ei tule korjaamaan "tieteenvastaisia" mielipiteitä. Ihmisen valossa, voisi korkeintaan sanoa.
Ei lähellekään laajene niin suureksi, Protu pitäisi vesittää suhteellisen täydellisesti ja toimintakulttuurin muuttua. 2000 leiriläistä vuosittain on omasta mielestäni aika lähellä ehdotonta maksimia, ja tuokin on mahdollista vain jos aktiivitoiminnassa mukanaolevien määrä kasvaa samaa tahtia. Lisäksi pitäisi olla esim. oma leirikeskus, jotta pystyttäisiin pitämään tarpeeksi leirejä (nykyäänkin niitä keskuksia ei ole mitenkään liian helppo löytää) ja varsinkin keväällä ohjaajakoulutuksia.
Avustukset rahoittavat aika paljon järjestön toiminnasta, ja niitä tuskin tuon enempää jatkossakaan saadaan (ainakaan radikaalisti enemmän), mikä olisi tottakai aika olennaista. Tosin jotain uusia mahdollisuuksia saattaisia avautua, jos esimerkiksi paikallisryhmät paisuisivat, ja ylipäätään ihmismäärän lisääntymisestä.
Mutta mutta... jo tuo noin 70 leiriä ja vajaa 1000 leiriläistä on aika vaikeaa pyörittää.
Tämä kaikki viiden vuoden kokemuksella protutoiminnasta.