Meillä on perusterve suomenajokoira 13v. Kävimme eilen eläinlääkärillä hampaiden takia, kun ne näyttivät kummasti pienentyneen? Yllätys olikin kun lääkäri sanoi että koirallamme on ienten liikakasvu, en ollut aiemmin kuullut sellaisesta vaivasta, mutta kuulema ei mitenkään harvinainen. Onko kenenkään koiralla samaa vaivaa? Oletteko joutuneet leikkauttamaan hampaiden päälle kasvanutta ientä?
Meillä ihan uusi ongelma
4
2903
Vastaukset
- leonine camira
meille lääkäri ilmoitti ettei kannata leikkauttaa koska kasvavat uudestaan eikä vanhaa koiraa kannata kiusata 12v eli kuitenkin 15vuotiaaksi
- "lempeä jättiläinen"
muuta kuin hampaan päälle kasvaneet rempsaleet, koska tulehtuvat kun pinta menee rikki. Meille lääkäri sanoi että hammaskivi täytyy poistattaa useammin kun sitä kertyy ikenen ja hampaan väliin nyt helpommin. Koiramme ei syö puruluita enää, lieneekö nuo isot ikenet kipeitä? Luulin ihan tosissani että hampaat ovat jostain syystä kuluneet olemattomiin. Olisinpa toivonut että koiramme olisi saanut viettää vanhuutensa ilman noita outoja kasvavia isoja ikeniä. Kyllä niitä on eläimilläkin kaikenlaisia vaivoja.
- *******
"lempeä jättiläinen" kirjoitti:
muuta kuin hampaan päälle kasvaneet rempsaleet, koska tulehtuvat kun pinta menee rikki. Meille lääkäri sanoi että hammaskivi täytyy poistattaa useammin kun sitä kertyy ikenen ja hampaan väliin nyt helpommin. Koiramme ei syö puruluita enää, lieneekö nuo isot ikenet kipeitä? Luulin ihan tosissani että hampaat ovat jostain syystä kuluneet olemattomiin. Olisinpa toivonut että koiramme olisi saanut viettää vanhuutensa ilman noita outoja kasvavia isoja ikeniä. Kyllä niitä on eläimilläkin kaikenlaisia vaivoja.
Niinhän se on, että vanhetessa vaivat lisääntyy, toivoin myös, jo kuolleelle koirallenikin tervettä vanhuutta, mutta tuli sydämen vajaatoiminta, eturauhaset vaivasivat, rasvapatteja kasvoi ihme paikkoihin ym. Koira eli kuitenkin hyvän elämän 16-vuotiaaksi. Kasvavatkohan ne ikenet koko ajan, vai lopettaako sen kasvun jossain vaiheessa?
- molossi
Taitaa olla ihan kyse epuliksista,joka on tuttu vaiva tietyntyyppisillä roduilla.Useinmiten vanhemmilla tai keski-ikäisillä koirilla.
Ei pitäisi olla pahemmasta päästä leikkuuttaa pois,jos koiraa häiritsee.
Nukutushan on tietty aina riski,vanhemmalla isompi.
Joten kannattaa tutkituttaa koiran kunto riskejä ajatellen ja arvio lekurilta nukutusriskin ja hoitamatta jättämisen välillä,ja sitten miettiä,kannattaisiko poistattaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614225Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653455Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541803Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251673Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981433Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132933Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235861en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115842Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18809