Alaston

Totuus on se!, että me tavalliset pulliaiset joita ei kiinnosta perehtyä joutaviin uusiin laitteisiin ja muuhunkaan tekniseen faktaan ja joita ei lisä kanavat kiinnosta koska ei kerkiä nykyisiä neljääkään katsoa jää suuri osa digi television ulkopuolelle. Me emme laitata uusia antenneja suurella rahalla emmekä viitsi vaarantaa terveyttämme urheilemalla liukkailla katoilla antenneja vaihtamassa. On aivan turhaa ylen herrojen ja rouvien kuvitella meidän olevan niin riippuvaisia televisiosta, että mokomaan ryhtyisimme.

Kerrostaloissa ja riviosakkeissa asuvien onkin helppoa sopeutua digi-aikaan kun taloyhtiöt laittavat kaiken valmiiksi. Olenko katkera, OLEN.
Tähän asti olen saanut nauttia tv.n tuomasta viihteestä sekä asiallisista uutis tarjonnasta, mutta parinviikon päästä on tyydyttävä radion tarjontaan. Yksin en ole ajatusteni kanssa, sillä olen haastatellut monia kanssani samassa jamassa olevia ja vain harvat meilläpäin on valmis sijoittamaan uuteen antenniin, varsinkaan ne jotka eivät kykene asennuspuuhaan itse.

terveisin: 40v Mökinukko työkyvyttömyyseläkkeelä.
0144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mökinukko kirjoitti:

Totuus on se!, että me tavalliset pulliaiset joita ei kiinnosta perehtyä joutaviin uusiin laitteisiin ja muuhunkaan tekniseen faktaan ja joita ei lisä kanavat kiinnosta koska ei kerkiä nykyisiä neljääkään katsoa jää suuri osa digi television ulkopuolelle. Me emme laitata uusia antenneja suurella rahalla emmekä viitsi vaarantaa terveyttämme urheilemalla liukkailla katoilla antenneja vaihtamassa. On aivan turhaa ylen herrojen ja rouvien kuvitella meidän olevan niin riippuvaisia televisiosta, että mokomaan ryhtyisimme.

Kerrostaloissa ja riviosakkeissa asuvien onkin helppoa sopeutua digi-aikaan kun taloyhtiöt laittavat kaiken valmiiksi. Olenko katkera, OLEN.
Tähän asti olen saanut nauttia tv.n tuomasta viihteestä sekä asiallisista uutis tarjonnasta, mutta parinviikon päästä on tyydyttävä radion tarjontaan. Yksin en ole ajatusteni kanssa, sillä olen haastatellut monia kanssani samassa jamassa olevia ja vain harvat meilläpäin on valmis sijoittamaan uuteen antenniin, varsinkaan ne jotka eivät kykene asennuspuuhaan itse.

terveisin: 40v Mökinukko työkyvyttömyyseläkkeelä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu