Yleissivistys

Mielestäni vähintäänkin auttava tanssitaito kuuluu suomalaiseen yleissivistykseen. Tanssitaidolla tarkoitan perinteisten tanssien kuten valssin, foksin ja tangon osaamista.

Jenkat, masurkat, fuskut, rumbat jne. ovat jo hienosäätöä, jotka tulevat mukaan tanssiharrastuksen myötä.

Hiljakkoin olin tilaisuudessa, jossa muutamat reppanat yrittävät vetää jotain diskojuttua muiden tanssiessa perinteistä tanssia. Ihmetteleviä katseita saivat osakseen.

Ihmetyttää myös sellaiset pidempään esim. r'n's, salsa tai kilpatanssia harrastaneet, jotka ovat jo vuosia harrastaneet omaa lajiaan, mutta eivät ole sivistäneet itseään edes välttävällä perinteisten suomalaisten seuratanssien osaamisella.

Sivistynyt sosiaalinen kanssakäyminen edellyttää nykyäänkin tanssitaitoa. Koululaitos voisi toimia tässä suhteessa pelinavaajana.
91579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Näin tuo on ollut vuosikymmeniä sitten, jolloin tanssipaikkoja oli moninkertaisesti nykyiseen määrään nähden.

Mitäpä sinulle sanoo Poloneesi, Franseesi, Mignon, Cicapo, Pas d'Espagne, Pas de Quatre, Pompadour, La Chaconne, Krakowiak...?

Näitäkin on kauan sitten tanssittu myös Suomessa.

Maailma muuttuu ja me sen mukana. Ei tuossa ole mitään ihmeellistä, että nykynuorisosta alkaa löytymään sellaisia, joille jo valssi on täysin ylivoimainen tehtävä.

Nykyisen englannistumisen (amerikkalaistumisen) aikakautena ei liene mitään ihmeteltävää, että jenkkitanssit (r 'n' s -tanssit) vievät voiton jostain humpasta, polkasta, masurkasta ja jenkasta. Foksista, valssista ja tangosta puhumattakaan.

Diskoilu on jo huomattavasti vanhempi juttu jo iäkkäämmälle "nuorisolle", joten ei pidä senkään jatkuvaa suosiota enää ihmetellä.

Äänestä
  • Yhdyn edelliseen - disco´n huippu sijoittui 70- ja 80-luvun taitteeseen. Tuon ajan parikymppiset ovat tänäpäivänä yli viisikymppisiä.

    Kukaan ei nykyisin tanssi menuetteja, gigueita, gavotteja, sarabandeja, ynm. . Nämä olivat oman aikansa humppia, lavavalsseja sekä suomitangoja.

    Äänestä

  • "Mitäpä sinulle sanoo Poloneesi, Franseesi, Mignon, Cicapo, Pas d'Espagne, Pas de Quatre, Pompadour, La Chaconne, Krakowiak...? "

    Näistä ei kansan tanssimiksi voine luokitella muita kuin Poloneesin.

    Äänestä

  • limulate kirjoitti:

    "Mitäpä sinulle sanoo Poloneesi, Franseesi, Mignon, Cicapo, Pas d'Espagne, Pas de Quatre, Pompadour, La Chaconne, Krakowiak...? "

    Näistä ei kansan tanssimiksi voine luokitella muita kuin Poloneesin.

    Tarkoittanet sitä, että poleneesia tanssi myös normaalisti ns. rahvas eli poloneesi on lähempänä ns. kansantanssia?

    Kaikkia noita tansseja on tanssittu myös Suomessa aikoinaan. Nykyään näistä osaa tanssitaan mm. lukion vanhojen tansseissa.

    Äänestä

Totta ihmeessä tosiaan koulu esimerkiksi voisi olla elämänarvohallinta tunneillaan juuri tuomassa tanssi ja musiikki liikunnan merkityksen aivan alusta alkaen.


Kulttuuri juurtunee juuri siten että se on läsnä elämässä eli se kuuluisi persoonalliseen rohkeuteen suvaita ja sallia osaksi opetuskulttuuriakin. Vähänkin syvemmin tarkasteltuna musiikki liikunta ja tanssi sosiaalisena ulottuvuutena ja kehityskulkuna olisi erinomainen tapa kasvattaa sydämmensivistystä joka on juuri sitä yleissivistystä.

Kirjasivistys niin tieto ja markkintalous opeissa on niin hallitseva ettei juuri tämänkaltainen sisälläolevan ihmiskäsityksen mukainen elämänsivistys saa tilaa.

Jospa joskus "robottimuotitus" jäsentyisi vastuuksi että koulut tarjoaisi sydämmensivistystä elämää varten.

Äänestä
  • Helkkarin kiva olisi, että kouluissa oppisi edes äidinkielen!

    Äänestä

  • Aapiskukko kirjoitti:

    Helkkarin kiva olisi, että kouluissa oppisi edes äidinkielen!

    Ainut keino on vastata, arvostelemalla kirjoituksen ja asian äidinkielellisyyttä. (kirjasivistystä).

    Kirjoittajan tarkoitus näyttää olleen tuoda itse asia esille, eikä se miten se saa pilkunviilauksen aikaan. Epäilen että, ymmärtämistä auttaa elämänkokemus ja sen tuoma sivistys koulutieteen lisäksi.

    Tehköön musiikkiliikunnan tuoman ilon ja vahvuudet esille äidinkielen nyanssit.

    Äänestä

  • "lohdutus" kirjoitti:

    Ainut keino on vastata, arvostelemalla kirjoituksen ja asian äidinkielellisyyttä. (kirjasivistystä).

    Kirjoittajan tarkoitus näyttää olleen tuoda itse asia esille, eikä se miten se saa pilkunviilauksen aikaan. Epäilen että, ymmärtämistä auttaa elämänkokemus ja sen tuoma sivistys koulutieteen lisäksi.

    Tehköön musiikkiliikunnan tuoman ilon ja vahvuudet esille äidinkielen nyanssit.

    Siis munkin mielestä Anne Mattila on ok,

    Äänestä

  • Nunna K kirjoitti:

    Siis munkin mielestä Anne Mattila on ok,

    Näin hän se on

    mutta upeimmankin naisartistin kohdalla tulee myöskinsä melko komean herran muistaa, että hänellehän on upeimmallekin naisartistille hyväntekeväisyyskonsertit tämän kertaisen tarkastelumme ulkopuolelle jättäen maksettu vanhaintanssijärjestelijän toimesta hävyttömänkin monta euroa siittä hyvästä, että hän upea naisartisti hymyilisi jokaiselle niistä melko herroista, jotka siinä vanhaintanssiorkesteriaition edessä millä tahansa käytettävissä olevalla tahi olemattomalla tekosyyllä jumettavat, eriksensä. Ei siis missään nimessä pitäisi edes melko komean herran kuvitella, että se upea naisartisti mistään muusta syystä juurikin hänelle sieltä vanhaintanssiorkesteriaitiosta helkkarin pitkät rakenneripset räpsyen hymyilisi:

    Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että tilannehan on täysin analoginen sen vanhaintanssilavan kanttiinissa kieltämättä toki hyvinkin paljon vähenpien luvattujen eurojen toivossa työskentelevään upeaan tarjoilijaneitsykäiseen: nythän on erittäinkin pitkälti niin, että hänhän neitsykäinen hymyilee siinä loputtomien ja juuri oikealänpöisten pullorivien edessä jokaiselle herralle erikseen kiinnittääkseen niitten herrain siinä vaiheessa piilotajuntaista huomiota niihin houkuttelevasti kiilteleviin pulloihin eli käytännöllisesti katsoen hymyilevät herroille kiihoitellakseen heidän toki ilmankin hämmästyttävänkin kyltymätöntä janoaan eli kysehän näissä hymyilyissä on raa'asti sanottuna härskistä myynninedistämisestä entistä suuremman palkkion toivossa. Eivät nuo hymyilevät naiset eli näissä vanhaintanssipiireissä sanottuna upeat daamit tippaakaan niitten hymyilemiensä herrain parasta...tai ehkä jonkin verran epähuomiossa ajattelevatkin, mutta sysäävät moiset ajatukset oitis niistä havahduttuansa taka-alalle...ajattele, vaan ajattelevat he vain ja ainoastansa omaa parastaan.

    Tilanne on toki siinä tilanteessa täysin vertailukelvoton edellä lausuttuun, mikäli se helkkarin komea herra väliajalla jotakuta toista todella upeata daamia tanssitellessaan havaitse, että se upea naisartistihan ikäänkuin vaivihkaa ja kaikesta huolimatta eli kuitenkin hiton pitkät ripsensä aivan selvästi räpsyen tarkkailee sen helkkarin komean herran kuvioita sieltä huolellisesti vartioidun länpiön ovelta. Etenkin silloin, milloin osoittautuu, että se naisartisti suunnittelee reittinsä sinne ja sieltä orkesteriaistiosta siten, että se toistuvasti leikkailee sen helkkarin komean herran komean kuvioita sekä mennen että tullen ja siinä välissäkin, saattaa esiin nousseessa hymyilyssä todellakin jotain perää olla, mutta tällöin tulee huomata, että lähistöllä mahdollisesti lymyilevät järjestyshenkilökunnastot saattaisivat tulkita tilanteen täysin väärin, mikäli se helkkarin komea herra heti antaisi sen tilanteen siinä kehittyä siten, kuten se huikentelevainen naisartisti mitäilmeisimminkin toivoisi. Tulee siis sen helkkarin komean herran kiireesti heitellä jäitä vanhaintanssihousuihinsa ja nimikirjoituspyynnön varjolla hankittua mobiili- ynnä muuta vastaavaa telefooni- tahi vanhaintanssikirjeitten vaihtonumeroa hyväksensä käytellen sen keikan jäljestä hankkiutua hieman syvällisenpiin keskusteluväleihin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja tanssi kirjoitti:

Mielestäni vähintäänkin auttava tanssitaito kuuluu suomalaiseen yleissivistykseen. Tanssitaidolla tarkoitan perinteisten tanssien kuten valssin, foksin ja tangon osaamista.

Jenkat, masurkat, fuskut, rumbat jne. ovat jo hienosäätöä, jotka tulevat mukaan tanssiharrastuksen myötä.

Hiljakkoin olin tilaisuudessa, jossa muutamat reppanat yrittävät vetää jotain diskojuttua muiden tanssiessa perinteistä tanssia. Ihmetteleviä katseita saivat osakseen.

Ihmetyttää myös sellaiset pidempään esim. r'n's, salsa tai kilpatanssia harrastaneet, jotka ovat jo vuosia harrastaneet omaa lajiaan, mutta eivät ole sivistäneet itseään edes välttävällä perinteisten suomalaisten seuratanssien osaamisella.

Sivistynyt sosiaalinen kanssakäyminen edellyttää nykyäänkin tanssitaitoa. Koululaitos voisi toimia tässä suhteessa pelinavaajana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu