Kertokaapa minulle mistä ihmeestä tiedätte noista kaikista tuista ja avuista ? Minä en ole kuullut noista kaiken maailman asioista. On tukia yksinhuoltajilla, asumistukea, sosiaalitukea ja niin edelleen. kokeilin kerran hakea vuonna 1985 opintotukea, kun olin lukion kakkosella, evättiin vanhempien liian suurien tulojen vuoksi.Olin joskus lama-aikana työttömänä 4 kuukautta, mutta elin säästöilläni sen ajan. En kehdannut hakea korvausta. Olin liian ylpeä. Sain työpaikan , kun tililläni oli 600 markkaa silloista rahaa. Tosin se riitti silloin noin viikon bruttomenoihin.
Tuet valtiolta
mikaml
745451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 74
Vanhimmat
Eikös kuulu jo ihan yleissivistykseen tietää millainen tukijärjestelmä valtiollamme on?
Saa kyllä olla aika pässi jos ei ole ikinä kuullutkaan asumistuesta sun muista, tosin onhan tuo ketjun aloittaja jo aiemmissa teksteissään todistanut ettei ole asiat kohdallaan hänen elämässään.
Mutta kerroppas sä mulle mitä ne yksinhuoltajien tuet on? :) Käyn sitten heti kelasta hakee sellasta :) Meinaatko sitä 36 euron korotusta lapsilisään? :) Siitäkö tällä kertaa sun elämäs on järkkynyt niin että iltamyöhäsellä mietit ja suret yksinhuoltaja äitejä kun ei muutakaan elämää ole? :)
http://www.mil.fi/varusmies/huolehditaan.dsp
Toimeentulo- ja asumistuki
Sotilasavustus
Päiväraha
Ilmaiset lomamatkat
Kotihoidon ruokaraha
Isyysraha
Eikö sinulle harmaissa kerrottu näistä valtion verorahoista maksettavista etuisuuksista?
Missä asuit varusmiespalvelu- ja opiskeluaikanasi? Nostitko valtiontakaaman opintolainan?
Kyllä näistä kerrottiin. Olin tuolloin 20-kymppinen poika, oli kyllä outoa nähdä silloin mies, jolla oli vaimo ja lapsi. Oli muuten vain yksi tapaus yli sadan miehen komppaniassa.Kyllä litterat ja päivärahat piti kuitata, oliko tuo silloin 17 vai 19 markkaa. Kurssijuhlien aikana olin vartiopäällikkö, ei tarvinnut niitäkään juhlia. Asuin siihen aikana vielä vanhempieni luona, ei huvittanaut luopua kuin 23-vuotiaana yli 300-neliöisestä talosta.Opiskeluaikoina asuin kotona, muutin vasta edellämainittuna aikana. Opintolainaa ei ole ollut koskaan. Tutut kaverit käyttivät sitä yliopistoaikoinaan kulutukseen, eivät elämiseen.
Mitä eroa on kulutuksella ja elämisellä? Tarkoititko, että kaverisi ryyppäsivät opintolainansa sen sijaan, että olisivat opiskelleet , syöneet ja juoneet niin kuin ihmiset? Voi, mikset jäänyt siihen porvarivanhempiesi ökytaloon loppuiäksesi! Maailma voisi olla parempi paikka ilman sinua ja kieroutuneita mielipiteitäsi.
(joka näkyy täällä esitetyissä kannanotoissakin), jotka estivät itselliseen elämään lähtemisen aikuistuttuasi?
nuo minustakin ihan perustietoja elämässä vaikkei niitä käytäkään. Mun mielestä tuossa on hauskaa se, että vaikka on juuri vaikka mitä tukia (rahallisia ja muitakin esim. puoli-ilmaisina palveluina) niin harvemmin kuulee kenenkään ilmaisevan, että on se kyllä hieno juttu, että meillä tälläinenkin on mahdollista! Kai ne vaan niin nopeasti omaksutaan perusasiaksi eikä enää sen jälkeen kiinnitetä huomiota muuhun kuin siihen, että tahdotaan enemmän ja enemmän.
mutta sanonpa nyt, että kyllä on hieno juttu, että meillä Suomessa on mahdollisuus saada rahallista tukea yhteiskunnalta silloin, kun sitä tarvitaan.
En olisi opiskellut juuri päivääkään ilman valtion takaamaa opintolainaa ja opintorahaa. Lainan maksoin viimeistä penniä myöten ihan itse takaisin, enkä ole sen koommin velkaa tehnyt. Haluan olla vapaa ihminen. Mutta työttömyyden aikana ja lasten synnyttyä olen ilman mitään tunnonvaivoja nostanut sitä korvausta, mikä minulle ansionmenetyksistäni kuuluu - olenhan minä itsekin ollut niitä varoja kartuttamassa veroja maksaessani.
Aloittajan tapauksessa on ihan oikein, ettei hän saanut hakemaansa opintolainaa. Hänen vanhemmillaan oli varaa maksaa hänen opintonsa, minun kotiväelläni ei. Täytyy kovasti toivoa, ettei nimimerkki koskaan enää jää työttömäksi, sairastu vakavasti, menetä asuntoaan tms. kun ei hän sitten kumminkaan osaisi mistään apua hakea.
Varmasti hän ei kuulu edes ammattiliittoonsa. Muistelen, että hän on melko sitoutumiskammoinen ja pelkää etenkin vasemmistolaisuutta tai siihen leimautumista - niin ollen ei kai ammattiliittoonkaan kuuluminen tule hänelle kuuloonkaan. Mutta sittenhän jäävät ansiosidonnaiset työttömyyspäivärahatkin saamatta.
verovähennykset vaikkapa työmatkoista. Et varmaan laita niitäkään veroilmoitukseen? Ja jos asiaa ajatellaan, niin valtio tuki sinunkin peruskoulun lukion käyntiäsi aika mahtavalla summalla. Vai maksoitko itse koulunkäyntisi?
Suorista tuista useimmat löytyvät kätevästi Kelan sivuilta http://kela.fi/
Huomasin vasta pari vuotta sitten maksaneeni perintöveroa markka-aikana 43000 markkaa liikaa. Syy oli lorvin kirjanpitäjän.Kun isäni perunkirjoituksesta ja veron määräämisestä oli kulunut yli viisi vuotta, en voinut sääntöjen mukaan enää valittaa. Veroilmoituksessa näköjään nykyisin automaattisesti antavat jonkun työmatkavähennyksen. Peruskoulu oli ilmainen, lukiossa oli jonkinlainen lukukausimaksu ja samoin teknisessä opistossa. Kirjat lukiossa ja opistossa olivat maksulliset. Suomen, isänmaamme vahvuus on juuri erinomainen koulutusjärjestelmä. Purnaan vain veroeurojen tahallista väärinkäyttöä, kun ei ole pakko järjestää itseään tahallisesti vaikeuksiin.
Ei ole ilmaista lounasta. Joku sen aina maksaa, eli joku on sinuakin tukenut (veronmaksajat yhdessä). Myöskään lukukausimaksut eivät ole lähellekään todellisia kustannuksia, verovaroista maksetaan loput (suurin osa).
Mitä tulee tuohon perintöverojuttuun: tyhmästä päästä saa kärsiä.
"Mitä tulee tuohon perintöverojuttuun: tyhmästä päästä saa kärsiä"
Jokainen vähänkin järkevä lähtee jakamaan perintöään jo perillisten ollessa pieniä lapsia.
Kierrättämällä luotettavien sukulaisten ym. kautta niitä voi jakaa huomattavan mukavia summia laillisesti kolmen vuoden välein.
Vaikka minä en henkilökohtaisesti usko sanaakaan tämän mikan jutuista.
En tuloista, perinnöistä, koulutuksesta, palkasta tai mistään muustakaan, että kyllä tuollainen "kirjanpitäjä" taitaa olla satuhahmo tai mielikuvituskaveri.
Mitä asioita olisin valehdellut tässä ? Ei minulla ole mitään syytä valehdella 7 vuotta sitten odottamatta menehtyneen isäni kirjanpitäjän virheestä. Minulla ei ole kirjanpitäjää. Koulutodistuksiani en viitsi laittaa ainakaan tähän foorumille julisesti nähtäviksi. Verotoimistosta saat kyllä verotettavan vuosituloni määrän, jos vain tietäisit nimeni. Verotus on nimittäin julkista.
Sen huomaa että olet maaseudun ihmisiä. Ympyrät ovat nimittäin pienet. Itse olen asunut koko ikäni yli 150000 asukkaan kaupungeissa.
Jos on oikeus johonkin tukeen tai avustukseen,
minusta jokainen järkevä ihminen sen hakee.
Miksi muuten maksamme veroja ja veroluonteisia
maksuja kunnalle ja valtiolle?Eikö mniitä
osittain juuri siksi kerätä,että saamme tukea
tai avustusta,jos joudumme sellaiseen tilanteeseen?Kyllä tuki ja avustus perusteet on niin tiukat,ettei niitä myönnetä kuin tarvitseville.
Jos tämän jälkeenkin jättää tuen,avustuksen,
nostamatta,ei se minusta ole ylpeyttä vaan ennen
muuta tyhnyyttä.Sankari voi olla monella tapaa,
mutta sankari joka saahaa poikki omaa
jalkaa? Itsensä kiduttajahan hän on!
Kerran ennen (ainakin) olet "ihmetellyt" samansuuntaisia asioita täällä. Nämä ovat asioita, jotka määrätyssä mittakaavassa kuuluvat yleissivistykseen. Sanat "tuki" ja "avu" ovat tässä yhteydessä erittäin huonoja ja niitä voisi yhteisnimittäjällä kutsua "yhteiskunnaksi". Yhteiskuntaa edustaa myös koulujärjestelmämme (ilmainen ja sinunkin käyttämä), neuvolat, terveyskeskukset, kouluterveydenhuolto, kela, verovähennykset - mainitakseni vain muutaman sinunkin suoranaisesti taikka sekundaarisesti (esim työnantajan kautta) käyttämistä "tuista ja avuista".
Ei ole kunniaksi olla ymmärtämättä, että ME olemme tämä yhteiskunta ja yhdessä maksamme sen toiminnan. Yhteiskunnan MEIDÄN valitsemat päättäjät ovat valinneet kanavat, joilla kaikille suomalaisille saataisiin ihmisarvoinen elämä, jos joskus omat voimat taikka elämäntilanne eivät natsaa suurien elämän suunnitelmien mukaan.
Et sinä eikä kukaan saa elämältä "kirkkaampaa kruunua", vaikka kuinka koittaisi itselleen uskotella omaa paremmuuttaan. Ikävä kyllä kukaan muu ei sitä usko ja niele kuin se joka sinuakin katsoo peilistä.
Minusta parhain tukijärjestelmä olisi tarpeenmukainen järjestelmä. Esim. tällöin yksinhuoltajat joutuisivat lautakunnan eteen kuulusteluun virheistään. Voitaisiin kysyä toiko lapsen haikara vai löytyisikö peräti biologinen isäkin ? Miksi teit tietoisesti lapsia vaikka olet työtön tai miksi valitsit vakivaltaisen ja juopon puolison jne. Aikansa kuultuaan lautakunta voisi myöntää sitten niitä tukieuroja tarpeen mukaan. Näin vähenisivät eurojen väärinkäytöt.
mikaml:ä?
Rakkaus on luotu käsitteenä vain köyhien pitämiseksi rauhallisena.
Mitkä asiat ovat kirjoituksissani uskomattomia ? Eikö ole niin, että epäuskottavuus on svetitismiä?
En nyt sano tässä sitä sanaa, mikä ensimmäisenä tulee mieleen sinun kuulustelu- yms. viestejä lukiessani, koska ei ole hyvän nettietiketin mukaista nimitellä muita ihmisiä. Mutta olen jyrkästi eri mieltä kanssasi! Ei Suomessa mitään tukiautomaattia ole - kyllä esim. Kela osaa kyykyttää sieltä apua hakevia ihan tarpeeksi! Joka hakemukseen pitää olla sellainen määrä lippua ja lappua ja tositetta, että kukaan ei takuulla saa ansiotta sieltä minkäänlaista rahallista tukea. Tietäisit tämän, jos olisit joskus itse joutunut siellä asioimaan. Puheet tukiautomaateista ovat vain (oikeisto)poliitikkojen keksintöä ja niistä halutaan irti muka-säästöihin vedoten. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että heikoimmassa asemassa olevien ihmisten asemaa huononnetaan entisestään! Enkä tarkoita pelkästään yh-vanhempia, vaan myös lapsia, sairaita, vanhuksia jne.
No, sinun ideologiasi mukaisesti heistäkin pitäisi varmaan päästä eroon ja pikaisesti. Kunhan kansa saa vähän leipää ja sirkushuveja, niin sinun mielestäsi se pysyy rauhallisena, vai? Siinä olet väärässä! Ja rakkaus lähimmäistä kohtaan mahdollistaa sen, että ns. köyhät alkavat liikehtiä ja vaatia oikeuksiaan. Sitä odotellessa: nuku hyvin, kauniita unia!
Kunnon kysely auttaisi vähentämään tukien väärinkäyttöä ja nöyryytys pistäisi ajattelemaan tulevaisuutta, ulkopuolisetkin tietäisivät vältttää tahallisia vaikeuksia.
Ja MINUA on syytetty empatian ja kaikkien muidenkin hyvien luonteenominaisuuksien puutteesta! Minusta jonkun vihaaminen on hukkaanheitettyä energiaa, mutta nyt on kyllä näin lähellä, että alan vihata sinua. Köyhät kyykkyyn ja nöyryytystä peliin, niin kyllä maailma tas pelastuu -
Kyllä olet rattoisasti iltaasi kuluttanut ja miettinyt ihan "järki keinoja",kuinka tukijärjestelmä toimisi parhaiten!
"Esim. tällöin yksinhuoltajat joutuisivat lautakunnan eteen kuulusteluun virheistään."
Niin kuin se olisi jokin rangaistus ihmiselle, jos joutuu/haluaa yksinhuoltajaksi. Sitäkö vielä sitten selittelemään jollekin lautakunnalle. Mielestäni olisi parempi jos kaikki meidät yksinhuoltajat laitettaisiin jalkapuuhun kirkon eteiseen istumaan, jotta kaikki kirkossa kävijät tietäisivät meidän tehneet rikoksen tai ainakin syntiä!!
"Miksi teit tietoisesti lapsia vaikka olet työtön tai miksi valitsit vakivaltaisen ja juopon puolison jne."
Hirvittävää yleistämistä, eikä kuvittelisi edes akateemisesti koulutetun tällaiseen sortuvan. Oletko todella selvittänyt, että nämä ovat suurimmat/ ainoat syyt yksinhuoltajuuteen sekä tukien tarpeeseen?
Mua kiinnostaisi tietää tarinasi, että miksi täällä paasaat miehensä jättäneitä yksinhuoltajaäitejä yhteiskunnan iilimadoiksi ja yleellisten tukien nauttioiksi, jotka eivät tule koskaan tekemään elämässään päivääkään työtä?Että miten on yksihuoltaja äiti sinut jyränny, kun noin kamalasti pitää heidät kaikki karkottaa tästä suomen maasta?
Ei ole yksinhuoltaja jyrännyt. Voitko kertoa yksityiskohdat, mitä haluat lukea ? En ketään kutsunut iilimadoksi, mutta tukien väärinkäyttäjäksi kyllä.Työnvieroksunta on Suomessa yleistä.
Niin kerroithan itsekin olleesi työttömänä...ja saaneesi viime hetkillä töitä ennen henkilökohtaista taloudellista katastrofia.
Katsos niin se vaan on ja voi käydä sinunkin kohdallesi hetkenä minä hyvänsä.
Ai mistäkö minä tiedän noista tuista?
No, opintotuen tiedän opiskeluajoiltani, äitiyspäivärahan ja kotihoidontuen tiedän lapsien takia, samoin lapsilisät, yh-korotuskin on tullut tutuksi ja työkkärit muutamaan kertaan kun olen ollut pieniä pätkiä työtön aina välillä.
Muista tuista tiedän myös jos jonkinlaista, esim toimeentulotukea saa useimmiten yksinelävä, ei siis yh..
Mitä haluat tietää?sen, että yh saisivat kaikkea paljon enemmän kuin muut?
edelleenkin tuo yh-korotus on ainoa tuki mitä saa vain yht, muut on kaikkien saatavilla, työttömille esim äitiyspäiväraha on todella pieni, työssäkäyville taas reippaasti suurempi.
Niin jäi kyllä mietityttämään tuo perintö asiasi. Ethän ole itsekkään itseäsi aina elättänyt kun kerran perintöäkin olet saanut. Ja se on ihan varma että jos joudut joskus tilanteeseen että rahaa ja omaisuutta ei ole niin otat kyllä selvää tukiverkostosta ennen kuin nälkään kuolet. Joten suu suppuun mikaml.
IHANAA että meillä edelleen on tämä oma-mikaml :)
Kuule eikö naiset kaikki viedä tänään haikaralapsemme jonnekin yhteiskunnan loisiksi ja lähdetä tukieuroilla baanalle. Voidaanhan ensi viikolla hakea taas sossusta ruikuttamalla lisää, kun on niiiiiiiin vaikeaa. Kyllä mikaml maksaa........
Nyt kaikki käsi pystyyn ketkä tuntee sääliä tuota sormet housuissa yksinhuoltajia haukkuvaa peräkammarin poikaa kohtaan. än, yy, tee, NYT \o/
Noin, huomaatko sinä sosiaalisesti vajavainen yksilö, olet saanut huomiota osaksesi :) sitähän täältä haet kun et omaa oikeeta elämää, missä nähdään ihmisiä ihan livenä... u know??
Hassua miten voikaan olla hiiri mieheksi, pahoittelut hiirille sillä niillä on sentään aivot.. :)
Innolla odotan mitä se ruikkuhousu seuraavaksi keksii räpeltää tänne, näitä mielisairaiden juttuja on oikeesti lysti lueskella :)
Epäilen että kyseinen rustaaja kärsii sosiaalisista peloista, masennuksesta, maniasta ja ajoittain lievästä psykoosista johtuen lapsuudesta asti kärsitystä aikuisen ihmisen huomion puutteesta.
Siksi hän nyt yrittää saada edes yksinhuoltajien huomiota osakseen, tosin ei sitäkään osaa tehdä muuten kuin negatiivisella tasolla koska on jäänyt elämässään paitsi positiivisista ihmissuhdekokemuksista.
omaavalla ihmisellä(?) on lapsia??????
Jokainen meistä varmasti osaa haukkumisen ja mollauksen jalon taidon, ja mikäpä parempi tapa huonon päivän pukatessa päälle helpottaa oloa kuin pistää verbaalinen monimuotoisuutensa ja nokkeluutensa kukkimaan "viattomien" kustannuksella :)
Sen tietää myös tuo nimeltämainitsematon henkilö josta pienen analyysin tuohon ylemmäs pistin, osaako kukaan veikata oikein kenestä on kysymys? :)
Sehän vain kertoisi että osuin oikeaan :) :)
levittelemässä noita hymiöitäsi...
en tänne niin usein kirjota että voisin olla "tässäkin ketjussa levittämässä hymiöitä".
Taas puhkeaa vainoharhaisuus, yksi mielenvikaisuuden oireista. On nää nimettömät kirjotukset sitten hassuja kun niitä voi kirjottaa myös nimimerkin tehneet, kuten on tullut huomattua :)
Vai puolustaako tosiaan joku onneton tuota peräkammarin puliukkoa? :)
tuohon uuteen elatustuesta-kysymykseen! Sehän on ihan sun heiniäisi, mikaml!
Huolimatta valistuksestani, tyrijöitä näköjään riittää. Kun lapsesta huolehtiminen näyttää noin vaikealta, olisi ehkä parempi antaa lapsi adoptoitavaksi heti synnyttyään. Suomessahan on puute Suomalaisista adoptiolapsista.
"kokeilin kerran hakea vuonna 1985 opintotukea, kun olin lukion kakkosella, evättiin vanhempien liian suurien tulojen vuoksi."
Tulojen ei tarvitse olla paljoa keskimääräistä suuremmat etteivät lukiolaiset saa tukea. Minun aikanani isäni oli vain töissä ja äiti vielä opiskeli toista ammattia, en siltikään saanut tukea lukioajaltani, vaan isä kustansi opinnot kirjoista ja elätyksestä lähtien, koko perheelle.
"Olin joskus lama-aikana työttömänä 4 kuukautta, mutta elin säästöilläni sen ajan. En kehdannut hakea korvausta. Olin liian ylpeä."
Mielestäni se ettei kehtaa hakea korvausta, jos on sen tarpeessa, on silkkaa typeryyttä, ei niinkään ylpeyttä.
Itse olen yksinhuoltaja sekä yliopisto-opiskelija, enkä hetkeäkään epäile hakea avustuksia, niitä kaikkia mitä on saatavilla. Kesällä olen tienannut edellisellä ammatillani yli 2000 euroa/kk käteen, ja lasken sentilleen, ettei minun tarvitse tehdä ylimääräistä ( vuodessa ), jotta voin "maksimoida" tuet . Tällöin riittää aikaa lapselle, sekä opinnoille. Ja usko pois, tuet maksetaan vielä takaisin veroina.
Se mikä viestistäsi paistaa läpi on se, että et ole ensimmäisenkään lapsen isä, saati yksinhuoltaja. Yksinhuoltajana tarve selviytyä on paljon suurempi, jolloin ei tarvitse kituutella riisillä ja pavuilla, vaan lapselle on tarjottava paljon enemmän.Jos ei sitä tilapäisesti pysty itse tekemään, tehdään se valtion avustuksella. Mikä on hieno homma Suomessa!
Luettuani muutaman viestisi, kävi sinua jopa sääli. Olitko sinä se yksinäinen opiskelija-poika, joka kituutti muutamalla kympillä silloin kun muut ottivat lainaa, ja elivät tavallisesti elämänsä melkeinpä parasta, opiskelija -aikaa?
yh-äidin suusta kuultua. Oli eronnut tavallisesta duunari miehestään. Pärjäsi kuulemma rahallisesti paremmin y-huoltajana tukien turvin.
mikä on lisää lapsilisässä?
vuokra ym...
Minäkin muistan sen ensimmäisen tilipäiväni yhna (siis töissä olin) ja sen tunteen, kun sain maksaa laskut ja pääsin kauppaan ostamaan ruokaa..
aiemmin kun tilipäivän aamuna heräsin, oli kortti ja mies kadonneet, ja muutaman tunnin päästä myös rahat tililtä..
Toki sitä rahallisesti pärjää paremmin yhna kun ei kukaan käytä rahoja jokonkin muuhun kuin siihen tarpeelliseen.
Sain silloin asumistukea ja sen kadehdittavan yh korotuksen lapsilisiin, mutta saatiin sentään lapsien kanssa ruokaa ja kotona oli turvallista.Enkä koe tehneeni väärin kun "käytin tukia" elättääkseni perheeni.
Harva peräkammarinpoika, joka elää vanhempiensa rahoilla, tietää valtion tuista yhtään mitään. Koska ei ole tarvetta ottaa selvää, kun äiti ruokkii ja pappa betalar.
Sehän tässä on se juju. LAPSETON puhuu läpiä päähänsä asiasta, josta hänellä ei ole mitään ymmärrystä: LAPSIPERHEEN elämästä.
Olet vain;
- tyypillinen
- katkeroitunut
- 40vuotias
- sinkkumies,
- joka jäi lehdelle soittelemaan
- ja purkaa pahaa oloaan yksinhuoltajiin.
Sinunlaisiin on totuttu jo :)
pst pst... Se, ettet hakenut työttömyyskorvausta viittaa siihen, ettet myöskään "kehdannut" ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi.....
Onko mahdollista että olisit siittänyt aviottoman lapsen jollekin naiselle, ja hän olisi jättänyt asiasta sinulle ilmoittamatta? Jos näin, en ihmettele ratkaisuaan yhtään *NAURAN* :D
Sissiaineksesta puheenollen, taidat olla niin kuitenkin armeijaa käymätön nainen. En elä vanhempieni rahoilla, mikä olisikin mahdotonta, sillä isäni kuoli jo vuonna 2000.Se on totta, että tavatessani äitiäni kerran kaksi kuukaudessa ,hän tosiaan tekee ruokaa. Teen töitä ja asun omassa huoneistossani, joten en pidä itseäni peräkamarinpoikana. juuri minä toimin veronmaksajana koko aikuiselämäni, minunkaltaisistani ei ole sosiaalimenoja. Muistan lukeneeni kasvuvoittoisen pikkukaupungin valtuuston puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan yhteishaastattelun, jossa kysyttiin minkälaisia ihmisiä he haluaisivat kaupunkiin muuttavan. Vastauksena oli aikuisia yksineläviä työssäkäyviä miehiä kolmissakymmenissä, jotka menehtyisivät noin 60-vuotiaina. Heistä kun on kaupungille vähiten sosiaalimenoja verrattuna veronmaksukykyyn. Huomiota herätti se että valtuuston puheenjohtaja on puoluekannaltaan sosiaalidemokraatti ja kaupunginjohtaja sitoutumaton. Paikallislehdissä tätä asiaa puitiin pitkään.
Yh-äiti selviää kiperistä aidoista tilanteista paljon paremmin kuin te mammanpojat tekaistuista sotatilanteista, joten lakkaa lässymästä kun aikuinen ihminen puhuttelee sinua.
Ei minun tarvitse siirtyä nimittelemään ketään kirjoituksissani. Menetitkö malttisi, kun siirryit alarvoisuuksiin ? Vaatiiko avustusten keplottelu erityisiä sissitaitoja luvatussa tukiautomaattimaassamme ? Olen muuten syntynyt 1968, joten epäilen olevani sinua vanhempi. Voisin vaikka tytötellä sinua.
Ei sinua muuksi voi sanoa kuin pojaksi. Aikuisen miehen luulisi keksivän muuta ajanvietettä kuin naisväen mustamaalaaminen yötäpäivää nettipalstoilla...
Mihin sä muuten pyrit noilla älyvapailla kirjoituksillas? Hyväksyntää ainakin haet, se nyt paistaa viesteistäs läpi mutta ei sulla muuten hirveesti näytä pointtia olevan.
Sun pitäis yrittää löytää ystäviä ihan oikeesta elämästä, sellasia jotka kuuntelee ja ehkä jopa ymmärtää sua. Vaikka susta voikin tuntua että oot jo vanha ja elämä on lipunu ohi, niin ei vielä ole myöhästä yrittää rakentaa positiivisia ihmissuhteita.
Sinulla on selvästi vain negatiivisia kokemuksia naisista ja yleensäkin ihmissuhteista, niistä ammennat tuota energiaa kirjoitella tänne mitä sylki suuhun tuo.
Mitä jos käytät sen energian johonkin hyödylliseen, vaikka liikuntaan tai järjestötoimintaan? Tuskin sulle niin hyvä mieli tulee tällä palstalla notkumisesta että pitemmän päälle on kovin kannattavaa..
Joten poika, mees vaikka tekee rivakka kävelylenkki korttelin ympäri niin ehkä ei ne muiden asiat jaksa enää vaivata niin kovasti :)
Kirjoitukseni ovat hyvin totuudenmukaisia ja tahallaan vaiettujen asioiden esiin ottamista. Varmasti on älyvapautta olla muiden tyrimisien maksumiehenä. Kuulun reserviläisjärjestöön ja muutamaan kerhoon. Työpäivät tuppaavat olemaan yli kymmentuntisia, kun pitää niitä veroeuroja pusertaa tyrijöiden hyväksi.
Itse otit puheeksi unelmiesi? "kaupungin, jossa asuisi vain aikuisia yksineläviä työssäkäyviä miehiä kolmissakymmenissä, jotka menehtyisivät noin 60-vuotiaina."
Ensimmäinen ajatus oli ko unelmasta, että kuvaus sopii homppelicityyn, jossa kukaan ei väärinkäytä SINUN veromarkkojasi ja siellä paistaa aina aurinko - sinnekin, minne se ei yleensä paista, eikä yksikään vastenmielinen nainen kommunikoi kanssasi missään tilanteessa :D
Miten sinä sen nyt nimittelyksi otit, omat juttusi? *NAURAN* :D
Pst, et sinä saa minua menettämään malttiani. Et sinä nyt niin ylivertainen ole, vaikka niin tunnut kuvittelevankin.
Kun nyt olet lähtenyt valistuksen tiellesi, mitä neuvoisit minua tässä tilanteessa tekemään? Annapa ihan konkreettisia neuvoja, että saan sinut tyytyväiseksi ja samalla hieman hiljaisemmaksi, kenties?
4 lasta, kolme oppivelvollisuuden piirissä ja yksi opiskelemassa ammattiin, minä työelämässä ja elatusmaksut tulevat sosiaalitoimen kautta, koska näin yrittäjäisä ne heidän kanssaan sopi. Suorina avustuksina saan 36,60 per lapsi yh-korotuksena. Lapsilisät kuten muutkin lapsiperheet. Lapivähennyksen sain 1990 veroilmoitukseen, ainoa kerran.
No, tuuttapas käytännön neuvoja, mitä minun pitää tehdä, että sinunlaisesi 40vee-sinkkumiehet olisivat tyytyväisiä yh-äitien toimintaan?
Jään odottamaan :)
neuvoja minäkin olen tässä odotellut nyt viikon päivät, eiköhän niitä hyviä ohjeita ala pian kuulumaan...
Ei se mikään unelmakaupunki ole, vaan lehdestä radiosta kuultu yhteishaastattelu kahden kaupunginisän suusta. Aika hyvin tuo maltti on sinulla mennyt, kun et saa kaikkia myöntymään tyrimisen oikeutukseen.
Avaa pankkitili lapsillesi, jokaiselle erikseen ja talleta lapsilisät ja se 36,60 euroa kuukausittain sinne. Siinä neuvoa.
Olipa huono sijoitusneuvo, odotin jotain paljon ylevämpää.
Miksi lapsilisiä maksetaan? Pystyykö normiydinperhe säästämään lapsilisät? Ei, koska asuminen on niin kallista nykyään.
YH-korotus on tarkoitettu nimenomaan lähivanhemmalle, korvaamaan yhden ihmisen tekemää kahden vanhemman työpanosta, senkin uuvatti.
Missä utopiassa sinä elät? Lapseton sinkkupoikamies käskee 4 lapsen yh-äidin tuloista laittamaan lapsille syrjään 500 eur kuussa.
Härregyyd, sinähän olet ihan pimee :D
Säästä sinä Kodittomille Kissoille rahasi, viime kädessä säästösi ja kunnioitettava omaisuutesi menee valtiolle ja sitä kautta jonkun maahanmuuttajakriminaalin uudelleen yhteiskuntaan sopeuttamiseen :D
(Miten mielikuva saakin minut niin hyvälle tuulelle!!) :D
rauhoittaa savuamistasi.
Miksi hyökkäät niin voimakkasti yksinhuoltajia vastaan? Mitä he ovat tehneet Sinulle?
Mikset hyökkää vaikka ryyppääviä sinkkumiehiä vastaan, maksavat muuten sinulle enemmän kuin yh:t!
Kaikki maailmassa ei mene niinkuin haluaisi. Tämän minäkin olen joutunut toteamaan yh-isänä. Mutta Sinullahan kaikki menee aina niinkuin haluat? Paitsi mielestäsi joudut maksamaan yksinhuotajien kulut?
Koskaan en ole saanut muutkuin korotetun lapsilisän, koska asun yksin ilman toista aikuista samassa taloudessa.
Voisitko sinä kertoa minulle miksi naiset ottavat pulttia tästä aiheesta noin kiivaasti ? Minua ärsyttää se, että tästä ei saisi puhua ollenkaan. Omien virheiden myöntäminen julkisesti näyttää olevan todella vaikeaa.
todellakaan aina mene niinkuin itse haluaisi!
Sinullako aina mennyt niinkuin halusit? Miksi olet sinkku? Eikö Sinulla ole suvunjatkamisviettiä? Kuka joutuu maksamaan Sinun eläkkeesi? Vain kolmasosa rahastoituina!
Pitäisikö kaikki vanhukset tappaa? Olisiko se Sinulle halvempaa? Eli tuntuu, että haluat elää Hitlerin aikaa? Siihenkö haluat?
Yksinhuoltajatko ovat syynä ihmissuhdeongelmiisi?
sanojasi?
Sieltä se vastaus varmaan löytyy?
ei koe yksinhuoltajuuttaan millään lailla virheeksi?
Miksi sen pitäisi virhe olla?
Jos ainoa yksinhuooltajatuki on se 30 euroa lisää lapsilisässä niin aika kovaa älämölöä sinä siitä pidät...
aloit miettimmään älyttömiä mielipiteitäsi uudestaan?
Niin,
eli Mikaml nimenomaan onkin naisyksinhuoltajia vastaan. Ei mies ...
Ja tosiaan mikaml - mikset hyökkää niitä etäisiä, isyytensä kieltäneitä yms oikeita luusereita vastaan - jotka eivät kanna osaansa vastuusta ?
Onko SE oikeasti se arka ja vaiettu aihe ?
Onko sullakin tuo jatkuva fasismi ja natsismi paras puolustus ?
No siksi tietysti - että heikompien - naisten, äitien. raskaana olevien ja lasten kimppuun on kaltaisesi luuserin helpompi hyökätä .
Ethän sinä uskalla isommillesi tai kokoisillesi isotella .
Vilkiase peiliin - siellä on sarvet !!!
Aijai - entäpä jos joudut joskus vanhainkodissa - tai sairaalassa - jonkun yksinhuoltajan (tai hänen kasvattamansa lapsen) hoivaan ja hoitoon .... oisko niinkuin kauhuleffasta ???
Ja otsaasi on tatuoitu tuo mitä jauhamalla jauhat ?
Hui ....
Vai mitä mikaml?
Eläkkeestä puheen ollen, minulla on yksityinen eläkesäästövakuutus. Siihen kertyy joka kuukausi 200 euroa. Vanhuksia pitää kunnioittaa. Sotainvalidit ja sotaveteraanit ovat mahdollistaneet teillekin yh:lle itsenäisen ja hyvän Suomen verratuna siihen, jos Suomen kohtalona olisi ollut joutua sateliittivaltioksi. Stalin ehkä miellyttää yh:a paremmin kuin Hitler. Stalinhan tuhosi omaa miesväkeään tuntuvasti enemmän.
Tukiautomatiikka on aiheuttanut sinulle häpeättömyyden puutteen.
Fasismi ja natsismi ovat samoja asioita. En ole mitenkään alistanut eri rotuja kirjoituksissani. Eihän se ole täällä edes sallittua. Niihin luusereihin kyseessä olleesa, voidaan ajatella että tuskin ne miehet ovat ilman naista lisääntyneitä. Hetken hurmiota ketkun kanssa kannattaa harkita.
Mistä tuesta sinä puhut?
mitä tällä tarkoitat
"häpeättömyyden puutteen."
"tuskin ne miehet ovat ilman naista lisääntyneitä. Hetken hurmiota ketkun kanssa kannattaa harkita."
Paljon lapsia eri miesten kanssa. Riittäkö tämä.
Kyllä sillä naisellakin on jotain vastuuta siitä, kenen kanssa sänkyyn hyppää. Haikara ei lapsia tuo ja paras ehkäisykeino pidättäytyminen, jos ei muuta osaa. Tämä neuvoksi kummallekin sukupuolelle. Keskivertoisuus ei ole mikään etu. Omat mielipiteet kyllä.
tuesta sinä puhut?
Se taas onko kahden eri miehen kanssa paljon on mielipidekysymys. Henkilökohtaisesti minä jouduin päätymään sellaiseen ratkaisuun kun ensimmäisten isä tuli estyneeksi jatkamaan lapsentekoa.
Harmaana sutena olen pelottava teille katuristeilijöille. Kerroin mielipiteeni aiheesta joka on arkaluontoinen ja tahallaan vaiettu. Tukiautomaattijärjestelmämme on näköjään saanut ihmiset tyrimään tahallaan ja ilman huolta huomisesta. On tietysti hyvä kun joku herättelee teitä ruususen unesta ja mahdollisesti saatte siitä esimerkin parantaa tapanne ja kunnioittamaan yhteiskunnan maksumiehiä. Opettakaa lapsenne paremmeksi ihmisiksi, jos omalta kohdalta liian myöhäistä. Jätän nyt tämän keskustelun yli kuukauden jälkeen. älkää unohtako, että olen valmiina torpedojeni kanssa. Tämä ei jää tähän. Tulevaisuudessa tavataan.
DER SIEG WIRD UNSER SEIN.
jätät meidät ikävään, kerrohan millä tavalla koettiin sinut ja mielipiteesi pelottaviksi ja kuinka kirjoituksiesi aiheet olivat meille arkaluontoisia ja tahallaan vaiettuja.
Ja vielä, saitko meidät heräämään ruususen unistamme?
Et kertonut koko aikana keinoa, millä minunkaan tulisi parantaa tapani, eli koen etten oppinut teksteistäsi mitään.
Jotakin jäi siis puuttumaan.
Mutta mukavaa jatkoa silti ja
THE VICTORY WILL BE OURS
Sinä jolkotat kuvioista, koska jäit alakynteen *NAURAN* :D
todeta seuraavaa:
Ehdin tehdä omaishoitotyötä useita vuosia ja asia tiedettiin kaikissa virastoissa omassa kunnassani. Kukaan ei kuitenkaan tullut sanoneeksi että tästä työstä voi saada sellaisen pienen perseenpyyhintäkorvauksenkin (200-250 e/kk). Satuin kuulemaan asiasta vasta eräältä omaishoitajalta.
Toisin sanoen vastaus kysymykseen on: Ellet itse jollain hemmetin ihmeellä tiedä että jostain on olemassa edes jonkinlainen tuki niin sitten olet asiasta tietämätön ja valtio ja kuntasi on tyytyväinen.