Tuntuu usein pahalta huomata lapsissa mitä erilaisempia korvaavia toimintoja, jotka tuovat varmasti turvaa heille.
Kun lapsi ei ole saanut kotona ruokaa, eikä hänestä ole muutenkaan huolehdittu, niin lapsi oppii pian sijaisperheessä varmistelemaan, että tällaista tilannetta ei tule eteen enää koskaan.
Tässä muutamia esimerkein höystettyjä juttuja siitä miten lapsi voi tuoda esille turvattomuutta ja hakea turvallisuutta:
Perverssi syöjä
Ihmettelimme jo pitkään miksi aamuisin joka paikassa huushollia paloi valot ja mihin kaapista hävisivät keksit. Kukaan ei tietenkään tunnustanut liikkuneensa yöllä ja syöneensä kaappia tyhjäksi. Sitten eräänä päivänä siivotessani lapsen lelu laatikkoja, löysin lelujen alta maisteltuja keksejä sekä vanhempi tyttäremme löysi lasta sänkyyn peitellessään, tyynyn alta oksennuksen, joka muistutti vettynyttä näkkäriä. Koska lapsi ei ollut saanut kotonaan ruokaa, hän pelkäsi todennäköisesti sen loppuvan. Niinpä lapsi piilotteli keksejä ja söi niitä niin paljon, että lopulta oli oksentanut.
Nyt lapsi uskoo jo, että ruokaa tulee aina ruoka-aikaan ja sitä saa niin paljon kuin jaksaa syödä. Tätä uskoa ruuan olemassa oloon, on varmasti helpottanut se, että meillä on säännöllinen päivärytmi ruoka-aikoineen.
Nukkumaan menon ongelmia ja yön pelkoja
Tuo yö vaeltaminen on ollut hyvin yleistä lapsilla ja varmaan johtuu siitä, että lapsilla ei ollut ollut minkäänlaista vuorokausirytmiä. Alkuun rytmin löytäminen olikin vaikeaa, mutta sitkeällä asioiden toistamisella on lapsille tullut turva siitä, että yöt on nukkumista varten ja päivät valvomista. Iltarutiinit on varsin tärkeitä, että ne toistuvat samanlaisina. Jos hampaanpesu jostain syystä on unohtunut, niin isompikin lapsi jossain vaiheessa varmasti tulee itkien sängyn viereen.
Kun yöllä on valvottu ja tapahtunut ties mitä, niin lapsella on alkuun pelkoja siitä, että mitä yöllä taas tapahtuu. Hirviöt ja muut painajaiset voivat tulla uniin, kun lapsella on turvaton olo. Lapsen voi löytää seisomasta sängyn vierestä katselemasta perhettä, kun hän pelkää ettei perhe olekaan nukkumassa vaan hänet on mahdollisesti jätetty.
Hylkäämisen pelko
Kun lasta on jätetty mahdollisesti jopa aivan yksin kotiin liian aikaisessa vaiheessa ja hänen tarpeisiinsa ei ole vastattu, on lapsen vaikea luottaa siihen, että tuo ihminen ei jätä häntä. Siksi lapsi tarkistaa vähän väliä aikuisen lähellä olon ja voi olla jopa niin riippuvainen aikuisesta, että käy aivan hysteeriseksi jos joutuu hetkeksikin eroon tästä. Hylkäämisen pelko voi ilmetä ”kiinni roikkumisena”, niin että lapsi on aivan kosketus etäisyydellä koko ajan ja se taas voi olla välillä aikuisesta hyvinkin ahdistavaa, kun tuntuu ettei voi edes hengittää.
Kuitenkin jossain vaiheessa on hyvä totuttaa lapsi pehmeästi siihen, että vaikka tuo rakas ihminen lähtee pois, niin hän tulee kyllä takaisin.
Aina kipeä lapsi
Kun aikuinen tulee sitten takaisin lapsen luo, niin lapsi saattaa ensimmäisenä alkaa valittamaan miten kipeä hän on sieltä ja täältä. Lapsella ei ole keinoja kertoa, että on ollut ikävä, mutta hän haluaa aikuisen huomion. Muutenkin sijoitetuilla lapsilla ilmenee useammin, varsinkin alussa valittelua siitä, että milloin koskee minnekin. Lapsi voi tekeytyä kipeäksi jopa niin aidosti, että aikuinen uskoo lapsen ihan oikeasti olevan kipeä. Hellyydellä tästäkin selvitään ja sillä, että opetetaan miten muuten voidaan osoittaa se, että haluaa olla lähellä.
Turvallisuuden tunne tulee loppujen lopuksi lapselle todeksi usein vasta pitkän ajan kuluttua. Kun asiat toistuvat riittävän monesti samalla tavalla, niin lapsi alkaa uskoa siihen, että tämä on pysyvää ja ikävät muistot hautautuvat. Kokemuksesta tiedän, että tämä voi olla hyvinkin raskasta aikaa –tuntuu kuin ”happitila” vietäisiin. Lohduttavaa on kuitenkin se, että parempi on lapsen liimautua aikuiseen, kuin sulkea kaikki ulos. Liimautuminen myös omalla tavallaan voi vahvistaa aikuisen ja lapsen suhdetta toisiinsa.
Jaksamisia kaikille vanhemmille!
Kun lapsi ei ole saanut kotona ruokaa, eikä hänestä ole muutenkaan huolehdittu, niin lapsi oppii pian sijaisperheessä varmistelemaan, että tällaista tilannetta ei tule eteen enää koskaan.
Tässä muutamia esimerkein höystettyjä juttuja siitä miten lapsi voi tuoda esille turvattomuutta ja hakea turvallisuutta:
Perverssi syöjä
Ihmettelimme jo pitkään miksi aamuisin joka paikassa huushollia paloi valot ja mihin kaapista hävisivät keksit. Kukaan ei tietenkään tunnustanut liikkuneensa yöllä ja syöneensä kaappia tyhjäksi. Sitten eräänä päivänä siivotessani lapsen lelu laatikkoja, löysin lelujen alta maisteltuja keksejä sekä vanhempi tyttäremme löysi lasta sänkyyn peitellessään, tyynyn alta oksennuksen, joka muistutti vettynyttä näkkäriä. Koska lapsi ei ollut saanut kotonaan ruokaa, hän pelkäsi todennäköisesti sen loppuvan. Niinpä lapsi piilotteli keksejä ja söi niitä niin paljon, että lopulta oli oksentanut.
Nyt lapsi uskoo jo, että ruokaa tulee aina ruoka-aikaan ja sitä saa niin paljon kuin jaksaa syödä. Tätä uskoa ruuan olemassa oloon, on varmasti helpottanut se, että meillä on säännöllinen päivärytmi ruoka-aikoineen.
Nukkumaan menon ongelmia ja yön pelkoja
Tuo yö vaeltaminen on ollut hyvin yleistä lapsilla ja varmaan johtuu siitä, että lapsilla ei ollut ollut minkäänlaista vuorokausirytmiä. Alkuun rytmin löytäminen olikin vaikeaa, mutta sitkeällä asioiden toistamisella on lapsille tullut turva siitä, että yöt on nukkumista varten ja päivät valvomista. Iltarutiinit on varsin tärkeitä, että ne toistuvat samanlaisina. Jos hampaanpesu jostain syystä on unohtunut, niin isompikin lapsi jossain vaiheessa varmasti tulee itkien sängyn viereen.
Kun yöllä on valvottu ja tapahtunut ties mitä, niin lapsella on alkuun pelkoja siitä, että mitä yöllä taas tapahtuu. Hirviöt ja muut painajaiset voivat tulla uniin, kun lapsella on turvaton olo. Lapsen voi löytää seisomasta sängyn vierestä katselemasta perhettä, kun hän pelkää ettei perhe olekaan nukkumassa vaan hänet on mahdollisesti jätetty.
Hylkäämisen pelko
Kun lasta on jätetty mahdollisesti jopa aivan yksin kotiin liian aikaisessa vaiheessa ja hänen tarpeisiinsa ei ole vastattu, on lapsen vaikea luottaa siihen, että tuo ihminen ei jätä häntä. Siksi lapsi tarkistaa vähän väliä aikuisen lähellä olon ja voi olla jopa niin riippuvainen aikuisesta, että käy aivan hysteeriseksi jos joutuu hetkeksikin eroon tästä. Hylkäämisen pelko voi ilmetä ”kiinni roikkumisena”, niin että lapsi on aivan kosketus etäisyydellä koko ajan ja se taas voi olla välillä aikuisesta hyvinkin ahdistavaa, kun tuntuu ettei voi edes hengittää.
Kuitenkin jossain vaiheessa on hyvä totuttaa lapsi pehmeästi siihen, että vaikka tuo rakas ihminen lähtee pois, niin hän tulee kyllä takaisin.
Aina kipeä lapsi
Kun aikuinen tulee sitten takaisin lapsen luo, niin lapsi saattaa ensimmäisenä alkaa valittamaan miten kipeä hän on sieltä ja täältä. Lapsella ei ole keinoja kertoa, että on ollut ikävä, mutta hän haluaa aikuisen huomion. Muutenkin sijoitetuilla lapsilla ilmenee useammin, varsinkin alussa valittelua siitä, että milloin koskee minnekin. Lapsi voi tekeytyä kipeäksi jopa niin aidosti, että aikuinen uskoo lapsen ihan oikeasti olevan kipeä. Hellyydellä tästäkin selvitään ja sillä, että opetetaan miten muuten voidaan osoittaa se, että haluaa olla lähellä.
Turvallisuuden tunne tulee loppujen lopuksi lapselle todeksi usein vasta pitkän ajan kuluttua. Kun asiat toistuvat riittävän monesti samalla tavalla, niin lapsi alkaa uskoa siihen, että tämä on pysyvää ja ikävät muistot hautautuvat. Kokemuksesta tiedän, että tämä voi olla hyvinkin raskasta aikaa –tuntuu kuin ”happitila” vietäisiin. Lohduttavaa on kuitenkin se, että parempi on lapsen liimautua aikuiseen, kuin sulkea kaikki ulos. Liimautuminen myös omalla tavallaan voi vahvistaa aikuisen ja lapsen suhdetta toisiinsa.
Jaksamisia kaikille vanhemmille!
Vastaukset 28
Vanhimmat
Meillä kuusi sijoitettua ja viiden kanssa olemme käyneet kaikki nämä vaiheet.
Pahimmin vaurioituneet lapset eivät ole päässeet näistä "tavoista" vanhempanakaan.
Tyttö ollut meillä 8 vuotta, mutta vieläkin hän tarkistelee, että olen varmaan paikalla, vaikka ei näy. Esim. Linnanmäellä viime viikolla huusi 3 kertaa vessasta, että oletko äiti siellä.Yleisin kysymys on, että "ethän jätä minua". En ole koskaan jättänyt, enkä lupauksia esim. hakemisesta jostain pettänyt. Valitettavasti niin tiukassa vaan nämä jutut ovat!
olen huomannut ihan tavallisissa perheissäkin :). Siskonpoika 3 vee oli ekaa kertaa yökylässä mummolassa, peräti kolme yötä kerralla. Päivisin oli kivaa serkkujen kanssa mutta viimeisenä yönä heräili monta kertaa ja oli kipeä sieltä ja täältä. Välillä itki että pitää mennä lääkäriin. Mummo oli ihan ihmeissään ja vähän jo huolissaankin. Mummo kiikutti poikaa sylissä keinutuolissa ja poika pikkuisen nyyhki. Menin siihen ja sanoin että "Tomilla" taitaa olla ikävä. Nyyhkiminen loppui siihen ja poika pani silmät kiinni ja nukahti. Taisi riittää kun joku antoi tunteelle sanat :).
http://www.saunalahti.fi/kup/syndroma/autismi.htm
"......Sami Munter kirjoitti Koulukanavan nettisivulla (1998), että autistisia oireita voi huomata jo vauvaiässä. Vauva ei näytä ilahtuvan äidin hymystä eikä hän nosta käsiään ylös päästäkseen syliin, vaan hän voi päinvastoin vastustaa sitä.....
...................
Yli- ja alireagointia
Autistivauvat saattavat olla joko yli- tai alireagoivia, edelliset itkevät alituiseen ja jälkimmäiset ovat äärimäisen passiivisia.
Autismi havaitaan tavallisesti 1-2 vuoden iässä.
Lapsuuden aikana autistien kommunikaatio-, sosiaalisten ja älyllisten taitojen puutteellisuus tulee selvästi esille, samoin epätarkoituksenmukainen käyttäytyminen (pään hakkaaminen, heijaaminen, käsien pureskelu jne.) sekä
unettomuus,
syömisongelmat,
katsekontaktin välttäminen,
keskittymiskyvyn vaikeudet
ja poikkeava kipukynnys.
Toiset ovat levottomia, toiset poikkeuksellisen tyynejä.
Takertuminen kaikenlaisiin rutiineihin on tyypillistä."
_________________________
http://groups.google.com.bo/group/Assit/msg/e43720ac4eb4d801
"Erityislasten vanhemmuutta palkitaan huostaanotolla
.......................
Kaikilla opettajilla, päiväkodin työntekijöillä ja
sosiaaliviranomaisilla ei ole tietoa autistisille lapsille
tyypillisestä käytöksestä; monet eivät myöskään tiedä, että syynä on
neurologinen poikkeavuus.
Toki autismin tai asperger-oireyhtymän tunnistaminen kuuluukin siihen
perehtyneille asiantuntijoille, mutta usein lapsi ei edes pääse
tutkimuksiin, koska hän ei saa lähetettä: vanhemmat on jo saatettu
leimata "huonoiksi" vanhemmiksi eikä nähdä mitään syytä neurologisiin
tutkimuksiin......"
Meillä tuo kipeän valittelu taisi muuttua murrosiässä ainaiseksi rahan ja tavaran tarpeeksi. Huonoa oloa ja kipeää ja sitä ettei saa aina haluamaansa valitettiin sitten muualla kuin kotona.
Olen aiheesta kirjoittanut useita kertoja aikanaan sijaispalstalle silloin, kun vielä jaksoin lukea heidän kirjoituksiaan. En lukeanut nytkään aloitusta pitemmälle, tyydyn vain kuittaamaan, että jos Asperger-lapsellani olisi käynyt niin huono tuuri, että hänet olisi sijoitettu perheeseen, olisimme saaneet varmaan hänestäkin lukea aivan saman tyylistä tekstiä jälkeen päin.
En jaksa samaa aihetta enää kovin paljon, siksi kuittaan vain lyhyesti:
Autisminkirjon lapsilla on aivan tavallista eri asteiset univaikeudet, joko lapsella on vaikeuksia saada unta tai uni katkeilee yön mittaan, joskus molempia. On aivan tavallista saada yöllä kainaloon unesta lämpöinen tuhisija, joka saattaa hetken lukea omaa kirjaansa ja jatkaa taas uniaan. Sijarin mielikuvituksella tästäkin saadaan näköjään viriteltyä mitä kauhuskenaarioita tahansa.
Myös erikoinen suhde ruokaan on niin tyypillistä. Meillä on aina ollut paljon tarkemmat ruoka-ajat kuin laitoksessa koskaan oli, enkä usko minkään sijaishuollon meidän tarkkoja kelloaikojamme ylittämään. Syy on yksinkertaisesti se, että jos ruoka ei ole ollut pöydässä 10:n minuutin tarkkuudella, lapsi ei helposti syö mitään koko loppupäivänä! Oman lapseni ruuansulatus on kuitenkin herkkä kuin koliikkivauvalla, eikä hän vieläkään syö tavanomaisesti, vaikka varmasti syy ei ole siinä, että ruokaa ei olisi ollut aina tarjolla.
Isä antoi lapselle hamsteri-lempinimen jo vuoden vanhana, kun tyttö teki omia kätköjään niin ruuasta kuin leluistaankin milloin minnekin. Ilmeisesti välipalaksi annettu juustoleipä päätyi helposti lelulaatikkoon kun äiti käänsi hetkeksi selkänsä, eikä seurannut sen loppuun syömistä. Ei tämäkään käytös meillä mitään angsteja aiheuttanut, hymyilevää ja hyväksyvää ihmettelyä korkeintaan.
Ja tuon kiinni liimautumisen tiedän niin tarkkaan kymmeneltä viime vuodelta! Viime vuosina on jo aika paljonkin hellitetty, mutta pienempänä lapsi vaati joko kosketus- tai katsekontaktin JOKA HETKI itseensä. Leikki-iässä hän oli puhekone, joka sai raivarin, jos hetkeksi meinasin vaipua omiin ajatuksiin, enkä pysynyt joka minuutti keskustelussa mukana. Oliskohan tässä yksi syy yh-äitien väsymiseen, koska neurologisten oireyhtymien lapset itsenäistyvät hoitajasta - yleensä siis äidistä - paljon hitaammin kuin ns. tavalliset lapset.
Naurettavaa lisätä näihin asioihin tuollaisia mielikuvia, että lapsi olisi jätetty yksin!
Tässä se nähdään, miten asiat vääristyvät kun niitä katsellaan riittävän ennakkoluuloisten silmälasien läpi.
Ei lasta ole tarvinnut KOSKAAN jättää yksin ja hän voi olla silti äärettömän riippuvainen lähi-ihmisestään! Lukekaa myös aihetta koskevilta sivustoilta, miten alttiita esim. AS-lapset ovat kaikille peloille, ne kuuluvat aika voimakkaina ihan hänen normaaliin kehitykseensä. Joskus ne voivat olla melkein elämää lamauttavia, kuten jokin käsittämätön muurahais- tai hirviöpelko. Eivätkä ne todellakaan johdu siitä, että lapsen elämässä olisi ollut ikinä yhtään mitään traumaattista. Traumaattisinta on todennäköisesti ollut huostaanotto ja vanhemmista erottaminen.
Ja entä tuo jatkuva kaikkien vaivojen listaaminen! Niin tuttua, niin tutta kuin olla voi! Mitä enemmän AS-oireyhtymään perehtyy ja oppii ymmärtämään sitä, tajuaa myös sen, että 99 % valittelusta on aivan todellista, ei mitään kuvittelua ja huomionkipeyttä. Yksi esimerkki: Aistiyliherkkyydestä johtuva ihon kuumotus ja kirvely voi olla joskus melkein lapsen invalidisoivaa ja aivan pienen on vaikea täsmentää, mihin häntä koskee ja miksi on niin paha olla. Suppeasta ruokavaliosta johtuvat vatsakivistykset ovat tavallisia, samoin päänsärky esim. silloin, jos lapsi joutuu olemaan kovassa metelissä tai levottomassa ympäristössä. jne jne jne
Aloittaja lopettaa lauseella: "Liimautuminen myös omalla tavallaan voi vahvistaa aikuisen ja lapsen suhdetta toisiinsa. " Niinpä niin, niinhän se tekeekin, koska lapsi tarvitsee äidin tulkiksi itsensä ja ympäristön välille. Sieltä kumpuaa läheinen suhde ja äidin loputon ymmärrys lapsen ongelmiin, joista suurin osa on vieraiden katseilta näkymättömissä.
Sijaishuollossa tämä halutaan nähdä vääränä symbioosina, joka on pakko väkivalloin katkaista. Järkyttävää! En kerta kaikkiaan jaksa aiheesta enää enempää.
Joo, jaksamista vain kaikille vanhemmille!
Puhut kyllä paljon asiaa: juuri noin as-lapsi käyttäytyy. Ja varmaan muunkinlaisen neurologisen diagnoosin piiriin kuuluva lapsi.
Kun/jos as-lapsi otetaan huostaan ja sijoitetaan perheeseen, hänen oireilunsa ei ajan kuluessa helpotu tai lopu.
Niin käy psyykkisistä syistä samalla tavoin oireilleille lapsille!
Ei näitä niin kovin vaikea ole toisistaan erottaa, ihan turhaan sinä otat itseesi. Etkö ymmärrä, että tuo aloitus on aivan yhtä todellisista tapauksista kuin sinun as-tarinasi?
Lapsi voi oireilla samalla tavalla eri syistä johtuen, usko tai älä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000028448405
on vahva AS ja näen kehitystä silmieni edessä joka päivä!
Hän on nyt vähän toisella kymmenellä ja kun vertaan aikaan, jolloin hän oli 2-3-vuotias, on ero esim. tuossa liimautumisessa kuin yöllä ja päivällä.
Samoin yövalvominen helpotti heti kun oikea dg saatiin ja lapsi sai melatoniini-lääkityksen, jonka useimmat Aspergerit tarvitsevat.
Sijareiden on aivan turha yrittää vääntää kaikkea lapsen oireilua huonosta kasvatuksesta johtuvaksi, koska TIEDÄN aiheetta huostaanotetuista ja perheisiin sijoitetuista lapsista. Ja sijarit ovat kohdelleet ja kohtelevat lapsia aivan kuin syy olisi huonossa kasvatuksessa. Vai miten selität laittomat tapaamisrajoitukset näissä tapauksissa?
Sijaisvanhemmat eivät tee päätöksiä heille sijoitettujen lasten ja näiden syntymävanhempien välisistä tapaamisista tai niiden rajoittamisesta.
on sijaisperheessä
menee rajoituspäätöksen tekevälle viranomaiselle?
Tarkoitatko, että on sijaisvanhemman vika, jos sijoitetun lapsen vanhemmat ovat aina tapaamisissa humalassa ? Missään tapauksessa ei saisi kertoa totuutta sijoittajalle ? Pitäisikö ehkä valehdella, että tapaaminen sujui hyvin, vaikka lapsi on paniikissa ?
viranomaiselle välitetyn, esimerkiksi vanhempia koskeva, tiedon oikeellisuus tai asiallisuus todetaan tai varmistetaan?
Jos on todistajia, niin pyydetään heiltä lausunto - eräässäkin tapauksessa todistajia löytyi puoli kylää.
Jos esimerkiksi vanhempia koskeva tieto on heidän mielestään väärää, eikä todistajia ole (lapsikin liian nuori), niin on vain sana sanaa vastaan.
Tietyissä tapauksissa, joissa haetaan näyttöä esim. vanhempien päihteiden väärinkäytöstä lasten ollessa heidän luonaan, on sovittu käytännöstä, että sijaisvanhemmat/lasten päivähoidon työntekijät/opettajat/kotipalvelun työntekijät jne. ilmoittavat viranomaisille epäilyksistään ja viranomaiset menevät paikalle suorittamaan asian vaatimat toimenpiteet.
valvotut tapaamiset, niin näkevät muutkin ihmiset, missä kunnossa ne vanhemmat ovat, eikä vain sijariäiti.
Ja toinen vielä tärkeämpi asia:
Olisi hyvin mukavaa ja tärkeääkin saada ulkopuolisten arvio siitä lapsen "paniikissa" olosta.
Ja mitä sinä täälä lupia kyselet ja irvistelet?
Etkö tajua, että sinun on palkkasi eteen suojeltava lasta, jos hän todella on peloissaan vanhempiensa tapaamisessa. Mutta kuten sanottu, tilanne pitäisi olla ulkopuolisten - mieluiten sijoittajatahon - arvioitavissa, eikä pelkästään sijareiden.
neurologisten oireyhtymien oirekuva muistuttaa niin hämäävästi psykodynaamisen pelleseuran laatimaa listaa kaltoinkohdellun lapsen oireista. Muualla maailmassa tuosta listasta on luovuttu jo aikaa sitten, mutta meillä osittain lastensuojelu ja sijaishuolto (täysin) on aivopesty sokeaksi pitämään lasten kaikkia oireita huonosta kasvatuksesta johtuvina traumoina.
Ei niitä valvottuja tapaamisia ilman syytä sosiaalitoimi järjestä l. ympäri käydään yhteen tullaan : ensin on oltava jotain näyttöä, että tapaamiset saadaan valvotuiksi.
Tottakai jokainen lapsesta välittävä ihminen pyrkii lapsen parhaaseen, mutta jos lapsen syntymävanhemmat sukulaisineen esittävät sosiaalityöntekijälle muuta kuin ovat, niin ottaa aikansa saada muutoksia tapaamisiin.
Lapsen paniikki ilmenee moninaisesti : yökasteluna, yöllisinä paniikkikohtauksina, levottomuutena ja keskittymiskyvyttömyytenä koulussa ennen ja jälkeen kotiviikonloppujen jne.
Olen aivan uusi näillä palstoilla ja heti huomioni on kiinnittynyt erään/eräiden ihmisten yliherkkä, yleistävä ja ennakkoluuloinen käsitys sijaisvanhempia kohtaan.
Ei voida ollenkaan hyväksyä että Suomessa tehtäisiin yhtäkään sijoitusta, joka olisi aiheellinen.
Voin kertoa myöskin, että aivan yhtä suurta tuskaa tuntee sijaisvanhempi, kun lapsi oireilee. Aivan oikeasti meillä on piiloteltu ruokaa, ja kun kiltisti kysyin syytä kertoi lapsi kirkkain silmin että laitan piiloon kun ei toisena päivänä saa. Tai että kertoi palohaavasta, jonka sai viisivuotiaana, kun yritti tehdä pikkusisarukselleen puuroa kun oli niin nälkä. Tai että kissanpapanaoita voi syödä, tai jäätyneitä ruokia pakastimesta.
Voin kertoa, että hätä oli suuri kun lapsi on alipainoinen ja kärsii kaikenlaisista tulehduksista jotka seuraavat huonoa hygieniaa.
Voisitko sinä suhtautua välinpitämättömästi muiden lapsiin? Kääntäisitkö katseen pois jos näet kolmevuotiaan hiekkalaatikolla yksin aivan koko päivän, aamusta iltaan ilman mitään, kun äitinsä on nukkumassa pois humalaansa?
ristiriita sijareiden ja biojen välillä.
Täällä on näitä bioja, jotka ihan perustellusti ovat katkeria aiheettomista huostista, joita jotkut sijarit sitten irvailevat, koska perustavat näkemyksensä vain omiin kokemuksiinsa. Aivan samoin tekevät nämä aiheettoman huostan kokeneet. He eivät halua uskoa, että sijarit puhuvat totta ja kertovat omia kokemuksiaan ja sijoitettujen lastensa kauhukokemuksista. Miksi ei voida lähteä siitä molemmissa leireissä, että yleisesti täällä puhutaan totta.
Kyllä sen jo tekstistä huomaa, kun välillä joku seko "aiheettoman" huostan kokenut yrittää jotain sepustaa, miten aiheetonta se on ollut. silloin kun ihmiset aivan asiallisesti pystyvät asiansa perustelemaan, en ymmärrä miksi heitä pitäisi irvata ja väittää valehtelijoiksi. Aivan kaiken laisia tapauksia mahtuu suomalaiseen lastensuojeluun tai sen nimissä tehtyihin juttuihin. On niitä aivan selviä aiheellisia tapauksia, aivan selviä aiheettomia ja sitten vielä niitä rajatapauksia. Olisiko ollut aivan välttämätöntä, olisiko pitänyt ensin tukitoimenpiteillä auttaa jne. Turhaa ajan haaskausta kiistellä keskenään selvistä tapauksista. Jos vanhemmat ovat kokeneet aiheettoman huostan, niin heillä on täysi syy olla katkeria koko järjestelmää vastaan. Kuitenkin toivoisi, että pystyisivät kohdistamaan vihansa ja katkeruutensa niihin, jotka ovat heille väärin tehneet, eli viranomaisiin ja ymmärtäisivät, että sijarit ovat täysin syyttömiä heidän tilanteeseensa. Ymmärtämystä molemmin puolin toivoisi enemmän. Kuinkahan monta kertaa se pitää toistaa, että ei ole mikään joko tai, vaan sekä, että.
Hauskaa. kun olet taas paikalla:)
Täällä ei ole koskaan kirjoitettu niin, että aiheesta tehtyjä huostaanottoja ei olisi.
Voi Luoja tuota asioiden vääristelyä!
Olkoon, en jaksa enempää, aivan turha mitä kirjoittaa, kaikki väännellään ja käännellään kuitenkin lukijan mielenmukaiseksi soopaksi.
ei pitäisi edes ryhtyä sellaisten ihmisten, jotka eivät pysty lasten huonon kohtelun aiheuttamia voimakkaita tunteitaan hallitsemaan, vaan raivokkaasti kohdistavat sen kaikkiin bio-vanhempiin. Eittämättä tulee mieleen, minkä verran sitä raivoa puretaan lapsen kuullen, joka taas on lapsen henkistä kaltoinkohtelua.
En ole koskaan ymmärtänyt myös sitä toisten kirjoitusten valheeksi haukkumista, jos ne sattuvat olemaan oman elämänkokemuksen ulkopuolella olevasta aiheesta. Valheeksi haukutaan jopa sellainen teksti, joka on perusteltu linkeillä ja esim. virallisilla tutkimustuloksilla. Ja jopa se, että joku on laittanut linkin lapensa huostaanottoa koskevaan asiakirjaan, joka todistaa huostaanoton olleen vanhemmista riippumaton toimenpide. Mutta omaa haukkumistaan eivät kyllä osaa perustella yhdelläkään järkevällä kommentilla.
Monesti haukkujan ainoa perustelu mollata esim. yliopistotasoinen tutkimus tai toisen kertomus omasta elämästään, on pelkästään tasoa "minun naapurissani oli toisin", "tunnen yhden perheen, jolle oli eri tavalla" jne ja loppuyhteenveto on sitten niin järkevä toteamus, että "kyllä tukea tarjotaan riittävästi, eikä yhtään huostaanottoa tehdä aiheetta." Jos nuo järjenjättiläiset ovat sijaisvanhempia, en yhtään ihmettele, että ainakin aiheettoman huostan kokenut lapsi joutuu huonompiin oloihin, mitä hän ikinä on kotonaan nähnytkään.
Kun täällä joskus on mainittu sijarin kirjoitus sosiaalipornoksi, johtuu se mielestäni siitä, että kirjoitus ei ole sisältänyt ainoaakaan parannusehdotusta vastaavien tilanteiden ennaltaehkäisyyn, mutta mässäilyä päihdevanhemman vastuuttomuudella sitäkin enemmän. Mitä se lasta hyödyttää? Ja yleensä nuo kirjoitukset ovat täynnä sanapareja: biot sitä ja biot tätä, kyllä taas ei ole osattu, välitetty, viitsitty taas edes sitä ja tätä.
Jos taas bio-puolella kirjoitetaan siitä, mitä päättäjätasolta lähtien pitäisi muuttaa, että lapsia voitaisiin suojella paremmin päihdevanhempien kaltoinkohtelulta, niin jo rynnätään haukkumaan, miten biot vain hakevat syyllistä yhteiskunnasta, eivätkä myönnä omia virheitään. Minä en ainakaan myönnä mitään sellaista, mistä minua ei ole muualla ikinä syytetty kuin näillä palstoilla. Ja nuo yleistävät haukkujat saisivat tosiaan sulkea suunsa ja katsoa kerrankin sinne omaan peiliinsä.
Jos se sijaislasten hoitaminen niin raskasta on, että sen takia täytyy jatkuvasti juosta palstoilla haukkumassa vääriäkin ihmisiä, niin eiköhän kannattaisi harkita ammatin vaihdosta.
Sanottakoon vielä kerran:
Lapsen kannalta on aivan yhtä järkyttävää tulla liian myöhään huostaanotetuksi huonoista kotioloista kuin se, että hänet ilman syytä repäistään irti hyvästä kodista ja hyvistä vanhemmistaan.
Ensimmäisessä tapauksessa toivon lapselle hyviä, rakastavia, työnsä hyvin ymmärtäneitä sijaisvanhempia. Mutta mieluummin alalta pois kaikkia bio-vanhempia yleistäen haukkuvat mollaajat, koska heidän perusasenteessaan on jotain aika pahasti pielessä.
Jälkimmäistä tapausta taas ei pysty lapselle ikinä täysin korvaamaan. Yhteiskunta voi kustantaa pitkänkin traumaterapian huostaanoton kauhukokemuksista toipumiseen, mutta aiheetta hyvien vanhempien seurassa menetettyä aikaa ei pystytä korvaamaan koskaan edes suurella rahalla.
Yhä enemmän on tapauksia, joissa sossu luistaa huoltosuunnitelman laadinnasta kirjaamalla vain merkinnän 'tapaamisista vanhemmat sopivat sijoituspaikan kanssa erikseen'.
niin nopeastipa olet sopeutunut palstan väärään yleistävään asenteeseen! Onneksi olkoon vain!
Laita linkki sellaiseen kirjoitukseen, jossa ihan oikeasti on väitetty, että Suomessa ei saisi tai ei tehtäisi yhtään aiheellista sijoitusta! Mihin luulet pääseväsi tuollaisella valehtelulla ja toisten kirjoitusten vääristelyllä?
Kovin tyylikkäästipä sivuutat esim. minun monet kirjoitukseni, jossa olen nimenomaan painottanut, että on aivan yhtä väärin lasta kohtaan tehdä aiheeton sijoitus kuin jättää se tekemättä kun todellista tarvetta on. Mutta sitä ihmisoikeusloukkausta lasta kohtaan, että hänet aiheetta erotetaan hyvästä kodistaan, sitä vähätellään, sen kustannuksella irvistellään, vanhemmat haukutaan ja vähintään vähätellään aiheettomien huostaanottojen määrää.
Aika valikoivaa lasten oikeuksien puolustamista, sanoisin.
Silmäilin äsken useita tämän palstan ketjuja ja bio-vanhemmat nyt yleistäen haukutaan taas ihan mistä tahansa. Siitä, että he eivät opeta lapselle arkiaskareita ja myös siitä, että he opettavat niitä. Jopa siitä Kauppalehden artikkelista, jossa kerrottiin ammatillisten perhekotien tahkoavan lasten kustannuksella miljoonaomaisuuksia. Jos joku rohkenee mainita perhekodin (en tosiaan tarkoita sijaisperheitä) ostaneen mökin niemen kärjestä, siitäkin irvistellään bio-vanhempaa.
Oletteko kadottaneet järkenne vai onko sitä teillä ikinä ollutkaan?
Tuollainen käytäntö on kaikille osapuolille epäedullista - kyllä sosiaalityöntekijän tehtäviin kuuluu huoltosuunnitelman tarkistamisen yhteydessä kirjata ylös tapaamisten tiheys, kesto ja paikka.
Sijaisvanhempana en suostuisi allekirjoittamaan huoltosuunnitelmaa, jossa tapaamisten sopiminen sälytettäisiin sijaisperheen tehtäviin - vaikka juuri silloin näyttäisikin siltä, että mitään ristiriitoja ei asiasta ole, niin päivät eivät ole veljiä keskenään.
kotona ollut tai ei ole ollut?
http://www.edu.vantaa.fi/vsto/kh.html
TOURETTE LAPSI
TARKKAAVAISUUSHÄIRIÖ
= ADD, ADHD, MBD JA DAMP
Tässä oli nyt neljä kohtaa, joita tulen käyttämään koulu - vanhemmat - sijaishuolto välisessä palaverissa, -kiitos, kovasti paljon on tietoa itsellä, mutta paljon saa tietoa näin ihanasti, kun asian kanssa "pahkuroivat" siitä toisille vinkkailevat.
Kyllä se todellinen apu tulee LÄHIMMÄISILTÄ, kiitos!