hei mimmosia kokemuksia on gigantista itteläni tullu huono laatusia laitteita.
gigantti? mitä kokemuksi
80
29872
Vastaukset
- minulla
Oli laitteesta muutama kysymys. Jonotin myyjälle varttitunnin ja kysyin, sitten kysyin toiselta, sitten minut ohjattiin kysymään huollosta, ja kun kukaan ei tiennyt, soitin omalla kännykälläni valmistajan palvelunumeroon, jonka myös jouduin pyytämään itse numerotiedustelusta. Sitten menin takaisin jonottamaan myyjälle, jolta sitten ostin laitteeseen osasen.
Giganttiin en mene enää. Palvelkoot myyjät toisiaan - jos osaavat.- hiirivika
Ostin koko paketin syyskuussa, tulostimen myös. Hiiri ei enää toimi. Vein sen takaisin, mutta hiirtä ei vaihdettu. Oitää ottaa puhelimella yhteys huoltoon. Soitin numeroon, minkä sain. Vastasin asiallisesti kysymyksiin. Asiani koskee takuuta. Vastaus oli, että hakekaa liikkeestä uusi. Taas sama puh no minulle, vaikka minulla oli kaikki paperit mukanani. Miten voi palvelu olla näin ala-arvoista. Siitä päästään eroon vain lopettamalla ostaminen sieltä. Ja se on todella kallis paikka.
- ripa
hiirivika kirjoitti:

gigantin nettikaupan ja paikallisenliikkeen hinnat vaihtelee esim. nokian 6300 puhelin liikkeessä 229 ja nettikaupassa 194e. liikkeestä puhelimen saa edullisemmmalla hinnalla,jos tekee tilauksen netissä ja hakee itse puhelimen paikan päältä.
- Gigantin myyjä
ripa kirjoitti:

Gigantin nettikauppa kilpailee pääasiassa muita nettikauppoja vastaan ja joskus jotkin hinnat saattavat olla eri nettikaupassa ja itse liikkeeessä. Tällöin liikeessä myydään nettikaupan hinnalla. Joskus tosin saattaa olla jokin tarjous joka on voimassa vain nettikaupasta ostettaessa. Silloin asiasta on maininta nettikaupassa. Monesti hintojen erot johtuvat myös siitä että liikkeestä tuote on loppu , yleensä ollut loppu jo pidemmän aikaa eikä hintaa ole lähdetty laskemaan. Näitä asioita kun nettikaupassa ei huomioida. Se, että asiaa ei tuo liikkeessä esille ei auta mitään vaan rohkeasti kysymään.
- ripa
Gigantin myyjä kirjoitti:

ei vaan näy liikkessä olevissa hitalapuissa nettikaupan hintoja ,vaikka tuotetta olisi varastossa kyseisessä liikkeessä.
- koska ,
ripa kirjoitti:
ei vaan näy liikkessä olevissa hitalapuissa nettikaupan hintoja ,vaikka tuotetta olisi varastossa kyseisessä liikkeessä.
"ei vaan näy liikkessä olevissa hitalapuissa nettikaupan hintoja ,vaikka tuotetta olisi varastossa kyseisessä liikkeessä"
liikkeessä on paljon turhia lattiankuluttajia ja niitä, ei ostavia, rahattomia, jotka kyselevät ja ottavat asioista selvää ja sitten ostavat nettikaupoista, kuten meilläkin jo 10 vuotta.
netissä ostostapahtuma ei kuluta yhtään myyjän aikaa,
vain
oston jälkeinen tapahtuma. - 654321
Gigantin myyjä kirjoitti:
Gigantin nettikauppa kilpailee pääasiassa muita nettikauppoja vastaan ja joskus jotkin hinnat saattavat olla eri nettikaupassa ja itse liikkeeessä. Tällöin liikeessä myydään nettikaupan hinnalla. Joskus tosin saattaa olla jokin tarjous joka on voimassa vain nettikaupasta ostettaessa. Silloin asiasta on maininta nettikaupassa. Monesti hintojen erot johtuvat myös siitä että liikkeestä tuote on loppu , yleensä ollut loppu jo pidemmän aikaa eikä hintaa ole lähdetty laskemaan. Näitä asioita kun nettikaupassa ei huomioida. Se, että asiaa ei tuo liikkeessä esille ei auta mitään vaan rohkeasti kysymään.
Viime viikolla ostin blueray-soittimen Gigantista. Gigantin verkkokaupassa hinta oli 99e ja liikkeessä 129e. Ennen olen aina saanut liikkeestä ostaa nettkaupan hinnalla, mutta enää ei onnistunut. (Tuotetta oli niin kaupassa kuin nettkaupassakin.) Myyjä sanoi että voin tilata netistä (vaikka puhelimen netillä), mutta mukaan soitinta en silloin heti saa. Suostui tiputtamaan hintaa vähän (maksoin 109e).
Positiivistäkin sanottavaa Gigantista on. Myyjä tuntui tietävän soittimista hyvin ja kun kerroin mitä soittimelta tarvin (NTFS, mkv, avi, AVCHD, divx hd, opticaltoshlink...) suositteli toisenmerkkistä soitinta kuin olin tullut ostamaan. - YhdyssanaPoliisi
Gigantin myyjä kirjoitti:
Gigantin nettikauppa kilpailee pääasiassa muita nettikauppoja vastaan ja joskus jotkin hinnat saattavat olla eri nettikaupassa ja itse liikkeeessä. Tällöin liikeessä myydään nettikaupan hinnalla. Joskus tosin saattaa olla jokin tarjous joka on voimassa vain nettikaupasta ostettaessa. Silloin asiasta on maininta nettikaupassa. Monesti hintojen erot johtuvat myös siitä että liikkeestä tuote on loppu , yleensä ollut loppu jo pidemmän aikaa eikä hintaa ole lähdetty laskemaan. Näitä asioita kun nettikaupassa ei huomioida. Se, että asiaa ei tuo liikkeessä esille ei auta mitään vaan rohkeasti kysymään.
Juu ostin ps3 niin sain sen kaupan hinnalla
- Anonyymi
Tavaraa myydään oikein hyvin mutta palautus on tosi alaarvoista. Nuoret jätkät sellaisia limanuljaskoita huhhh. Nuoret oikein hyökkää päälle.
- ei hjuva
kikantti on näennäishalpa eli hintalappuja tuijottamalla se kyllä voi hakata perinteiset kotimaiset liikkeet mutta kikantissapa ei paljon tingitä vaan tahtovat olla apteekin hinnat toisin kuin muissa liikkeissä jossa lapun hinnat ovat vain siksi että tinkiminen voidaan aloittaa jostain.
Ainakin isompia ja kalliimpia kodinkoneita ostaessa olen nyt kolme kertaa peräkkäin (jääkaappipakastin, hella ja kuivausrumpu sekä pesukone) saanut saman merkin pykälää paria paremman mallin täsmälleen samaan hintaan kuin peruskoneen isosta G:stä kun olen kaivanut kotimaisesta liikkeestä vanhemman myyjän jonka kanssa on ruvettu tekemään kauppoja.
Sisäänheittotarjoukset ovat oikeasti halpoja gigantissa mutta niitä on rajallinen määrä ja myyjät yrittävät epätoivoisesti saada sinut ostamaan jonkun toisen tuotteen jos erehdyt kysymään neuvoa.
Plussaa on se että heti kättelyssä hajonnut viihde-elektroniikka vaihdetaan nikottelematta uuteen jopa kolme kertaa peräkkäin mutta auta armias jos joku laite lähetetään takuuhuoltoon....- kanssa..
kikantissa oli myynnissä levee thompsonin televisio,jota isosti mainostettiin etusivuilla. Kun sitten menin kyselemään laitetta, myyjä alkoi kertomaan, että ei ei tätä ei kannata ostaa - tää on vain meindän sisäänvetomalli. Dadaa ja keksi kaiken miksi sitä ei kannata ostaa. Kävin ostamassa sitten saman merkkisen laitteen toisesta liikkeestä.
- HALPAA JA HYVÄÄ,HEH
kanssa.. kirjoitti:

Poikottiin vaan koko turskapulju...

viime vuoden puolella jossain lehdessä oli juttua kikantista ja siinä väitettiin ihan suoraan että lähes pelkällä provisiopalkalla elävät myyjät saavat negatiivista (!) bonusta näistä sisäänvetotuotteista koska niitä myydään alle sisäänostohinnan eli siis tappiolla.
Bonus on siis ilmeisesti sidottu suoraan siihen katteeseen jonka liike saa tuotteesta ja myyjien kannalta nämä etusivulla mainostetut tuotteet ovat suoranainen painajainen koska niitä kysytään simona mutta jokaisen myyminen pienentää kuukausipalkkaa. eh?
Ainakin selittää täydellisesti sen kohtelun jota olen saanut kun olen yrittänyt pari kertaa rahat kourassa ostaa jotain etusivun sisäänvetotuotetta. - kyllä,tämä
ei hjuva kirjoitti:
viime vuoden puolella jossain lehdessä oli juttua kikantista ja siinä väitettiin ihan suoraan että lähes pelkällä provisiopalkalla elävät myyjät saavat negatiivista (!) bonusta näistä sisäänvetotuotteista koska niitä myydään alle sisäänostohinnan eli siis tappiolla.
Bonus on siis ilmeisesti sidottu suoraan siihen katteeseen jonka liike saa tuotteesta ja myyjien kannalta nämä etusivulla mainostetut tuotteet ovat suoranainen painajainen koska niitä kysytään simona mutta jokaisen myyminen pienentää kuukausipalkkaa. eh?
Ainakin selittää täydellisesti sen kohtelun jota olen saanut kun olen yrittänyt pari kertaa rahat kourassa ostaa jotain etusivun sisäänvetotuotetta.Gigantti ei ole enään mikään edullinen liike.
Muutama vuosi sitten kun G. rantautui suomeen oli sillä selvästi halvemmat hinnat kilpailijoihin verrattuna.
Lyötyipä jopa 30 päivän hintatakuu siitä jos kilpailijoilla olisi sama tuote halvemmalla maksaisi gigantti erotuksen.
Itsekkin lähdin aikoinaan ostamaan canonin tulostinta jonka hinta oli poljettu todella alas.
Ottaessani lavalta tulostin pakkauksen kiirehti myyjä paikalle ja yritti estää minua ostamasta ko. tuotteen ja yritti tarjota tuplasti kalliinpaa tilalle.
Närkästyin moisesta ja sanoin myyjälle : halusit tai et , ostan vain tämän canonin , SOPIIKO ?.
Myyjä meni sanattomaksi, ja poistun kassan kautta sisäänvetotuote mukanani.
Negatiiviset provikat - pitänee paikkansa
Itse käyn usein gigantissa , mutta viimeisen parin vuoden aikana ainoa ostos on ollut nippu kopiopaperia ? - kaikki muu kun on nykyään kalliinpaa vs. kilpailijoihin ainakin tampereella.
Vertailu kannattaa jopa ilman tinkimistä.
Loru, jolla gigatti aloitti : "se on vaan tyhmää maksaa liikaa" alkaa kääntyyn giganttia kohti. - liikaa"
kyllä,tämä kirjoitti:
Gigantti ei ole enään mikään edullinen liike.
Muutama vuosi sitten kun G. rantautui suomeen oli sillä selvästi halvemmat hinnat kilpailijoihin verrattuna.
Lyötyipä jopa 30 päivän hintatakuu siitä jos kilpailijoilla olisi sama tuote halvemmalla maksaisi gigantti erotuksen.
Itsekkin lähdin aikoinaan ostamaan canonin tulostinta jonka hinta oli poljettu todella alas.
Ottaessani lavalta tulostin pakkauksen kiirehti myyjä paikalle ja yritti estää minua ostamasta ko. tuotteen ja yritti tarjota tuplasti kalliinpaa tilalle.
Närkästyin moisesta ja sanoin myyjälle : halusit tai et , ostan vain tämän canonin , SOPIIKO ?.
Myyjä meni sanattomaksi, ja poistun kassan kautta sisäänvetotuote mukanani.
Negatiiviset provikat - pitänee paikkansa
Itse käyn usein gigantissa , mutta viimeisen parin vuoden aikana ainoa ostos on ollut nippu kopiopaperia ? - kaikki muu kun on nykyään kalliinpaa vs. kilpailijoihin ainakin tampereella.
Vertailu kannattaa jopa ilman tinkimistä.
Loru, jolla gigatti aloitti : "se on vaan tyhmää maksaa liikaa" alkaa kääntyyn giganttia kohti.Minun mielestäni tuo mainolause on nerokas. "Se on vain tyhmää maksaa liikaa" ei pienimmälläkään osasellaan kerro, että Gigantin hinnat olisivat kohtuullisia tai halvempia kuin muualla.
Yhtä irrallaan olisi vaikka banaanimainokseen laitettu lause "hedelmät ovat terveellisiä". Harvapa sen huomaisi. - rane
ei hjuva kirjoitti:
viime vuoden puolella jossain lehdessä oli juttua kikantista ja siinä väitettiin ihan suoraan että lähes pelkällä provisiopalkalla elävät myyjät saavat negatiivista (!) bonusta näistä sisäänvetotuotteista koska niitä myydään alle sisäänostohinnan eli siis tappiolla.
Bonus on siis ilmeisesti sidottu suoraan siihen katteeseen jonka liike saa tuotteesta ja myyjien kannalta nämä etusivulla mainostetut tuotteet ovat suoranainen painajainen koska niitä kysytään simona mutta jokaisen myyminen pienentää kuukausipalkkaa. eh?
Ainakin selittää täydellisesti sen kohtelun jota olen saanut kun olen yrittänyt pari kertaa rahat kourassa ostaa jotain etusivun sisäänvetotuotetta.haha :D
ei kukaa gigantin työntekijä oo provikkapalkalla vaan tuntipalkalla.
lisäks bonus ei ikinä oo negatiivista.
noista sisäänvetotuotteista: kauppiaalla on velvollisuus tilata tuotetta, jos sitä on mainoksessa eikä lue että rajoitettu erä. ja kyllä kikantti tilaa.
miks tyhmät ihmiset ostatte liian kalliilla, jos kerta gignatti ei oo halvin. viekää tarjous, niin kyllä ne myyjät alle menee. aina. - Kierrän kaukaa
Minulla on samanlaisia kokemuksia. Kysyin käteisalennusta Gigantin myymästä Miele-jääkaapista ja pakastimesta. Ei senttiäkään. 50 metrin päässä Musta Pörssi antoi reippaan käteisalennuksen. :o) Koska Gigantin lähtöhintakin oli ollut korkeampi kuin Mustan Pörssin, olisi ollut tyhmää ostaa Gigantista ja maksaa liikaa.
- lolololool
liikaa" kirjoitti:
Minun mielestäni tuo mainolause on nerokas. "Se on vain tyhmää maksaa liikaa" ei pienimmälläkään osasellaan kerro, että Gigantin hinnat olisivat kohtuullisia tai halvempia kuin muualla.
Yhtä irrallaan olisi vaikka banaanimainokseen laitettu lause "hedelmät ovat terveellisiä". Harvapa sen huomaisi.Mitä lukee kikantin myyjän palkkakuitissa..??
se on vaan tyhmää maksaa liikaa :D - väärin meni
kanssa.. kirjoitti:
kikantissa oli myynnissä levee thompsonin televisio,jota isosti mainostettiin etusivuilla. Kun sitten menin kyselemään laitetta, myyjä alkoi kertomaan, että ei ei tätä ei kannata ostaa - tää on vain meindän sisäänvetomalli. Dadaa ja keksi kaiken miksi sitä ei kannata ostaa. Kävin ostamassa sitten saman merkkisen laitteen toisesta liikkeestä.
"myyjä alkoi kertomaan, että ei ei tätä ei kannata ostaa - tää on vain meindän sisäänvetomalli"
et katsonut nettisivuilta että onko edes konetta liikkeessä,
juuri noin he puhuvat herkille kun myyvät mitä haluavat.
ei puoliakaan ole liikkeissä' mitä on netissä,
mutta asian voi tarkistaa netissä, kauppakohtaisesti. - Yhdyssanapoliisi
lolololool kirjoitti:
Mitä lukee kikantin myyjän palkkakuitissa..??
se on vaan tyhmää maksaa liikaa :DSiis Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa !!!
- Gigantin F.B.I.
HALPAA JA HYVÄÄ,HEH kirjoitti:
Poikottiin vaan koko turskapulju...
Sää poikottiin ihan itse
- sieltä gstä
Löytyy Gigantista ihan laadukkaitakin laitteita ja joskus kohtuulliseen hintaan, mutta ei se sen halvempi liike ole kuin muutkaan...
- Ovat...
Huonolaatuisia Kuten Matsui ja muut halpa merkit joihin en koskisi tikullakaan...
- Epäonnistui
Vieläkin takuuta jäljellä,mutta jo muutama viikko
oston jälkeen meni tietokoneen keskusyksikön DVD
aseman toisto nykiväksi eli jotain pim pim pim
kuluu mukana kun kuuntelee musiikkia.
Ostettu Oulusta ja Kemijärveltä viety silloin kulkiessa Ouluun ja sieltä laittoivat Helsinkiin.
Kesti se aika kauan ja ilmoitettin kotiosoite mihin sen voi laittaa.
Mutta ei se oikein tahtonut onnistua,vaan olisi
pitänyt oulusta noutaa,kun se oli sinne laitettu
huolosta.Saatiin kuitenkin neuvottelujen jälkeen
tänne.Ohessa luki:Korjattu ja testattu.
Mutta ei se toimi.No kaveri aikoi sen korjata,kun
on alan miehiä.Siinä Kari Tapio nykien laulaa. - blackhors
jahas jahas... Ja tietysti sinulta löytyy sitten Acerin tietokone kotoa (kaikesta eniten rikkinäisiä koneita huoltoja sun muuta ihq), huonoja merkkejä on ja ne on yleensä nuo halpismerkit.. LG ehkä ainoita hyviä tuotteita halpiksista...
- palveluun pettynyt
menin tässä syksyllä käymään gigantissa kun halusin kokeilla Nintendo Wii-konsolia,kyseinen konsoli löytyi vantaan gigantista, mutta sen pelilevy oli naarmuuntunut,joten konsolia ei voinut kokeilla,myyjä ei suostunut antamaan uutta levyä tai ylipäätään mitään peliä jotta olisin tiennyt miten konsoli toimii,sanoi vain"näissähän on aina palautusoikeus"joten mun ois pitäny ostaa yli 200 euron laite kuin sika säkissä...tana.uskomattoman huonoa asiakaspalvelua,mulla tuli kyllä savua päästä, gigantti saa kyllä pitää romunsa!
- kokeillaan joo
Mieti nyt järjellä mitä vaadit. Et voi kävellä kauppaan ostamaan pyykkäriä paskaset vaatteet päällä ja vaatia saada kokeilla pyykinpesukonetta myymälässä että peseekö se puhtaaksi, ja luultavasta et myöskään voi käydä testaamassa miten olutkoppa kylmenee jääkaapissa.
- --epa--
kokeillaan joo kirjoitti:
Mieti nyt järjellä mitä vaadit. Et voi kävellä kauppaan ostamaan pyykkäriä paskaset vaatteet päällä ja vaatia saada kokeilla pyykinpesukonetta myymälässä että peseekö se puhtaaksi, ja luultavasta et myöskään voi käydä testaamassa miten olutkoppa kylmenee jääkaapissa.
Tai testaamassa putkiliikkeessä jääkö ripulipaska kiinni uusien Idon wc-pöntön reunoille vai ei.
- uunokalevi
ei niillä ole edes kaikkia niiden myymiä laitteita odottamassa ostajaa,meinattiin kerran ostaa halvahko pyykkikone, mutta eipä ollut niitä edes vielä valmistettu tehtaalla, kuin se, mitä ei voi myydä, se esittelymalli.. menis kuulemma 2 kuukautta, kun ne rakentaa sellaisen jossain kiinan tehtaallaan ja tuovat suomeen.. kalliimipia malleja oli kyllä kaikki paikalla ja olisi saanut heti kotiin ne, niinku ne yritti meille myydä..
- AZK
On tyhmää ostaa Gigantista.
Kahvinkeitin alkoi vuotamaan - ei ollut antaa toista tilalle.
Syyskuussa ostin tietokoneen - nyt kolmatta kertaa korjattavana. Rahastettu on; 36kk turva 109€ vuoden tsekkaukset ja laitot 99€.
Kyllä vituttaa, että ostin Gigantista - enää ei mitään ko. kaupasta - on todella tyhmää ostaa Gihantista - saa paskaa kaketissa - näin on. - eihän
niitä ns. halpoja,lehdessä mainostettuja tuotteita siellä juuri koskaan oo eikä oo ees vähään aikaankaan ollut."Tilattu joskus viikkoja sit,mut ei oo vielä tullut",(vaikka lehdessä mainos)Kerran oli yks tuote jo ehtinyt loppua,vaikka olin eka kaupassa sen avauduttua ja tarjous alkoi juuri sinä aamuna!
- Huonoa palvelua
Olin ostamassa reilu kuukausi sitten kodinkoneita. Soitin Oulun Gigantiin Lauantai aamulla heti kun liike aukesi ja pyysin pikaista tarjousta, koska asia piti päättää samana päivänä. Tarjous luvattiin soittamalla takaisin. Kello 13 soitin kysellen tarjouksen perään ja sieltä valiteltiin kiirettä. Sanoin että jos tarjous ei tule kello 14:00 mennessä voivat unohtaa koko jutun. Kyseessähän oli vain 4500E koneet. Gigantti soitti joskus kello 17 jolloin sanoin hepulle että sorry myöhastyit. Näyttää Gigantille olevan tärkeämpää myydä 39E pelikonsoileita kun tehdä tarjouksia. Onneksi paikallinen pienliike teki sopivan tarjouksen samanmerkkisistä koneista ja kaupat tehtiin samanapäivänä kello 14.
- palautusoikeus???
Huonoa palvelua kirjoitti:

Toimiiko se niin kuin on annettu ymmärtää? Ostin miehelleni joululahjaksi yleiskaukosäätimen kun sohvapöydällä lojuu neljä kapulaa.
Myyjä myi minulle "parhaan" mallin ja vakuutti että sitä osaa käyttää talon naisväkikin. On todella helppo ja yksinkertainen ja kaikki herkut löytyy. Mieheni on nyt takonut neljättä päivää koodeja kapulaan eikä vieläkään kaikki laitteet toimi. Surkee vehje ja maksoi vaan 99e:-(
Saako tuotteen tosiaan palauttaa myymälään ja saa rahansa takaisin vai onko siellä jossain pienellä präntättynä että ei koske sitä ja sitä ja sitä....??? - palautus???
Huonoa palvelua kirjoitti:
Olin ostamassa reilu kuukausi sitten kodinkoneita. Soitin Oulun Gigantiin Lauantai aamulla heti kun liike aukesi ja pyysin pikaista tarjousta, koska asia piti päättää samana päivänä. Tarjous luvattiin soittamalla takaisin. Kello 13 soitin kysellen tarjouksen perään ja sieltä valiteltiin kiirettä. Sanoin että jos tarjous ei tule kello 14:00 mennessä voivat unohtaa koko jutun. Kyseessähän oli vain 4500E koneet. Gigantti soitti joskus kello 17 jolloin sanoin hepulle että sorry myöhastyit. Näyttää Gigantille olevan tärkeämpää myydä 39E pelikonsoileita kun tehdä tarjouksia. Onneksi paikallinen pienliike teki sopivan tarjouksen samanmerkkisistä koneista ja kaupat tehtiin samanapäivänä kello 14.
Toimiiko Gigantissa palautusoikeus niin kuin on annettu ymmärtää? Ostin miehelleni joululahjaksi yleiskaukosäätimen kun sohvapöydällä lojuu neljä kapulaa.
Myyjä myi minulle "parhaan" mallin ja vakuutti että sitä osaa käyttää talon naisväkikin. On todella helppo ja yksinkertainen ja kaikki herkut löytyy. Mieheni on nyt takonut neljättä päivää koodeja kapulaan eikä vieläkään kaikki laitteet toimi. Surkee vehje ja maksoi vaan 99e:-(
Saako tuotteen tosiaan palauttaa myymälään ja saa rahansa takaisin vai onko siellä jossain pienellä präntättynä että ei koske sitä ja sitä ja sitä....??? - kpt2
Huonoa palvelua kirjoitti:
Olin ostamassa reilu kuukausi sitten kodinkoneita. Soitin Oulun Gigantiin Lauantai aamulla heti kun liike aukesi ja pyysin pikaista tarjousta, koska asia piti päättää samana päivänä. Tarjous luvattiin soittamalla takaisin. Kello 13 soitin kysellen tarjouksen perään ja sieltä valiteltiin kiirettä. Sanoin että jos tarjous ei tule kello 14:00 mennessä voivat unohtaa koko jutun. Kyseessähän oli vain 4500E koneet. Gigantti soitti joskus kello 17 jolloin sanoin hepulle että sorry myöhastyit. Näyttää Gigantille olevan tärkeämpää myydä 39E pelikonsoileita kun tehdä tarjouksia. Onneksi paikallinen pienliike teki sopivan tarjouksen samanmerkkisistä koneista ja kaupat tehtiin samanapäivänä kello 14.
Onko se huonoo palvelua että ne palvelee ensin ne jotka on tulleet myymälään, sä et viitti vaivautua raahaamaan ahterias ees kauppaan. Se on totta että siellä on oikeesti kiire ja ne pitää "puhelimessa kyselijöitä" toisarvoisina. Paikalla olevat saavat palvelun ensin, sitten renkaan potkijat. Ja näin se on oltava...
- aspaheppu
kpt2 kirjoitti:

Ei se nyt ihan noin ole meillä toisessa ketjussa ainakaan. Kyllä meillä asiakkaat palvellaan järjestyksessä, oli asiakas sitten fyysisesti paikalla tai puhelimitse.
- ...
kpt2 kirjoitti:
Onko se huonoo palvelua että ne palvelee ensin ne jotka on tulleet myymälään, sä et viitti vaivautua raahaamaan ahterias ees kauppaan. Se on totta että siellä on oikeesti kiire ja ne pitää "puhelimessa kyselijöitä" toisarvoisina. Paikalla olevat saavat palvelun ensin, sitten renkaan potkijat. Ja näin se on oltava...
tosiaan kannattaa välttää ruuhka-aikoja isoissa liikkeissä, mukaanlukien gignatissa. Kun ihmiset tulevat kodinkone tms liikkeeseen niin heitä ei ihan hetkessä palvella. asiakkaalta vaaditaan kärsivällisyyttä, sillä yhden asiakkaan palvelemisessa saattaa vierähtää helposti jopa tunti. myyjä ei voi asialle paljoakaan jos liikkessä on liian vähän henkilökuntaa töissä, ja jokainen myyjä on sillä hetkellä varattu. ei mitään kauppaa voi jättää kesken ja siirtyä toisen asiakkaan palvelemiseen. itse olen myyjänä samalla alalla ja juuri gigantista minulla on niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia, mutta ei sen enempää kuin muistakaan liikkeistä!
- möööö
Huonoa palvelua kirjoitti:
Olin ostamassa reilu kuukausi sitten kodinkoneita. Soitin Oulun Gigantiin Lauantai aamulla heti kun liike aukesi ja pyysin pikaista tarjousta, koska asia piti päättää samana päivänä. Tarjous luvattiin soittamalla takaisin. Kello 13 soitin kysellen tarjouksen perään ja sieltä valiteltiin kiirettä. Sanoin että jos tarjous ei tule kello 14:00 mennessä voivat unohtaa koko jutun. Kyseessähän oli vain 4500E koneet. Gigantti soitti joskus kello 17 jolloin sanoin hepulle että sorry myöhastyit. Näyttää Gigantille olevan tärkeämpää myydä 39E pelikonsoileita kun tehdä tarjouksia. Onneksi paikallinen pienliike teki sopivan tarjouksen samanmerkkisistä koneista ja kaupat tehtiin samanapäivänä kello 14.
siellä on niin huonoa asiakaspalvelua että.... piti pari päivää sitten käydä ostamassa vantaan tammistosta puhelinta. soitettiin sinne pouli yhden aikaan ja sanottiin että tuotetta EI voi varata ja että varastossa on tuotetta useampi kappale. no, kun menimme sitten kyseiseen giganttiin sanottiin; "viimeinen kappale on VARATTU!, joten emme voi myydä sitä teille" tämä on mielestäni erittäin huonoa asiakaspalvelua!
- mmvsn
olen ostanut gigantista mm. muistikortin, kaksi pölynimuria, puhelimen ja mikroaaltouunin. joka ikinen noista on hajonnut muutaman päivän kuluessa. onneksi sai sentään palauttaa mutta giganttiin en mene enää
- mmvsn
mp3 soitinkin tuli ostettua joka myöskin hajosi noin 2 viikon jälkeen
- diibadaabaa
mmvsn kirjoitti:
mp3 soitinkin tuli ostettua joka myöskin hajosi noin 2 viikon jälkeen
Niin ostitko kaikki halvinta, mitä sattui kaupasta löytymään. Koita vaikka maksamakkaralla samaa. Pahimman makuista se on. Toisaalta ei kalleinkaan parasta välttämättä ole.
- kpt2
...käytä järkees teksti
- Gigantin myyjä
Miten Gigantti voisi vaikuttaa siihen millaista tavaraa valmistajilta tulee myyntiin. Monien tuotteiden kohdalla tilanne on se, että pakkaus on täysin sinetöity kun se luovutetaan asiakkaalle. Eri asia jos ostaa asiakaspalautuksen mutta silloinkin tuotteet on varmasti tarkistettu toimivuudeltaan. Olen itsekin saanut viallisia tuotteita mutta olen tehnyt reklamaatiot aina ajatellen, että syy on valmistajan, ei liikkeen. Järki käteen! Ei Gigantti sentään itse valmista tuotteita-
- hyh
Mielummin verkkokauppa.comista tavarat ku kikantista. Paljon halvempi kauppakin...
- Pettynyt
Ostettiin kannettava tietokone Gigantista. Kahden gigan muistin sijasta koneessa oli vain 1GB. Vaihtoivat koneen missä oli 2GB. Sitten muita asetuksia tehtäessä huomattiin että koneesta puuttui WLAN ominaisuus vaikka sellainenkin piti olla. Seuraavana tehtiin sitten kaupan purku, eikä ole aikomusta ostaa sieltä enää ikinä mitään.
- _jokuvaan._
Pettynyt kirjoitti:

Minulle antoi uuden PSPn kun siihen näyttöön oli tullut oieni halkeama, mutta minulla oli erillinen vakuutus. Minulla oli vanha malli ja antoivat Slim & Liten
- G:n myyjä
ARGH!!
Ensinnäkin köyhän ei ole varaa ostaa halpaa. Kyllähän se järkikin sanoo että hinta ja laatu kulkee käsikädessä, varsinkin elektroniikassa.
Jos tiedätte että jossain muualla tuote on halvemmalla kun Gigantissa, miksi et mene sanomaan siitä myyjälle vaan iniset siitä netissä. Myyjä laittaa kyllä hinnan ainakin samaksi ellei jopa helvemmaksi kuin kilpailijalla.
Jos olet ostanut jo tuotteen ja löydät sen kilpailijalta edullisemmin saat siitä edelleen erotuksen takaisin (tosin enää ei sitä extraa, koska kuluttaja-asiamies on tullut siitäkin narisemaan), tätä ei tosin saa mainostaa mutta edelleen kyseinen palvelu on voimassa.
Jos laitteeseesi tulee vika, syy ei ole liikkeessä vaan laitteen valmistajassa. Se meneekö laite huoltoon vai vaihtoon liittyy laitteen valmistaja ja maahantuojan ohjeista, ei liikeestä joka laitteen myy.
Ja tiedossa on. Myymälöissä on aika vähän myyjiä. Siitä ei kannata avautua myyjille tai muulle henkillökunnalle, he eivät voi asialle tehdä yhtään mitään, ei edes juurikaan tavaratalopäällikkö. Henkilökunnan palkkauksesta päättää ylempitaho (myymälöille on asetettu tietyt budjetit palkoille ja ihmisten määrälle). Myyjien vähyydestä johtuen varsikin ruuhka-aikaan voi olla vaikea saada palvelua. Siksi pitää itse olla aktiivinen, myyjä tietenkin palvelee asiakkaan joka töröttää hänen edessään heti toisen asiakkaan palveltuaan. Myyjän kun on mahdoton pitää kirjaa kenen vuoro oli milloinkin.
Kiitos!- gigantin entinen asiakas
mistähän mahtaa johtua yleensäottaen negatiivinen sävy kyseistä liikettä kohtaan tällä palstalla.
- keku 19
gigantin entinen asiakas kirjoitti:
mistähän mahtaa johtua yleensäottaen negatiivinen sävy kyseistä liikettä kohtaan tällä palstalla.
Niin ei ainakaan tietokonetta kannata ostaa gigantista joka lupaa että on palautus oikeus 30 vrk ei saa kyllä kaikkia maksamiaan vuosi kätttömaksu ym. kulujaan takaisin viikon koe käyttö maksoi 99 €
- Joopajoog
keku 19 kirjoitti:
Niin ei ainakaan tietokonetta kannata ostaa gigantista joka lupaa että on palautus oikeus 30 vrk ei saa kyllä kaikkia maksamiaan vuosi kätttömaksu ym. kulujaan takaisin viikon koe käyttö maksoi 99 €
hahaha idiootti
- erä(s)jorma
Ostin kannettavan oulun gigantista toukokuussa,tilttasi heinäkuussa,vein koneen takaisin ja pyysin ystävällisesti huollon kaveria (noin 18v maitoparta)katsomaan sitä, kertoi että käyttöjärjestelmä windows pitää asentaa uudelleen 99e.Mitä ihmettä koneen takuu 2v!! sanoin että en maksa mitään ja kone pitää tulla kuntoon!!,kaveri kertoi että takuu ei koske käyttöjärjestelmää?? kehoitti soittamaan Acerin asiakaspalveluun ja tilaamaan asennuscd levyn mikä maksaa n.50e.soitin Acerille ja kas kummaa sieltä neuvottiin sammuttamaan kone ja uudelleen käynnistämään ja painamaan Alt F10 yhtäaikaa pohjaan niin löydät tehdasasetukset ja eikun asentaan!!!Kone toimii, ja 2 minuutin puhelusta ei juuri kustannuksia tullut. Oulun GIGANTILLE terveiset:en tule ikinä astumaan teidän liikkeeseen, muistan kertoa tämän kaikille kavereille ja tutuille palvelu oli todella törkeää ja asiatonta!!!!!!
- rikospoliisi
Sähän oot varsinainen aasiakas :D Vittu varmaan takuu kattaa jonku windowssin uudelleenasentamisen ja varmaan Gssäkään aikaa kellään sitä ilmaseks tehdä kun on maksaviakin asiakkaita.
- Se nyt on tyhmää ostaa Gigantista
Siis Gigantti tuo itse maahan myymänsä tuotteet. Takuun myöntää maahantuoja, ja takuu huollosta vastaa laitteen maahantuoja!!
Esim. Ostimme Amillo Fujitsu-Siemens läppärin.....oli erittäin edullinen! No palautuslevykkeitä emme pystyneet luomaan, koitimme kaikilla mahdollisilla levytyypeillä.
Otin yhteyttä Suomen Fujitsu-Siemens maahantuojaan joka kysyi heti kättelyssä että mikä mahtaa olla läppärin sarjanumero, sen kuultuaan hän sanoi että tämähän on Gigantin maahtuoma laite, että asia ei kuulu heille (hah haa). Gigantista en saanut edes huollon puhelinnumeroa, vaan pelkän sähköpostiosoitteen.
Onneksi Fujitus-Siemensin henkilö oli sen verran hyvätahtoinen että tilasi meille ko. palautslevykkeet ja totesi että niiden luomisessa on toisinaan ollut ongelmia...syy Microsoftin kopiopelosta....
Että näin, itse olen harrastanut tietotekniikkaa noin 15 vuotta, ja tämä oli eka kerta kun palautslevykkeitä ei voinut luoda.
Suosikaa nyt ihmeessä jotain "kotimaista" kauppaketjuja...halpa voi tulla kalliiksi !!!- Tämä on totta
Ostin 19.11.09 tyttärelle Amilo 3553 kannettavan ja 36kk Happy Care vakuutuksen, joista tuli yhteensä hintaa 1068 euron verran. Kannettava meni rikki ja Gigantti / Happy Care tarjosi uutta kannettavaa tilalle, jonka ominaisuudet eivät vastanneet vanhan koneen ominaisuuksia. Koneesta puuttuivat käyttäjälle oleellisesti tärkeät "featuret", kuten Blue Ray player ja FireWire portti. Viimeinen ja paras tarjous tuli tänään Gigantin vakuutuspalvelusta, joka tarjosi kokonaishyvitystä 770 eurolla(Kannettavan alkuperäinen hinta oli 799 - 29 vakuutuksen omavastuu-osa). Gigantin edustaja ei kuitenkaan maininnut mitään että he korvaisivat myös jo maksetusta(36kk, 269 euroa) Happy Care vakuutuksesta mitään takaisin(voimassa vielä n 24kk).
Tällä hetkellä(12.2.10)Gigantin ongelmana on että heillä ei ole kannettavien tuotevalikoimassa / hintagategoriassa vastaavilla ominaisuuksilla olevaa konetta, kalliimmissa tuotegategoriassa kyllä löytyy. Vastaavasti Happy Care ei halua korvata enempää kuin 799 euron verran ja kyseisessä tarjotussa Acer:ssa ei ole kaikkia vanhan koneen ominaisuuksia(vaihtaisin siis huononpaan koneeseen).
Vuosien varrella olen käyttänyt gigantin palveluja, mutta en tule enää asioimaan kyseisen liikkeen kanssa kun tämä asia on selvitetty. Kehoittaisin myös muita kuluttajia olemaan kriittisempi ja kyseenalaistamaan Gigantin tarjoamaa Happy Care vakuutuspalvelua.
Alle ote Happy Care tuotevakuutuksesta:
"Ellei tuotetta voida korjata, vakuutuskorvaus suoritetaan korvaamalla vahingoittunut tuote samanmallisella ja merkkisellä tuotteella tai, jos sellaista ole saatavilla, lähinnä ominaisuuksiltaan vastaavalla tuotteella sen jälkeen, kun vahingoittunut tuote on palautettu myymälään ja tarkistettu."
Olen täyttänyt omalta osaltani vakuutusehdot palauttamalla rikkoontuneen koneen myymälään, mutta Happy Care / Gigantti ei täytä omalta osaltaan em vakuutusehtoja.
terveisin,
Antti Korhonen
- Entinen asiakas
Varmaankin Gigantin myymät televisiot ovat yhtä hyviä/huonoja kuin samanmerkkiset muillakin kauppiailla. Kotiinkuljetuspalvelu on kuitenkin ilmainen ja surkea. Pääkaupunkiseudulla sain tekstiviestin, jossa ilmoitettiin milloin kotiinkuljetus tapahtuisi. Gigantti oli ilmoittanut, että kuljetuspalvelu (joka EI siis ole Gigantin oma) "ottaa yhteyttä ja sopii kotiinkuljetuksen ajankohdan asiakkaan kanssa".
Koska ilmoitettu ajankohta ei sopinut, yritin soittaa numeroon, josta viesti oli tullut - turhaan, sillä kukaan ei vastannut. Oli soitettava ison kuljetusfirman keskukseen ja sitä kautta sain kerrottua, että televisiota ei kannattanut tuoda ilmoitettuna aikana, koska en ollut kotona.
Se oli ensimmäinen ja VIIMEINEN ostokseni Gigantista!- ...
Oikein jouduit ison firman keskukseen soittamaan... mahtoi tulla elinikäiset traumat. Minä en varmaan tuollaisen kokemuksen jälkeen uskaltaisi ostaa enää mitään mistään. Kai pyysit sentään kunnon korvaukset?
Muistuu mieleen, kun kerran Lidlin kassalla laskuttivat kolmesta limsapullosta vaikka ostin vain kaksi. Jouduin erikseen pyytämään, että virhe korjattaisiin. Se oli viimeinen kerta kun Lidlissä asioin. - Verkkokauppa.com
... kirjoitti:
Oikein jouduit ison firman keskukseen soittamaan... mahtoi tulla elinikäiset traumat. Minä en varmaan tuollaisen kokemuksen jälkeen uskaltaisi ostaa enää mitään mistään. Kai pyysit sentään kunnon korvaukset?
Muistuu mieleen, kun kerran Lidlin kassalla laskuttivat kolmesta limsapullosta vaikka ostin vain kaksi. Jouduin erikseen pyytämään, että virhe korjattaisiin. Se oli viimeinen kerta kun Lidlissä asioin.Tilasin puhelimen luvattiin/mainostettiin toimitus kolmessa päivässä kotiovelle. Kului viikko aloitin soittokierroksen puhelin löytyi viimein ja sain itse hakea postista. Tämän olisi jotenkin hyväksynyt, mutta puhelin oli jo valmiiksi rikki, uudestaan soittamaan maksulliseen numeroon ja kiikuttamaan puhelinta postiin. No oletin, että lähettävät uuden puhelimen. Ei tuli viesti puhelin lähetetty valtuutettuun huoltoon, Taas soittamaan maksulliseen numeroon käskivät lähettää mailia nettikauppaan koska nettikaupan asiat eivät kuulemma kuulu gigantin asiakaspalvelulle?? Tästä alkoi viestien pomputtelu siirtely muka sille ja sille vastaavalle. Viestissä pyysin kaupanpurkua koska olinhan maksanut uudesta ja toimivasta puhelimesta enkä halua odottaa monen viikon huoltokierrosta. Paketti oli kyllä sen näköinen, että oli ollut varmaan monella ennen minua. Onhan gigantilla 30pv palautusoikeus tuskin ne roskiin heittävät niitä tuotteita joita muut palauttavat.. Asia viellä kesken kai ne rahat sieltä joskus joutuvat palauttamaaan, mutta kannattaa tilata jostain muualta. Voi jotkut tuotteet olla halpoja mutta tulee kyllä hintoihinsa.
- Menkää muualle!
Verkkokauppa.com kirjoitti:
Tilasin puhelimen luvattiin/mainostettiin toimitus kolmessa päivässä kotiovelle. Kului viikko aloitin soittokierroksen puhelin löytyi viimein ja sain itse hakea postista. Tämän olisi jotenkin hyväksynyt, mutta puhelin oli jo valmiiksi rikki, uudestaan soittamaan maksulliseen numeroon ja kiikuttamaan puhelinta postiin. No oletin, että lähettävät uuden puhelimen. Ei tuli viesti puhelin lähetetty valtuutettuun huoltoon, Taas soittamaan maksulliseen numeroon käskivät lähettää mailia nettikauppaan koska nettikaupan asiat eivät kuulemma kuulu gigantin asiakaspalvelulle?? Tästä alkoi viestien pomputtelu siirtely muka sille ja sille vastaavalle. Viestissä pyysin kaupanpurkua koska olinhan maksanut uudesta ja toimivasta puhelimesta enkä halua odottaa monen viikon huoltokierrosta. Paketti oli kyllä sen näköinen, että oli ollut varmaan monella ennen minua. Onhan gigantilla 30pv palautusoikeus tuskin ne roskiin heittävät niitä tuotteita joita muut palauttavat.. Asia viellä kesken kai ne rahat sieltä joskus joutuvat palauttamaaan, mutta kannattaa tilata jostain muualta. Voi jotkut tuotteet olla halpoja mutta tulee kyllä hintoihinsa.
"Voi jotkut tuotteet olla halpoja mutta tulee kyllä hintoihinsa."
Ehkä jotakin halpaakin on, mutta esimerkiksi Miele-merkkisen jääkaapin ja pakastimen sain käteisalennuksella Itäkeskuksen Mustasta Pörssistä selvästi halvemmalla kuin samat laitteet viereisessä Gigantissa olisivat maksaneet. Gigantti kun ei tunne käteisalennuksia. Kotiinkuljetus ja asennuskin hoituivat jouhevasti ilman kummasteluja ja odottelua.
Gigantti myy riisin tulostuspaperia noin kuudella eurolla. Saman paperipaketin saa Clas Ohlsonilta puolet halvemmalla!
- lololollllll
Tästä näet totuuden gigantista......
http://www.youtube.com/watch?v=8btqjt8dZJ0 - hijklm
Ostin dvd-soittimen verkkokaupasta. Luvattiin 2-4 pävää, mut meni 5. Asun pk-seudulla, mutta tuote lähti matkaan Turusta. Matkahuolto ilmoitti lähetyksenseurantakoodin, neljän päivän jälkeen ilmoitti tuotteen olevan jakelussa eli saapuisi kyseisenä päivänä, sitten yht´äkkiä paketti ei enää ollutkaan jakelussa vaan kadonnut Matkahuollon sivulta. Soitin matkahuoltoon ja sieltä kerrottiin, että kuljetus on siirtynyt kuljetusfirma Hakoselle. Saapui viidentenä päivänä ja tuote on rikki. Sähköisessä asikaspalvelussa on ilmoitettu olevan lähes viikon jonot. EI NÄIN!
- .
Tilasin television Gigantista nettimyynnistä kotiinkuljetuksella. Olen hyvin tyytyväinen kaikin puolin. Nyt odottelen saavani pyykinpesukonetta hajonneen tilalle. Toivottavasti olen vielä sen toimituksen jälkeenkin tyytyväinen...
- .
. kirjoitti:

Eli pesukone tuli ja on hyvä ja hieno eikä maksanut paljon. Kotiinkuljetus toimi moitteettomasti.
- mutta,
keran kävi niin että en tarkastellut hintoja,
Markantalosta olis saanut 10 € halvemmalla,
molemmista oli ilmainen kotiinkuljetus.
On jopa niin hyviä kokemuksia,
ostin edullisesti, 180 € halvemmalla kuin aivan saman paikallisesta,
sitten tuli 3 viikon kuluttua Gigantin tarjouslehtinen, jossa oli 100 € edullisempi,
kysyin/kerroin että tilaan uuden kun tuli palautusaikana edullisempi tarjous,
kumman palautan, haluatte palautettavan, eli vaihdetaanko, saatte uuden vai otatteko minun käytössä olevan,
tuli rahat 3 pv aikana tilille.
YKSI SYY on epäonneesi, kolhit, itse laitteitasi,
meillä on suurperhe, laitteita kymmeniä, mikään ei ole mennyt koskaan rikki,
ei vaikka olis mistä ostettuja,
HUOMAA
jokainen laite kestää kerran 50 cm pudotuksen, useat metristäkin,
MUTTA mikään laite ei kestä pudotusta 5 millimetrin korkeudelta 100 kertaa,
ei ainakaan 1000 kertaa,
puhelimienkin pikkuviat ovat kun lasketaan kovalle alustalle huolimattomasti,
meillä on mm. 6 älypuhelinta, kaikki 1-2 vuotta, missään ei mitään vikaa. - Suklaajuna1
Juuri ostin Lommilan Gigantista Espoosta Tomtomin navigaattorin, oli "poistoissa" niin sain 20 euroa alennusta. Juttelin laitteesta pitkään henkilökunnan kanssa, joka vakuutti että tuote ei missään nimessä ole käytetty, asiakas on avannut paketin ja siksi se on edullisemmin, ja kertoipa vielä miten palautusoikeus poistuu jos laitteeseen asentaa ohjelmistot yms. Eli siinä ei pitäisi olla karttoja ollenkaan, ne pitää asentaa tietokoneen kautta että saa laitteen toimimaan.
Noh, kotona avasin paketin ja ihmettelin kun navigaattorissa oli pari naarmua ja niitä ei oltu pakattu muoveihin tms. Painoin poweri-nappulasta laitteen päälle (ei pitäisi käynnistyä jos tuote on käyttämätön/akku tyhjä) niin sehän pärähti päälle, ja sieltä löytyy jonkun itähelsinkiläisen kotiosoitteet rekisteröitynä, työmatkat ja reitit ja kaikki, se on selvästi ihan käytetty tuote! :( Lisäksi se herjaa heikkoa GPS-signaalia.
Nyt pitää ajaa 80km (matka Giganttiin edestakaisin) ihan vaan palauttaakseni tuotteen, kylläpä sapettaa.
Jos henkilökunta olisi rehellisesti kertonut tuotteen olevan käytetty/huoltoon tuotu asiakaspalautus ja siitä silti olisi ollut reilu alennus, olisin saattanut ostaa tuotteen, mutta nyt vituttaa kun on kaupiteltu bränikkää navigaattoria ja erikseen vakuutettu sen olevan käyttämätön/ei palautus, niin 20 euron alennus ei riitä hyvitykseksi kun rehellistä ihmistä kustaan linssiin.
Kiitos taas kerran, Gigantti. - simppavimppa
Gigantin verkkokaupan arvostelu ja ostokokemuksia:
http://www.verkkoshoppailu.com/2012/04/04/gigantti/ - SINÄ OLET
H0MO
- Pösilöitä
Älkää ostako mitään, kun kaikki on teille niin vaikeaa.
- Anonyymi
Viimeaikana ei ole koskaan ollut sitä tuotetta joka on ollut mainoksessa. Kaikenlaisia selityksiä ja ns vastaava
- Anonyymi
Pari vuotta sitten katselin Itäkeskusken Gigantissa 17-tuumaisen näyttöruudun kannettavia tietokoneita. Näytillä oli vain pari konetta, ja nuori "asiantunteva" myyjä selitti syyksi sen, että niin isoruutuisia koneita ei enää juuri valmisteta.
Verkkokauppa.comin nettisivuilta löytyi 40 tuon kokoisen näytön konetta. Nykyisin niitä on muuten yli 60. Katsoin juuri tänään.- Anonyymi
Juu vähän sama homma täälläkin päin läppärin kanssa, oli vain max 15-tuumaisia, mutta netin mukaan heillä myymälässä isompiakin, ja tietty tilaamalla saisi lisää. Se olis kanssa kiva, jos näyttäisivät kaikki suoraan samaa kuvaa niinku yleensä telkkaritkin.
Semmonen on myös mielessä, kun ainakin 5 vuotta sitten oli jotain liittymäkauppaa. Kaupassa näytti kännykällä miten hienosti toimi 200M nopeudella netti. En muista oliko mikä nimellisnopeus tuossa. Mulla toimi 150M liittymä yleensä 30M nopeudella läppärissä. Asun Gigantista 500 m päässä, eikä luonnonesteitä yms. En oikein muista tarkemmin mutta mitään mielekästä selitystä ei tullut nopeuseroon ja miks toinen pääsee lähelle maksimia (vai huijaustako?) ja toinen ei. Nyt kun on uusi kone (all-in-one) toimii jo puolella nimellisnopeudesta. Eli läppäri ahisti tai sitten verkko on parantunut. Tottakai koneen suorituskyky myös vaikuttaa, ja muistan vanhastaan mm. miten paljon puhuttiin com-porteista.
Kyllä toi liittymäkauppa semmosta huijaustyyppistä touhua oikeesti on, mutta myyjien kannalta sopivasti harmaalla alueella.
lajijasuris
- Anonyymi
Ei mitään mahdollisuutta saada mitään tietoja kysyä mitään jos laite ei toimi ja takuu on voimassa. Paitsi jos soittaa lisämaksullisen puhelun. Ei mitään sähköpostiosoitetta . Todella huono asiakaspalvelu, välittömästi kun tuote on maksettu, asiakaspalvelu loppuu siihen.
- Anonyymi
Ainakin televisiolle heitä saa parhaat takuut. Ostin TV n jonka halusin palauttaa kun siellä on se 50 päivän palautusoikeus.
Menin myymälään ja valitsin toisen tvn. Vaihto onnistui hienosti päikseen. He toivat uuden tvn kotiin ja ottivat toisen tvn kyytiin.- Anonyymi
Eipä saa parhaita..
- Anonyymi
Huonoa , pakkomyyntiä kallimpaa tavaraa mitä et etes tarvii
- Anonyymi
ON SE VAAN TYHMÄÄ OSTAA GIGANTISTA mitään kun muualta saa samaan hintaan tai edullisemmin ja huollot sekä PALVELU MYÖS TOIMII !
Ei kannata edes kusta Giganttiin päin kun ei tiedä minkä vian sieltä saa... - Anonyymi
Gigantin putkarit keksivät kaikki maailman meriselitykset, ettei pesukoneen asennusta tarvitsisi suorittaa. Ja maksuahan ei saa takaisin. Sokkeli puuttuu, lattia epätasainen, putki oudosti tms. puutaheinää. Melkoisia ammattimiehiä.
- Anonyymi
Lahjaksi hankittu suurehko tuote tuli ihmeen kaupalla ehjänä perille, mutta tuotteen näyttävä oma paketointi oli kärsinyt postissa, koska lähetettiin ilman mitään suojaa. Ei ollut edes kääräisty mustaan jätesäkkiin kuten F-musiikin syntikkapaketit. Kuka naarmuista ja kolhittua pakkausta lahjaksi haluaa antaa?
- Anonyymi
Menin kyseiseen liikkeeseen ostamaan edullista telkkaria, myyjä haukkui tämän telkkarin aivan lyttyyn ja sanoi vielä että ei oo varastossa,pitää tilata tulee 2 viikon päästä. Vaihdoin liikettä 😁
- Anonyymi
Harvinainen tapaus! Rehellinen Gigantin myyjä! 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harvinainen tapaus! Rehellinen Gigantin myyjä! 🤣
Vähemmän "tekniikkaa" elämään:
Elämä ilman sovelluksia ja päivityksiä voisi olla hyvin erilainen kuin nykyään. Tässä muutamia ajatuksia siitä, millaista se voisi olla:
Vähemmän teknologiaa: Ilman sovelluksia ja päivityksiä teknologian käyttö olisi vähäisempää. Tämä voisi tarkoittaa enemmän aikaa luonnossa, harrastusten parissa ja kasvokkain tapahtuvassa vuorovaikutuksessa.
Yksinkertaisempi elämä: Monet arjen toiminnot, kuten pankkiasiat, ostokset ja viestintä, olisivat yksinkertaisempia ja vähemmän riippuvaisia teknologiasta. Tämä voisi vähentää stressiä ja kiirettä.
Vähemmän tietoturvariskejä: Ilman jatkuvia päivityksiä tietoturvariskit voisivat olla vähäisempiä, koska ei olisi tarvetta huolehtia uusista haavoittuvuuksista ja tietomurroista.
Vähemmän innovaatioita: Sovellukset ja päivitykset tuovat mukanaan uusia ominaisuuksia ja parannuksia, jotka helpottavat elämäämme. Ilman niitä innovaatioiden määrä voisi vähentyä ja kehitys hidastua. Jos kuitenkin vanha systeemi toimii kiitettävästi, on turha lisätä siihen päivityksiä ja sovelluksia. Kaikki "uusi" tekniikka on tehty ottamaan rahaa siihen hurahtavalta.
Enemmän fyysistä työtä: Monet nykyään sovellusten avulla hoidetut tehtävät, kuten navigointi, aikataulut ja muistutukset, pitäisi hoitaa manuaalisesti. Tämä voisi lisätä fyysistä työtä ja vaatia enemmän muistamista ja suunnittelua.
Vaikka elämä ilman sovelluksia ja päivityksiä voisi olla yksinkertaisempaa, se toisi mukanaan myös omat haasteensa. Teknologia on tuonut mukanaan monia etuja, mutta on myös tärkeää löytää tasapaino sen käytössä. Nyt ollaan pisteessä, jossa vähennetään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123790MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar781997Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5431610Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798