Tätä päivää
sijaishuollon puolelta
16607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
ajalta jolloin itse olin kaltoin kohdeltu lapsi.
Vielä aikuisenakin tiedostamatta teen monia asioita kuin nuo lapset, johtuen lapsuuden hylkäämiskokemuksista ja väkivallasta.
Ei kaikki huostaanotot ole aiheettomia, eivät kaikki sijarit ole pahoja, tuo kirjoittaja vaikutti oikein täysipäiseltä ja hyvältä vanhemmalta joka ymmärtää mistä lapsen erilainen käytös johtuu.
Ja elämä olisi ennen huostaa ollut juuri tuollaista, täytyy sijarienkin pyrkiä tukemaan bioja siinä, että lapsille rakentuu turvallinen ja kasvua tukeva ympäristö myös biojen luona vieraillessa. Biokin voi korjata virheensä.
Sehän on aina ideaali tilanne ja lapsen ehdoton paras, jos sijoituspaikka olisi vain tilapäinen, yhteistyö vanhempien kanssa sujuisi ja asiat korjaantuisivat pysyvästi niin, että lapsi voi palata biologisten vanhempiensa luokse.
Ja sellaiseen pitäisi pyrkiäkin, tällä hetkellä tuntuu olevan vain aivan liian vähän konkreettisia tukitoimia ja apua ongelmaisille vanhemmille ja perheille, ja sehän ei pidemmän päälle taas ole kenenkään etu.
Olen aiheesta kirjoittanut useita kertoja aikanaan sijaispalstalle silloin, kun vielä jaksoin lukea heidän kirjoituksiaan. En lukeanut nytkään aloitusta pitemmälle, tyydyn vain kuittaamaan, että jos Asperger-lapsellani olisi käynyt niin huono tuuri, että hänet olisi sijoitettu perheeseen, olisimme saaneet varmaan hänestäkin lukea aivan saman tyylistä tekstiä jälkeen päin.
En jaksa samaa aihetta enää kovin paljon, siksi kuittaan vain lyhyesti:
Autisminkirjon lapsilla on aivan tavallista eri asteiset univaikeudet, joko lapsella on vaikeuksia saada unta tai uni katkeilee yön mittaan, joskus molempia. On aivan tavallista saada yöllä kainaloon unesta lämpöinen tuhisija, joka saattaa hetken lukea omaa kirjaansa ja jatkaa taas uniaan. Sijarin mielikuvituksella tästäkin saadaan näköjään viriteltyä mitä kauhuskenaarioita tahansa.
Myös erikoinen suhde ruokaan on niin tyypillistä. Meillä on aina ollut paljon tarkemmat ruoka-ajat kuin laitoksessa koskaan oli, enkä usko minkään sijaishuollon meidän tarkkoja kelloaikojamme ylittämään. Syy on yksinkertaisesti se, että jos ruoka ei ole ollut pöydässä 10:n minuutin tarkkuudella, lapsi ei helposti syö mitään koko loppupäivänä! Oman lapseni ruuansulatus on kuitenkin herkkä kuin koliikkivauvalla, eikä hän vieläkään syö tavanomaisesti, vaikka varmasti syy ei ole siinä, että ruokaa ei olisi ollut aina tarjolla.
Isä antoi lapselle hamsteri-lempinimen jo vuoden vanhana, kun tyttö teki omia kätköjään niin ruuasta kuin leluistaankin milloin minnekin. Ilmeisesti välipalaksi annettu juustoleipä päätyi helposti lelulaatikkoon kun äiti käänsi hetkeksi selkänsä, eikä seurannut sen loppuun syömistä. Ei tämäkään käytös meillä mitään angsteja aiheuttanut, hymyilevää ja hyväksyvää ihmettelyä korkeintaan.
Ja tuon kiinni liimautumisen tiedän niin tarkkaan kymmeneltä viime vuodelta! Viime vuosina on jo aika paljonkin hellitetty, mutta pienempänä lapsi vaati joko kosketus- tai katsekontaktin JOKA HETKI itseensä. Leikki-iässä hän oli puhekone, joka sai raivarin, jos hetkeksi meinasin vaipua omiin ajatuksiin, enkä pysynyt joka minuutti keskustelussa mukana. Oliskohan tässä yksi syy yh-äitien väsymiseen, koska neurologisten oireyhtymien lapset itsenäistyvät hoitajasta - yleensä siis äidistä - paljon hitaammin kuin ns. tavalliset lapset.
Naurettavaa lisätä näihin asioihin tuollaisia mielikuvia, että lapsi olisi jätetty yksin!
Tässä se nähdään, miten asiat vääristyvät kun niitä katsellaan riittävän ennakkoluuloisten silmälasien läpi.
Ei lasta ole tarvinnut KOSKAAN jättää yksin ja hän voi olla silti äärettömän riippuvainen lähi-ihmisestään! Lukekaa myös aihetta koskevilta sivustoilta, miten alttiita esim. AS-lapset ovat kaikille peloille, ne kuuluvat aika voimakkaina ihan hänen normaaliin kehitykseensä. Joskus ne voivat olla melkein elämää lamauttavia, kuten jokin käsittämätön muurahais- tai hirviöpelko. Eivätkä ne todellakaan johdu siitä, että lapsen elämässä olisi ollut ikinä yhtään mitään traumaattista. Traumaattisinta on todennäköisesti ollut huostaanotto ja vanhemmista erottaminen.
Ja entä tuo jatkuva kaikkien vaivojen listaaminen! Niin tuttua, niin tutta kuin olla voi! Mitä enemmän AS-oireyhtymään perehtyy ja oppii ymmärtämään sitä, tajuaa myös sen, että 99 % valittelusta on aivan todellista, ei mitään kuvittelua ja huomionkipeyttä. Yksi esimerkki: Aistiyliherkkyydestä johtuva ihon kuumotus ja kirvely voi olla joskus melkein lapsen invalidisoivaa ja aivan pienen on vaikea täsmentää, mihin häntä koskee ja miksi on niin paha olla. Suppeasta ruokavaliosta johtuvat vatsakivistykset ovat tavallisia, samoin päänsärky esim. silloin, jos lapsi joutuu olemaan kovassa metelissä tai levottomassa ympäristössä. jne jne jne
Aloittaja lopettaa lauseella: "Liimautuminen myös omalla tavallaan voi vahvistaa aikuisen ja lapsen suhdetta toisiinsa. " Niinpä niin, niinhän se tekeekin, koska lapsi tarvitsee äidin tulkiksi itsensä ja ympäristön välille. Sieltä kumpuaa läheinen suhde ja äidin loputon ymmärrys lapsen ongelmiin, joista suurin osa on vieraiden katseilta näkymättömissä.
Sijaishuollossa tämä halutaan nähdä vääränä symbioosina, joka on pakko väkivalloin katkaista. Järkyttävää! En kerta kaikkiaan jaksa aiheesta enää enempää.
Joo, jaksamista vain kaikille vanhemmille!
että tuo alk. peräinen kirjoitus koskisikin nyt ei-asperger lasta, silloinhan kaikki nuo oireet johtuisivat juuri siitä, mistä tuo sijaisvanhempi kirjoitti.
Minä olen diagnosisoitu aspe, joten tiedän myös mitä tarkoitat, mutta ei auta unohtaa, että on oikeasti vanhempia jotka syystä tai toisesta laiminlyövät lapsiaan niin, että he alkavat oireilemaan psyykkisesti.
Jos kertomuksessa olisi ollut asperger lapsi, ei tilanne olisi korjaantunut kuten sijaisvanhempi kirjoitti, vaan pahentunut entisestään, koska lapsi olisi kokenut asiat erilailla kuin ei-aspergerlapsi.
toinen asia korostetummin esillä kuin toisilla. Esim. minun assillani on vaikeampi ongelma syömisen suhteen kuin monella muulla Aspergerilla.
Ja nimenomaan aistiyliherkkyyksistä johtuvat vaivat hellittävät iän myötä, kellä enemmän, kellä vähemmän, kuten myös ruuansulatukseen liittyvät ongelmat. Tiedän ne niin tarkkaan tytön lähisukulaisia seuraamalla ja tietysti läheisestä kokemuksesta lapseni kanssa.
Mutta ei pidä unohtaa myöskään sitä, mitä pahaa viime vuosikymmeninä on lastensuojelun nimissä tehty nimenomaan neurologisten oireyhtymien lapsille. AS-lasten tragedia on se, että monet oireyhtymän tyypilliset oireet muistuttavat hämäävän paljon psykodynaamisen koulukunnan kuviteltua listausta kaltoinkohdellun lapsen oirekuvasta. Tuosta heidän surullisesta listastaan on luovuttu jo muualla maailmassa aikaa sitten, mutta meillä sen lumoihin on aivopesty muutamien psykiatrian klinikoiden lisäksi niin sossu kuin sijaishuoltokin.
En halua käydä naapuripalstalla enää nykyisin, mutta aikaisemmin luin järkyttyneenä heidän kirjoituksiaan. Olen nimittäin vertaisryhmän, liiton ja nettipalstojen kautta tutustunut lukemattomiin autisminkirjon perheisiin ja tiedän laittomasti huostattuja lapsia olevan sijoituksessa myös sijaisperheissä, vaikka he eivät tuolla palstalla sitä myönnäkään.
Järkyttävin tapaus on 12-vuotiaana huostaanotettu AS-poika, jonka äiti teki yhden ainoan virheen. Nimittäin sen, että meni pyytämään apua lastensuojelusta. Tapaamiset estettiin täysin seitsemän vuoden ajan ja kun lapsi täytti 18, "kelvoton huostaanottoäiti" sai kotiinsa hyvin huonokuntoisen nuoren, jolla oli osa koulustakin suorittamatta.
Kumma juttu, että "huono äiti" sai välittömästi lapselleen oikean paikan opintojen suorittamiseen ja lapsen muuhunkin kuntoutukseen.
Ja sen, mitä kasvatuskeinoja sijaishuolto käyttää näiden "rajattomasti kasvaneiden kelvottomien vanhempien aikaansaannoksiin", ovat pahimmillaan niin törkeitä, että moni työntekijä saisi sanoa hyvästit nykyiselle työlleen, jos tässä maassa olisi mahdollisuus todelliseen oikeuteen kaikissa lasten asioissa. On se kumma, että aivosolujen välittäjäaineiden taso ei tasapainotu kovalla kurilla ja rangaistuksilla... Ja kaikki tämä tapahtuu monesti ihan vain siksi, että lapselta kielletään oikeus asianmukaisiin tutkimuksiin ja hyvästä kodista käsin käytävään avokuntoutukseen!
Aiheesta tehtyjä, lainmukaisia huostaanottoja täällä ei ole kukaan koskaan kieltänyt, mutta ikävä kyllä jopa lapsen oikeusturvan mukaan niidenkin toimeenpanossa ja toteutuksessa tulisi noudattaa lakia kaikilta osin, toisin kuin nyt tapahtuu.
Jos joku aiheesta huostaanotettu onnistuu saamaan hyvän sijoituspaikan, niin hyvä! Mutta pahin mahdollinen visio mitä voi olla, toteutuu silloin kun lapsi aiheetta huostaanotetaan ja sijoitetaan huonompiin oloihin kuin mitä hänellä kotona on ollut. Näin minun lapselleni kävi, mutta onneksi järkevien sossujen (harvinaista) myötävaikutuksella sain hänet kotiin suht nopeasti.
Laittoman huostaanoton traumoja nyt paikkaillaan sitten yhteiskunnan suurella rahalla tulevina vuosina Kelan kuntoutuksessa, tietysti muun kuntoutusohjelman ohella. Eiköhän halvemmaksi yhteiskunnalle olisi tullut laskea lapsi heti oikeisiin tutkimuksiin, joihin häntä pyysin jo vuosia sitten. Jos olisin tiennyt, mitä edessä on, olisin siirtynyt yksityispuolen asiakkaaksi jo silloin, mutta en ikinä olisi uskonut, millaisia ihmisoikeusrikoksia Suomessa lastensuojelun nimissä tehdään.
On mahdoton sanoa sijoituksessa olevasta lapsesta, etteikö iän mukanaan tuoma kehitys toisi edistystä, koska näen sitä edistystä silmieni edessä joka päivä. Silti lapseni on vahva Asperger, ei toisten kiusaaja, eikä häirikkö, kuten täällä monesti kuvitellaan, mutta erityisoppija joka tapauksessa koulussakin. Se onkin seuraava taisteluareena, missä joudun pitämään lapseni puolia ja teen sen vaikka viimeiseen hengenvetoon asti. Näin siitä huolimatta, että täälläkin raivotaan ja kirjoitetaan, ettei erityislapsilla saisi olla oikeuksia ollenkaan ja kaikki vain pitäisi laittomasti huostaanottaa, kuten suurelta osin on tehty tähänkin asti.
Katsotaanpa... Aika näyttää, edistystä on jo tapahtunut, enkä minä vaikene, ennen kuin erityislasten asioissa on tapahtunut selkeitä muutoksia parempaan suuntaan.
Oireet voivat olla hämäävän samankaltaiset,( mm omalta kohdaltani ei ehkä koskaan ihan varmaksi saada tietää, mikä kaikki oireilustani on aspergeria,mikä traumaperäistä) siksi pitäisikin aina, ellei ole osoittaa suoraa syytä perheolosuhteissa lapsen oireiluun, tehdä ensin epäiltäessä tarvittavat psykologiset testit, kuunnella koulun ja muiden lapsen kanssa tekemisissä olevien kanta asioihin ennen kuin aletaan vääntämään mitään huostaanottoja.
Siis pitäisi,mutta se ei toteudu kuten hyvin tiedetään ja aiheettomia ja vahingollisia huostia tapahtuu paljon.
Virhe tai ei, itse hain apua lastensuojelusta kun epäilyt ja huoli oman lapsen oireilusta alkoi ja kokemukset ovat sekä hyviä, että ei niin hyviä.
Huonoja siinä,että täysin perhettämme tuntematon virkailija koitti kaivamalla kaivaa kaikki mahdolliset terveystietoni ja pyysi minulle ilmoittamatta, lupaani kysymättä mm psykiatrin lausunnon kykenemisestäni lapsen hoitoon - siitäkin huolimatta, että jopa oma terapeuttini oli ollut henkilökohtaisesti selittämässä tilannetta, koulu ja mikään muu taho ei ole koskaan vähimmässäkään määrin epäillyt kuntoani tai kykyäni olla vanhempi.
Olen siis lastensuojelun asiakas tälläkin hetkellä ja nykyinen työntekijämme on hyvä ja asiallinen, koulun sana sekä se, että itse on aktiivinen ja kyllin tarmokas puolustelemaan omaa kykeneväisyyttään ja on valmis tarvittaessa lääkäri yms rumbaan saadakseen apua lapselle/ todisteet omasta terveydestä lienevät avain siihen, että huostaanotolta saattaa säästyä.
Ja tietenkin myös tuuri sen suhteen, ketä saa "vastaansa".
On hyvä, että asia on nyt nostettu esiin erityislasten kohtelusta, ja toivon mukaan tieto nopeuttaa asioiden muuttumista enemmän lapsiystävällisempään suuntaan.
psykiatrisessa hoidossa on niin paljon puutteita, että mielestäni käytäntöjen pitäisi muuttua niin, että jokainen oireileva lapsi pääsisi ensin neurologian puolen tutkimuksiin, jos ei muuta niin sen puolen vaivojen pois sulkemiseksi.
Tietoa tulisi saada lisää autisminkirjon oireista joka paikkaan, missä jonkin alan ammatti-ihmiset ovat lasten kanssa tekemisissä, eivätkä kaikki vanhemmatkaan osaa pienessä lapsessaan tunnistaa oireita heti. Ajatellaanpa, mitä AS-lapsen tunne-elämälle on tapahtunut 10:n ensimmäisen elinvuoden aikana, kun hän ei ole saanut mitään asianmukaista kuntoutusta. Kaikki kodin ulkopuolelta tuleva palaute, mitä hän on saanut, on suurelta osin negatiivista: "Sinä olet outo, kummallinen, erikoinen, erilainen kuitenkin kuin muut, me ei haluta olla sinun kanssa." Tätä lapsi kuulee toisilta lapsilta ja joskus vierailta aikuisiltakin.
Pelkästään tuo on vaikuttanut lapsen itsetuntoon niin, että miltei poikkeuksetta se on aika huono, lapsen on vaikea luottaa omiin kykyihinsä. Ja myös hän itse on tuntenut ja kokenut oman erilaisuutensa, jota on vaikea itsekään ymmärtää. Oma lapseni kärsii koulussa kavereiden puutteesta vielä tänäkin päivänä ja lisäksi luottamus itseen on niin heikko, että ei paljon ole enää rohkeutta edes toisten seuraan hakeutua. Onneksi kavereita on jonkin verran kuitenkin kouluelämän ulkopuolella, vaikka ongelmia tulee lapsen kyvyttömyydessä tulkita sosiaalista viestintää oikein.
Lisäksi aistiyliherkälle lapselle varsinkin koulu tarjoaa sellaista stressaavaa aistien ylikuormitusta, josta tavanomaisin aistein varustettu ihminen ei ole tietoinen ollenkaan. Meteli sattuu korviin ja aiheuttaa päänsärkyä, tunneilla käytettävät liidut ja tussit saattavat haista niin kamalalle, että tulee oksettava olo, on jatkuva pelko tönäisyistä ja tuuppimisestä, jotka satuttavat paljon enemmän kuin tavallista lasta...
On raivostuttavaa ajatella, että ensimmäisen kerran ehdotin AS-dg:a kun lapsi oli pari vuotias. Tosin jälkeenpäin on ilmennyt, että silloin ei vielä voitu alle 5-vuotiasta diagnosoida, mutta sama linja jatkui meidän kohdallamme julkisella puolella loppuun asti. Tänä päivänä jo kuulee iloisia tapauksia, jolloin lapsi on saanut erityisavustajan jo tarhaan, sekä kouluun ensimmäisille luokille, sillä sitä hän totisesti tarvitsee.
Onneksi maassamme on jo myös psykiatrian klinikoita, jotka toimivat hyvässä yhteistyössä neurologian puolen kanssa, ja ne muut pitäisi lakkauttaa kokonaan, jos oikea tieto ei ala valistuksesta huolimatta menemään perille. En minäkään pysty lastensuojelua täysin ja yksin syyllistämään, vaikka tosin sossut olisivat voineet pestä kätensä tilanteesta ja heittää ls-lähetteen takaisin bumerangina terveydenhuolton, tyyliin "hoitakaa omat asianne, tämä ei kuulu meille." Näin ei tehty, vaan tehtiin ns. hoidollinen huostaanotto, jossa ei ole järkeä hivenen vertaa!
Hyvää sossuissa oli sen sijaan se, että he tajusivat purkaa huostaanoton lastenkodin raivoisasta vastustuksesta huolimatta. Mutta kyllä lapselle avun saaminen pitäisi olla itsestään selvää, eikä tuollaisten kokemusten ja taistelun takana. Eikä se myöskään saisi olla kiinni mainitsemastasi tuurista, millainen sossu tai minkä koulukunnan psykiatrian yksikköön vanhemmat asioista tietämättöminä ensin yhteyttä ottavat.
Toivotaan, että liitto rohkenee näkyvään kannanottoon tämän syksyn aikana! Yksittäisten ihmisten on aina vaikeampi saada ääntään kuuluviin, varsinkin, kun on tullut jo leimatuksi huonoksi vanhemmaksi ja yhteiskunnan pohjasakaksi.
Tämän päivän Kauppalehdessä on muten mielenkiintoinen artikkeli suunnattomia voittoja tuottavista ammatillisista perhekodeista. Kun lastani hoidettiin väärälä dg:lla pelkästään psykiatrisena potilaana, oli siitä tavallaan se hyöty, että sain aitiopaikan nähdä jotain lastenpsykiatrisen hoidon tasosta tämän päivän Suomessa.
Se on järkyttävää! Jos ajatellaan todella huonoista kotioloista tulevaa lasta, joka on lainmukaan sijoitettu esim. lastenkodin psykiatriselle osastolle, ei hänen oloistaan ole todellisuudessa tietoinen kukaan laitoksen ulkopuolinen aikuinen.
Laitos tarjoaa vain just just tavallisen arjen mahdollisimman kodinomaisissa olosuhteissa, psyk.osastolla ei ole yhtään psykiatrian ammattilaista töissä, hoidosta vastaa sosiaalialan henkilökunta, joiden taidot eivät riitä vastaamaan lapsen vaikeisiin oireisiin.
Tässä psykiatrisessa hoidossa lapsi sai tavata lääkärin kahden kesken vasta kovan taistelun jälkeen oltuaan laitoksessa nelisen kuukautta. Tyypillisistä AS-peloista kärsivä lapsi ei saanut hoitajilta mitään tukea pelkoihinsa. Niinpä hän kerrankin oli yrittänyt puhua niistä toiselle lapselle, mutta hoitaja sattui kuulemaan keskustelun ja tuli tiuskimaan: "Suu kiinni ja lopeta työ höpöttäminen. Mene huoneesees siitä, että et tartuta toisiinkin tuota kuvitteluas!" Ja pahinta lapselle oli aina yksin huoneessaan oleminen...
Kurja kokemus oli itselleni sekin, kun tuo toinen lapsi itki kerran suureen ääneen huoneessaan lähes koko vierailuni ajan. Kysyin siihen lopulta syytä hoitajalta ja vastaus kuului: "Tulee paha mieli kun kaveri saa vieraita joka viikko, eikä häntä kukaan käy katsomassa ikinä." Toisten lasten kertomaan mukaan tuon lapsen äiti oli hävinnyt ja isä asui Etelä-Euroopassa.
Missähän olisi esim. vara-isoäiti-systeemi, joka nivottaisiin osaksi suomalaista lastensuojelua?
Ja päättäjät pitäisi ravistella liike-elämän palvonnasta ajattelemaan myös inhimillistä ihmistä eli lapsia. Erityislasten tutkimukseen ja kuntoutukseen, sekä koulunkäynnin tukemiseen on saatava rahaa riittävästi! Samoin psykiatriseen hoitoon ja lastensuojeluun, kunhan sieltä ensin on saatu karsituksi pois ne tapaukset, jotka eivät sinne kuulu.
Siitä huolimatta laitos velottaa yhteiskuntaa hoidollisen osaston nimikkeellä korkeinta mahdollista laitoshoidon vrk-maksua, joka sossujen kertoman mukaan vuosi sitten oli 450 e/päivä/lapsi.
läheiset tai sukulaiset joiden yhteydenpito olisi sossunkin pitänyt jo ennen huostaanottoa katoittaa....
"....Kurja kokemus oli itselleni sekin, kun tuo toinen lapsi itki kerran suureen ääneen huoneessaan lähes koko vierailuni ajan. Kysyin siihen lopulta syytä hoitajalta ja vastaus kuului: "Tulee paha mieli kun kaveri saa vieraita joka viikko, eikä häntä kukaan käy katsomassa ikinä." Toisten lasten kertomaan mukaan tuon lapsen äiti oli hävinnyt ja isä asui Etelä-Euroopassa...."
Mutta kerroin tuon esimerkkinä ilmeisesti aiheellisesta huostaanotosta, mutta myös asian sen puolen järkyttävyydestä, miten tuollaisten "unohdettujen" lasten etuja ei ole kukaan valvomassa, ei edes sitä kohtelua tai hoitoa, mitä he sijaishuollossa saavat. Nyt uudessa laissa puhutaan edun valvojan asettamisesta, mutta se koskee ilmeisesti enemmän taloudellisia asioita. Vai miten on?
Mutta miten ihana olisi esim. juuri tuollainen vapaaehtoisista koostuva isoäiti-systeemi, että kaikilla lapsilla olisi joku välittävä aikuinen heitä tapaamassa sijaishuoltopaikoissa. Nythän vain manataan suurten ikäluokkien eläköitymistä, mutta oikeilla toimilla ja inhimillisellä ajattelulla sieltä löytyisi paljon käyttämätöntä työvoimaa lasten hyödyksi ja rakennukseksi.
muutamissa Hesarin yleisönosastokirjoituksissa kesän aikana. Tässä yksi esimerkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000027873559
ns. tallessa
niin sitten näitä lapsellekin tärkeitä tapaamisia rajoitetaan
milloin mistäkin epäasiallisesta tai jopa valheisiinkin perustuvista syistä.
Eiköhän se ole huonosti ja epäasiallisesti
toimivan laitoksenkin etu
jos kukaan aikuinen ei ole
säännöölisesti tai edes epäsäännöllisesti yhteyksissä laitokseen sijoitettuun lapseen.
Valvonnasta vastaavat viranomaisethan eivät tee sitä mikä lain mukaan heille kuuluu
(sijoitetun lapsen tai nuoren sijaishuollon valvonta)
vaan lapset voivat ja saavat olla ihan rauhassa niiden tahojen
(jotka ovat joskus jopa ainoita lapseen yhteydessä olevia ulkopuolisia aikuisia)
taholta
joille kyseisten laitosten tai paikkojen valvonta lakienkin mukaan kuuluisi.
Tämän yhden hoitajaenkelin julkisuutteen mukanaan tuoma
Suomessa olevien erilaisten ja tyyppisten hoitopaikkojen ja -laitosten yms. valvomattomuus
(esim. huostaanotettujen lasten ja nuorten sijaishuolto)
voi lyödä laineillaan myös lastensuojeluun ja sijaishuoltoon saakka.
Toivottavasti!
etteivät itse saa selvitettyä lapsen sijaintia? On jotain vikaa koko suvussa, jos äiti häviää, isää ei kiinnosta, eikä koko suku tee mitään selvittääkseen missä suvun jälkikasvu asustelee, eivätkä tee mitään pitääkseen yhteyttä.
ihan jo lapsen omille vanhemmille puhumattakaan sitten edes lähisuvusta tai muista lapsen läheisistä.
Myös tällä palstalla on ollut näitä yhteydenpitorajoituksia esillä.
Rajoituksista löytyy eteläsuomen lääninhallituksenkin sivulta esimerkkitapauksia
kuinka vanhemman ja lapsen tapaamisten rajoitus tehdään niin ettei vanhemmilla ole edes mitään lainmukaista mahdollisuutta vaikuttaa lastensa tapaamisiin, kun sosiaaliviranomaisten taholta jätetään tekemättä tapaamisista ja rajoituksista
se lainmukainen valituskelpoinen päätös.
Onhan ollut tapauksia että lapsen isä ollut ulkomailla töissä ja vasta palattuaan saanut tiedon lapsensa huostaanotosta.
Voihan olla niinkin, että isovanhempia tai muita sukulaisia ei yksinkertaisesti ole - eipä kävisi minuakaan tai lastani kukaan katsomassa - kun meillä ei yksinkertaisesti ole läheisiä sukulaisia ja ne vähät jotka ovat, heitä ei voisi vähempää kiinnostaa.
tilannetta.
Onhan noita kadonneita ihmisiä tässäkin maassa, juuri männä viikolla loppui tv-sarja sellaisista tapauksista. Ja ihan omasta tuttavapiiristä löytyy ainakin yksi henkilö, kenellä ei ole ketään lähisukulaisia elossa. Että semmoista ja terveisiä vaan sinne kaiken maailman töppösille.