Ehdin jo iloita viimeisen sytostaattihoidon olleen 3 viikkoa sitten kun lymfoomaörkit olivat pienentyneet jo kolmannen hoidon jälkeen. Eilinen lääkäri olikin eri mieltä. Onneksi en lähtenyt omalla autolla 125 km päähän sairaalaan, koska sytostaatin jälkeen en olisi ollut ajokykyinen.
Tavallisesti kolmen lääkärin ryhmässä naislääkäri on ollut se, joka on ollut koko ajan äänessä ja päättänyt kaikki asiat. Rtg-lääkärin lausunnossa "valtavat tuumorimassat ovat huomattavasti pienentyneet". Rtg-lääkäri oli tälle naisellekin sanonut, että ihan etsimällä sai etsiä näitä tuumoreita.
Nyt tämä naislääkäri oli lomalla ja tämä mieslääkäri sai kerrankin suunvuoron. Hän oli sitä mieltä, että annetaan vielä kaksi sytostaattihoitoa pelkän vasta-ainehoidon sijaan, koska rtg-lääkäri ei ollut maininnut minkäkokoisia vatsassa olevat tuumorit ovat. Hänelle ei riittänyt, että ne ovat huomattavasti pienentyneet ja eikun myrkkyä suoneen. Masensi, vaikkei periaatteessa pitäisi olla aihetta. Sehän on vain minun hyväksi, varmuuden vuoksi. Eikä edes annettu sitä punaista, joka vaikuttaa hiuksiin ja ehkä eniten yleiskuntoonkin. Joten hiukset ehkä voivat jatkaa tätä pientä kasvamista, jota ovat tehneet jo jonkin aikaa.
Mutta kun olin varautunut pitkän aikaa 6 hoitoon, niin se kaksikin on jo liikaa. Kolmen viikon päästä kuitenkin jo viimeinen. Mutta kun mieliala heittelee muutenkin, niin nyt se tippui kyllä maahan asti. Sitten tämä samainen lääkäri antoi vielä paksun selostenipun tästä kahden vuoden vasta-ainehoidosta, jossa olen koekaniinina, että auttaako tällainen pitkä vasta-ainehoito vaiko ei. Siinä on sivuvaikutuksena kaikkea mahdollista sokeudesta kuolemaan ja kaikkea siltä väliltä, sepä vasta piristikin.
Sitä samaa vasta-ainetta olen saanut koko ajan sytojen kanssa eikä näistä ole mitään puhuttu. Mutta tällainen pitkä jakso onkin sitten eri asia, sillä siis testataan, onko siitä hyötyä taudin uusimisen siirtämisestä ja elinajan jatkamisesta tulevaisuudessa, siis muilla ihmisillä, sitten kun tämä tutkimusprojekti on valmis, ei välttämättä minua hyödytä.
Ehkä siirtää uusiutumista ja ehkä jatkaa elinaikaa, mutta ehkä ei. Masentaa. Kävin äsken työkaverini luona lohikeitolla, meitä oli koko lähityöporukka, monta naista. Oli jälkiruokana kahvit kakkuinen. Piristi. Mutta heti kun tulin yksin kotiin, niin täällä ihan kuin lukisi joka paikassa, että SYÖPÄ, SYÖPÄ, SYÖPÄ eikä mitään muuta.
Ensi viikolla kokoonnumme 3 työkaveria, joilla meillä kaikilla on syöpä, paistamaan lettuja. Me ainakin olemme siinä asiassa samassa tilanteessa, tosin näillä kahdella on muut asiat paremmin, perhe ym. Äsken kävin tullessa tyttäreni haudalla kastelemassa kukkia, siellä makaa minun tukeni ja turvani. Maannut jo 8 vuotta, hukkui 17-vuotiaana. Nyt olisi varmaan auttanut äitiä ja tuonut iloa, mutta sekin multa vietiin.
Voiko tästä enää enempää masentua? Voi. Mutta kunhan kunto vähän paranisi niin ei kun vaan ulos ja lenkille, kunhan tuo tasapainohäiriö häviää, että pysyy edes pystyssä. Maanantaina päivystävä lääkäri sanoi sen kestävän kaksi viikkoa ja sittenhän on kohta uusi syto, eli eipä ehdi kunto nousta. Mutta sitten kyllä loppuu ne hoidot, enempää ne ei anna vaikka rukoilisin. Kyllä se sitten elämä taas voittaa kunhan henkiin jäisi, edes muutamaksi vuodeksi ja tiedä vaikka se ilo jostakin taas löytyisi...
Tavallisesti kolmen lääkärin ryhmässä naislääkäri on ollut se, joka on ollut koko ajan äänessä ja päättänyt kaikki asiat. Rtg-lääkärin lausunnossa "valtavat tuumorimassat ovat huomattavasti pienentyneet". Rtg-lääkäri oli tälle naisellekin sanonut, että ihan etsimällä sai etsiä näitä tuumoreita.
Nyt tämä naislääkäri oli lomalla ja tämä mieslääkäri sai kerrankin suunvuoron. Hän oli sitä mieltä, että annetaan vielä kaksi sytostaattihoitoa pelkän vasta-ainehoidon sijaan, koska rtg-lääkäri ei ollut maininnut minkäkokoisia vatsassa olevat tuumorit ovat. Hänelle ei riittänyt, että ne ovat huomattavasti pienentyneet ja eikun myrkkyä suoneen. Masensi, vaikkei periaatteessa pitäisi olla aihetta. Sehän on vain minun hyväksi, varmuuden vuoksi. Eikä edes annettu sitä punaista, joka vaikuttaa hiuksiin ja ehkä eniten yleiskuntoonkin. Joten hiukset ehkä voivat jatkaa tätä pientä kasvamista, jota ovat tehneet jo jonkin aikaa.
Mutta kun olin varautunut pitkän aikaa 6 hoitoon, niin se kaksikin on jo liikaa. Kolmen viikon päästä kuitenkin jo viimeinen. Mutta kun mieliala heittelee muutenkin, niin nyt se tippui kyllä maahan asti. Sitten tämä samainen lääkäri antoi vielä paksun selostenipun tästä kahden vuoden vasta-ainehoidosta, jossa olen koekaniinina, että auttaako tällainen pitkä vasta-ainehoito vaiko ei. Siinä on sivuvaikutuksena kaikkea mahdollista sokeudesta kuolemaan ja kaikkea siltä väliltä, sepä vasta piristikin.
Sitä samaa vasta-ainetta olen saanut koko ajan sytojen kanssa eikä näistä ole mitään puhuttu. Mutta tällainen pitkä jakso onkin sitten eri asia, sillä siis testataan, onko siitä hyötyä taudin uusimisen siirtämisestä ja elinajan jatkamisesta tulevaisuudessa, siis muilla ihmisillä, sitten kun tämä tutkimusprojekti on valmis, ei välttämättä minua hyödytä.
Ehkä siirtää uusiutumista ja ehkä jatkaa elinaikaa, mutta ehkä ei. Masentaa. Kävin äsken työkaverini luona lohikeitolla, meitä oli koko lähityöporukka, monta naista. Oli jälkiruokana kahvit kakkuinen. Piristi. Mutta heti kun tulin yksin kotiin, niin täällä ihan kuin lukisi joka paikassa, että SYÖPÄ, SYÖPÄ, SYÖPÄ eikä mitään muuta.
Ensi viikolla kokoonnumme 3 työkaveria, joilla meillä kaikilla on syöpä, paistamaan lettuja. Me ainakin olemme siinä asiassa samassa tilanteessa, tosin näillä kahdella on muut asiat paremmin, perhe ym. Äsken kävin tullessa tyttäreni haudalla kastelemassa kukkia, siellä makaa minun tukeni ja turvani. Maannut jo 8 vuotta, hukkui 17-vuotiaana. Nyt olisi varmaan auttanut äitiä ja tuonut iloa, mutta sekin multa vietiin.
Voiko tästä enää enempää masentua? Voi. Mutta kunhan kunto vähän paranisi niin ei kun vaan ulos ja lenkille, kunhan tuo tasapainohäiriö häviää, että pysyy edes pystyssä. Maanantaina päivystävä lääkäri sanoi sen kestävän kaksi viikkoa ja sittenhän on kohta uusi syto, eli eipä ehdi kunto nousta. Mutta sitten kyllä loppuu ne hoidot, enempää ne ei anna vaikka rukoilisin. Kyllä se sitten elämä taas voittaa kunhan henkiin jäisi, edes muutamaksi vuodeksi ja tiedä vaikka se ilo jostakin taas löytyisi...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jokaista alkaisi tympimään,jos tulisi lisää sytostaatteje,juuri kun piti loppua.Ajattele kuitenkin se on sinun parhaaksi,sisulla menet vielä sen läpi,eikös vaan?Huimaus minullakin kesti 2 viikkoa,eipä lenkille tehnyt mieli.Yritä vaan tavata ihmisiä,yksin ollessa sairautta tulee enempi ajateltua:)Minäkin olin tutkimusryhmässä,jossa luettolossa luki vaikka minkälaisia vakavia sivuvaikutuksia.Kyllä sinä selviät niinkuin me muutkin :)
Enpä osaa oikein mitään edes kommentoida.
Halaisin tiukasti jos ylettäisin..
Kyllä sinä yletit.
kokea, niin kirjoituksestasi kuultaa rivien välistä kuitenkin sisukkuus ja peräänantamattomuus.Usko pois!!!
Parempi että saat ne kaksi sytoa, kuin että jälkeenpäin sanottais, että olis pitänyt antaa vielä kaksi sytoa.........
Lippu korkeelle vaan kaikesta huolimatta.
ja lohtua minäkin toivon sinulle .Tästä tuli oma tilanteeni mieleen.Minähän en saanut sädehoitoja.Molemmille siskoilleni annettiin säteet.Alkuun olin helpottunut,että hyvä kun ei tarvii rampata siellä,minun mies kävi 30.kertaa ennen leikkaustaan,ja näin,miten rankkaa se on.Mutta jälkeen päin olen omalla kohdallani alkanut miettiä,että jäiköhän jotain muhimaan,kun ei sädetetty.Syöpä oli kradus 3,ja kainaloon levinnyt.Siskojen kans mietittiin,että kun olemme brca2. mutaation kantajia,testaako ne jotain,että yhdelle näistä ei anneta säteitä,katsotaan,miten käy...Toinen siskonikin sai,vaikka häneltäkin jo syöpäleikkauksessa poistettiin kko rinta.Toisella oli ensin osapoisto.
niin että meneeköhän ne säteet aina oikein,ja mitä niistä seuraa.
ottivat röntgenkuvan,miten usein teillä muilla röntgenkuvattiin säteiden aikana?
että sytostaattienhan pitäisi tappaa kaikki syöpäsolut, jos niitä jossain vielä olisi.
Sain kyllä sädehoidotkin, mutta en olisi niitä
enää pitänyt välttämättöminä.
Olemme nyt hoidot saaneet, eletään elämää eteenpäin niin hyvin kuin osataan...
Kai tuota sädetys asiaa voisi vieläkin kysyä, kun sopiva lääkäri on kohdalla...