Seurusteltuani jonkin aikaa lesbon kanssa minulle on valjennut yksi jos toinenkin tosiseikka. Ensinnäkin se, että lesbosuhdetta tulee peitellä ja salaa hävetä. Töissä ei voi kertoa olevansa uudessa suhteessa, vaikka firmassa on tietääkseni moderni henki ja työväki nuorenpuoleista. Kadulla ei voi kävellä käsikkäin, koska joku tuttu voi nähdä. Maalle äidin luo ei voi mennä yhdessä kylään, koska voisi joutua selittelemään. Kahden kesken on ajoittain estotonta, mutta silti usein tunne, että toinen ei kehtaa sanoa/tehdä sitä mitä oikeastaan haluaisi.
Seurustelukumppanini kertoo oivaltaneensa lesboutensa jo murrosiässä, kun taas minulle koko tyttörakkausidea on tullut aikuisiällä hänen kauttaan. Liekö miten yleistä, että lesbot jo lapsuus-/nuoruusvuosinaan kehittävät itselleen niin vakavan alemmuuskompleksin, että avoimessa suhteessa aikuisena eläminenkin vaatii kovasti harjoittelua?
Seurustelukumppanini kertoo oivaltaneensa lesboutensa jo murrosiässä, kun taas minulle koko tyttörakkausidea on tullut aikuisiällä hänen kauttaan. Liekö miten yleistä, että lesbot jo lapsuus-/nuoruusvuosinaan kehittävät itselleen niin vakavan alemmuuskompleksin, että avoimessa suhteessa aikuisena eläminenkin vaatii kovasti harjoittelua?
Vastaukset 28
Vanhimmat
joka tosin on jo historiaa, tai siis ainakin muuttunut ystävyyssuhteeksi.
Kun meidän suhteemme alkoi, minä olisin halunnut olla avoin. Minua järkytti se, että käsikkäin kävellessä hän veti hiljaa kätensä pois, jos joku tuli vastaan. Eikä ikkunan edessä voinut halata.
Suhteenne on tuossa kohtaa epätasapainoinen. Sinä et häpeä rakkauttasi, hän häpeää.
Salailustakin tulee tapa. Minuunkin se salailu aika pian tarttui, ja aloin pitää sitä jopa oikeutettuna - "minulla on oikeus pitää omat asiani omana tietonani, meillä on hyvät käytöstavat emmekä näytä tunteita julkisesti".
Vähän totta, paljon valhetta.
En usko että nuoresta asti lesboutensa tiedostaminen saa automaattisesti aikaan huonon itsetunnon siinä asiassa. Ei kannata liikaa yleistää. Taitaa olla persoonakohtainen kysymys. Tämä minun kaappeileva ex-puoliskoni oli luonteeltaan sellainen että hänen oli äärimmäisen vaikea kohdata minkäänlaista aggressiota tai negatiivisuutta kasvotusten. Negatiivisten kohtaamisten sekä myös niiden pahojen puheiden pelossa hän sitten sulkeutui, monessa mielessä.
En usko että puoliskosi kovin nopeasti muuttuu.
Todennäköisesti hän ei juurikaan muutu. Kyse on pitkäaikaisesta tavasta olla, ajatella ja tuntea. Hankalaa sinun kannaltasi. Keskustelukaan ei välttämättä auta, sillä hän saattaa herkästi tulkita keskusteluyritykset syyttelyksi tai painostukseksi. Ainoa mikä voisi auttaa, on se, että sinä menet rohkeasti edellä joka paikkaan, mutta sellainen on raskasta ja epätasa-arvoista.
Itse koin aikanaan että jos olisin mennyt edellä joka paikkaan ja ollut hänen "kilpenään", hän olisi saattanut vähitellen uskaltautua kaappeilemasta. Mutta en halunnut sellaista. Minä halusin mennä rinnakkain, en edellä.
Toivottavasti rakkautta ja rohkeutta löytyy niin paljon, että saavutatte suhteen joka on olemassa kaikkialla, minne menettekin.
koko homman väärin. On se "kilpenä" oleminenkin sitä rinnalla olemista, ehkä enemmän kuin mikään muu. Hän sulle jossain vaikeassa asiassa rinnalla ehkä?
kysymyspä hyvinkin. Ei se tunteiden näyttäminen yleisillä paikoilla aina luonnistu heteroillakaan. Toiset ovat vaan ujompia ja uskon jopa, että kasvatuksellakin on oma osuus asiassa. Jos niitä tunteita ei ole avoimesti saanu näyttää lapsuudessakaan, ei niitä ole helppo näyttää aikuisenakaan, oli sitten lesbo tai hetero. Mutta en silti väheksy sitä tosiasiaa, että tuohan se lesbous asiaan vielä lisäpaineita, ei tämä suomenmaa vielä ole niin suria edistys askeleita suvaitsevaisuudessa tehny. Ikävä kylläkin, et asia on niin...
Olen samaa miettinyt jo pidempään. Mistä ajoittainen hiljaisuus ja vetäytyminen johtuu. Sinä sen sanoiksi puit ja hyvin. Tälläinen käytäntö ja käyttäytyminen hämmentää. Puhumattomuus tekee asiat mitättömiksi. Ja tuntee tekevänsä väärin, vaikka tietää kaiken olevan enemmän kuin oikein...
Saman asian olen huomannut myös minä. Tiedän tunteiden olevan enemmän kuin oikein, vastaava käytös tuntuu vain asioiden mitätöimiseltä. Vetäytyminen ja hiljaisuus saa hämmentymään.. Eikö onneaan pitäisi huutaa maailmalle ja kovaa?!?
että meillä ei moisia ongelmia ole. Mutta sun tyttöystävän puolesta mä kyllä vähän närkästyn kun puhut hänestä noin.
En mä nyt ymmärrä miksi asiat täytyy tehdä vaikeaksi, jos hänestä on epämiellyttävää kulkea käsikkäin niin ei siihen maailma kaadu, tai jos hän ei ole kertonut vanhemmilleen vielä niin kerkeehän sen. Ei pidä olla heti sanomassa että se on ehdottoman väärin. Kaikki eivät edes heteroista ole kauhean julkkishalisia yms.
tuli mieleen. Itse ihastuessani en pidättele näyttämästä tunteitani, vaikka mitään yltiöherkistelyjä yleisellä paikalla en harrastaan. Jos suukko tai halaus yleisellä paikalla on tuntunut kiusalliselta...niin siinä toisessa ei ole ollut sitä jotain. Näin minun kohdallani, muiden kohdalla ehkä eri tavalla.
Minä olen opettaja, ala-asteella pienessä kaupungissa. En voisi kävellä käsi kädessä naiseni, jos haluaisin. En edes halua, koska tiedän, mikä meteli siitä nousisi. Turha sanoa, että tee mitä lystäät ja ole vahva ja ylpeä, kun suunnilleen kaupassakin kytätään mitä ostaa. Se ei näytä olevaan yhtään sama mitä opettaja tekee työaikana, vaikka hyvin työnsä hoitaisikin. Sama koskee vähän tätä kuuden henkilön työyhteisöäkin. Kiva porukka sinänsä, mutta minulla ei ole mitään tarvetta selitellä suhdekuvioitani kenellekkään, olisi se toinen stten mies tai nainen. Ystäväni, joiden kanssa parannan maailmaa ovat muualla kuin työpaikalla. Ja yhtä turha sanoa, että muuta, jos muuten viihtyy ja pääsee autolla aivan minne tahtoo, jos siltä tuntuu.
Minulla aina ollut vain isä ja pikkuveli. Meillä on aina puhuttu siitä mitä on tehty ja mitä tehdään, mutta ei koskaan siitä mitä tunnetaan. Vaikka yhteyttä pidetään paljonkin, niin eipä taida perheeni tietää oikeasti mitä minulle kuuluu, valitettavaa, mutta niin totta. Isä on vanha, perinteinen ja isänmaallinen, työkyvytön ja kipuinen, ollut jo kauan. Olen joskus miettinyt miten hän suhtautuisi, jos naiseni maalle kärräisin. En tiedä, en yhtään. Sen tiedän, ettei hän ymmärtäisi, en tahdo sitä taakkaa kasvattaa, mitä hän nyt jo kantaa.
Onneksi minulla on nainen, jolle tärkeintä on se, mitä minä tunnen häntä kohtaan, eikä se miten ulkomaailmalle viestitän suhteestani. Työ-ja perhekaapista lukuunottamatta olen onnellinen ihminen onnellisessa suhteessa, vaikkemme samassa kaupungissa tällä hetkellä asukaan. Olisin paljon onnettomampi, jos minun pitäisi jatkuvasti pelätä työpaikkani puolesta tai pelätä sitä mitä noille vähäisille perhesuhteille jatkossa tapahtuisi... Tahdon kai vaan sanoa, että kaikki eivät elä sellaisessa ympäristöissä, jossa kaikki avoimmuus on helppoa ka vaivatonta. Tottakai sellainen maailma olisi ihanne ja sitä ei synny koskaan piiloon menemällä, mutta sitä parempaa odotellessa.. minun, henkilökohtaisesti, tässä ja nyt on helpompi kiertää kivi kuin toistuvasti törmätä siihen.
Ymmärrystä ihmiset, asiaan kuin asiaan!
Omilta ammoisilta kouluajoiltani muistan muutaman singelin naisopettajan, joiden lesboudella kakarain kesken spekuloitiin. Pari heistä vietti vapaa-aikaakin yhdessä, mikä tietysti lisäsi juoruja, olipa niihin aihetta tai ei. Joten jos ja kun puhetta piisaa muutenkin, sinun tilanteessasi luulisi voivan luimistelun sijasta elää avoimemminkin. Minun muistikuvissani tytöt myöskin suhtautuivat poikkeavuuteen paljon vähemmän aggressiivisesti kuin pojat, joiden kesken epäilys homoudesta usein toi mukanaan fyysisellä väkivallalla uhkailua.
myöskin erästä naisopea epäiltiin lesboksi, ja hänestä kuiskittiin. Oppilailla ylipäänsä oli erittäin negatiivinen ja epäkypsä suhtautuminen kaikkiin opettajiin, myös niihin jotka aidosti tekivät työssään parhaansa meidän hyväksi. Silloin opettajat tuntuivat käppänöiltä, ja nyt jälkikäteen ajatellen toivon vain etteivät he tienneet tai välittäneet siitä mitä me puhuttiin. Tiedän kuitenkin että moni oli onneton, ja se surettaa minua vieläkin!!
Toivoisin silti, että nykyajan opettajat olisivat vahvoja tämän seksuaalisuus asian kanssa. Opettajien tehtävähän on estää lapsia kiusaamasta toisiaan, ja vakuuttaa kaikki siitä ettei kiusaaminen ole kiusatun syy. Näiltä tiimoilta minuun ei tee vaikutusta se, jos 2000 luvun opettajat hädissään piilottelevat omaa lesbouttaan. Opettaja on myös esikuva ja aikuisen malli, halusitte tai ette.
elää omaa elämäänsä, nyt on sentään 2000-luku!
jos rakastaa ja jotain ymmärtää.
Kaikki ei ymmärrä ja ei tule koskaan ymmärtämäänkään.
Aina niitä homottelijoita ja muita huutelijoita riittää yleisillä paikoilla.Siinä menee fiilikset, jos semmosia joutuu kuuntelemaan.
Jotkut saattavat tulla päällekkin.
Eikä se ole mitään rakkauden mitätöintiä. Se on ja pysyy, mutta haluaako sitten viettää illan miettimällä , kuinka tyhmiä ihmiset voi olla...pahoittaahan sitä aina tuollaisesta mielensä.
Eikä siinä ole mun käsittääkseni mitään tekemistä
häpeämisen kanssa.Vaan tavasta elää. Jos haluaa, voi tietysti viettää elämänsä nyrkit pystyssä puolustamalla näkemyksiään, mutta eiks se o aika turhauttavaa ja masentavaa? Ne ei tu koskaan ymmärtämään, siis miksipä haaskata elämäänsä semmoiseen?
Raapaisen asian vierestä ensin: Minusta julkinen muhinointi ja parin paisutellut julkiset hellittelyt (hetero tai homo) on jotenkin säälittävää ja surullista. Se kertoo onnettomia asioita suhteesta ja sen ihmisistä, olipa teko julkinen provo tyyliin "mitä välii"/"siinä teille" tai "viattomien" hölmöläisten arvostelukyvyn puute intohimon kourissa. Todellista stand-up tragediaa. MUUTEN olen sitä mieltä, että kaikenlainen aito, luonteva hellittely ihmisten välillä on mukavaa, leppoisaa ja ilahduttavaa meininkiä, eikä sitä ainakaan liikaa tapahdu, Suomessa ollaan hyvin varautuneita.
Lesbosuhteessa pitää olla herkkävaistoinen ja ymmärtäväinen yhteisen "julkisuuskannanoton" suhteen. Toisiaan arvostava pari kyllä löytää yhteisen linjan. - Estot ovat estoja, jotka eivät välttämättä liity lesbouteen vaan persoonaan muuten. Estyneisyyteen voi olla syynä luottamuspula ja asioiden hallitsemattomuuden tunne jos edetään nopeasti. - Ja paha sanoa, mutta jos toinen häpeilee, voi aina vilkaista peiliin, sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti.
Antaa mennä kun on alamäki: voi h.e.l.v.e.t.t.i. että ärsyttää sellainen erotessa ja nähdessä rutiinilla nokittu pusukuittaus! Miksei yhtähyvin kopauttais kantapäät yhteen. - Minulle minimiedellytys kosketuksissa on edes 85% läsnäolo tilanteessa. Mieluiten kuitenkin se 100%-110% =) - sen minä annan kun annan.
En ole oikeastaan tullut määritelleeksi omaa suhtautumistani toisten ihmisten "julkiseen muhinointiin" sikäli kuin kyse on niinkin viattomista toimista kuin halailu, suukottelu jne. Tarkemmin kun asiaa ajattelen, on oikeastaan aika mukavannäköistä jos vaikkapa isovanhemmat lapsenlapsiaan tai seurustelukumppanit toisiaan tuolla tavoin esim. onnikka-asemalla hyvästelevät. Minun tapauksessani estoisuus ei liity pelkästään meidän suhteeseemme, vaan kumppanini on ylipäänsä jumalattoman vaikeaa sanoa rehellistä suoraa mielipidettään kenellekään, vaikka kyse olisi varsin neutraaleista asioista. Mistä tällainen luottamuspula muuta maailmaa kohtaan kumpuaa?
jos sellaisen itselleen vain jaksaa hankkia. Suosittelen. - Onneksi se on minulla vielä näkemättä, kun isovanhemmat muhinoivat lastenlastensa kanssa onnikka-asemalla. Soittaisin poliisit paikalle. Siteeraan itseäni:
"Raapaisen asian vierestä ensin: Minusta julkinen muhinointi ja parin paisutellut julkiset hellittelyt (hetero tai homo) on jotenkin säälittävää ja surullista. Se kertoo onnettomia asioita suhteesta ja sen ihmisistä, olipa teko julkinen provo tyyliin "mitä välii"/"siinä teille" tai "viattomien" hölmöläisten arvostelukyvyn puute intohimon kourissa. Todellista stand-up tragediaa."
Huom! Tässä isovanhemmat astuvat kuvaan. Samaan idylliseen maisemaan mahtuvat myös kaikki muut ihmiset:
MUUTEN olen sitä mieltä, että kaikenlainen aito, luonteva hellittely ihmisten välillä on mukavaa, leppoisaa ja ilahduttavaa meininkiä, eikä sitä ainakaan liikaa tapahdu, Suomessa ollaan hyvin varautuneita."
Kumppanisi taitaa olla nynnerö. Ujo ja arka. Miellyttämisenhaluinen? Marttyyrin taipumuksia? Pelailija? --- Mistä hänessä pidät ja miksi olet hänen kanssaan?
Yleensä tuollaisia pehmeärajaisia ihmisiä on helppo manipuloida ja käyttää hyväksi, siksi he ovat haluttuakin seuraa toisin motivoiduille ja moottoroiduille tyypeille.
Minusta tuntuu, ettei poliisivoimia taitaisi julkisten paikkojen "puhtaanapitoon" riittää aivan siinä mitassa, kuuin sinun kannaltasi olisi suotavaa. Alun perin taisi puhe olla käsikkäin kävelystä, joka jonkun mielessä assosioitui julkiseen muhinointiin. Onko sinulla jatkuvasti tapana arvioida ja arvottaa tuntemattomien, katukuvassa näkemiesi ihmisten tekoja ja niiden motiiveja tyyliin "ahaa, tuo on minusta aitoa hellyyttä - jaaha, tuossa sitä ihan juuri minulle suunnattuna provokaationa muhinoidaan julkeasti, taidanpa suuttua"? Jos ihan olemisen tavasta puhutaan, minua viehättää kumppanissani suuresti se, että herkästä haavoittuvuudestaan huolimatta hän ei ole vähääkään piiloaggressiivinen, kateellinen saati kyylä. Kiitos tämän keskustelun, voin tämän illan treffeillä vielä kehua sitä, "kun sua on niin ihanaa manipuloida".
ja suukottelua julkisesti, tunnustaudun heti itse syylliseksi, yltiöpäisesti! Laitan myös samantien sivistyssanakirjani kierrätykseen. En tiedä missä asut, mutta täällä pääkaupunkiseudulla näkee paljon orgastisempaa muhinointia. - Kyllä, minä kadulla kulkiessani lakkaamatta arvioin ja arvotan ihmisiä ja heidän tekemisiään. Ympäristöä. Arkkitehtuuria. Kaikkea elävää ja elotonta, jonka satun näkemään "kukkahattuni" lierin/Pradani alta. Olen kyyläkerhon vice president. Se on käyttövoimani tässä elämässä, kuten kaikki minut tuntevat hyvin tietävät XD !
Jos ihan olemisen tavasta puhutaan, ensimmäistä kertaa sanoit jotain positiivista kumppanistasi. Voit illan treffeillä ehkä kertoa ne positiiviset asiat hänellekin! Ja sitten keskustella ongelmastanne hänenkin kanssaan.
Onnea matkaan teille. Kuten huomaat, täällä on kamalia kurppia vai mitä ne nyt on korppikotkia haaskalla, joten voit olla taas vähän onnellisempi kumppanistasi. On se kumma miksi hän häpeilee kanssasi kulkea, kyllä hänessä täytyy olla jotain isompaa häikkää...
mutta ei jatkuvasti saa olla kiinni kuin takiainen. Pitää olla omaa hengitystilaa. Jos olen keskittynyt johonkin muuhun asiaan, en halua kenenkään roikkuvan kimpussa. Mutta sitten kun koskettaa, se on minulle sama näkeekö joku vai ei. Tärkeintä siis on, että molemmat ovat sellaisella mielialalla, että koskettaminen on ok. Mielialan taas huomaa toisesta aika helposti, ja jos joku ei huomaa niin voi sanoa suoraan.
Minulla ilmenee aika paljon koskettelua ja sensellaista fyysistä toimintaa, joka välttämättä ei ole mitenkään eroottisluonteista. Esim. ruokaa laittaessamme -etenkin jos radiossa soi reggae/ska - käytän usein ruuanlaittovälineitä ilmamusisointiin ja kaappaan kumppanini tanssiin. Paljon naurua saa aikaan myös harjoittelemalla kr.-room. painin vyörytystä tai junttaheittoa kumppaninsa kustannuksella.
Ihmiset ovat erilaisia siinä paljonko koskettelua haluavat. Mutta tanssiminenhan on tottakai hauskaa!
-näkyy iskostuneen otsaasi vähän turhankin tulipunaisin kirjaimin. Liekö tuo pitkäänjatkunut helle tehnyt tehtävänsä, kun "orgastista muhinointia" tulee jo vastaan jokaisessa kadunkulmassa.
parasta ennen leiman vieressä? ;-D
Sorry, no haku today!
Johtuu varmaan kuumasta kesästä ja liian paljosta liikkeellä olosta sekä rannoilla että kaupungissa omituisina aikoina (kuvausprojekti), että tuota orgastista muhinointia on kyllä nähty ihan riittävästi...
t. "puutteessa" "elävä" "katkera" "siveyden" "sipuli" - niinkö se meni?
Itselleni on kans tärkeetä et se tunnelma ja tilanteet saa viedä mukanaan. Ei oo aina niin helposti luettava. Hassutella saa se tekee elämästä hauskan ja vaihtelevan.
juttua ;D
toisilla ja toisilla vähemmin aikaa ölla sinuit vaikkapa yleisellä paikalla ja kulkea käsikädessä.
Eivät muuten edes heteroista kaikki tykkää näyttää tunteitaan yleisellä paikalla, samanlaisia löytyy meistä vähemmistöistäkin.
Kenties hänellä on joku vaihe menossa tai vielä jotain käymättä läpi, tai ei vain yksinkertaisesti pidä tutneiden näyttämisestä yleisellä paikalla.
Yksi mahdollinen syy voi myös olla ennakoidut ongelmat jotka johtuvat juuri siitä että sattuu olemaan lesbo.
Suurimman palveluksen kylläkin teet siinä vaiheessa kun jätät hänet yksin kaiken keskelle.
Minulle lesbous oli tiedosssa jo hyvinkin nuorena mutta aloin elämään vasta naisuhteessa aikuisiällä ja tunteiden ja työelämänkin välillä oli vielä silloin taiteilemista.
Minä taasen toimin sellaisessa työpaikassa, jossa toimin eräänlaisena mallikansalaisena muille ihmisille, eikä ykstyiselämäni siellä muille kuulu ja vaikka siellä tiedetään yleisesti että työyhteisössä on paljon homoja ja lesboja, ei siitä kuitenkaan työkavereiden kesken puhuta. Joten en tarkoituksellisesti kävele käsi kädessä siellä missä saataisin törmätä työpaikan ihmisiin.
Opiskelen myös sellaisessa paikassa, jossa on varmaan tämän maailman seksuaalisuuden koko kirjo, niin hetskuja kuin lesbojakin, avarakatseisia ja ahdasmielisiä. Paljon on tuttavia ja ystäviä, joille kaikille en viitsisi yksityiselämäni saloja kertoa, eiväthän hekään kerro minulle. Olen myöskin siellä eräänlaisena mallioppilaana, joten ei jaksaisi pahoittaa aina mieltänsä ahdasmielisistä kommenteista vaikka sinut itseni kanssa olen.
Harrastuspiireissä myös tunnen ihmisiä paljon ja epäilemättä siihenkin joukkoon mahtuu koko seksuaalinen kirjo. Toimin myöskin (kuten kaikki muutkin siellä) mallikansalaisena, joten siellä ei kuulu yksityiselämän saloja riepotella.
Vanhempani eivät hyväksy seksuaalisuuttani, vaikka monta monta vuotta ovatkin tienneet, joten parempi pysyä heidän seurassaan hiljaa omasta seurusteluelämästä tai oikeastaan siitä puhuminen on tabu (joten siis ei aina auta jos ei vielä ole kertonut porukoilleen ja aikoo vasta kertoa..)
Tunteeni mielummin näytän kultani kanssa kahden kesken ja intohimoisestikin, mutta en kuitenkaan julkisella paikalla. En hae huomiota (sillä sellaista saan jo..:) ), en kerjää sääliä, olen vain oma itseni ja tasapainoinen. Miksi pitäisi epätoivoisesti tuntemattomien ihmisten edessä alkaa esittämään jotain älytöntä kuhertelua, sillä se näyttää aika säälittävältä, vaikka tunteellinen muuten olenkin.
mallikansalainen!
Ja kaikkihan tietävät ettei mallikansalainen voi olla muuta kuin hetero. ei edes suvaitsevaisessa ja avarakatseisessa ympäristössä, jossa on mukana "koko seksuaalinen kirjo". Vai tietävätkö?
Oletko ihan varma, että muutkin kuin sinä itse odottavat sinulta mallioppilaan ja -kansalaisen roolia? Ja oletko ihan varma siitä, ettei mallikansalainen saisi olla lesbo?
mutta en koe tarvetta salata seksuaalisuuteeni liittyviä asioita joskaan en myöskään erikseen julistaa. Asiat käyvät luonnollisesti ilmi kuten muidenkin asiat.