Mitä teen? Avopuolisoni ei siedä yhtä lapsistani, kymmenen vuotiasta poikaa. Lapsi ei ole helpoimmasta päästä ja muutama vuosi sitten kun muutimme yhteen mieheni kanssa, lapsi reagoi voimakkaasti. Mustasukkaisuutta vain ajattelin. Nyt mieheni käytös tuntuu päivä päivältä oudommalta. Saattaa olla parikin viikkoa , ettei huomioi lasta ollenkaan. Ei puhu eikä kysy mitään. Ei ole kiinnostunut pojan koulusta yms. Toisia lapsia jaksaa huomioida. Poika kärsii tilanteesta aika lailla. Mieheni selitys on, ettei pidä lapsestani ja minä lellin häntä liikaa. Se ei kyllä pidä paikkaansa!!! En jaksa olla tässä tilanteessa. Siis miehelle kenkää vai???
help!!!!
saara
7811
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
etusijalla. Nyt puhut sen miehen kanssa niin että hän ymmärtää itsekkin kuinka epäoikeuden mukainen on pojallesi. Jollei muutosta tapahdu niin pellolle vaan...ei siinä muu auta...aatteleppa kuinka lapsi kärsii..lapset huomaa kaiken ne ei oo tyhmiä
kannattaa myös ajatella miehesi tunteita ja ottaa ne esille.. Huono olo on näemmä MYÖS HÄNELLÄ.. nosta asia pöydälle ja jutelkaa onko mitään enää tehtävissä.. Älä missään nimessä heti ajattele että vika on vain miehessäsi.. Pitää hänellekkin antaa aikaa eikä heti olla heittämässä pellolle kun toisen miehen lapsi ei välillä nappaakkaan...? Vaikeita aikoja on JOKAISELLA ja sinun pitäisi nyt ottaa kumpikin osapuoli huomioon.. uusioperheessä vastuu lapsista on tottakai heidän omilla vanhemmillaan joten sinun tulisikin nyt antaa miehesi olla ja hoitaa lastesi koulut ym. ihan itse.. kyllä tilanne varmasti muuttuu kun annat hänelle aikaa ja tilaa myös omille tunteilleen.. Minulle vaan nousi karvat pystyyn ajatuksesta että lapset ovat aina ensisijaisia ja varsinkin kun puhutaan nyt uusioperheistä.. Tilanne on sille uudelle tulokkaalle varmasti vaikeaa eikä tunteet ole pakotettavissa! parisuhteen eteen on myös tehtävä töitä, koska mielestäni se on elämän peruspilareita kuitenkin! lasten ohella..
uusvanhempien hyvästä olosta, tulee myös lapsille hyvä olo :)
mutta niin on aikuisten parisuhdekin!
On jännä, miten ns. ydinperheessä muistutetaan, että "vanhempien hyvä parisuhde on lapsen turvallisin koti", mutta sitten uusperheessä lapset ajaakin parisuhteen ohitse?!
Miksi ihmeessä?
Lapset muuttavat aikanaan pois, mutta puoliso toivon mukaan jää vierelle! Paitsi, jos häntä on vuosien ajan kohdeltu kynnysmattona!
Toki ymmärrän ap:n tunteet, ja olisikin paikallaan keskustella miehen kanssa, vaikka asiantuntijan läsnäollessa, miksi hän käyttäytyy niinkuin käyttäytyy!
Tsemppiä!!!
ja turvallinen parisuhde on lasten turvallinen kasvualusta, olkoon sitten isä ja äiti vaikka ns. uus-isiä tai uus-äitejä.
Muuten, lapset on vain lainassa ja jonain päivänä he lähtevät pesästä.
Tällä palstalla jaksetaan vaahdota siitä, kuinka lapsettoman 'olisi pitänyt tietää' sata ja yksi asiaa, kun otti Koko Paketin.
Kolikolla sattuu vain olemaan toinenkin puoli. Lapseton otti MYÖS koko paketin, eli lapsettoman ihmisen. 'Lapsellinen' ei voi olettaa, että lapseton automaattisesti pitää ehdoitta 'lapsellisen' lapsesta, vaikka äiti/isä lapsesta pitääkin.
Puhukaa, puhukaa ja puhukaa asiasta :) Ja ajan kanssa tilanteet yleensä helpottuvat.
Meillä ei ole koko aikana sietänyt yhtäkään lapsistani, joista nuorin nyt 11. Tosin totuus valkeni minulle vasta myöhemmin.Tuskin on kymmenen vuoden aikana puhunut sataa sanaa yhteensä kaikkien lasteni kanssa, eivät kyllä lapsetkaan sen enempää. Kumpikin osapuoli elää niin kuin toista ei olisi olemassakaan. Sillä tavalla suunnilleen pärjäämme, ei ole riitaa eikä huutamista.