Olemme olleet miesystäväni kanssa yhdessä kaksi vuotta, josta asuneet yhdessä saman katon alla puolet. Minä olen kosaissut tai siis kysynyt kihlautumaan kanssani kaksi kertaa, ensin vuosipäivänä ja sitten kaksvuosipäivänä ja vastaus on ollut ettei kihlautuminen muuta mitään, eli vastaus siis on ollut ei. Mies sanoo tykkäävänsä ja jopa rakastavansa mutta kihloihin ei halua, asiasta ei vastauksen jälkeen edes enempää keskustella. Itse tahtoisin kihlautua merkiksi rakkaudesta ja siitä että olen suhteessa tosissani ja toivon yhteiselämää vakavissani tästä eteenpäinkin. Itselleni tulee tyhmä ja säälittävä olo, tyrkytänkö itseäni miehelle turhaa, merkitsenkö hänelle oikeasti jotakin vai vaivaako joku sitoutumiskammo häntä..... mene ja tiedä =(
Mitä pitäisi ajatella tästä...
LiAnne
162856
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
"Itse tahtoisin kihlautua merkiksi rakkaudesta"
Eikö sitä rakkautta voi näyttää muuten kuin sormuksilla? Ja onko myös aikeet mennä naimisiinkin lähitulevaisuudessa? Koska jos pitää sormukset hankkia vain "merkiksi rakkaudesta", eikä ole mitään naimisiinmenoaikeita, niin ei sitä kyllä kihlaukseksi silloin voi kutsua.
"ja siitä että olen suhteessa tosissani"
Ja kenelle pitää niillä sormuksilla näyttää, että olet tosissasi? Suhde kyllä toimii jos on toimiakseen ilman rengastuksiakin.
Miesystäväsi taitaa olla aika fiksu.
Oletko miettinyt miksi haluat kihloihin noin pian? Haluatko pian naimisiin? Ennen kaikkea: miksi sinulla on noin kiire? Naisilla ne motiivit saattavat usein olla luokkaa: näytän kavereille, että ukkoni on tosissaan, saan kehuskella sinkkukavereille, saan alkaa suunnittelemaan häitä, todistan äidille löytäneeni vihdoin miehen. Ja miehestäsi: ei on ei. Olette kuitenkin seurustelleet todella vähän aikaa. Anna hänen itse kypsyä ajatukseen kihlauksesta. oletko kysynyt haluaako hän ikinä naimisiin/perheen?
Ei kaksi vuotta ole mitään pian, jos kumpikin on sitä sorttia, että aikoo kihlautua ja mennä naimisiin vaan varsin kohtuullinen aika.
Ap:n mies saattaa kuitenkin olla niitä, jotka eivät pidä kihlausta tai naimisiinmenoa tärkeänä, eikä aio koskaan niitä tehdä. Ehdottomasti olisi kannattanut kysyä heti yhteenmuuton alussa, että mikä on miehen mielipide noista asioista. Ne ovat isoja kysymyksiä, eikä niissä voi pakottaa toista. Kun toisen suhtautumisen tietää heti alussa, ei tarvitse arvailla eikä yrittää painostaa. Kysypä ap mieheltäsi, eikö hän halua kihlautua nimenomaan sinun kanssasi vai onko hänellä sellainen periaate (miltä minusta kuulostaa), ettei koskaan aio kihlautua tai mennä naimisiin. Vastauksesta voit sitten vetää omat johtopäätöksesi...
Näinä päivinä harvempi varmaan haluaa kehuskelun vuoksi kihlautua. Ikävä väite:# Ehkä ennen tilanne oli sellainen, mutta nykyään on niin paljon vuosikymmeniä samassa huushollissa eläneitä pareja, joilla ei ole mitään tuommoisia sitoumuksia että se alkaa olla ihan normaali käytäntö.
Itse halusimme kihlautua ja mennä naimisiin sen tähden, kun tuntui että se on sitten tässä. Löysin niin ihanan miehen, että tuntuu etten halua ketään muuta enää koskaan ja suhteemme toimii niin hyvin, ettemme voi kuvitella että meitä mikään erottaisi. Jos kumpikin kokee näin, niin miksi ei sitten sitouduttaisi "lopullisesti" ja kannettaisi sormuksia sen merkkinä? Kukaan ei tietenkään voi taata mitään, mutta uskon että me kyllä onnistumme liitossamme:)
Joku ei kaipaa noita virallisia juttuja ja se on ihan ok, mutta on väärin ruveta halventamaan niitä, joista se se tuntuu tärkeältä.
Kaksi vuotta on aika lyhyt aika siihen nähden, että ihmiset on KESKIMÄÄRIN seurustelleet seitsemän vuotta mennessään naimisiin ensimmäistä kertaa. Mun mielestä just sillon kun on oikeasti rakkaudestaan varma, ei tarvitse hötkyillä minnekään naimisiin tai kihloihin vaan voi nauttia ensin seurusteluajasta, sitten kihla-ajasta ja ehtiihän sitten olemaan sen oikean kanssa naimisissakin vielä hyvässä lykyssä 50-vuotta. Tuttavapariskuntiakin kun katsoo niin kyllä on vuosien saatossa niiden vähän aikaa seurustelleiden kihlaukset suuresta alkuhuumasta huolimatta purkautuneet.
Eikä se sitä tarkoita, että ei kaipaa noita "virallisia juttuja" jos ei ajattele sillä lailla, että kaikki mulle nyt heti ja heti nyt kihloihin kun MINÄ haluan. Ja olipa aika uskomatonta, jos pidit kirjoitustani halventavana.
"Naisilla ne motiivit saattavat usein olla luokkaa: näytän kavereille, että ukkoni on tosissaan, saan kehuskella sinkkukavereille, saan alkaa suunnittelemaan häitä, todistan äidille löytäneeni vihdoin miehen."
Tämä siinä tökkäsi. En tunne ketään, jonka olisi voinut ajatella kihlautuneen tuollaisten motiivien takia, mutta minä olenkin 60-luvun lopulla syntyneitä, samoin kuin ystäväni. Ai niin, muistan kun joku kouluaikoina kihlautui 15-vuotiaana. Hänen motiiveistaan en mene vannomaan...
Sinun mielestäsi silloin ei ole tarvetta mennä pikaisesti kihloihin ja naimisiin, kun on varma rakkaudestaan? Yleensä asia mielletään juuri toisin päin, että silloin kun ollaan ehdottoman varmoja "sen oikean" löytymisestä, niin silloin halutaan aviotua nopeasti, kun ei ole mitään syytä pitkittääkään enää. Ei kai kukaan niin hölmösti sentään ajattele, että täytyy mennä nopeasti naimisiin, ennen kuin ero ehtii tulla...
No, sinä saat pitää mielipiteesi. Nämä ovat sellaisia asioita, joista kukaan ei voi puhua toisen puolesta. Jotkut haluavat heti ja jotkut eivät koskaan ja se on mielestäni ihan ok. ME halusimme mieheni kanssa mennä nopeasti kihloihin ja naimisiin. OlemME (edelleen) niin rakastuneita, että haluamME kuulua ihan virallisestikin toisillemME. Kysyin melko aikaisessa vaiheessa seurustelun alussa mieheltäni, mitä hän teoreettisesti ajattelee näistä kysymyksistä, että haluaako hän joskus mahdollisesti kihlautua ja mennä naimisiin, niin minun ei tarvinnut spekuloida sillä asialla. Sitten kerroin että ajattelen itse samalla tavalla. Mies hoiti sitten kosimispuolen siinä vaiheessa kun koki olevan oikea hetki.
Minä en ainakaan odottaisi häitä 7 vuotta!! Aivan liian pitkä aika!! 2-3 vuoden seurustelun jälkeen on minusta fiksua mennä kihloihin ja seuraavana vuonna naimisiin!! Minä en ainakaan ole mitään jahkailutyyppiä. Jos kerran löytää sen oikean, miksi odottaa???
Kyllä musta tuntuu, että moni 13-17 v. voi niin tehdä ainakin. Ja monellehan tulee tarve kihlautua, jos joku kaveri tai pahempaa... kaikki kaveritkin ovat kihloissa. Muistan nuorempana kuin yksi kaveri tokaisi, että "mutta me ollaankin kihloissa", tunsin oman seurustelusuhteeni paljon vähäpätöisemmäksi. Asiaa pahensi vielä se, että jos joku ihmetteli miksi me ei olla kihloissa ja koska me oikein mennään. Voi kun olisi ollut hienoa olla kihloissa... Onneksi en ollut enkä mennyt! Mieli on muuttunut kyllä paljon sen jälkeen. Onneksi jätin kihlautumisen myöhemmäksi. (ja myöhemmin ajattelinkin lähinnä naimisiin menoa en sitä kihlausta ja sormuksia) Usein näissä kihlauksissa sillä sormuksella on hyvin tärkeä rooli. Tämä on vain arvailua, mutta tuntuu että se on juuri siksi tärkeä, että siitä muut näkevät että ollaan kihloissa. Se juuri on tärkeää mitä muut ajattelevat. Että he tietävät, että me ollaan tosissaan ja että minä ja varsinkin se mun kulta ollaan varattuja. Näin ei aina tietenkään ole, mutta usein voidaan päätellä jotain siitä jos se sormus tuntuu pääasialta ja hirmuisen tärkeältä. Ei voida mennä kihloihin, jos mies ei halua sormusta (ei se esim. pidä sormuksista tms.)
Ap. kirjoittajan tekstistä en osaa päätellä varmaksi, että onko tarkoitus mennä myös naimisiin. Sehän riippuu ihan siitäkin. Joillekin riittää se, että mennään edes kihloihin (vaihdetaan sormuksia). Yksi tuttuni vielä kosi myöhemmin miestä vaikka he olivat jo kihloissa (ja sai rukkaset). Eli kaikilla kihlaus ei ole lupaus avioliitosta. Naiset ovat usein myös taipuvaisia painostamaan miestä kihloihin. Ei kaikki tietenkään (ja jotkut miehetkin voi painostaa).
Joku jo ehdottikin sitä mikä mullekin tuli mieleen... eli kannattaa kysyä, että eikö mies halua koskaan kenenkään kanssa kihloihin. Vai ei vielä tai ei sinun kanssasi vaan ehkä jonkun muun (sitten joskus). Sillä varmasti on merkitystä. Mulle ainakin olisi.
Ehkä "ennen vanhaan" motiivit oli erilaiset ja jos sinäkin tosiaan olet 60-luvulla syntynyt. Itse olen 70-luvun lopulla. Ja onhan lakikin muuttunut kihlauksen suhteen.
Olen aivan samaa mieltä. Jos hyvän kumppanin löytää vaikka 25 ikävuoden paikkeilla ja haluaa naimisiin ennen lapsia, niin kuka hullu odottaa seitsemää vuotta?
Yli kolmikymppisenä lasten saantiin liittyy jo huomattavasti enemmän riskejä kuin kahdenkympin puolella...
Tämä siis jos lasten saanti ja naimisiinmeno ovat tulevaisuuden toiveita.
Seitsemän vuotta.. Kolme vuotta.. Kymmenen?
Kun ensihuuma on haihtunut, niin eikös se melkein sen jälkeen ole aina sitten "epätoivoinen yritys pelastaa pilaalle mennyt suhde"? Vähän kuin lastentekokin.
Aika harva menee enää naimisiin rakkaudesta.
vähänmtesään: "Eli kaikilla kihlaus ei ole lupaus avioliitosta."
Kyllä se vain on. Jos ei ole lupausta avioliitosta, silloin pari ei oikeasti ole kihloissa. Jos taas on lupaus, mutta ei sormuksia, silloinkin ollaan kihloissa.
Joo, mutta jos joku sanoo olevansa kihloissa niin siitä ei voi tehdä suoraan johtopäätöstä, että "ahaa nuo ovat lupautuneet mennä naimisiin, koska muutenhan ei voi olla kihloissa". Täälläkin moni voi kirjoittaa olevansa kihloissa vaikka ei ehkä ihan oikeasti olekaan. Sillä tavalla miten lakikirja kihlauksen määrittelee. Eli oli se kihlaus tai ei niin siitä ei pääse yli eikä ympäri, että ihmiset silti kutsuu kihlaukseksi milloin mitäkin. Ja ovat OMASTA MIELESTÄÄN kihloissa. Sitä kai tässä tarkoitettiin, ei sitä ovatko ihan oikeasti? Siitä ei pääse eroon vaikka täällä kuinka sitä toitottaisi, että te ette ole kihloissa... Kaikki eivät siltikään pidä kihlausta lupauksena avioliitosta vaikka se kuinka sitä onkin. Nykyään tuntuu, että tuo "leikkikihlaus" on jo vienyt voiton oikeasta. Ja suurinosa mieltää vain sen sormusten vaihtamisen kihlaukseksi. Näitä kommentteja kuulee ihan 5-kymppistenkin suusta.
Se on mielenkiintoista, että se on usean mielestä jokaisen oma asia mitä kutsuu kihlaukseksi ja hyssytellään, jos sanoo ettei joku ole kihlaus. Mutta jos joku kutsuu esim. kihlausta avoliitoksi, sen virheen saa kyllä korjata. Näitäkin nimittäin vielä löytyy, jotka eivät tiedä mikä on avoliitto.
kunnes löytää sen oikean, jonka kanssa haluaa sitten mennä naimisiinkinkin! Ikävä kyllä, tällaiset asiat pitäisi varmistaa ennen yhteenmuutoa, kuten joku jo aikaisemmin totesikin...
Samassa tilanteessa olen ja tullut siihen tulokseen että olen varalla vain kunnes löytyy se oikea. Mies ei näin sano mutta kyllä nainen sen lopulta tietää kunhan vaan tutkii sisimpäänsä. Nyt mietin ja sinunkin on syytä miettiä että haluatko olla suhteessa jossa toisella ei ole tunteet mukana samoin kuin itsellä. Jos toista Rakastaa ei hylkää kosintaa kyllä asia nyt vain on niin.
Ajattelin ennen, että "Se Oikea" ei ollut yksinkertaisesti valmis. Tämä harhakuvitelma karisi parisuhteemme myötä, kun herrasmies muutti pois asunnostamme ja aloitti (siinä vaiheessa) julkisen parisuhteen yhteisen ystävämme kanssa. Kenties heidät oli luotu toisilleen.
Jos mies olisi pyytänyt minua kihlautumaan kanssaan olisin vastannut samalla tavalla. Koska en ole koskaan pitänyt tärkeänä jotain "sormustamista". Siis kihlausta jossa ei sovita naimisiin menosta. Ja kun en oikeastaan pitänyt sitä edes sitä kihlauksena. Tai "tärkeänäkin" on väärin sanottu... Se ei olisi merkinnyt mulle yhtään mitään. Yhtään sen enempää kuin mikä tahansa sormus sormessani.
Jokatapauksessa vaikea sanoa mistä miehesi tapauksessa on kyse. Onko samasta mitä mulla. Mä en usko, että joku sormus sormessa muuttaa tosiaan mitään. Avioliitto sentään muuttaa edes jotain. Miten yhtäkkiä suhde tai ihmiset muuttuisi pelkän sormuksen sormeen laittamalla? Ja eikö ilman sormusta voi olla sitoutunut? Vaan tarvii jonkun "apuvälineen"?
Kyllä mä olin ihan vakavissani mieheni kanssa vaikka sormusta ei ollutkaan. Ainoa sormus joka tuli oli vihkisormus. Periaatteessa kihlasormuksenkin olisin voinut ottaa sen jälkeen kuin mies kosi. Mutta en jos oltais pyydetty kihloihin. Onneksi oltiin miehen kanssa samoilla linjoilla joten ei tullut eteen tälläistä ongelmaa.
Usko pois, pelkkä sormus sormessa ei takaa mitään. Mieheni kaveri vaihtoi sormuksia tyttöystävänsä kanssa, kun nainen halusi sitä niin kovasti. Eli hän teki sen naisen mieliksi. Naimisiin hän ei halunnut ja jopa pettikin naista. Pääasia on se, että meneekö teillä muuten suhteessanne hyvin ja millainen kumppanisi on. Voihan mies tietysti valehdella, että kihlautuminen ei muuta mitään. Ja hän ei vain ole valmis siihen. Silloin huolestuisin. Ehkä se riippuu hänen suhtautumisestaan asiaa, selittääkö hän kantansa millä tavalla ja hermostuuko hän eikä halua lainkaan keskustella asiasta.
Kai sitä vois sen sormuksen laittaa sormeen toisen mieliksi, mutta pitäisikö sitten vielä näytellä, että se merkitsee itselle jotain? (ja miten suhtautua onnitteluihin jne.?) Vai sulattaako se toinen sen, että se ei merkkaa toiselle mitään. Riittääkö se, että se sormus on toisen sormessa. Muulla ei väliä? Tietysti se ei välttämättä tarkoita sitä, että ei rakasta eikä ole suhteessa tosissaan jne. vaikka sillä sormuksella ei ole mitään merkitystä ja väliä. Se kai sinullekin on pääasia? Mutta et vain tiedä tai usko, että asia on näin, jos mies ei suostu kihlaukseen. Tai tunnet toisaalta, että suhteessanne on kaikki hyvin, mutta et ole varma ja epäröit? Hankala paikka...
Yritä ajatella jotain asiaa mikä on sulle ihan yhdentekevä tai jopa hölynpölyä, mutta jollekin toiselle todella tärkeä. Suostuisitko siihen toisen mieliksi ja miltä se tuntuisi?
Onko sinulla aikomustakaan mennä naimisiin tämän miehen kanssa?
Ei uskoisi aloituksen perusteella, että olet 38v. Päinvastoin tuo kuulostaa enemmänkin alle kaksikymppisen teinin höpötykseltä "mennäänkö kihloihin, haluan näyttää muille että olemme tosissamme yhdessä".
Kumma juttu miten nykyajan ihmisiltä on unohtunut, että kihlautuminen on merkki naimisiinmenosta. Useat "menevät kihloihin" tänä päivänä eikä häistä ole tietoakaan.
Miehesi on ehkä kenties vanhanaikainen tämän asian suhteen? Hän halunnee kosia sinua itse, oletteko jutelleet avioliitosta?
Sitoutuminen on se parisuhteen a ja o. Jos sitä ei ole, ei sitä mitkään rinkulat pelasta.