Tapahtuipa kerran

Olin menossa kassalle ja siihen taakse tulivat valtaväestön pikkupojat, arviolta 11 ja 12v. No, he siinä olivat varmaan katsoneet juuri sitä Manne TV:tä (jota minä en ole katsonut yhtäkään jaksoa!) ja matkivat "mukamas" manneja. Olen valkolaisnainen ja täytyy sanoa että kyllä hävetti!!! Ei teidän puolestanne romanikansa, ei todellakaan... vaan meidän ns. valkoilaisten, valtaväestön puolesta!!! Tuntui ihan siltä, että miten typeriä ME (valtaväestöä edustavat) voimme ollakkaan ja ne jotka ovat ohjelmistosta vastuussa ja ne jotka näyttelevät teitä romanit, niin häpeän heidän puolestaan ja pyydän teiltä anteeksi. Ei tämä ainakaan lämmitä välejämme toisiamme kohtaan ja ei tämä ainakaan lisää yhteisymmärrystä. Tämä jos joku kertoo monen valtaväestön sivistystason. Tällä tarkoitan niitä, jotka ovat vastuussa, näyttelevät ja katsovat kyseistä ohjelmaa.

Tuli oikein typerä olo kansani puolesta ja hävetti. Ja TV-lupamaksu on yli 200 euroo vuodessa! Sanon vaan, että se solvasi myös sukuani, koska suvussamme on (pikkuserkussa tosin) romaaniverta, mutta ei se yksin vaan muutenkin koko romaniväestön pilkkaaminen, huumorinheitto heistä kertoo ihmisen sivistyksen tason.

T: Valkolaisakka 40 / Anne
141626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Toivottavasti seriffi poistaa typerän mielistelyviestisi, provopelle.

Äänestä
  • Nimimerkistäsi päätellen?
    Ja, asenteestasi...

    Äänestä

  • valkolainen? kirjoitti:

    Nimimerkistäsi päätellen?
    Ja, asenteestasi...

    sinä olet vain provo

    Äänestä

  • vain provo kirjoitti:

    sinä olet vain provo

    Kiitos sinulle "ystävällisyydestäsi", jolla rauhaa rakennat.

    Onko nyt hyvä mieli? Tuliko parempi olo?

    "Mitä tahdotte toistenne tekevän teille, tehkää se samoin myös heille!"

    Jumalan siunausta sinulle, kuka sitten lienetkin.

    T: Anne N.

    Äänestä

kauhia senttäs, mikäs joutomummu se sie oot?
Ei nyt tartte ihan koko kaajeitten sukukunnan puolesta hävetä, on meinaan aika älytöntä nuoleskelua tuommoinen ja tahtoisinpa tietää miksi moinen?

Ikä ei aina tuo viisautta.
Sitäpaitsi Manne TV on mustalaisten oma tekele. Ja ihan yllättävän hauska ja hyväntuulinen, paikoin asiallinenkin.

Äänestä

Voivoi,hävetköön kukin vaan omasta puolestaan.Kyllä tuo juttus aika tekopyhältä ja mielevältä kuulostaa.Jos luulit saavas aploodit ja päänsilityksen,niin ei tarvia tuollaisia hengentuotteita romanien itsetunnon tms.pönkittämiseksi.Muutenkaan,kenenkään ei tarvia hävetä muutakun omia tekojaan.Ei puolesta.

Äänestä
  • Jari Lindholm (s. 1960). Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja, Nyt-liitteen esimies, Seuran päätoimittaja, Suomen Kuvalehden toimittaja. Julkisen sanan neuvoston varapuheenjohtaja. Tutkivan journalismin yhdistyksen varapuheenjohtaja.

    LUKEKAA SEN KIRJOTTAMA JUTTU MANNE-TVSTÄ:
    http://jarilindholm.com/

    Äänestä

Viestisi oli vähän outo,romanit ei ymmärrä ollenkaan,että joku vois kaajeista olla heijän puolta.Romania ei ymmärrä kuin toinen romani.Koskaan et voi luottaa edeltäpäin,kuinka he suhtautuu.Aina tulee yllätyksiä.Jos tänään sovitaan jotain,kummasti se yönaikana on kelkka kääntynyt.Romania ei voi kukaan omistaa,hän on aina se villi-hevonen,kuin tuuli.ON MUUTEN KOKEMUSTA,siksi tiedän kirjoittaa.

Äänestä

et sitten viittis ,kaima
ku oot mulle;

vähä siivosti ottaa nimelles!

t, anne

Äänestä

saat näköjään nälvintää täältä takas, kyllä kaaleetki osaa. Mutta tosiaan jokainen hävetköön omia tekojaan. Eikun pipot päähän ja kellariin alkaa tämän palsta ystävällisyys taso olemaan huippu luokkaa. Niin on maaliman kuvat erillaisia, niin on sitten puheetkin mutta tokkopa toisia sorsimaan tarvii ruveta.

Äänestä

Oletkos valkolaisakka koskaan nähnyt huonosti käyttäytyviä Romaneja, minä en ole nähnyt, ite olen myöskin valkolainen, ovat he fiksua porukkaa, autotkin ovat aina niin hyvin pysäköity parkkipaikoilla että, kyllä siinä valkolaiset saa ottaa oppia miten eletään ja käyttäydytään Suomessa, ja hyvä niin.

Äänestä

Paskaa osaat jauhaa, anne-valkolainen. Tiedoks sinulle, että romanit itse näyttelevät romani-tv:ssä itseään.Romanit itse ovat keksineet ohjelman..Santeri, joka on manne-tv: alullepanija on romani itse. Sama se mitä paskaa omistaan jauhaa telkkarissa. romaneja se satuttaa, ei valkoisia.Ei valkoisten pidä hävetä tämän ohjelman takia!! Jospa YLEN toimittajat olivat Santerille velkaa, pakko olla.Ei kukaan tervejärkinen tv:ssä lähtisi tällaista paskaa tekemään. Mannet menkööt hänelle urputtaa. Se ei ole pienten 11 vuotiaiden poikien vika.He ovat lapsia, jotka ovat saaneet tv:stä vaikutteita.He eivät vieneet ohjelmaa telewvisioon, SANTERI VEI!!!!

Äänestä
  • kommentistasi;

    "kylläpä Paskaa osaat jauhaa, anne-valkolainen."

    ja

    Jumalan siunausta sinulle!

    T: "Paskanjauhaja"

    Äänestä

  • mainita yhden asian alkuperäisessä jutussa; nimittäin sen että onhan niitä muitakin mannesketsejä, en nyt saa mieleen näyttelijöitä (koska ne eivät kiinnosta), mutta onhan noita kautta aikojen ollut ja ajat eivät ole siitä muuttuneet kun niitä jatkuvasti on.

    Lähden tästä nukkumaan ja toivotan kaikille hyvää yötä ja kauniita unia ja Jumalan siunausta. Jumala näkee millaisia me todellisuudessa olemme ja se riittää minulle, en tarvitse kenenkään hyväksyntää, enkä mitään yritä tällä saavuttaa. Jumala hyväksyy minut sellaisena kun olen ja se riittää minulle. Mielipiteen ja tunteiden ilmaisu ovat täällä näköjään kiellettyjä, ikävä huomata, jopa teidän omienne keskuudessa.

    Ihminen joka ei ole suvaitsevainen, tekee vain itselleen hallaa omalla suvaitsemattomuudellaan. Sitä kylvää mitä niittää. Itselläni ei ole koskaan ollut ongelmia hyväksyä toinen ihminen, oli hän sitten zulu, somali, romani, ruotsalainen, venäläinen tai kehitysvammainen. Ihmisten monikansallisuus ja persoonallisuus on rikkaus. Onneksi emme kaikki ole samalla muotilla tehtyjä samoine ajatuksineen.

    T: Anne N. "Paskanjauhaja" 8;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kaupassa kirjoitti:

Olin menossa kassalle ja siihen taakse tulivat valtaväestön pikkupojat, arviolta 11 ja 12v. No, he siinä olivat varmaan katsoneet juuri sitä Manne TV:tä (jota minä en ole katsonut yhtäkään jaksoa!) ja matkivat "mukamas" manneja. Olen valkolaisnainen ja täytyy sanoa että kyllä hävetti!!! Ei teidän puolestanne romanikansa, ei todellakaan... vaan meidän ns. valkoilaisten, valtaväestön puolesta!!! Tuntui ihan siltä, että miten typeriä ME (valtaväestöä edustavat) voimme ollakkaan ja ne jotka ovat ohjelmistosta vastuussa ja ne jotka näyttelevät teitä romanit, niin häpeän heidän puolestaan ja pyydän teiltä anteeksi. Ei tämä ainakaan lämmitä välejämme toisiamme kohtaan ja ei tämä ainakaan lisää yhteisymmärrystä. Tämä jos joku kertoo monen valtaväestön sivistystason. Tällä tarkoitan niitä, jotka ovat vastuussa, näyttelevät ja katsovat kyseistä ohjelmaa.

Tuli oikein typerä olo kansani puolesta ja hävetti. Ja TV-lupamaksu on yli 200 euroo vuodessa! Sanon vaan, että se solvasi myös sukuani, koska suvussamme on (pikkuserkussa tosin) romaaniverta, mutta ei se yksin vaan muutenkin koko romaniväestön pilkkaaminen, huumorinheitto heistä kertoo ihmisen sivistyksen tason.

T: Valkolaisakka 40 / Anne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu