Mitä mieltä?
Uusi Prisma
ile
294843
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Jaa'a ei pitäis keskeneräistä arvioida, mutta hyvältähän toi vaikuttaa.
Mihin ihmeeseen tuollaisia hehtaarihalleja tarvitaan? Eihän tuonne pääsekään kuin autolla. Keskusta taas näivettyy.
Mun mielestä automarketeissa ei tarvitsisi myydä muuta kuin ruokaa. Muut tuotteet voisi ostaa erikoisliikkeistä.
Uuden Prisman parkkihallin kauimmaiselta pysäköintipaikalta on maitohyllylle matkaa 600 metriä, joten varmasti monet siirtyvätkin toisten kauppojen asiakkaiksi - kenties jopa lähikauppojen asiakkaiksi.
Kyllä olen samaa mieltä, että autolta ruokahyllyille on nyt ihan kohtuuton matka. Prisman suunnittelussa on taas menty tekniikka edellä puuhun ja todettu pelkästään, että kylmiä tiloja ei saada muualle kuin peränurkkaan. Ehkä näin, mutta minua tuo ei kovin paljon houkuta.
Jahka länsialueen S-Market tai K-kauppa saavat pidettyä tuoreempaa tavaraa hyllyillä, siirryn kyllä niitä hyödyntämään aina kun mahdollista.
K-Marketissa on hyvää tavaraa ja hyllyt aina täynnä. Muutin vastikään alueelle ja yllätyin niin siististä ja monipuolisesta kaupasta.
Elintarvikkeet sijoitetaan tarkoituksella kauppojen perätiloihin, jotta ihmisille tulisi eräänlaisia "heräteostoksia". Eihän maidot ole missään kaupassa kassojen vieressä.
Muutenkin hassua, kun kaikki valittaa noista "pitkistä" kävelymatkoista. Ei sinne prismaan ole todellakaan pakko mennä, jos ei tykkää! Eikä kukaan varmaan niin hölmö ole, että menee isoon kauppaan pelkän maidon tai leivän takia...Paitsi, jos on hyvässä kunnossa ja jaksaa kävellä...
... aivan samaa mieltä!!!
nykyään käyn mieluumin viereisessä euromarketissa,,
nyt kesällä viileämpi eikä koskaan pitkiä jonoja kassalla ja kaikki ruuat on aina löytyny mitä tarvinnu ,
Ennen laajennusta ostin kaiken ruokani Prismasta mutta vaihdoin Citymarkettiin kun Prisma muuttui työmaaksi.
Pari kertaa olen nyt käynyt "isossa" prismassa ja kyllä se on huonompaan suuntaan mennyt. Välimatkat ovat nyt liian isoja. Grilli/leipomo ovat parasta koko hallissa.
Mutta hetkinen... kaikki nuo löytyy myös cittarista, ja paljon järkevämmässä koossa. Ei tarvi kävellä kilometriä jonkun leivän takia.
Kyllä itsekkin siirryin naapurin Euro-Markettiin, kun remppa alkoi ja "Euron" asiakkaana myös pysynkin, kaikka tarvittava inhimillsen kävelymatkan päässä, ja mukava valikoima päivittäisostoksille.
Hyvältä näyttää. Jatkossa saa kaiken samasta paikasta.
Täällä kirjoitellaan, että "ei tarvitse kävellä kilometriä leivän takia" ja "kaikki kävelymatkan päässä". Silti nämä ihmiset joutuvat ajamaan autolla useita kilometrejä tuon leivän takia. Eikö ole jotekin ristiriitaista? Ovatko nykypäivän ihmiset laiskoja?
Ennen ostettiin myös meidän perheen ostokset Prismasta, mutta nyt vaihdettu Citymarkettiin.
niin et raskaan työpäivän jälkeen ei huvita lähtee kävelemään pitkiä matkoja prismassa kun homma hoituu nopeammin muissa kaupoissa,
Valmishan toi ei vielä ole, joten lopullista tuomiota ei voi vielä antaa...
Joka tapauksessa hyvähän se on aina, kun tulee lisää tuotevalikoimaa ja hintakilpailua.
Huonoa on sitten se, että heikkokuntoisille toi uusi Prisma ei sovellu, eikä muutenkaan kovin kiireisille.
Itse en todellakaan halua viettää vapaa-aikaani kaupassa. Siksi käyn ostamassa ruokani pienemmissä kaupoissa, joissa ei tuhraannu tuntia kaupassa käyntiin.
Prismassakin tulee kyllä käytyä. Esim. jos tarvitsee vaikka maalia tai jotain muuta rautakauppatavaraa, jonka vuoksi joutuisi muuten menemään rautakauppaan, niin prisma on todella hyvä. Siellä ei tarvitse odottaa tuntia sitä, että myyjä voi kirjoittaa lapun, jolla saa 40% alennusta, jotta tavarasta tulisi ostettavan hintaista.
Prisma oli boikotissa jo ennen laajennustakin, S-ryhmän tulisi tehdä jonkinlainen imagon uusinta koska pelkkä vihreä väri jo tympii. Cittariin menee mielellään, ei ole kooltaan liian iso, valikoima on todella hyvä ruokatarvikkeissa, kempparipuolella ja kenkäosastokin on suht hyvä. Vaateosastolla vaan ilmeisesti hieman aikaansa jäljessä oleva sisäänostaja mutta näinhän marketeissa tahtoo olla kaikissa.
...on köyhien kauppa! Citymarketti on selkeästi tasokkaampi.
epäonnistunut laajennus,ruokaosasto saisi kyllä olla lähempänä ja sitten ne kaikki muut osastot siellä kauempana,varmaankin ihmiset enemmän käyvät ruoka ostoksilla kummiskin.
Kyllä alkaa ärsytää toi mannisen elvistely prismassa tulee uusi hintataso jota se telkkarissa mainontaa.kohta se varmaan kertoo olevansa markkina johtaja kodinkone puolella ja lisää markkinaosuutta tulee,vähän niinkuin ruokapuolella jota epäilen suuresti. Että paskaa jauhaa manninen ja kusettaa kaikkia asjakasomistiaja kuten myös meikäläistä.joo ja sitten prismasta liian iso,ei kiitos siirryn lähikauppoihin.
Se on totta, että ruokaosaston sijoitus on epäonnistunut. Kouvolassa on myös aika iso Prisma, ja siellä ruokaosasto on heti sisäänkäynnin jälkeen, kuten saisi olla täälläkin. Olen 100% varma, että Prisman myynti tulee kärsimään tämän virheen vuoksi, vaikka ajatus on ehkä saattanut olla päinvastainen... (Onhan se "ovelaa" kävelyttää ruokaa hakevat ihmiset kaikkien muiden houkutusten ohi, mutta tässä tapauksessa aika moni jää sitten kävelemättä kokonaan, koska ruokaosasto on kerta kaikkiaan turhan kaukana.)
Hyvää tässä uudessa Prismassa on se, että tuotevalikoima tulee olemaan toivon mukaan laaja, ja jos tarvitsee monenlaista tavaraa, löytää ne kaikki todennäköisemmin Prismasta kuin jostain muusta yksittäisestä kaupasta.
Korjataan sen verran, että Kouvolassa se ruokaosasto on "osittain" heti sisäänkäynnin jälkeen... Osittain taisi olla kyllä aika takaseinän tuntumassa sielläkin.
Heipähei!
Satuittekos tietämään, että ruokapuolelle ei tarvitse kävellä kaikkien vatteiden ym tuotteiden ohitse? Hesen vieressä olevista porteistahan pääsee suoraan ruokapuolelle joten ei tarvitse kävellä kaikkien houkuttimien ohitse :) ajattelin vain kertoa, koska ette näemme sitä tienneet..
Eikös yksi sisäänkäynti ole tulossa sinne leipä- ja maito-osaston luo? Kassallehan sieltä toki joutuu kävelemään silti.
Ennen käytiin Cittarissa ja kyllä siellä ne Plussa-pisteet on ihan olemattomat. Prismasta saa boonuksia monta kymppiä kuukaudessa! Tilillä jo paljon rahaa vaikka jouluostoksiin.
Miusta paljon mukavampi kävellä avarassa kaupassa (jollanen myös Cittari kyllä on), eikä ahtaassa niiku nyt vaikka Euromarket.Järkihän siinä menee ku joku tampio päättä jäädä parkkiin keskelle käytävää. Ei siitä ohi mahu jos ei oo leveitä käytäviä. Ja kaupassa käynnin voi ottaa vaikka lenkkinä, heh heh:)
Mitenkäs noissa on hinnat? Ei kiinnosta pätkääkään pisteet eikä bonukset. Vertaan mielummin hintoja. Vinguttelen kyllä kortteja, jos sellaisia sattuu asioitavaan kauppaan olemaan.
Tosin Prima on ollut boikotissa jo monta vuotta niiden hemmetin kassajonojensa takia... kassoja on mut jos niistä toimii vaan puolet niin...
Hintaeroja on joissain tuotteissa, esim juustot ja jugurtit. Mutta muuten ne kyllä menee aikas samoihin.
Nyt edelliset kerrat ku oon Cittarissa käyny, siellä ihan hillittömät jonot... Prismassa ei ole ainakaan nykyään ollu ku muutama ihminen edellä, jos yhtään.
Cittarissa varmaan kävisin edelleen, ellei oltas muutettu. Samalla tajusin että Prisma on aikas paljon parempi kauppa.
osan asiakkaista tähän mega-prismaan tuo viinakauppa. Eikö sitä alkoa voisi saada Citymarkettiinkin?! Odotan aikaa kun nämä jumbomarketit kaatuvat omaan suuruuteensa.
Prismassa on todistetusti monta prosenttia halvempi ostoskori kuin cittarissa.*sisäpiiritietoa*
Juu, senverta itse oon joskus kaupoissa ollu hommissa, että maitokaappia ei edes teknillisistä syistä voi sijoittaa ihan kassalinjan eteen. Maitokylmiö on iso kokonaisuus isoine jäähdytysjärjestelmineen, joka vaatii ison rakennusratkaisun. Lisäksi yleensä kaupan takana on rekkalaiturit, eikä kukaan valion rekkakuski kuljeta montaa sataa litraa maitoa toiseen päähän kauppaa, vieläpä asiakkaiden keskellä. Ettei siis tule näitä hurjastelevia "trukkikuskeja".
Prisma ei ole tarkoitettukaan käsittääkseni jokapäiväisiin leipäostoksiin. Sitä vartenhan on tottakai pienet Salet ja S-marketit. Ne vain yleensä ovat pikkaisen kalliimpia hinnoiltaan. Joten jos haluaa sitä edullisinta, niin pieni kävelylenkki on paikallaan. Ja itseäni ei ainakaan häiritse pieni kävelymatka, kun tietää saavansa laadukasta tuotetta. Ketjukoulutus kun s-ryhmässä on hurjaa tasoa ja taitaapa tuo Etelä-Karjalan Osuuskauppa olla valittu Suomen Parhaaksi työpaikaksikin isossa tutkimuksessa vuonna 2006.
Ja tuskin se Manninen vai mikälie hirveesti voi jossain tv:ssä valehdella ruokakorien hinnoista tai muista jutuista, kun kyllähän se heti menisi kuluttaja-asiamiehelle.
ei jaksa ymmärtää miksi tämmösiä mammuttikauppoja tehdään, kuinka siellä ihmiset pystyvät käymään ja "nauttimaan" ostoksilla olosta? Ei tajua! Itse ahdistun ajatuksestakin jos pitäisi mennä moiseen muurahaispesään. Onneksi sentään kaikkia pienempiä kauppoja suuret eivät ole jyränneet alleen.