Voisiko joku selittää, mikä tekee kauppakorkeasta, ja yliopistosta yleensä, paremman opiskelupaikan kuin ammattikorkeasta? Monta kertaa olen törmännyt tilanteeseen, jossa yliopistolainen pitää ammattikorkealaista itseään tyhmempänä tms.
Johtuuko se siitä, että yliopisto on paljon vanhempi laitos kuin ammattikorkea? Vai siitä, että yliopistossa opiskellaan enemmän teoriaa ja ammattikorkeassa opiskelu aika lailla käytännönläheistä? Vai olisiko syynä se, että työnantajat arvostaisivat enemmän akateemista tutkintoa? Tämähän kuitenkin muuttuu jatkuvasti. Työnantajat ovat huomanneet, että ammattikorkean käyneet ovat päteviä työntekijöitä siinä missä akateemisetkin.
Toisaalta, vaikeahan näitä kahta oppilaitosta on edes verrata. Ammattikorkeatutkinto tulisi verrata nimenomaan kandin tutkintoon, ei maisterin jne. Toisaalta ammattikorkeasta on yhtäläiset mahdollisuudet lukea ylempi ammattikorkeatutkinto, jopa maisteriksi pääsee lukemaan ammattikorkeasta.
Itse ainakin tietoisesti valitsin ammattikorkean kauppakorkean sijaan. Haluan käytännönläheistä opetusta, en kirjojen opiskelua ja asioiden oppimista mahdollisimman monimutkaisella tavalla. Haluan olla oman alani ammattilainen parhaalla mahdollisella tavalla. Tosin, esimerkiksi opiskeleminen avoimessa yliopistossa, vaikkapa samaan aikaan, ei ole poissuljettu ajatus, jos ymmärtäisin mikä saa opiskelemaan esim. kauppakorkeassa, eikä ammattikorkeassa? Ja, että ymmärtäisin, mikä tekee akateemisesta kandista ammattikorkealaista paremman?
Toivottavasti ei tullut liian sekavaa tekstiä.
Toivon asiallisia kommentteja.
Johtuuko se siitä, että yliopisto on paljon vanhempi laitos kuin ammattikorkea? Vai siitä, että yliopistossa opiskellaan enemmän teoriaa ja ammattikorkeassa opiskelu aika lailla käytännönläheistä? Vai olisiko syynä se, että työnantajat arvostaisivat enemmän akateemista tutkintoa? Tämähän kuitenkin muuttuu jatkuvasti. Työnantajat ovat huomanneet, että ammattikorkean käyneet ovat päteviä työntekijöitä siinä missä akateemisetkin.
Toisaalta, vaikeahan näitä kahta oppilaitosta on edes verrata. Ammattikorkeatutkinto tulisi verrata nimenomaan kandin tutkintoon, ei maisterin jne. Toisaalta ammattikorkeasta on yhtäläiset mahdollisuudet lukea ylempi ammattikorkeatutkinto, jopa maisteriksi pääsee lukemaan ammattikorkeasta.
Itse ainakin tietoisesti valitsin ammattikorkean kauppakorkean sijaan. Haluan käytännönläheistä opetusta, en kirjojen opiskelua ja asioiden oppimista mahdollisimman monimutkaisella tavalla. Haluan olla oman alani ammattilainen parhaalla mahdollisella tavalla. Tosin, esimerkiksi opiskeleminen avoimessa yliopistossa, vaikkapa samaan aikaan, ei ole poissuljettu ajatus, jos ymmärtäisin mikä saa opiskelemaan esim. kauppakorkeassa, eikä ammattikorkeassa? Ja, että ymmärtäisin, mikä tekee akateemisesta kandista ammattikorkealaista paremman?
Toivottavasti ei tullut liian sekavaa tekstiä.
Toivon asiallisia kommentteja.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Ihmiset ovat sopuleita. Tehdään kuten kaverikin, eikä niinkään mietitä järkiperäisesti.
Sama pätee tässä; vanhat parrat sanoo että kauppakorkea on parempi ja muut nyökyttelee perässä. Tosiasissa ammattilaiseksi opitaan vasta työmaalla.
Sanotaan nyt vaikka näin, että ammattikorkean käynyt saattaa hyvin osata tehdä hienosti sellaisen tehtävän, jonka korkeakoulun käynyt saattaa eliminoida kokonaan suunnitelemalla paremman toimintatavan, prosessin, järjestelmän tms...
... mutta koko ammattikorkakoulun opetuskäytäntö liittyy tutki & kehitä -menetelmään. Eli myös ammattikorkeasta valmistuneet osaavat kehittää parempia menetelmiä.
Tradenomin tutkinto on 210op, kun taas kauppatieteiden kandidaatin tutkinto vain 180op.
amk-tutkintoon kuuluu pakollinen x op:n työharjoittelujakso (=kesätyö), jota kanditutkintoon ei sisälly...
Kauppasurkeakoulu vs. Ammattikorkeakoulu, hehee! Noista kauppasurkean maistereista löytyy kyllä melko surkeita stooreja ;)!
korvaamattoman tärkeä työkokemus.
Sääli vain, että amk:n ns. nopat eivät ole verrannollisia yliopiston/kauppakorkean vastaaviin, että sorri vaan. Saanen muistuttaa sanasta duaalimalli. Jos nyt oikein kärjistän, jotta tyhmemmätkin ymmärätävät, olisi kuin vertaisi amista ja lukiota. Siis todella karrikoiden kärijistettynä.
ai kui niin? Kyllä niitä keskeyttäneitä löytyy varmasti niin AMK:sta kuin yliopistostakin...
Ammattikoulusta samanlaiset mahdollisuudet jatko-opiskeluihin kuin lukiosta... Lukion arvostus on jo mennyttä aikaa, valkolakkinen on yhtä kuin hukassa oleva työtön, jos ei heti mene hakemaan jatko-opiskelupaikkaa.
Riippuu ihan pääaineesta ja yliopistosta kuuluuko pakollinen harjoittelu kandin tutkielmaan. Itselläni kuului pakollinen harjoittelu, jonka sain taloushallinnon kesätöistäni. Jos on oman alan kesätöissä, ei harjoittelulla ole väliä, koska kokemusta saa riittävästi muutenkin.
Sen verran saanen sanoa, että amiksesta hyvät paperit saaneella ja lukion vaikka ihan M- tai E-tason kirjottajalla on eroa yleissivistyksessä huomattavasti (näin suoraan ja ilkeästi sanottuna). Itse olen yo suht kovilla papereilla ja osa parhaista kavereistani on amiksesta valmistuneita. He ovat aivan ihania ihmisiä, mutta heidän kanssa keskustelut Venäjän ihmisoikeustilanteesta voi jäädä keskustelematta.
Amiksessa yleissivistys jää käytännössä yläasteen tasolle ja vaikka ei puhuisi ruotsia kuin "God dag! Tack! Vi ses!" läpäisee koko amisruotsin. Eikä tarvitse tietää vaikkapa, että mikä on Kuuban pääkaupunki.
"Ammattikoulusta samanlaiset mahdollisuudet jatko-opiskeluihin kuin lukiosta" ei mielestäni pidä paikkaansa vaan amiksella on kyllä helvetin kova homma yliopistossa pärjätä, kun taas siihen lukio antaa hyvät edellytykset.
Ammattikoulusta valmistuneiden työllisyystilanne on kuitenkin monilla aloilla PALJON korkeakoulututkinnon omaavia valoisampi. Lähihoitajat tullaan suunnilleen kotoa hakemaan töihin.
meidän firmaan(isohko yritys,nimeä en voi sanoa) on ylemmän korkeakoulutukinnon amk:ssa hankkineet (ei periaatteessa ole eroteltu sitä onko tehnyt maisterin paperit amk:n kautta vai siirtynyt maisterivaiheeseen kauppakorkeaan)perinteisesti asetettu pelkkien KTM:ien edelle,koska kokemus on osoittanut että ensinnämainituilla on teorian lisäksi yleensä todella kattava työkokemus opintojen kautta. Suomeksi sanottuna osaavat enemmän jo tullessaan meille taloon,se on huomattu. Toki jos KTM:nkin on hankkinut työkokemusta oman alansa alueelta valmistumisen jälkeen niin ovat samalla viivalla. Se 180 p vs kandivaiheen 210p(amk:ssa) selittyy juuri sillä,että amk:ssahan nuo 30p ovat pakollista työharjoittelua.
Itse olen suorittanut tradenomin tutkinnon ja opiskellut kauppakorkeassa (opinnot hiukan kesken) ja voin kyllä sanoa, että jo kandiopinnot kauppakorkeassa ovat tradenomin opintoja vaativammat. Voitte asetella niitä mihin järjestykseen haluatte, mutta ihan joka osa-alueella mennään pidemmälle. Olen siis aloittanut kauppakorkeassa vielä amk:n ollessa kesken. Lisäksi meillä opiskelee myös ylemmän tradenomitutkinnon suorittaneita ja hekin pitävät yliopisto-opintoja selvästi vaativampina. Työharjoittelu amk:ssa on kyllä yksi vitsi... Pelkkää ilmaista työvoimaa yrityksille, tai sitten tehdään koulutusta vastaamatonta duunia palkalla. Poikkeuksia tietysti löytyy ja he täällä alkavatkin kohta huudella vastalauseita.
Kurssit voivat olla vaativampia, mutta onko missään osoitettu, että vaativampi kurssi valmistaisi paremmin työelämään?
Sillä menestyyhän kaupallisella alalla sellaisetkin jotka ovat tehneet nuoresta asti työtä ilman kaupallisen alan tutkintoja. Usein herää epäilys onko opetettavilla asioilla oikeasti aina yhteyttä käytäntöön...
Vaativa kurssi, joka syventyy sinne minne ei ole tarvetta, voi olla turhempi kuin keveämpi paketti oleellista asiaa. Kauppakorkeakoulun paras anti saattaa olla oikeasti hyvät kontaktit, mitkä tekevät enemmän eroa perähikiän amk:iin kuin mikään kurssisisältö.
Kokonaisnäkemys kasvaa toki vaativien ja laajojen kurssien myötä.
Mutta esim. johtamisen opit ehtii suurilta osin unohtaa ennen kuin tulee aika jolloin niitä ehtii hyödyntää. Eikä niistä juuri opiskellessa mitään ymmärräkään ennen kuin on oikeisiin johtamistilanteisiin joutunut.
Teoriamassoista osa pitäisi siirtää myöhemmäksi. Vasta aikuiskoulutuksessa niistä osaisi imeä ydinmehun irti. Nuorena pitäisi keskittyä huomattavasti enemmän taitoihin, sosiaalisuuteen, asenteisiin yms. mitä ei juuri enää vanha koira opi.
Esim. väärä asenne tai epäsosiaalisuus on "career killer" kaupallisella alalla, vaikka olisi muuten miten kova teoriassa tahansa.
Pamppupa hyvinkin. :D Varsin surkea yritys amiskalta kohottaa oman koulutuksetensa statusta esiintymällä oikein ison firman rekrytoinnista jotain tietävänä johtomiehenä, joka rinnastaa amiskan ja kauppakorkeakoulun. Kirjoitat niin lapsellisen kömpelösti, että paljastat heti itsesi. Etkä tietenkään voi sanoa minkään firman nimeä, ettei kukaan pääse todistamaan väitteitäsi feikiksi. Tuolla ilmaisutaidolla et takuulla pärjää hyvin EDES siellä ammattisurkeakoulussa, saati että olisit korkeassa asemassa työelämässä. Ja ettet vain jättäisi mitään arvailujen varaan siitä mikä todellisuudessa olet, kirjoitat: "ylemmän korkeakoulutukinnon amk:ssa hankkineet (ei periaatteessa ole eroteltu sitä onko tehnyt maisterin paperit amk:n kautta vai siirtynyt maisterivaiheeseen kauppakorkeaan)". Vain amiska voi nimittää ylempää amk-tutkintoa maisterin papereiksi tai kuvitella, että amk:sta saa sellaiset. Kyllä täällä työelämässä tiedetään asiat paremmin. Meidän tietämyksemme kun ei ole amk-propagandan varassa. Maisteri on maisteri ja amiska on amiska. Heillä on valmiudet pätevöityä aivan eri tason tehtäviin, ja se huomioidaan työhönotossa ja lähtöpalkassa.
Feikkaus-yrityksesi typeryys kulminoituu siinä, että olet kirjoittanut tänne "Pammpuna" vain muutama minuutti sen jälkeen kun sinä tai joku muu katkera tuleva tradenomi linkitti tämän keskustelun AMK-palstalle saadakseen muut katkerat tulevat tradenomit mukaan tähän toivottomaan taistoon koulutuksensa statuksen puolesta. Säälittävää. :D
Yliopistosta tekee paremman se, että siellä on parempi opiskelija-aines, vaatiihan kauppikseen pääsy "hieman" enemmän kuin AMK:hon. Vaikka monissa töissä tuskin tarvitaan tietoa, jota tradella ei ole, niin on kauppiksen käyneen palkkaaminen moneen tehtävään kuitenkin huomattavasti riskittömämpi valinta. AMK:ssa kun tuntuu olevan iso osa opiskelijoista aikamoisia siipeilijöitä.
Eihän sitä ennenkään johtotehtäviin ole opistotasoisia suoraan palkattu.
pitänyt itseäni suhteellisen hyvätasoisena "oppijana" - lukiosta ka. 8.6 ja E:n paperit. Hain ainoastaan yhdelle määrätylle AMK-linjalle, koska se oli ollut koko lukioaikanani ainoa kiinnostava ala. Kuuluukohan kaverini ns. parempaan opiskelija-ainekseen, kun haki ja pääsi yliopistoon - lukion ka. 6.6 ja B:n paperit!? Aika moista yleistämistä ja kyllä niitä siipeilijöitä löytyy yliopistoistakin!
Olisikohan vika sittenkin siinä, että kauppakorkeakoulun opiskelijat vain yleistävät turhan paljon. Ammattikorkeassa on päteviä opiskelijoita, siipeilijöitä en ole huomannut, en silti väitä etteikö niitä olisi, mutta kaipa sekin riippuu vähän koulutusalasta ja koulusta. Eikö kauppakorkeassa ole koskaan siipeilijöitä? Entä sellaisia, joilla valmistumisvuosi venyy ja venyy yhän pidemmälle?
Kauppakorkea/ yliopisto ei ole "parempi" kuin amk. Koulutus on teoreettisempaa kuin amk:ssa, jossa opetus on käytännönläheisempää. Myöskään kandi ei ole suurempi kuin trade.
Työnantajat ovat huomanneet, että amk:n käyneet ovat päteviä työntekijöitä nimenomaan suorittavassa portaassa, jossa "big picturen" hahmottamista ei tarvita. Usein kunnianhimoisimmat kaverit ovat yliopiston puolella - onhan koulutus vaativampi ja seura analyyttisempää (keskimäärin). AMK:Ssa on turhan paljon väkeä, jolle riittää se pankkineidin tehtävä loppuelämäksi. Yliopistossa on sakkia, joilla on tavoitteet paljon korkeammalla.
AMK:ssa ei voi lukea itseään maisteriksi. Jonkun kyseenalaistettavan ei minkään akreditoinnin ansainneen MBA-tutkinnon kait jossain AMK:ssa voi lukea, mutta MBA ei ole sama kuin maisteri. MBA:nhan voi jossain ostaa jopa rahalla.. Ulkomaille töihin haettaessa se mistä olet tuon MBA:n saanut merkitsee.
AMK:ssa opit kyllä debetit ja kreditit (kaupallisella puolella), jotta voit toimia kirjanpitäjänä ja ylentyä 10v päästä controlleriksi (yleistäen). Vrt. kauppiksen teoreettisempi sakki saattaa jo opintojen loppuvaiheessa kesäduunarina tehdä controllerin tehtäviä. Vastaavasti AMK:sta valmistunut saattaa työllistyä taloushallintoon - sihteeriksi - , kun taas KTM esim analyytikoksi.
Tottakai poikkeuksia on valtava määrä: tunnen erään amk:n käyneen, jolla on oma firma ja rahaakin alkaa olemaan ku rosvopäälliköllä. Vastaavasti tunnen useita korkeakoulutuksen saaneita, joille työllistyminen omalle alalle on ollut hyvinkin vaikeaa.
Koulutuksen tarkoitus on antaa eväät uuden oppimiselle työelämässä. Faktahan on se, että mitään työtä ei koulun penkillä opita, vaan työkokemus opettaa. AMK opettaa perusasioita suorittavaan portaaseen, yliopisto opettaa asioita laajemmin ja teoreettisemmin, antaen paremmat eväät uuden oppimiselle töissä.
... myös paljolti ammattikorkeakoulusta. On olemassa "laadukkaampia" ammattikorkeakouluja, joihin myös erittäin vaikea päästä. Itselläni haaveena tilintarkastajan ammatti, siksi valitsin ammattikorkeakoulun ja hyvän sellaisen, jossa mahdollista suorittaa tilintarkastajan opintopolku. Varsinaiseksi johtajaksi en halua, mielestäni kaikkien ei tarvitse sellaiseen edes pyrkiä. Silti tahdon koulutuksen, joka antaa eväät ohjata ja johtaa esim. pientä tilintarkastustiimiä. HTM-tilintarkastajan tutkinnon jälkeen tavoitteena luultavasti KTM-tutkinto tai sitten ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Tästä pääsisi KHT-tilintarkastajaksi. Näiden asioiden vuoksi siis ammattikorkeakoulu. Tahdon osata tilintarkastuksen käytännössä ja hyvin.
Todellakin kaikkien kannattaisi muistaa, että koulutus ei tuo rahaa sen enempää kuin työpaikkaakaan. Se utopia, että KTM (tai muukaan akateemisesta koulusta valmistunut) veisi automaattisesti työpaikan tradenomin nenän alta, tai saisi automaattisesti parempaa palkkaa, ei pidä paikkaansa. Nykyään itse koulutuksella on yhä vähenevä merkitys työelämässä, koska useisiin tehtäviin työnantaja itse kouluttaa. Perustiedot pitää toki handlata, mutta viimeistelyn hoitaa työnantaja. Näin ollen paljolti persoona ratkaisee töitä jaettaessa. KTM voi tienata paljon, mutta usein niin ei käy. Vain ne harvat saavuttavat kovalla työllä tai tuurilla tai jollakin muulla keinolla niitä todella korkeita palkkoja (tarkoitan siis n. 7000-10000e/kk), suurin osa luultavasti tienaa sen 3500-4500e/kk. Aloituspalkka on toki sitäkin pienempi. KTM varmasti saa helpommin suuremman tilin, mutta ei se todellakaan tarkoita, etteikö tradenomi voisi tienata enempi kuin KTM. Tiedä merkonomejakin, jotka tienaavat siis todella tuota huippupalkkaa.
Näitä kouluja ei voi edes verrata, ei missään nimessä. Niitä ei ole tarkoituskaan verrata. Maailma ei pyörisi ilman amk:n osaajia, kuin se ei pyörisi ilman akateemisen koulun käyneitä, jotka tuntevat teorian paremmin. En kuitenkaan suostu sanomaan, että KTM tietäisi enemmän tai paremmin asioita kuin tradenomi, sillä kauppakorkea ei todellakaan ole niin hieno ja vaikea koulu kuin siitä koitetaan saada. Kursseista on välillä erittäinkin helppo päästä läpi. En myöskään tajua, että minkälaisia asiantuntijoita kauppakorkeakoulusta on mahdollista valmistua, kun luennoilla ei ole pakko käydä ja koulunkäynti on muutenkin "vapaaehtoista".
Tarkotukseni ei ole mollata kauppakorkeaa, mutta olen vain niin kyllästynyt tähän vastakkainasetteluun. En ymmärrä mistä tällainen maailman valtias -kompleksi tosiaan monille korkeakoululaisille/yliopistolaisille tulee, mutta ei ole oikeasti kovin mieltä ylentävää käydä koulua ja valmistua ammattiin, jota ketään ei tunnu arvostavan. Toisaalta akateemisia kouluja arvostetaan hieman liikaakin niiden opiskelun vaativuuteen ja opetuksen tasoon verrattuna.
Ja sen voin kyllä omasta kokemuksesta sanoa, että kauppakorkeassa ei todellakaan ole sen fiksumpia tai edes kunnianhimoisempia ihmisiä kuin amk:ssakaan. Saanen muistuttaa, että kauppakorkea taitaa olla melkeinpä helpoin koulu päästä sisälle näistä suosituimmista aloista...
"Ja sen voin kyllä omasta kokemuksesta sanoa, että kauppakorkeassa ei todellakaan ole sen fiksumpia tai edes kunnianhimoisempia ihmisiä kuin amk:ssakaan"
No kerroppa millähän perusteella? Itse olin ennen DI-opintoja vuoden eräässä pääkaupunkiseudun AMK:ssa ja kyllä meno oli suurella osalla porukkaa varsin kyseenalaista, jatkuvaa valitusta tehtävien paljoudesta, joita ei edes tosiasiassa ollut paljoa, verrattuna konetekniikan DI-opintoihin.
AMK:n opintojen vaativuuden tasosta kertonee jo aika paljon sekin, että koneinsseille tarkoitetulla teollisuustalouden peruskurssilla käsiteltiin yhtä paljon asiaa kuin kolmella AMK:n ykkösvuoden syksyn kurssilla(Investoinnit, debet-kredit..ym perusjutut).
BTW. turhaan yrität sitä traden tutkintoa pilviin korottaa ja tottakai se riippuu ihmisestä, mutta myös TUTKINNOSTA. Ei alikessu ole vänrikin veroinen vaikka voissa paistaisi!
Vai että helpoin koulu päästä sisään? HSE:lle otetaan alle 20% hakijoista.
Kunnianhimoisempaa väkeä (ainakin stadissa) nyt vaan on, usko pois.
otetaan 10% hakijoista. Kun hakijoita oli lähes 20 000 koko vuonna.
Oliskohan syynä tämä ns. pakkohaku amiskoihin, että saavat sen työttömyyskorvauksensa. Että prosentit eivät kerro mitään näissä amk osastoissa..
Johtuuko se kenties siitä, että AMK:hon pääsee kuka vaan sisään? Joihinkin paikkakunnille tarvitsee 30-40 pistettä, jotta pääsee "tradeksi". :P
Eli jos "tradeja" valmistuu noin 10 kertaa enemmän (noin heitto) kuin kauppatieteiden maistereita, niin tietysti KTM on parempi...
Turha enää porukan väittää, että Tradomi ja KTM olisivat suunnillee saman arvoisi....
tradenomi ja KTM ei olekaan. Siis turha vertailla. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut ja KTM on samalla viivalla. Lisäksi tuo, että AMK:hon pääsee helpommin on turhaa yleistystä. On olemassa yliopistoja, johon on helppo päästä, kuten myös ammattikorkeita, jonne on todella vaikea päästä. Pointti oli se, että miksi kauppakorkean opiskelijat pitävät itseään jotenkin parempina, kun KTM-tutkinto ei ole verrannollinen tradenomi-tutkintoon. Aivan turhaa niskojen nakkelua (puolin ja toisin). Riippuen omasta tulevaisuuden suunnitelmista kannattaisi mielestäni miettiä kumpi koulu on itselle parempi, eikä luottaa siihen, että kauppakorkea olisi jotenkin automaattisesti parempi.
heh.
No ei KTM-tutkintoa ja ylempää AMK-tutkintoa voi verrata.
Tosiasia on, että Tradenomi on kuin entisajan Merkonomi/YO-Merkonomi.
KTM-tutkinnolla saa jokseekin paremmin töitä.
Jos isoihin johtotehtäviin haluat jossain vaiheessa elämääsi, niin KTM on aika kova sana kun vertaa Tradenomiin.
Ja tietysti, kuten aina, oma persoonasi ja taidot vaikuttavat myös siihen miten pitkälle pääset. Ja tuleehan niitä Tradenomeja olemaan se yli 10 kertaa enemmän kuin Kauppatieteiden Maistereita, niin onhanse päivän selvää, että menestystarioinat löytyy Tradenomienkin puolelta.
Ja jos Tradenomi olisi KTM veroinen, niin eihän siinä oisi mitään järkeä lukea 5 vuotta 3½ vuoden sijasta.
JÄRKI KÄTEEN :D
Suomi taitaa olla ensimmäinen maa jossa Ammattikoulutus on menny yliopistokoulutuksen ohi.
Voin näin odottaa, että kohta joku Mississipin Community college ohittaa Harvardin usassa? :D
Tradenomina ja kauppakorkeassa opiskelleena voin kertoa, että tradenomi (ylempi amk) ei ole sama kuin KTM. Kun vertaan opettajien tasoa, ero käy jo selväksi. Ehkä pieni kokonaiskuvan hahmottelu olisi paikallaan:
-aikanaan koulutettiin merkantteja sen aikaisissa kauppaopistoissa,
-heidän työtilanteensa huononnuttua alettiin pienellä opintojen päivityksellä kouluttaa merkonomeja,
-heidän työtilanteensa huononnuttua alettiin pienellä opintojen päivityksellä kouluttaa tradenomeja ja
-heidän työtilanteensa huononnuttua alettiin heidän tutkintoaan laajentaa tradenomi (ylempi amk):ksi...
Ja tarina jatkuu... Aina kun tutkintoa "uudistettiin" niin vanhan tutkinnon sisältöä karsitiin. Tuttavani opiskeli yhdeksänkymmentä luvun vaihteessa merkonomiksi ja jatkoi sen jälkeen uudessa juuri alkaneessa ammattikorkeakoulussa tradenomiksi. Osin samat opettajat kävivät täysin samat kirjat ja asiat läpi kuin sen aikaiseen merkonomin tutkintoon.
Olen tyrmännyt tradenomeihin, jotka ovat ryhtyneet opiskelemaan kauppatieteiden maisteriksi, mutta Kauppatieteiden maisterit, jotka ovat alkaneet opiskelmaan tradenomiksi ovat jääneet näkemättä. Onko joku muu kenties törmännyt kauppatieteen maisteriin, joka opiskelee tradenomiksi?
opiskelen omaksi ilokseni tietotekniikkaa amk:ssa, iltalinjalla. olen kirjoilla myös yliopistossa tko-ohjelmassa, mutta tällä hetkellä työ ei jousta venymään päiväopintoihin.
ylempi AMK-tutkinto ja KTM rinnastetaan saman arvoisiksi ja sillä sipuli. Työnantajatkin ovat alkaneet huomata, onneksi, että AMK-tutkinnon suorittaneet ovat yhtä hyviä (toisinaan parempia juuri siihen työhön) kuin kauppakorkean suorittaneet. Yksi syy tähän on, että AMK:ssa painotetaan tiimityön merkitystä. Ei edes KTM ole kaiken asian asiantuntija, mutta opit tiedon jakamisesta ja oman oppimisensa laajentamisesta puuttuvat täysin. Onneksi työnantajat vielä suotuisasti laittavat KTM:nsä suotuisasti tiimityökurssille, mutta tulevaisuudessa tiimityön jo osaavat ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneet vievät nämä paikat.
Tiedänpä yhden KTM:n, jolle joudun opettamaan kustannuslaskennan saloja. Minä siis vain tyhmä merkonomi.
Huom. Tämä oli provo, joten provosoitukaa ja pistäkää paremmaksi. Yhtäkään fiksua kommenttia en ole vielä kauppakorkean opiskelijoilta kuullut. Semmoista, joka saisi esimerkiksi minut muuttamaan mieltäni omasta koulustani ja kauppakorkeasta.
Kirjoitit:
"opit --- oman oppimisensa laajentamisesta puuttuvat [KTM:eilta] täysin."
Eli yliopistokoulutus ei valmenna itsenäiseen tiedonhankintaan???
Kirjoitit myös:
"Minä siis vain tyhmä merkonomi."
No niin. siinähän tulikin selitys ensimmäiseen väitteeseen, joka oli täydessä ristiriidassa todellisuuden kanssa. Et yksinkertaisesti tiedä mistä puhut. Merkonomi arvostelemassa yliopistokoulututa - josta hänellä ei ole kokemusta ja josta hän ei ole ottanut selvää - siitä, että hänen kuvitelmiensa mukaan yliopistokoulutus ei valmenna ottamaan asioista selvää. Niin sitä pitää! :D Jatka samaan malliin!
tietysti jos joku koulu on ollut perinteisesti arvostetumpi, kalliimpi tms tai sinne on ollut vaikeampi päästä, niin TIETYSTI mielikuvissa sen oppilaat on fiksumpia.
Ja kouluun päässytkin helposti kuvittelee itsestään yhtäkkiä ties mitä: hei, pääsin kauppakorkeaan, olen siis fiksumpi kuin tuhannet tradenomit (yhteensä) !
Mä olen opiskelut sekä ammattikorkeakoulussa että kauppakorkeakoulussa ja koen että amk opinnot olivat yhtä tyhjän kanssa verrattuna kauppakorkean opintoihin. Amk:ssa väännetään rautalankaa ja sovelll
etaan valmiita malleja, kauppakorkeassa sen sijaan opetetllaan ajattelemaan itse. Oman amk-koulutkseni pohjalta en kyllä tutkintoa ihan hirveästi arvosta.
Eiköhän vastaus aloittajan kysymykseen selviä, kun katsoo tämän topicin otsikkoa.
Ekonomien paremmuutta selittää jo se, että yliopistoon on vaikeampi päästä ja sinne otetaan vain älykkäimmät ja ahkerimmat, kun taas AMK:un on helppo päästä.
Yliopiston laajempi ja syvällisempi opetussisältö antaa valmiuksia tuottaa uutta tietoa, kehittää uusia menetelmiä tai suuntautua työtehtäviin, joissa hyödynnetään laajaa pohjatietoa tai "korkean tason" tietoa, ja yrityksiin/organisaatioihin, jotka työskentelevät uudenlaisten tai muuten vain monimutkaisten (runsaita pohjatietoja ja uuden tiedon tuottamista vaativien) asioiden parissa.
AMK:n ja yliopistojen opetussisällön merkittävin ero on se, että AMK kouluttaa ihmisiä vallitseviin työtehtäviin ja vallitseviin tilanteisiin. Yliopisto opettaa laajan tietoteoreettisen pohjan, jotta opiskelijalla olisi mahdollista edistää omaa (tieteen)alaansa, missä muodossa se edistäminen ikinä tapahtuukin.
Käytännössä työelämässä ja työtehtävissä mennään kuitenkin paljon ristiin. Useimmat yliopistoista valmistuneet eivät päädy tutkimustyöhön tai itseään tai tieteenalaansa kehittäviin töihin. AMK:sta taas valmistaudutaankin tiettyihin ammatteihin, mutta tuote-/metodikehitykseen tai tutkimukseen hakeutuminen AMK-pohjalta on harvinaista.
Oikeastaan pelkkään pohjakoulutukseen ei tarvitse välttämättä kiinnittää paljoa huomiota, sillä useimmissa tapauksissa oleelliset asiat opitaan työtehtävien kautta. Ts. ei ole niin suurta väliä onko suorittanut jonkin yliopistotutkinnon tai AMK-tutkinnon, jos on työskennellyt x vuotta yrityksen A palveluksessa ja oppinut työssään kaiken vaadittavan mitä liittyy tehtävään toimintaan. Hyvin harvalla koulutuspohjalla kuitenkaan tietää, mitä yrityksissä oikeasti puuhataan ja miten se homma toimii. Koulut antavat vain perusteita. Ja kukaan ei työskentele yksin, vaan työskennellään työryhmissä, joissa tarvitaan erilaisia osaajia. Tarvittavan teoriapohjan omaaminen on tosin tiettyihin työtehtäviin hakeutumiseksi jo edellytys, koska työssä voi olla vaikea olla hyödyksi, jos ei ymmärrä vaadittavia perusteita.
AMK kestää 3 vuotta ja yliopisto 5 vuotta, olisko siinä. Hei haloo oikeesti on ajan lisäksi vähän vaatimustasot ja pääaineet erilaisia. AMKsta tulee todellisia moniosaajia ilmeisesti kun ei opiskella edes mitään pääainetta ja vielä pari vuotta nopeemmin he hee!