Miten kannustaa

Nuoremme aloitti ammattikoulun. Vaikka onkin koulussa menestynyt hyvin, tuimme "amikseen" hakemisessa, sillä lukio ei ole hänen juttunsa, syitä on paljon, mm. esitelmäkammo, vastenmielisyys historiaa, uskontoa yms. kohtaan. Kaksoistutkintoa ei sopivalta alalta löytynyt. Hän on kiinnostunut alastaan ja pitää aineista. Mutta ainakin tämä ensimmäinen viikko on ollut turhauttavan helppo, tuntuu olevan "pehmeää laskua". Lähtötasotestit olivat kuulemma ihan lällärihelppoja.

Miten kannustaisi nuorta, ettei turhautuisi? Hän vielä ilmeisesti nuorinkin luokassaan, täyttää vasta joulukuussa 16. Vaikeutuu se tuosta? Itse kun olen käynyt lukion kauppaopiston ja ammattikoulukin oli siihen aikaan erilainen, niin en oikein tiedä, mitä odotettavissa on ja tämä on vanhin lapsemme.
5619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olen ammattikoulussa (sos ja terv. ala) ja kyllä noita esitelmiä saa pitää kokoajan.. Ei yleensä mitään isoja juttuja mutta kuitenkin luokan eteen puhumaan!

Mille alalle tämä teijän nuorenne on menossa?

Äänestä
  • Ehkä luonnollisesti sosiaali- ja terveysalalla saattaakin olla paljon esitelmiä, koska se opiskelu/tuleva nyt on vähän sosiaalisempaa kuin joku toinen ala?

    Äänestä

aloittaa myöhemmin kuin suoraan peruskoulusta. Tämä on tietysti oma reittini...eli peruskoulun jälkeen menin suoraan työhön. Sitten oli työttömyysjaksoakin jolloin kävin työkkärin koulutuksia ja sen sellaista. Oma ala löytyi vasta yli 20-vuotiaana. Ensin varastoalan suoritettu koulutus ja sitten nyt vielä vanhempana lopuillaan on siivousalan opinnot. Sitten kun löytyy se "oma juttu" siihen uppoutuu täysillä ja tekee paljon enemmän kuin sen minimin mitä tutkinnon suorittaminen vaatii perusteiden mukaan. Vaikka työelämäänkin suoraan mennessä tuli hakeuduttua vääriin ei itselle sopivien alojen töihin mutta sieltä se oma ala kuitenkin löytyi lopulta. Sama tosin olisi voinut tapahtua ammattikoulussa loputonta opintoalan vaihtoa.
En kadu nyt yhtään tätä kun tein näin. Vaikka välivuosia ja sekalaisia töitä mahtuikin peruskoulun jälkeiseen aikaan ennen kun löytyi alaa mitä opiskella.

Nyt jo vaikka edellinen on vielä kesken katselen mahdollisia vaihtoehtoja kun nykyiset opinnot valmistuu vaikka elänkin tässä hetkessä enkä sinällään tulevaisuutta murehdikaan. Kunhan pidän silmällä erilaisia vaihtoehtoja.

Äänestä

Hei ! Niinpä minusta ei siitä syytä huoleen vaikka nyt kaikki olisi helppoa ei se turhautuminen ole vakava-asia kun hän jatkaa amiksesta viellä AMK:hon.
Jos muutama vuosi menee lasketellessa niin ihan kiva on viellä haasteita sitten edessä kun pyrkii AMK:hon sieltä viellä vaikka minne elämä tarjoaa viellä koulun saralla vaikka minkälaisia haasteita.
Vaikka muutamavuosi menee lasketellessa niin pitänee siitä huolen että poissaole % aineen opv.kohti ei ylity yli rajojen.

T:Marko

Äänestä

Mitä jos kannustaisit häntä itse syventämään opintojaan silloin kun tuntuu ettei ammattikoulu tarjoa tarpeeksi haasteita?

Sanoisin että amis eroaa oleellisesti lukiosta siinä, että ammattikoulussa on helpompaa laiskotella ja toisin kuin lukiossa, ei tipu koulutuksesta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö ammattikoulutuskin voisi tarjota haasteita.

Onko nuoresi kiinnostunut enemmän matemaattis-luonnontieteellisistä aineista? Silloinhan on helppoa mennä kirjastoon ja hakea vaikka lukion oppikirjoja ja opiskella omaksi ilokseen. Opiskeu ei mene koskaan hukkaan! Etenkin jos hän syventää oman alansa opintoja, aivan varmasti siitä on etua tulevaisuudesssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhautuvaa? kirjoitti:

Nuoremme aloitti ammattikoulun. Vaikka onkin koulussa menestynyt hyvin, tuimme "amikseen" hakemisessa, sillä lukio ei ole hänen juttunsa, syitä on paljon, mm. esitelmäkammo, vastenmielisyys historiaa, uskontoa yms. kohtaan. Kaksoistutkintoa ei sopivalta alalta löytynyt. Hän on kiinnostunut alastaan ja pitää aineista. Mutta ainakin tämä ensimmäinen viikko on ollut turhauttavan helppo, tuntuu olevan "pehmeää laskua". Lähtötasotestit olivat kuulemma ihan lällärihelppoja.

Miten kannustaisi nuorta, ettei turhautuisi? Hän vielä ilmeisesti nuorinkin luokassaan, täyttää vasta joulukuussa 16. Vaikeutuu se tuosta? Itse kun olen käynyt lukion kauppaopiston ja ammattikoulukin oli siihen aikaan erilainen, niin en oikein tiedä, mitä odotettavissa on ja tämä on vanhin lapsemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu