Missä ja miten viettäisi eläkepäiviä?
Olen aiemmin jo sanonut, miten mielipiteeni ovat muuttuneet matkan varrella. 10v sitten olin ehdottomasti sitä mieltä, etten ikinä muuttaisi Suomesta pois tai edes viettäisin talvikuukausia jossain muualla.
Nytpä olenkin eri mieltä. En pidä talvesta enää. En pidä 9 kuukauden sumuisesta hämäryydestä (pääkaupunkiseudulla), en pidä loskasta enkä rännästä, en pakkasesta, en vaakasuorasta viimasta, en lumisateesta, en työpäivän aikana lumella kuorrutetusta autosta. En pidä siitä, että minua palelee (ei ole pukeutumiskysymys), en pidä siitä että minulla on hiki yleisissä kulkuneuvoissa niiden talvipomppien alla.
Viiden vuoden kuluttua (60v) voisin miettiä, missä viettäisin muutaman talvikuukauden. Täyttä aurinkoa sen ei tavitsisi olla, kun lämpömittari olisi plussan puolella. Aurinkorannikolla, Espanjassa kävin muutaman kerran 70-luvulla ja nyt pari vuotta sitten. Ja jessus miten täyteen se koko alue on rakennettu tällä välin. Italia? Kreikka? Ranska?
Nythän sitä voisi jouten päiten opetella jonkun nuoren, kauniin, vitaalisen miesopettajan johdolla vaikkapa sen golfin alkeiskurssin!
Oletko sinä ollut jo talvrea paossa tai suunnitellut sitä? Anna vinkki!
Olen aiemmin jo sanonut, miten mielipiteeni ovat muuttuneet matkan varrella. 10v sitten olin ehdottomasti sitä mieltä, etten ikinä muuttaisi Suomesta pois tai edes viettäisin talvikuukausia jossain muualla.
Nytpä olenkin eri mieltä. En pidä talvesta enää. En pidä 9 kuukauden sumuisesta hämäryydestä (pääkaupunkiseudulla), en pidä loskasta enkä rännästä, en pakkasesta, en vaakasuorasta viimasta, en lumisateesta, en työpäivän aikana lumella kuorrutetusta autosta. En pidä siitä, että minua palelee (ei ole pukeutumiskysymys), en pidä siitä että minulla on hiki yleisissä kulkuneuvoissa niiden talvipomppien alla.
Viiden vuoden kuluttua (60v) voisin miettiä, missä viettäisin muutaman talvikuukauden. Täyttä aurinkoa sen ei tavitsisi olla, kun lämpömittari olisi plussan puolella. Aurinkorannikolla, Espanjassa kävin muutaman kerran 70-luvulla ja nyt pari vuotta sitten. Ja jessus miten täyteen se koko alue on rakennettu tällä välin. Italia? Kreikka? Ranska?
Nythän sitä voisi jouten päiten opetella jonkun nuoren, kauniin, vitaalisen miesopettajan johdolla vaikkapa sen golfin alkeiskurssin!
Oletko sinä ollut jo talvrea paossa tai suunnitellut sitä? Anna vinkki!
Vastaukset 35
Vanhimmat
Tammikuussa kävin eka kertaa elämässäni Espanjan aurinkorannikolla, Nerjassa. Äkkilähtö maksoi alle 300, ja hinta-laatusuhde oli huikea. Tutustuimme sattumalta siellä asuvaan suomalaisyhteisöön, kävimme kylässäkin eräässä perheessä. Meille sattui ilmojen puolesta hieno viikko, oli kuin parasta Suomen kesää. Turisteja ja talviasukkaita oli jonkin verran mutta paikallisia ihmisiä oli kuitenkin enemmistö ja esim. ravintoloissa oli pääasiassa paikallista väkeä. Ennakkokäsitykseni Espanjan aurinkorannikosta muuttui kokonaan. Sinne olisi voinut jäädä samantien ja sopeutuminen Suomen pimeyteen ja kylmyyteen kesti monta viikkoa.
Olen pitänyt noita etelään muuttavia vähän hassuina mutta enpä pidä enää. Mikä pakko on loppuikänsä kärsiä siitä, että esi-isämme ovat olleet masokisteja ja päätyneet tänne kylmään pohjolaan...
Tulipa taas todennettua, että mielipiteeni voi muuttaa hyvällä perustelulla. Siis aurinkorannikko voi olla ok. Olen kyllä kuullut asiakkailtani, että lähempänä Malagaa ylempänä rannikosta on myös kivoja alueita.
En tosin ensi alkuun ostaisi mistään mitään, vaan vuokraisin ja katselisin.
En minäkään kyllä ostaisi mitään, sillä hinnat ovat nousseet pilviin. Grynderit tekevät hyvän tilin, kun asunnot maksavat saman kuin täällä. Vuokraaminen on ainoa järkevä tapa. Eikä ole pakko asua muiden muuttolintujen vieressä vaan paljon edullisemmin saa vuokrattua asunnon paikallisista kylistä.
Jaa-a, olin jo ihan unohtanut koko eteläänmuuton ja kukapa täältä Suomesta kesällä pois tahtoisikaan. Mutta ehkä menemme taas tammikuussa pariksi viikoksi katsastamaan tilannetta.
...kymmenen viisasta ehtii vastata.
joskus vaikeneminen kaikilla kielillä on ja on ollut vaikeaa!
Tuo halaaja jo antoi tärkeimmän perusohjeen.
"Mene asumaan vuokralle"!
Mene talvella ja katsele paikallisten toimistojen vaihtoehtoja!
Harkitse myös haluatko asua sisämaan reservaatiossa vai kaupungissa!
Me olimme 1985 valinneet pienen rivitalonasunnon yhdellä makuuhuoneella kaupungin ulkopuolella olevasta reservaatiosta mutta asuttuamme kuukauden itse kaupungissa muuttui mielipiteemme täysin.
Keskikaupungilla on aina elämää.
Kaikki tarvittava lähellä.
Ei tarvitse kulkuneuvoa eikä seista bussipysäkillä.
Ainakin taksirahat säästyvät.
Voi piipahtaa kadulla.
Jos jotain on unohtunut niin sen saa aamu 5:een saakka.
Jne.
Talvella asuessasi toteat ilmansuunnan ja aurinkoisuuden merkityksen.
Asunnon iästä riippuu rakennustekniikka (eristys).
Talviyöt ovat melko viileitä joten tekniikalla ja lämmityksellä on merkitystä.
Ehdottomasti katso itsenäisesti espanjalaisten toimistojen tarjontaa ilman suomalaisia välittäjiä!
Vertaa!
Meidän kanssamme samassa talossa on yksi suomalainen mamma asunut yhtäjaksoisesti jo yli 30-vuotta.
Yksi pariskunta tulee syksyisin aina samaan varaamaansa asuntoon.
Pitkäaikaisuus ja ennakkovaraukset ilmeisesti kannattavat.
Lähdemme nyt syyskuun alussa. Pari viikkoa turhan aikaisin. Liian kuumaa minun laardeilleni ja meressäkään ei oikein jäähdy!
Pari vuotta sitten vierailin ystäväni luona, jolla on ollut Calahondassa rivitaloasunto 19-20 vuotta. Sillä alueella ainakin on paljon suomalaisia ollut vuosikymmeniä. Eräs asiakkaani vuokrasi aikoinaan yli 10 vuotta miehensä kanssa saman asunnon. Leskirouva palasi sitten parin vuoden tauon jälkeen samaan asuntoon ja viihtyy siellä taas hyvin. Ei voi olla huono paikka!
Onko teillä tietokoneyhteys siellä, jotta voitte kirjoitella kesäisiä terveisiä meile varsinkin marras-helmikuussa.
Talo jossa asuntomme on, valmistui 1960.
Eristämätön. Rannassa tuulee aina ja on kosteaa.
Parveke jää varjoon klo 13.00.
Me arkajala etsimme joulukuun alun ja helmikuun lopun välisenä aikana lämpöä muualta.
Kämppämme kylppäri on huushollin kylmin paikka.
Ilman lämmitystä kylmän ajan aamulämmöt sisällä 15 astetta.
Viettääkö näissä maissa kukaan talvia?
ja tuskin menenkään. En tykkää kuumasta ilmanalasta, pläähh..muutama viikkokin hellettä on liikaa.
Käyppän yhden kerran läkähtymässä Manner-Espanjan tammikuisissa helteissä!
Minun laardeilleni sopii hyvin sydäntalvella.
Päivällä 20:n kahden puolen.
Öisin menee usein alle 10:n.
ainoa ongelma on että sinne on aika pitkä matka. Lentotunteja tulee n.15 ja koneenvaihdot kolmesti pitkittävät matkaa vielä. Luonnollisestikin kun se aika tulee (jos tulee) kun pääsen eläkkeelle niin ei ehkä tarvi raahata niin paljon tavaroita edestakaisin paikasta toiseen (inhoan raskaiden matkalaukkujen roudaamista) vaan voi varustaa talvikodin omiin tarpeisiinsa kesävaatteet komerossa.
Lämpöä keskimäärin 25 astetta, vuoden ympäri, ei vuodenaikoja ja yö laskeutuu kuin violetti samettivaippa Andien ylle kl. 18:30.
T.
Paloma
Pidäkin huoli että pärjäät pelkällä käsimatkatavaralla!
Kauheinta on jos täytyy miettiä viikko mitä mukaan ottaa. Se aiheuttaa "paineita" ja vie ilon muuttamisesta.
on tietty Colombia?
Työkaverini (Ukrainasta) sisko on asunut maassa jo monta vuotta. Kertonut monta kiinnostavaa juttua tästä jännitävästä maasta.
"perin" kaupunkitalon siellä n. 7-8 vuotta sitten; oikeestaan se on lasteni perintö, mutta olen ostamassa heitä ulos siitä, koska haluan asua siinä itse osan vuodesta kunhan lopetan työnteon joskus. Talo on Calin kaupungissa, ihan kiva ja tilava (360 neliöö patiot mukaan luettuna) ja tarkoituksenani on rakentaa siihen toinen kerros ja mahdollisesti pitää jonkinlaista bed and breakfast- hommaa, pienimuotoisena ja lähinnä harrasteena, niin on jotain kivaa tekemistä ja saan tavata ihmisiä.
Kuka lähtee kaveriksi? Vai etsinkö sen paikanpäältä? Puuseppää, putkimiestä, remonttireiskaa tarvitsen ...mutta ei kovin kiire.
T.
Paloma
ykkösnäytöllä?
T.
Paloma
sitä/sen jota ei itse osaa. Hyvin usein se on puuseppä, putkimies, mies ja rakastaja. Kaikki yhdessä henkilössä kaiken lisäksi.
se. ja co. Selvä juttu!
PS. Minulla on sama dilemma; päättää minne oikeestaan haluan; Afrikkaan vai Suomeen?
Saat kaupanpäälle hyvät verkostot ja pääset sisälle alkuasukkaiden elämään. Ja opit kieltä ja ehkä jotain muutakin uutta;)
Ihan kyllä kiinnostaisi viettää tuollaisessa paikassa kuukausi tai pari. Joten liikeidea tuntuu hyvältä. Täälläkin saat ilmaista mainosta, joten ilmoittele kun voi alkaa tehdä varauksia:D
ja verkostoakin on (huom. olen asunut paikan päällä hyvin tärkeän osan elämääni ja vuosiakin yli kymmenen); kaksi paikallista rakentajaa jo kosi viime reissulla; nikkari ja laatoittaja, molemmat kymmeniä vuosia nuorempi kuinminä, mutta uskon heidän olleen vain Schengen-viisumin perässä:)))
Miinuspuolena on se että en usko heidän osaavan rakentaa mulle saunaa...ja suomalaiset on tosi hyviä rakentamaan ja muutenkin käteviä, jopa ns. "herrat" osaavat yleensä vaihtaa lamppuja ja korjaa vuotavan vesihanan. Plussapuolena olisi tietysti jos veisi sellaisen komean suomalaisen vaaleatukkaisen viikingin (vaikka jo hieman harmaantuneen) niin ne alkuasukas-senjoriitat repivät sen käsistä...
T.
Paloma
idea...mutta siihen menee vielä jokunenvuosi ennenkuin alan harjoittaa "liiketoimintaa...", talo on vuokralla nyt yksityisenä vanhainkotina. Jaa...mutta...siinäkin voisi olla ideaa...
T.
Paloma
Kyllähän suomalainen mies on paras tuossa saunanteossa ja monessa muussakin hommassa. Ja olisihan se varmaan mukava puhua ihan suomeksi kumppanilleen. Minä en kyllä edes hurjassa nuoruudessani ole koskaan innostunut ulkolaisista miehistä, jostakin kumman syystä. No, minulle on tämä kieliasiakin tärkeä. Kun tulee väärinymmärryksiä suomalaisenkin kanssa niin miten sitten ollenkaan pärjäisi jos ei olisi yhteistä kieltä.
Mutta nuo paikalliset senjoriitat kyllä huolestuttavat. Kannattaa ehkä ottaa aika ruma ja hiljainen mies, jos pysyisi sitten paremmin kotona;)
kyllä rumempikin, jos on vaan ulkomaalainen ja vanhempi myös. Ne on sitten kans aina viimeisen päälle tällättyjä tyyppi itäblokin naiset; tiukat farkut ja silikoonitissit, pitkät kynnet ja korkeet korot vaikka sitten millasessa sikolätissä asuisivat ja söisivät vain papusoppaa joka päivä lounaaksi.
Olis kai otettava joku sokee mies mukaan sinne...
T.
Paloma
... missään kun tykkään niin olla Suomessa ja vielä kun asun täällä pohjoisessa niin kaikki vuodenajat ovat todella erilaisia ja kiehtovia ja vielä kun harrastan sekä talvella ja kesällä monenlaista liikuntaa niin se on jotain se.
Ei ole tullut aika pitkäksi vielä tähän päivään mennessä eläkkeelle jäin vuonna 2000.
Missä päin pääkaupunkiseutua vallitsee vuoden aikana "9 kuukauden sumuinen hämäryys"?
Syyskuun alussa on yleensä vielä helteet ja syyskuu on usein aurinkoinen, lokakuu on toisinaan kuiva ja aurinkoinen, toisinaan lempeen sateinen, marraskuussa kaupungin ylle laskeutuu romanttinen usva, lunta joko on tai sitten ei ja ei välttämättä vielä joulu- eikä tammikuussakaan kuten ei viime talvena, - no, talvi sitte on mitä on, usein paljon liukkaita mäkisiä katuja ja niillä taiteilua mut helmikuussa alkaa jo kevättalven aurinko paistaa, maaliskuussa aurinko paistaa ainakin mun asuntooni Espoossa niin et pitää pitää kaihtimet kiinni ja huhtikuussa välillä on TOSI kirkkaan aurinkoista, välillä kasteisen usvasta, välillä saattaa tulla toi sumunen hämäryys.
Toukokuussa sitte onkin jo kevät täysillä, toisinaan täyskesä.
Kesällä on tietysti toisinaan hyvinkin sateista mut en kyllä millään saa mahtumaan näin täällä pk-seudulla sään vaihteluihin peräti 9 kuukautta sumusta hämäryyttä, ihan kunnolla korkeintaa kolme ja ne on tietyssä mielessä vuoden parhainta aikaa, ainakin omalla tavallaan tunnelmallisinta. Muut vuoden ajat onkin sitte enemmän tai vähemmän aurinkoisia.
Täysaurinkoisia kuukausia on yleensä 5.
Mikä Pk? Pääkaupunkiseutu? Helsingin keskusta vai parisataa km laajempi alue?
Mitä tarkoitat?
vietteleen elakepaivia tanne kanukkien ja nallekarhujen maahan.saatte laulaa laulua- jos metsaan haluat menna nyt,niin takulla yllatyt jne.
taalla mina haluan elakepaivani viettaa[ ne alkoi jo 2kk sitten].. en parempaa paikkaa hunttarille ja kala-kallelle tieda.ei ole jarvissa sini- levaa,tuossa lahellakin on jarvi yli 200m syva,ja vesi kuin peili.[ja kylymaa vetta]
ja metsia riittaa samottavaksi.vaikka missa tarkoituksessa... no kuka haluaa menna epsanjaan kuka minnekkin,se on OK... emannan ja oskarin kanssa[koira] me viihdymme taalla... terv. lännenhunttari.
Kanadassako asustat? Tuttava pariskunta kävi siellä keväällä ja ihastuivat kovasti. Mutta eikös ilmasto ole siellä hieman samanlainen kuin Suomessa? Joten jos ei tykkää kylmästä ja pimeästä talvesta niin auttaakos sinne muutto siihen vaivaan?
kovempaa talvea ,kuin suomessa,mutta myos vain kolmen vuoden-ajan vyohyketta,niinkuin taalla aivan
lannella.onhan leveyspiiri sama kuin ranskassa ,etelaisemmissa osissa maata.missapain kanukkia tuttavasi vieraili?l-h
Olemme Dominikaaneissa tutustuneet muutamaan kanadalaiseen pariskuntaan.
Esimerkiksi torontolaisille Karibia on hävyttömän lähellä.
Lähempänä kuin meille Espanja.
Kustannussuhteet suosivat myös heitä.
Ensimmäisen polven saksalaissyntyisen sähköasentajan eläkkeellä makailee kaksi ihmistä all inclusivessa dommareissa.
Vaimon eläke jää muuhun kulutukseen.
Tällä kyseisellä pariskunnalla oli myös paikallisia ystäviä siihen liittyvine etuineen jotka ilmenivät jopa täysihoidon puitteissa. Muusta puhumattakaan.
Joten kyllä kanadalaisilla on ehdoton etulyöntiasema meihin nähden lämpöä ajatellen.
Lisäksi niillä on lyhyet lennot Cancuniin viikko-osakekyliinsä Yucatanille.
että joskus tunnen kateuden pistoksen ja nyt se taas vihlaisi... Jo Euroopassa asuen matkanteko on halvempaa ja helpompaa, vaikka junalla.
Olen joskus kuullut määritelmän että pääkaupunki seutu on n. 50 km säde Helsingin keskustasta. Oikein tai väärin, so what.
7 tai 9 kuukauden harmaus, sama juttu, harmaata on joka tapauksessa. Joskus syyssateet ovat alkaneet jo heinäkuussa. Jatkuneet ja jatkuneet. Tai muistan väärin tai pätkii muuten vain.
varma missä kaikkialla kävivät. Kuitenkin kiersivät 2,5 viikkoa vuokra-autolla maata ja maisemat olivat komeita. Eipä sitä meikä osaa hahmottaa paikkoja missä ei ole käynyt. Vaan kovin olivat tyytyväisiä näkemäänsä ja kokemaansa.
Suomen talvea ei voi vaihtaa mihinkään. Olin kerran
Jouluna Teneriffalla ja kävin paikallisessa Suomiklubissa ja enpä ole "onnettomampaa" porukkaa nähnyt missään. Haikeus koko ajan Suomeen liitettynä
siihen "ihanuuteen", ettei tarvitse siellä Suomessa palella... tylsyyttä ja näköalattomuutta... oikeastaan pelkkää "kuoleman odotusta (vähemmän) hauskassa seurassa".
No, jokainenhan tekee valintansa aivan itse... jäi vain kuva, että heidän valintansa nyt olisi toinen, mutta eihän kasvojaan voi menettää, kun etelässä on niin riemuisaa.
Joulu tuntuu joululta vain täällä pohjoisessa. Viime jouluna olisin piffannut jälkikasvuni etelään kun ei olisi huvittanut laittaa joulua. "Minä en kyllä lähde jouluna Suomesta mihinkään", ilmoitti jälkikasvu. Ja niinpä se taitaa olla, ettei se joulu tunnu siellä joululta.
Jouluun asti minäkin nautin syksystä ja talven tulosta. Mutta tammi- helmi- ja maaliskuun voisin olla täältä pois. Ja tulla sitten valmiiseen kevääseen. Toisaalta tiedän senkin, että jos ei ole kärsinyt sitä talvea, niin se kevään tulo ei tunnu niin hienolta. Nälkä tekee herkun.
Olemme olleet muutaman joulun Manner-Espanjan loma-asunnollamme.
Talvisuomalaisten kanssa emme ole koko aikana seurustelleet yhtä saman talon asukkia lukuun ottamatta.
Paikalliset panostavat jouluun paljon enemmän kuin Suomessa tehdään.
Värikkäitä joulukatuja valoineen on runsaasti.
Kirkkoaukiolle on rakennettu muutaman sadan neliömetrin kokoinen, ajanlaskumme alun pienoiskaupunki valoineen ja hahmoineen.
Joulun edellä on joka päivä ja ilta tapahtumia.
Iloisia ihmisiä liikkeellä.
Jne.
Samoin pääsiäinen. Meikäläinen pääsiäinen on ankea, masentava, lohduton.
Espanjalaisilla se on värikäs, iloinen juhla piinaviikon kulkueineen.
Espanjassa emme panosta jouluun sen kummemmin.
Liikumme ulkona ihmisten parissa.
Paikalliset talvisuomalaiset ovat etupäässä niissä kaupungin ulkopuolisissa reservaatioissaan.
En tiedä heidän tunnelmiaan.
Ainoa ikävä puoli on asuntomme aamuviileys.
Nukuttaa hyvin mutta talviaamuisin sisälämpö on 15:a tietämissä.
Kylppäriin on ikävä mennä.
Joulun viettopaikan voi valita.
Me olemme joko Espanjassa tai Suomessa.
Eihän se ole sen kummempaa!