Syksy

lehdissä on jo lakastuneen haju
tyhjäksi niitettynä seisoo maa
ehkä jo ensi yönä tuuli raju
väsyneen kesän niskaa nujertaa

kinsteriherneen palot paukkuvat
saduiksi pian kaiken oivallamme
mitä nyt pitelemme kourassamme
-kaikki kukat valehtelevat

sielumme pelästyy ja alkaa pyytää
ettei se tänne liikaa takertuisi
vaan eläisi kuin puu lakastuisi
värien loistossa,kun syys sen hyytää
----

suomentaja lienee Elvi Sinervo

-----
Tämä runo sopii omiin syystunnelmiini...

terveisin baskeri ;)

voi sinua Liona kulta, älä vielä.

Mutta totta puhut siinä, että lehvien keltainen
kullankajo valaisee hämärää.

Haikeuttahan tässä runossasi on, syksyn tunnelmaa
mutta olet silti löytänyt siihen rakkauttakin,
suudelman lämpöä.

Tunnelmasta pidin, olet osannut löytää siihen
syksyisen hämärän tunnelman ja sen kullan -
jolla on uskomaton vaikutus.

Lempeää iltaa toivotellen,
linda

Tässä on aavistus syksyn kirpeyttä
Minä ainakin pidän syksystä,joten niin tästä haikeasta runostasi myöskin

kun syksy päättyy
viimeinen kynttilä sammuu
ja pimeys alkaa
silloin olemme kaukana unelmistamme
kaukana kosketuksesta, läheisyydestä
lähenpämän talven valoa
olemme katsonee toisiame kuin sieluun
nähneet, miten sadekelillä sydänkin voi laulaa
mutta jään valtakunnassa
kaikki mitä olet, on siinä
seuraat leijailevaa lumihiutaletta
rakkaus on siinä, kuin eri muodoissa
ihmisestä ihmiseen, kaikkeen

...miten kaunis runo!

On kuin olisit saanut koko syksyn kirjon mahtumaan noihin muutamaan sanaan - aivan käsittämätön tunne tässä... *huoks*

Mys kiittää

teille komentoistanne, lindl., mysteriet, runoilijatar ja DBW, en kai unohtanut ketään???

Ihanaa illanjatkoa teille kaikille!

t. Liona