Poliisilla täytyi olla aivan timantinkovat näytöt. Muuten ei miehen pidättäminen kaiketi mahdollista olisikaan. Jos tuo DNA-juttu ylipäänsä pitää edes paikkaansa, voi olla annettu julkisuuteen noin muuten vaan ensialkuun, niin se ehkä onkin jotain muuta DNA:ta kuin verta?
Mutta kyllähän jutussa vielä on yllin kyllin selvittämistä. Esimerkiksi juuri nuo vammat. Puukonreikien ja takaraivovamman lisäksi kaverilla taisi olla leuka murskana? Itseaiheutettu?; tuskin edes juttua tutkiva poliisi tästä lähtee. No voisivat olla kamppailusta esimerkiksi tämän menehtyneen nuorukaisen kanssa.
Mutta missä ovat ne kadonneet tavarat; lompakot, puukot, rahat ynnä muu. Miltä kuulostaa seuraava: Kaveri joutui kamppailuun ystävänsä ja tyttöjen kanssa. Kamppailussa hän sai puukoniskuja, voimakkaan tällin takaraivoonsa ja lisäksi selaisen iskun leukaansa, että se murtui.
No tästä huolimatta hän pääsi niskan päälle ja puukotti kuoliaaksi kaikki kolme. Sen jälkeen hän kävi pahasti vammautuneena piilottamassa puukot ym. kaman jonnekin. Ja vielä niin hyvin ja niin kauaksi, etteivät poliisit niitä päiväkausien etsinnöistä huolimatta löytäneet. Sitten hän tuli takaisin ja asettui makaamaan teltan päälle.
Ei kyllä vaikuta ollenkaan mahdolliselta. Mutta saattaahan tässä asetelmassa olla mukana jokin tuntematon tekijä, jonka poliisi pitää vielä visusti omana tietonaan. Monessa dekkarissakin juonikuvio on huonompi. Jos kaveri tosiaan on syyllinen, niin täytyy vain sanoa, että todellisuus on tarua ihmeellisempää

Vastaukset 3
Vanhimmat
Niiiiin! Tieteskii.
minulle sitten pilluilemaan. Olen iso mies, kaviokin kauhea.
hidasluonteinen gustafssoon reagoi hyökkäykseen myöhässä.siten vähäiset vammat.
Kova sanonmaa, tulistumaan eli tempperamenttinen, toisaalla kuva , että sai iskun ekana jne.
Fyysinen koko oiva alusta iskuille uita korkeammalal olevana
Miten kyljillään ollet S ja I oli telottu naamat.
Ja sitten löytyi pää niemenkärkeen päin kädet ristissä rinnalla.
Sopiva asento tarkkailla niemen juureen mahdollisia tulijoita.
kätkemistoimenpiteet eli löytyneet tavarat ainoa raskauttava todiste..
mitäs sanoikaan 2004 ..sitten ne on löytyneet surma-asema ja kaikki.. kadonnut tavara
Haisee...