Pekoni

Kerran vuodessa,kesällä, suon itselleni syntisen nautinnon; käristän valurautapannulla ohuita pekonisiivuja. Tai oikeastaan vaan ihan tavallisia possun kylkisiivuja, sillä pekonihan on suolattua lihaa.

Pannulle lisään lihan kaveriksi runsaasti uutta sipulia renkaina. Sitten ne nautitaan juuri maasta nostettujen perunoiden, ruisleivän ja piimän kanssa. Tulee siinä rasvaa syötyä enemmän kuin lääkäri määrää, mutta kuten sanoin kerran vuodessa näin on perinne.

Kävi vaan niin, että ostamani kylkisiivuista ei juuri rasvaa irronnut. Niin oli possu kuivaksi kasvatettu. Terveellisempi oli ateriani mitä alkuun ounastelin.
311675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

... veden herahtamaan kielelle! Ja ajatella, juuri eilen juttelin naapurini kanssa, miten näin kuumilla ilmoilla voikin kaivata entisaikojen läskisoosia uusien perunoiden kanssa. En muuten ole tehnyt vuosikausiin, nääs ne linjat ja terveellisyys.:) Ihan ihteään soosia ikävöin. Hän kertoi vuorostaan tehneensä juuri, kuten sinä - paitsi lorautti tilkan vettä vielä.

Äänestä
  • Vesi valitettavasti pehmittää ne muuten rapeat pekonit, mutta tuleehan siitä lisää kastiketta. Muuten en ole minäkään vuosikymmeniin läskisoosia syönyt. Se muuten vaatii pitkän kypsymisajan.

    Äänestä

  • katicat kirjoitti:

    Vesi valitettavasti pehmittää ne muuten rapeat pekonit, mutta tuleehan siitä lisää kastiketta. Muuten en ole minäkään vuosikymmeniin läskisoosia syönyt. Se muuten vaatii pitkän kypsymisajan.

    Yksin jäätyäni en ole tehnyt kertaakaan läskisoosia. Viimeisestä kerrasta siis täytyy olla yli 10 vuotta. Silloin aikanaan herkuttelimme sillä ehkä pari, kolme kertaa vuodessa.

    Oikea läskisoosi todella vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Minun makuuni "läskisiivut" (joita ei todellakaan enää saa) pitää paistaa niin rapeiksi, etteivät ne pehmene edes toista tunnin haudutuksen jälkeen.

    Ja vehnäjauhot täytyy kärsivällisesti ruskistaa niin, että kastikkeesta tulee tummanruskeaa ja kiiltävää! Vesi lisätään melkein tipottain. Aijai, jos sen kaiken jaksaa, niin hyvää tulee.

    Mausteeksi riittää suola sipuli ja pippuri. Lisäksi hyviä pottuja, ruisleipää ja maitoa tai piimää. Voisiko parempaa gourmetateriaa olla? Terveellisyydestä viis, ei sitä kuitenkaan kovin usein nautita.

    Äänestä

  • Hintriika1 kirjoitti:

    Jos kerran vielä sais oikeen kunnollista läskisoosia.
    Kuule Hintriika. Jos joskus teet sitä niin tee kahdelle ja kutsu minut syömään.

    Äänestä

  • Arvi# kirjoitti:

    Jos kerran vielä sais oikeen kunnollista läskisoosia.
    Kuule Hintriika. Jos joskus teet sitä niin tee kahdelle ja kutsu minut syömään.

    Siis en tietenkään pane läskisoosia korvan taakse, mutta pyyntösi päästä samaan pöytään. Kunhan vielä ratkaisisimme kunnollisen siankyljen saantiongelman! Olisikohan jossakin sellainen vanhanaikainen maalaispossu kasvamassa?

    Äänestä

kirrattiin sian sivua, ja siinä kastettiin ruisleipää.

Äänestä

Nyt syyskuun alussa lähdemme omalle asunnollemme jossa minä valmistan tutunomaisia, likimain terveellisiä ruokia.

Tuota pekoninautintoa odottelen joulukuulle saakka.
Matkapakettiin otimme vain aamiaisen.
Tiedän ennestään että rasvaista pekonia ja munia tankkaamalla näläntunne pysyy loitolla pitkälle iltapäivään ja silloinkin riittää joku kevyt välipala.

Mutta, se ruisleipä puuttuu!
Vähemmän terveysintoilevilla alueilla sikojen kyljissä on vielä sopivasti tirisevää, pehmeää läskiä!

Olen kotona manannut sitä kun sianlihan paistaminen täytyy aloittaa pannun rasvaamisella!
Kyjyksistä on kuorittu se vähäinenkin läski pois.

Äänestä

Ei kiitos - eipä maistuisi.
Onneksi voin valikoida syömiseni.

Äänestä
  • Siis se läskisoosi ja "kiiratut" siansiivut kun vaan jostain tosiaan niitä saisi.Ei parempaa ruokaa olekkaan kun kunnon läskisoosi ja perunat. Olin joutunut olusuhteiden pakosta olemaan ilman niitä useita vuosia vatsavaivojen takia ja kun sitten leikkauksen jälkeen pääsin sairaalasta kotiin oli äitini valmistanut tätä herkkua minulle. Kyllähän söinkin niin, että oli ihan paha olla. Mutta ei haitannut kun oli niin ihanasta herkusta kyse.

    Mistähän todella saisimme herkkuumme oikeaa kunnon possua??? Lähetetään toivomus eetteriin jospa joku sen meille kasvattaisi. Tapaillaan vaikka sen kastikkeen ja perunain vierellä joskus kahvipirtillä,,,,,,,

    Äänestä

läski on ikuista!

Äänestä

Amerikan pekoni on hyvä.
Sitä kun kananmunien kanssa
käristää.

Äänestä
  • Nyt annan sellaisen reseptin, että parempaa saa hakea::
    Piirakan kuori.
    Myllyn paras pakastettu ruistaikinalevy(2kpl)
    - sulata huoneenlämmössä, kauli levyt ohuiksi.
    Täyte:
    perunakuutioita, hienonnettua sipulia ja Amerikan pekonia pieniksi paloiksi leikattuna, hyppysellinen suolaa.
    -Levitä täyte toisen levyn päälle n.1 1/2cm paksuudelta ja peitä toisella levyllä.Rypytä reunat. Paista 225 asteessa n. 25 min. Voitele maidolla, kääri voipaperiin ja puhtaaseen pyyhkeeseen hautumaan. Samalla kuori pehmenee. Nautitaan lämpimänä maidon tai kahvin kanssa.

    -

    Äänestä

  • katicat kirjoitti:

    Nyt annan sellaisen reseptin, että parempaa saa hakea::

    olut tai punaviini sopivat paremmin. Kahvi, hoh!

    Silloin 50-luvulla, kun meilläkin oli kotona vain varmasti jauhoja perunaa ja sikaa, niin perunakukkoahan se äiti teki.

    Onneksi annoit nyt helpomman version siitä.

    Mitä tuohon läskisikaan tulee, niin ainakin Viron puolelta sitä tuntuu saavan. Tiedä sitten, kumpi on parempi. Kaljan vai läskin haku matka ja eikös ne ennen voitakin kuskannut, leivästä puhumattakaan.

    Omasta käynnistä taitaa kyllä olla yli 10 vuotta. Olisiko siatkin jo laihempia. Oma lempi tuomiseni oli turskan maksa, jota ei suomesta saa. Stocalla on jotain savustettua tököttiä.

    Äänestä

  • katicat kirjoitti:

    Nyt annan sellaisen reseptin, että parempaa saa hakea::
    Piirakan kuori.
    Myllyn paras pakastettu ruistaikinalevy(2kpl)
    - sulata huoneenlämmössä, kauli levyt ohuiksi.
    Täyte:
    perunakuutioita, hienonnettua sipulia ja Amerikan pekonia pieniksi paloiksi leikattuna, hyppysellinen suolaa.
    -Levitä täyte toisen levyn päälle n.1 1/2cm paksuudelta ja peitä toisella levyllä.Rypytä reunat. Paista 225 asteessa n. 25 min. Voitele maidolla, kääri voipaperiin ja puhtaaseen pyyhkeeseen hautumaan. Samalla kuori pehmenee. Nautitaan lämpimänä maidon tai kahvin kanssa.

    -

    Tuo ruistaikina on kätevä ottaa pakkasesta ja valmistaa mustikoiden kanssa myös rättänää eli mustikkakukkoa.
    Olen ihastunut myös pakastettuihin ohuenohuihin rasvattomiin fillolevyihin, joista saa kiinalaisten kevätkääryleiden tapaisia herkkuja tai erilaisia nyyttejä. Itse pidän fetajuustolla ja pinaatilla täytetyistä. Levyistä voi leipoa myös ihanaa omenastruudelia, joka on keskieurooppalainen sesongin herkku. Netissä on hyviä ohjeita, samoin pakkauksissa.

    Äänestä

  • old_profile_34767 kirjoitti:

    Tuo olikin hyvä tieto, että filolevyä voi siihen käyttää. Zell am Seessä olen vaan sitä ihanaa leivonnaista syönyt, enkä ole tohtinut edes yrittää kaulia niin ohutta kuorta kun siinä tarvitaan.

    Äänestä

herkkusieniä pekoniin käärittynä.
Irroitan sienistä kannat, silppuan pieniksi, laitan jotakin tuore,tai homejuustoa, yrttejä maun mukaa ja täytän sienen kupin.
Käärin pekoni viipaleeseen ja ruskistan pannulla, voi miten hyvää.

Äänestä
  • Lähipäivinä kokeilemme.
    Mietin, voisiko ohjetta soveltaa käyttämällä esim. palvattua lihaa.
    Sitäkin kokeillaan.

    Äänestä

  • Yritin kiittää Kitecatia reseptistä, mutta ei tunnu onnistuvan.
    Oli taas vaikka minkälaisia tiedotuksia tilapäisestä sulkemisesta, ruuhkista t.m.s. ja lopuksi vielä väitettiin minun jo lähettäneen samanlaisen viestin.
    Mitään ei kuitenkaan näkynyt.
    Jos se nyt kuitenkin jostakin putkahtaa esiin, ei haitanne, vaikka samasta reseptistä tulee toisetkin kiitokset!

    Äänestä

  • o1l123o7 kirjoitti:

    Yritin kiittää Kitecatia reseptistä, mutta ei tunnu onnistuvan.
    Oli taas vaikka minkälaisia tiedotuksia tilapäisestä sulkemisesta, ruuhkista t.m.s. ja lopuksi vielä väitettiin minun jo lähettäneen samanlaisen viestin.
    Mitään ei kuitenkaan näkynyt.
    Jos se nyt kuitenkin jostakin putkahtaa esiin, ei haitanne, vaikka samasta reseptistä tulee toisetkin kiitokset!

    Kiitokset tuli perille. Naurattaa tässä vain tuo uudelleen muotoiltu nikki Kitecat.

    Äänestä

  • katicat kirjoitti:

    Kiitokset tuli perille. Naurattaa tässä vain tuo uudelleen muotoiltu nikki Kitecat.

    Nyt se paljastui!

    Äänestä

  • o1l123o7 kirjoitti:

    Nyt se paljastui!

    Paljastui toinenkin asia! Eikös joku suklaapötikkä ole tuon lukihäiriön niminen. Tai ainakin melkein. Se on painunut tulikirjaimin aivoihisi. Siksi luit Katicatin naminamipaketiksi.

    Sinulla on selvä himo! Varmaan olet kätkenyt pötköjä kaappeihisi liinavaatepinojen väliin jne. Sitten käyt salaa kätköilläsi...

    Ja minä kun luulin sotkeneeni Katicatin kissanruokaan!

    Äänestä

  • o1l123o7 kirjoitti:

    Ja minä kun luulin sotkeneeni Katicatin kissanruokaan!

    Jos minä taas olisin sotkenut kokonaisen kissan suklaaseen, niin olisiko tuo suurempi synti kuin se 50-luvun rasvaskandaali! Siinähän kissoja väitettiin sotketun margariiniin... Katsopa, jääkö kissankarva kielelle, kun nuolaiset?

    Jokos pääsit himostasi?

    Äänestä

  • Hintriika1 kirjoitti:

    Jos minä taas olisin sotkenut kokonaisen kissan suklaaseen, niin olisiko tuo suurempi synti kuin se 50-luvun rasvaskandaali! Siinähän kissoja väitettiin sotketun margariiniin... Katsopa, jääkö kissankarva kielelle, kun nuolaiset?

    Jokos pääsit himostasi?

    Hintariita ja ventla ne kyllä saavat kattekatinkin mishelinit jumppaamaan. Voi, voi hihhiihhhh..iiiii Nii ja pekoonit.

    Äänestä

  • katicat kirjoitti:

    Hintariita ja ventla ne kyllä saavat kattekatinkin mishelinit jumppaamaan. Voi, voi hihhiihhhh..iiiii Nii ja pekoonit.

    Tai en minä muista, oliko silloin hintariitaa,
    mutta sen margariiniskandaalin tuoksinassa syntyi kuolematonta runoutta:
    "Ennen pantiin kissat multaan, nyt ne pannaan Suvikultaan."

    Äänestä

  • o1l123o7 kirjoitti:

    Tai en minä muista, oliko silloin hintariitaa,
    mutta sen margariiniskandaalin tuoksinassa syntyi kuolematonta runoutta:
    "Ennen pantiin kissat multaan, nyt ne pannaan Suvikultaan."

    Kyllä vain. Ja nyt ollaan niin ranttuja, että nyrpistellään nokkaa jollekin geenimuunnellulle pihvilihalle.

    Kehittelin aiheesta nykyrunoutta:
    Lihava on geenisonni,
    suuri lehmipojan onni!

    Terveisin
    Hintariita

    Äänestä

  • Hintriika* kirjoitti:

    Kyllä vain. Ja nyt ollaan niin ranttuja, että nyrpistellään nokkaa jollekin geenimuunnellulle pihvilihalle.

    Kehittelin aiheesta nykyrunoutta:
    Lihava on geenisonni,
    suuri lehmipojan onni!

    Terveisin
    Hintariita

    Kyllä sen amerikkalaisista näkee mitä niitten pihvit tekee. Neloselta tuli tokumentti 480 kiloisesta miehestä. Salaa on jo meillekin syötetty hormoonigeeniruokaa, kun oireet alkavat jo meissäkin näkyä. Eikä auta, vaikka kasvissyöjiksi alettaisi ei nekään ihan entisenlaisia ole. Tomaatitkin maistuu kalalta.

    Äänestä

  • katicat kirjoitti:

    Hintariita ja ventla ne kyllä saavat kattekatinkin mishelinit jumppaamaan. Voi, voi hihhiihhhh..iiiii Nii ja pekoonit.

    Mulla on jo miceliinitkin puhki kuluneet näitten mahajumpan kanssa. Ja sit hyö viel valittaavat miun jumpasta ja mie vaan yllytän heitä rullaus sormeesa jumppaamaan ettei se kangistu ja koko tää humoristi juttelu jää kokematta.

    Mutta siitä ruiskuori piiraasta ,,,,hmmmm vai kukkooko se nyt oli,tuli ihan nälkä. Kiitokset Katicatille vai kumpi se nyt oli,,,,,hmm,,,oliko se suklaan tarhrima kitecat sittenki,,,,no siulle joka tappauksessa kiitokset siitä resehistä. Kun täältä Kuopion reissustani kottiin selviän kokkeilen sitä heti,,,,.

    Äänestä

  • mummeli-36 kirjoitti:

    Lisäykseksi siihen ruiskuoripiirakka/kukkoon sen verran, että sitä sisusta voipi vaihdella. Sinne voipi työntää vaikka lanttua ohuiksi siivuiksi vuoltuna, ohra-riisi-sieni-sipulia, niin ja marjatäytteitä vaikka puolukkaa tai mustikkaa, nehän rukiin kanssa sopii.
    Ja vielä muistutan siitä jälkihaudutuksesta, se on tärkeä vaihe.Silloin se kuori pehmenee.

    ps. Siul tuli mummeli nälkä!? Se on muutes tärkiää erottaa se oikia nälkä mielteost. Mie kyl luulen, ett miull tahtoo enimmäksee olla se mielteko, jott nälkää en oo nähnt ties millo.

    Kai tommosten reseptien jälkeen tulee nälkä muillekkin kuin mummelille.
    Taidan lähteä katsomaan jos jossakin kaapissa olisi edes jotakin känttyä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

katicat kirjoitti:

Kerran vuodessa,kesällä, suon itselleni syntisen nautinnon; käristän valurautapannulla ohuita pekonisiivuja. Tai oikeastaan vaan ihan tavallisia possun kylkisiivuja, sillä pekonihan on suolattua lihaa.

Pannulle lisään lihan kaveriksi runsaasti uutta sipulia renkaina. Sitten ne nautitaan juuri maasta nostettujen perunoiden, ruisleivän ja piimän kanssa. Tulee siinä rasvaa syötyä enemmän kuin lääkäri määrää, mutta kuten sanoin kerran vuodessa näin on perinne.

Kävi vaan niin, että ostamani kylkisiivuista ei juuri rasvaa irronnut. Niin oli possu kuivaksi kasvatettu. Terveellisempi oli ateriani mitä alkuun ounastelin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu